Miten pystyisin unohtamaan...?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuulihattuheppunen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuulihattuheppunen

Vieras
Olen naimisissa ihanan miehen kanssa joka minua rakastaa ja kunnioittaa. Minä rakastan häntä täydestä sydämestäni silti en pysty unohtamaan suhteemme alkuhankaluuksia. Olen ylipainoinen, olen ollut "aina". Seurusteltuamme noin neljä kuukautta mies vaati minua laihduttamaan tai sitten vaihtoehtona on ero. Ei ollut kuulemma minusta ylpeä. Ja tuon huomasinkin tekoina, esim. ei julkisesti pitänyt kädestä kiinni. Jos sitä yritin harppo pari askelta edelle. Silloin mietin eroa, mutta vaikka itkin enemmän noina kuukausina kuin menneinä 10 vuotena, päätin jatkaa ja katsoa mitä miehellä on minulle annettavaa. Ja nyt olen erittäin onnellinen päätöksestäni. Sillä mies todella rakastaa minua, sen nyt huomaa myös teoissa. Silti nuo alkuajat kummittelee välillä mielessäni. Miten pystyn unohtamaan??
 
Miehesi on kasvanut henkisesti, ehkä sille kannattaa antaa arvoa. Vaikka miehesi silloin murehti kilojasi, hänellä oli syy olla kanssasi. Oletko ottanut aihetta nyt hänen kanssaan puheeksi? Kokeeko hän nykyään sinut eri tavalla? Kokeeko hän ihmisyyden eri tavalla? Koko elämän? Kannattaa keskustella, kannattaa pysyä toisen ajattelumaailman mukana.
Varaa kahdenkeskistä aikaa ja anna hänen puhua, voit toki vaikka kiittää, ettei miehesi enää hauku sinua ulkonäöllisistä seikoista.
Mies voi olla ylpeä lihavasta, muodokkaasta vaimosta -koska ulkomuodoltaan tukeva nainen voi olla kaunis, fiksu, konstailematon, rehellinen, osaava -upea puoliso. Miehesi on varmasti huomannut näitä piirteitä sinussa, ja on siksi kanssasi! Rakastunut aina uudelleen -ja sehän on pitkän parisuhteen salaisuus -rakastua aina uudelleen!
Unohda nuoruuden kömmähdykset, jokaisen meidän pitää unohtaa parisuhteessa asioita -antaa anteeksi. Rakkauden avulla pystyt antamaan anteeksi. Ajatella, sinulla on vierelläsi mies joka rakastaa ja haluaa sinua se on tärkeintä!

Ja omasta kokemuksesta, suhteemme alkuaikoina olin tikkulaiha ja nätti -halusin suudella miestäni julkisesti ja mies tönäisi minut pois. Sanoi: Ei mitään teinitouhuja!
Nyt olen elämässä kulunut, kolme lasta synnyttänyt aikuinen nainen kiloineni ja iloineni -ja mieheni saattaa kaapata minut syliinsä keskellä kauppaan ja suudella niin maan perusteellisesti! Että se niistä teinitouhuista! :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja v:
no ei kait kukaan mies oo ylipainoisesta vaimostaa ylpiä..

:headwall: Makuja on monia.. Jotkut tykkää muhkummasta. :D

Kyllä muakin tuommoinen painais. Melkosen paha loukkaus tollanen häpeeminen. Aika pinnallinen mielikuva tulee mulle sellasesta, joka ei hyväksy sellasena kuin on vaan painostaa laihduttamaan. Ite en o ollu laiha sillonkaan ku mieheni tapasin ja lapsen myötä oon pyöristyny lisää, vaan eipä tuo mua o koskaan hävennyt. Päin vastoin, on musta ylpeä ja pitää kauniina. Toki tukee mua hoikistumisen tavottelussa sillon, kun laihtua yritän.

Koita keskustella miehes kanssa asiasta... Jospa pystyisit antamaan anteeks ja unohtamaan. Nykyisyyshän on kuiten se tärkein.
 
Ehkä kannattais unohtaa jos miehes on kääntänyt kelkkansa. Mun mies ei alkuaikoina halunnut suudella tai pitää kädestä julkisesti, ei imarrellut ts. ei keksinyt mitään mistä vois sanoa positiivisesti... Mua tämä tietysti loukkasi, mutta jostain syystä katselin tuota junttia vähän pidempään. Toistakymmentä vuotta myöhemmin mies puhuu ja pussaa, osoittaa tunteitaan julkisesti, kehuu ja sanoo mukavia asioita myös muille minusta jne. On kasvanut kodin mallista ja jurottamisesta ulos, muuttunut mies :).
 

Yhteistyössä