R
"ruutu"
Vieras
Meidän esikoispoika on melkein nelivuotias. Osaa käyttäytyä hyvin kun niin haluaa, mutta on aina ollut todella temperamenttinen. Pikkuveljen kanssa on hienosti, leikkivät yhdessä ym. ,mutta äidille ja isälle suuttuessaan on alkanut lyömään. Siis tapahtuu vaikka jotain, äiti kieltää ja mitään ajattelematta lapsi kuin vaistomaisesti lyö, näyttää kyllä heti katuvan tekoaan.Ja yleensä aloittaa ihan mahdottoman itkemisen ja kirkumisen. Nyt on välillä muutenkin ollut aika mahdoton, aikaisemmin poikaa ei ole tarvinnut oikeastaan rankaista. Tilanteesta poistaminen on toiminut ennen, ei enään. Meillä olisi siis rankaisutapa hakusessa ja muilta kaipaisin neuvoa kirkumiseen ja itkemiseen.
Lapsi ei tunnu kestävän pettymyksiä enää ollenkaan.
Jäähyä ollaan kokeiltu, ei ole mitään vaikutusta. Sama meno jatkuu, jos on jatkuakseen. Ja vaikka sinne jäähylle raahattaisiin koko päivä, ei mitään muutosta tapahdu. Kirkuu ja huutaa, ei rauhoitu. Voi samaa menoa jatkaa vaikka sen koko päivän. Pojalla ei ole varsinaisia suosikkileluja, ei siis mitään tehoa, jos lelu otetaan pois. Ei syö herkkuja, ei voi uhkailla karkkipäivän peruuttamisella. Ollaan yritetty selittää, että toista ei saa lyödä, mutta ei tätä tunnu jotenkin sisäistävän. Inttää vaan ja itku alkaa tässäkin tapauksessa. Jos pojalle huutaa, niin alkaa vaan itkeä aivan hysteerisenä ja ei rauhoitu mitenkään.
Miten lasta kannattaisi rankaista? Välillä tuntuu, että poika on ihan fiksu ja neuvolankin mukaan kypsä ikäisekseen, mutta konfliktitilanteissa ihan toivoton. Itkee ja huutaa ja itkee ja huutaa. Heti kun tulee jokin pettymys, sama kirkuminen alkaa. Mitä te teette lapsienne kanssa tällaisissa tilanteissa? Äidillä alkaa olla hermot riekaleina.