miten reagoida 3,5-vuotiaan kiukutteluun?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äiti

Vieras
Tämän aamuinen tilanne: lelut levällään pitkin olohuonetta ja aika lähteä pihalle. Komennan tyttöä siivoamaan lelut, jotta sen jälkeen lähdetään ulos. Alkaa hirveä huuto ja show siitä, kuinka hän ei siivoa eikä lähde pihalle. Lupaan auttaa siivoamisessa ja pikkuveli (1v) kerää jo kanssani palikoita, mutta tyttö vain huutaa naama punaisena.

Aikani komennettuani ilmoitan, että jos hän nyt ei siivoa emme lähde ollenkaan pihalle. Tyttö huutaa vaan edelleen ettei hän halua lähteä ulos, jolloin aloitan uuden leikin pojan kanssa ja sanon, että sitten ollaan sisällä. Tästä alkaa hirveä huuto että hän haluaa pihalle (tietenkin, tämä oli siis odotettavissa). Pidän pääni ja jäämme sisälle.

Tyttö huutaa kymmenen minuuttia, jonka jälkeen pikkuveljen legoleikki kiinnostaa niin paljon, että huuto loppuu ja hän aloittaa iloisena leikin veljen kanssa. Hiukan on nyt sellainen olo, että rangaistus meni hukkaan, vaikka tiedän, että hän olisi kovasti pihalle halunnut mennä alkuperäisestä huudostaan huolimatta (ilma on täällä sen verran huono, että minua ei haittaa vaikka jäimme sisälle ).

Mitä tässä olisi pitänyt tehdä?? Jos olisin vain mennyt pukemaan, olisi tyttö saanut vielä hirveämmän hepulin, joka olisi kestänyt vaikka kuinka kauan (tästäkin on siis kokemusta). Lopputuloksena olisimme päässeet pihalle jossain vaiheessa ja tyttö olisi ollut taas iloinen ja leikkinyt niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Miten tässä voisi opettaa ja pienesti rangaista näistä jatkuvista kiukutteluista, joita siis tulee melkeinpä aina kun olemme lähdössä jonnekin?

Ja tulipas pitkä sepustus... =)
 
no meillä on vähän sama tilanne jonain aamuina.
itselläni on 9kk ja 3,5 vuotiaat tytöt
jos on kerho aamu mml tai seurakunan tai joku muu niin tyttö siivoaa ihan ok hyvin ja sitten pukeekin, mutta jos vain tylsä lähipuito aamu niin huutaa että ei halua lähteä pihalle ei kerää leluja ei pue.. yms.. kuten tänä aamuna

yleensä siinä kohtaa olen tiukkana sanon että kerätään yhdessä lelut.. autan, siis jo paljon siivoamaan, mutta vaadin esim keräämään 5 lelua
sitten houketten, kerron mitä kivää teemme yhdessä pihalla ja saan tytön kiukun uhontumaan siinä samalla.
esim. tänään kerroin kuinka lasketaan junassa liukureilla sillä välin kun pienempi ottaa pikku nokoset.. ja se toimi
meillä oli mukava 2h pihalla

nyt ovat pirteita hyvän tuulisia ja mennään syömään kinkkukiusaus uunista :)

kyllä meillä se äidin joustavus ja kärsivällisyys palkitaan näin päivisin kun lapset ovat päässeet pihalle ;)
 
Nalkuttava talonmies on oikeassa, jäämällä kotiin annat hänen "voittaa" ja saa kiukuttelullaan sinut muuttamaan toimintaasi. Lelujen keräämättäjättämisestä lelut pois ja
takaisin saa kun käyttäytyy hyvin. Kunnon keskustelu illalla rauhassa myös tarpeen, vaikka jokin kirja tueksi jossa käsitellään kiukkua ja omaa tahtoa. Uppoaa paremmin selitykset näin pieneen.
 
Musta sun täytyy päättä mitä tehdään ja pitää se. Lapselle kannattaa kyllä tarjota toki valinnan mahdollisuuksia, esim kun sanot että pue hanskat niin voit sanoa että laitatko nämä vai nämä. Mutta Tärkeistä asioista päätät sinä ja se on päivänselvää. Sinä sanot, milloin mennään ulos, etkä vaihda mieltäsi kolmevuotiaan kiukuttelun takia.
 
Yleensä menemme kiukuttelusta huolimatta pihalle, vaikka siinä kestääkin oma aikansa. Enkä tietenkään pistä tyttöä yksin siivoamaan, autan ilman muuta ja pikkuvelikin auttaa siinä missä pystyy. Tavaroita laitetaan jäähylle, mutta eipä ole oikein vielä tämä tehonnut. Asiaan en myöhemmin palaa, koska se aiheuttaa vain ja ainoastaan uuden kohtauksen, joka kestää sitten taas vaikka kuinka kauan, tätäkin olen testannut.

Tänään en vaan jaksanut yhtään, koska tätä kiukuttelua on kestänyt maanantaista lähtien. Tyttö saa välillä mielettömiä kiukkukohtauksia, yleensä kun pitää lähteä jonnekin tai jostakin kotiin. Esim. maanantaina räntäsateessa oli todella kiva odotella häntä poika sylissä, kun tulimme naapurista leikkimästä, kun tyttö vaan huutaa polvillaan maassa ettei halua kotiin (koska oli niin kivaa, kyllä minä ymmärrän sen). Ja sitä huutoa kestää todella kauan eikä se ole ihan hiljaisimmasta päästä... Enkä siis pystynyt tyttöä kantamaan, koska sylissä oli pienempi. Tämän takia en puistoonkaan halua usein mennä (edes rattailla), onneksi meillä on pihapiirissä paljon lapsia, niin ei tarvitse sinne turhan usein mennä.

Nämä huutamiset yms. alkaa oikeasti rassata niin paljon, etten enää halua mennä lasten kanssa minnekään päivisin. Se, mitä seuraa siitä mukavasta päivästä, on niin kuluttavaa minullekin, että helpompi on olla menemättä. Lähipihalta tytön saa kotiin vielä asiallisesti, mutta mistään muualta ei.
 
Nuo siirtymiset ne monelle tahtolapselle on just vaikeimpia, en tiiä miksi. Mun esikoinen täyttää vasta kesällä kolme, mutta ihan samaa touhua täälläkin. Yleensä varoitan pari kertaa että kohta lähdetään, ja jos silti menee kiukutteluksi niin sitten puen itseni ja kuopuksen ja alan tehdä lähtöä. Siinä vaiheessa yleensä myös esikoisen mieli muuttuu.

Lelujen takavarikoiminen toimii yhden lapsen kanssa, mutta ei kahden/useamman jos on yhteisistä leluista kyse.
 

Yhteistyössä