N
neuvoton
Vieras
Miehellä ei ole yhtään kärsivällisyyttä tuon 2-vuotiaan kanssa. Huutaminen ja kiroilu alkaa täysin mitättömän pienistä asioista. Esimerkiksi eilen, 2v lopetti ruokailun, pinosti mukinsa lautasen päälle ja lähti kuljettamaan niitä tiskialtaaseen. Hän kuitenkin kompastui mattoon, ei kaatunut, mutta sen verran hojahti että mukista lautasesta tippui vähän ruuan jämiä lattialle. Miehellä kilahti saman tien, ryntäsi 2v:n eteen naama punasena, kädet nyrkissä karjuen "Saatana, sinä et sotke täällä! Jumalauta! Toi laminaatti ei kestä yhtään tämmöstä perkeleen sotkemista!!!!". 2v, alahuuli väpättäen nousee varpaille ja tiputtaa muovisen mukinsa tyhjään tiskialtaaseen, se tietenkin hieman kolisee kun siihen osuu. Mies jatkaa karjumistaan "Saatana, ja nyt se loppu se kolisteleminen!!!! Jumalauta Petteri!!! EI SAA!!!" 2v:n alahuulen väpinä pahenee ja näen et nieleskelee itkua, ei kuitenkaan itke koska tietää et siitä seuraa vaan enemmän huutoa jaa kävelee yksin sohvan luokse ja painaa päänsä tyynyyn. Hetken on siinä ihan hiljaa ja siirtyy sitten lattialle leikkimään autoillaan.
Ja tämmöstä se on joka päivä. Lapsi yrittää auttaa, mutta ei tietenkään ole vielä niin näppärä käsistään kun isänsä, niin isää vaan huutaa "Petteri EI!!!". Ei ton ikänen vielä ymmärrä samalla tavalla kun 28-vuotias. Eikä tuo lapsi missään nimessä ole ilkeä, ei koskaan. Hän on vaan ikäsenä tasolla. Ja mun sydän särkyy joka kerta kun näen kuinka lapsi yrittää hillitä itsensä, että ei itkisi ja menee hetkeksi kokoamaan itsensä ja jatkaa sitten leikkiä.
Olen miehelle yrittänyt nätisti sekä ei niin nätisti asiasta sanoa, mutta sanat kaikuu kuuroille korville. Ihan kirjaimellisesti. Mies siis huutaa mun äänen päälle aina vaan "Ole hiljaa!!! Älä valita!!! Ole hiljaa!" ja huuto jatkuu tosiaan niin kauan ja niin kovaa kunnes olen hiljaa.
Ja tämmöstä se on joka päivä. Lapsi yrittää auttaa, mutta ei tietenkään ole vielä niin näppärä käsistään kun isänsä, niin isää vaan huutaa "Petteri EI!!!". Ei ton ikänen vielä ymmärrä samalla tavalla kun 28-vuotias. Eikä tuo lapsi missään nimessä ole ilkeä, ei koskaan. Hän on vaan ikäsenä tasolla. Ja mun sydän särkyy joka kerta kun näen kuinka lapsi yrittää hillitä itsensä, että ei itkisi ja menee hetkeksi kokoamaan itsensä ja jatkaa sitten leikkiä.
Olen miehelle yrittänyt nätisti sekä ei niin nätisti asiasta sanoa, mutta sanat kaikuu kuuroille korville. Ihan kirjaimellisesti. Mies siis huutaa mun äänen päälle aina vaan "Ole hiljaa!!! Älä valita!!! Ole hiljaa!" ja huuto jatkuu tosiaan niin kauan ja niin kovaa kunnes olen hiljaa.