Miten saa apua nykypäivänä?

[........]

Mä olen ajoittain ihan ahdistunut. Tänäänkin hyvä ettei kyyneleet tulleet kaupassa ja sinnekin oli vaan pakko mennä että lapset saa ruokaa. En vaan jaksa rasittaa läheisiäni ongelmillani. En halua tuottaa heille aina pettymystä kerta toisensa jälkeen kun en vaan saa ahdistusta pois. Haluan olla se läsnäoleva ja jaksava äiti, puoliso ja tytär. Haluan jaksaa käydä töissä. Haluan parantua mutta en osaa.
Ainoa mitä ajattelen että mieheni ja lasteni olisi parempi olla ilman minua. Mieheni saisi hyvän puolison joka jaksaisi. lapset saisivat uuden äidin.
Ja mä tiedän etten mä saisi ajatella noin mä tiedän että mulla on asiat hyvin. Mun ei pitäisi valittaa. Mulla on pääosin ollut hyvä lapsuus paitsi henkisesti.

Mä olen hoidossa mutta siitä ei ole apua. Jatkuvasti elän veitsenterällä. Käyn psyk. polilla juttelemassa noin 2viikon tai 1kk välein. Olisin halunnut aloittaa terapian ja hakea siihen kelan rahoitusta. Lääkäri kielsi. Ei halunnut kirjoittaa lausuntoa. Mä en vaan jaksa. Koko ajan tuntuu että kohta taas romahdan entistä syvemmälle pohjalle. Mä en saa apua enkä terapiaa. Aina terapiaa pyytäessäni sanotaan että en ole tarpeeksi kunnossa siihen. Mutta silti jatkuvasti saan pinnistellä että jaksan nousta sängystä. Musta vaan tuntuu että tää mitä mä elän ei ole elämää.

 

[harmitus]

Onko sulla mitään lääkitystä? Eikö sekään auta?

 

[.........]

Mikään lääke ei ole poistanut masennusta. Mikään lääke ei ole auttanut ahdistukseen. Monia lääkkeitä on kokeiltu mutta juurikaan en ole huomannut mitään eroa muuta kuin sivuvaikutuksia mm. lihominen joistakin ja ruokahalun nousu. Oon varmaan sitten poikkeus. Ja sitäkö tämä nykypäivänä on. Lääkkeet vaan kouraan ja itse parantumaan kotiin? Ja mä olen vuosia jo syönyt eri nimisiä masennuslääkkeitä.

 

["vieras"]

Auttaisiko, jos kävisit useammin psyk. polilla? Eikö se onnistu?

 

[cccc]

Jos lääkkeet ja keskusteluapu ei auta, etkä ole terapiakuntoinen, niin ei sille kukaan mitään voi. Kyllä lääkärit varmaan parhaansa yrittää, eikä ilkeyttään sinua kiusaa.

Voisit harkita sähkösokkihoitoa (vaikea saada), neurolepteja, omakustanneterapiaa, tiiviimpiä hoitajalla käyntejä, sairaalahoitoa jne. ja kysyä näistä mahdollisuuksista hoitavalta taholta.

 

[........]

Mä en tiedä. Mä olen käynyt aiemmin usemminkin polilla jopa kerran viikossa mutta aikoja hankala sovittaa työn kanssa kun ne on päivällä. Pitäisi mennä töiden jälkeen. En vaan kehtaa pyytää pomolta mitään vapaata mitään psyk. polia varten.
Sitten yleensä sieltä psyk. polilta niitä aikoja on ruvettu siirtämään kauemmas kun ei ole muita vapaana. Ongelma on myös siinä että mä en kehtaa käydä siellä. Mua hävettää olla "hullu" ja apua tarvitseva. Mä koen että multa odotetaan vaan että mun pitäis itse itsenäisesti piristyä ja parantua mutta mä en osaa sitä tehdä? Yksikin negatiivinen asia tai sana saattaa pilata mun hyvän päivän. En vaan osaa olla välittämättä. Mä en osaa myös vaatia hoitoa. Kun oon kiitollinen kaikesta avusta mitä olen saanut jo nyt. Mä koen että on enempi sitä hoitoa tarvitsevia. En osaa puolustaa itseäni.
Mulla on tosi paljon ajatuksia että muut ei pidä musta ja kokee mut rasittavana. Tosi paljon kuolemanajatuksia mistä en uskalla puhua kellekään kun pelkään että ne tulee tietoon ja lapset viedään multa tai mies hylkää. Mä pelkään kuolemaa ja se on ainut mikä pitää mut hengissä. Ja myös se että en halua tuottaa muille häpeää tai surua.

 

[LisaMarie]

Yksi iso pahan olon aiheuttaja on, kun ei hyvksy itseään sellaisena kuin on, rajallisena.
Kun luovuttaa kohtuuttomista vaatimuksista itseään kohtaan, olo helpottuu huomattavasti.
Eli lakkaa taistelemasta ja salaamasta tilaasi lähimmiltä, se on raskasta. Joskus jo melkein pelkästään se, että saa myöntä kuinka paska olo on parantaa olon!
Tänän oon paljon kelaillu sitä, että on tervettä reagoida epäterveeseen tilanteeseen. Niin se vaan on -niitä pitäis hoitaa hulluina, jotka kestää sietämätöntä, ei niitä, jotka reagoi luonnollisella tavalla epäluonnolliseen tilanteeseen.
Särkyminen on kaunista – yksi näkökulma mielenongelmiin | Maailmankaikkeuden lähteillä - Sari Maanhalla