O
Oivariini
Vieras
Miten saisin omalta mieheltäni/muilta miehiltä kehuja ulkonäkööni liittyen? Omalle miehelleni olen kertonut kaipaavani kehuja (moneen otteeseen). Hän sanoi, että nyt jo painostan, eli hänet on jätettävä rauhaan tässä asiassa, jotta arkeen ei muodostuisi liikaa kupruja. Hänestä sain puristettua jotain kehuja, mutta eivät ne tuntuneet aidoilta kun eivät tulleet kuin vaatimalla.
Töissä haluaisin myös kuulla miehiltä kehuja ulkonäkööni liittyen, mutta niitä ei koskaan tule. En ole kaunis vaantavallinen, olen pyöreä (mutta urheilen paljon) ja adjektiivit joita saan kuulla ovat: hauska, iloinen, reipas, huumorintajuinen, mukava... Näitä kuulen sekä naisilta että miehiltä. Minulla on kriisi itseni kanssa. Olen lukenut monenlaista itsetunto-opasta, mutta kun en kerta kaikkiaan vaan hyväksy sitä, että en ole kaunotar. Tahtoisin olla sellainen ja tahtoisin saada kuulla olevani sellainen.
Tiedän, että kehuja tulee pyyteettömästi ja nämäkin (hauska, mukava, reipas, iloinen) kehut tulevat aina silloin kun pääsen tästä ulkonäköön liittyvästä ajatussolmusta hetkeksi eroon. Sitten se taas iskee.
Yritän laihduttaa koko ajan ja kuntoilen vielä enemmän kuin aiemmin, että saisin kroppani kuntoon. Kaipaisin niin huomiota ja kehuja tästäkin työstä. Joku sanoi minulle, että olen laihtunut. Piristi päivääni moinen huomio.