Miten saa 4,5 vuotiaan pojan lopettamaan naaman puristelu?

  • Viestiketjun aloittaja "äiti kolmelle"
  • Ensimmäinen viesti
"äiti kolmelle"
Poika venyttää ja puristelee poskia tai puristelee nenää, siis minun ja muiden.

Tästä on nyt valehtelematta puhuttu lähes päivittäin yli puoli vuotta, melkein vuosi. On selitetty selkeästi ja kauniisti kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja, ja huudettu vihaisina. Ja kaikkea siltä väliltä. Minä ja mies. Olen myös nähnyt, kuinka päiväkodissa on puututtu siihen, ettei toisen kasvoja saa käydä lääppimään.

Olen jo pitkään JOKA KERRAN tarttunut lapsen käsiin ja sanonut ankaralla äänellä (ja viime aikoina suoraan sanottuna vihasta puhkuen) "EI SAA, EN PIDÄ TUOSTA;LOPETA". Ja poistanut hänet sylistäni tai vierestäni tai olen itse lähtenyt pois.
Mutta vaikka lapsi muuten oppii asioita normaalisti, niin tämäpä asia ei mene jakeluun lainkaan. Minkäänlaista edistystä ei ole tapahtunut.

Alkaa olla keinot vähissä, ei tee mieli otta lasta viereen sohvalle tai syliin, kun niin usein kiva hetki päättyy siihen, että hän innostuu alkaa klähmiä naamaani. Minä suutun ja kaikilla on sitten kiva mieli. Mutta tässä alkaa kulkea raja, hän on jo pian 5-vuotias. Eivät kai muiden ihmisten kasvot voi olla hänelle vapaata riistaa iänkaiken...
 
"äiti"
meillä on samanlainen juttu ja lapsella on si-häiriö. lapsella on tosi kova halu puristella toisten naamoja. aivan hyväntahtoisesti. Se on äärimmäisen rasittavaa. Enkä valitettavasti osaa antaa neuvoa tähän, muuta kuin tsemppiä koko perheelle.
 
"alkup"
Kävin tutustumassa tuohon si-häiriöön. Joitain piirteitä hänessä voisi olla siitäkin, esim inhoaa hysteerisesti jos saa esim. räkää käsiinsä. Mutta toisaalta on ennemmin ronski kuin herkkä kosketukselle tai äänille. Kovasti muutenkin "iholla".

Tsemppiä teillekin "äiti"
 

Yhteistyössä