Miten puhua pienille lapsille kuolemasta?

Lasten puolimummu on erittäin sairas ja toivoa ei enää ole. Tila huononi yllättäen ja nyt tässä sitten mietitään miten puhua lapsien kanssa asiasta. Lapset ovat kaikki alle esikouluikäisiä. Olisiko jotain hyviä kirjoja tai muita aiheesta?

Miten te olette vastaavissa tilanteissa toimineet? Olisko jotain hyviä vinkkejä?

Vanhin, 5-vee, haluaisi mennä sairaalaan mumia katsomaan kovasti. Hänellä todettiin pitkälle levinnyt syöpä, sitä yritettiin leikata loppuviikosta heti toteamisen jälkeen, mutta tehtävä oli mahdoton. On sen jälkeen oikeastaan ollut tajuttomana kipulääkkeistä, välillä on selkeitä hetkiä ja pystyy juttelemaan ja olemaan läsnä, muuten sitten nukkuu tai makaa vaan hiljaa. Mielestäni lapsen ei pitäisi mennä sairaalassa käymään, mutta mies on eri mieltä.

Lapset ovat nähneet mumia viimeksi kesällä, sen jälkeen isovanhemmat olivat useamman kuukauden ulkomailla ja tulivat sairauden takia viikko sitten takaisin. Nuorin ei mumia enään luultavasti edes muista, enkä häntä sairaalaan edes viitsi viedä. Keskimmäinen on noin pari vuotias ja ei mumista niin kovasti edes juttele. On muutenkin kova vierastamaan ja on aina ollut vaikeaa ensin, kun mumi ja pappa ovat ulkomailta tulleet, ensin itkee ja sitten tunnin päästä on ihan vanhaa tuttua. Vanhin vaan mumia nyt on kaipaillut ja odottanut tapaamista.

 

Miksi et anna vanhimman mennä katsomaan viimeistä kertaa isiäitiään?

 

Löysin kirjastosta tosi kivoja kirjoja aiheesta ja helpottanut 6 vuotiaani kanssa asian käsittelyä. Muuten on vaan jaksettava vastailla aika eriskummallisiin kysymyksiin...
Mä veisin 5v katsomaan mummia, ensin toki puhuen miltä hän saattaa näyttää jne.
Poikani ainaki olisi halunnut halata ja hyvästellä mummon eikä istua autossa...ja ihmetellä sitten mihin mummo katosi, kun oli ihan voimissaan 2pv aiemmin.
Mutta paljon riippuu lapsesta ja suhteesta kuolevaan.
Voimia.

 

Meillä isomummu joutui yllättäen sairaalaan ja pian oli tiedossa, että ei tule enää selviytymään. Kerroin meidän 5-vuotiaalle rehellisesti, että isomummo on todella kipeä ja on muuttanut sairaalaan asumaan. Kerroin senkin, että isomummo on niin sairas, että ei voi enää asua kotona ja on niin kipeä, että ei jaksa tavata monia vieraita. Todellisuudessa mummo oli jo puolittain koomassa ja niin eri näköinen kuin normaalisti, että en kuvitellutkaan vieväni lapsia häntä katsomaan. Halusin säilyttää heillä mukavan muiston isomummosta. Vähitellen keskusteltiin ihmisen vanhenemisesta ja kuolemasta. "Onneksi" toisen mummolan kissa oli kuollut hetkeä aikaisemmin, joten kuolemaa oli joo vähän ehditty käsittelemään, vaikkakin tietysti eläin on eri asia kuin ihminen.

Vaikka kuolemasta puhuttiin, niin asia konkretisoitui vasta kun isomummo oli todella kuollut. Lapsi tajusi vähitellen, että isomummoa ei oikeasti enää tavata ja tietysti tuli hautajaiset ja kaikki siihen liittyvä.

Itse otin sen linjan, että kerron vähän ja odotan lapselta mahdollisia kysymyksiä. Liikaa ei kannata selittää, koska lapsi pystyy kuitenkin kerrallaan käsittelemään vain sen verran kuin on vastaanottavainen.

 

Miksi et anna vanhimman mennä katsomaan viimeistä kertaa isiäitiään?

Mumi on ollut aika sekaisin lääkkeistä. Kun olin itse pieni minut vietiin tapaamaan kuolevaa isoisääni sairaalaan. Siitä jäi itselleni jonkulainen kammo. Ei se koriseva luuranko sairaalassa enään ollut enään isoisä vaan joku ihan muu. Kun vanhin on tavannut mumin viimeisen kerran, oltiin yhdessä juhlissa. Heillä oli todella hauskaa yhdessä, siitä on ihania kuvia ja videota. Se oli se lasten mumi, ei sekava ja huonovointinen nainen, joka nyt sairaalassa makaa. Oksentelee välillä, on vaipoissa, on laihtunut monta kymmentä kiloa ja ei pysty kunnolla puhumaan. Veisin lapsen sinne heti, jos tietäisin, että mumi voisi sen ajan hyvin ja olisi mukana tässä maailmassa. Kyseessä on kuitenkin nuorehko ihminen, joka oli elämänsä kunnossa vielä kesällä viime tapaamisella.

 

En myöskään tajua aikuisia, jotka eivät halua mennä hautajaisissa katsomaan vainajaa viimeistä kertaa.

 

kun esikoinen 3vuotiaana alkoi miettiä miksi hänellä ei ole kuin yhdet isovanhemmat. asiasta puhuttiin niin kuin asia on, kerroin mihin toinen ukki ja mummo on kuollut, mitä kuolleelle tehdään, käytiin haudalla ja juteltiin siellä lisää. olen vastaillut kysymyksiin rehellisesti.
nyt seurataan vierestä kun setäni on kuolemassa keuhkoahtaumaan, siitä riittääkin juttua nyt 5vuotiaan kanssa kun pohtii ja miettii kuoleman asioita.

luonollinen asia mikä kuuluu elämään.

 

Minä veisin 5-vuotiaan sairaalaan katsomaan mummia jos hän haluaa. Kertoisin etukäteen, että mummi todennäköisesti nukkuu, tai jos on hereillä niin saattaa jutella hassuja koska on saanut niin paljon kipulääkettä.

Mun serkkupoika oli tuon ikäinen kun meidän mummo kuoli. Kuolema oli nopea, sydänkohtaus kotipihalla, joten emme joutuneet/saaneet saattamaan häntä sairaalassa. Tuo serkkupoika oli alkanut vanhemmiltaan kyselemään, tottakai, kun oli kerrottu että mummo oli kuollut. Ennen siunaamista saimme käydä katsomassa mummoa arkussa, ja serkkupoika halusi mukaan. Muistan itsekin kuinka oudon näköinen mummo oli kun naama oli jotenkin painunut kuopalle, mutta samalla niin rauhallisen ja levollisen näköinen. 5-vuotiaalle mummon näkeminen oli ollut iso asia, positiivisessa mielessä, ja auttanut jäsentämään pienessä mielessä kuolemaa (ja elämää).

Totta kai on hieman eri tavata sairasta kuin kuollutta, mutta jos lapsi haluaa niin veisin katsomaan. Niin että tietää etukäteen mitä siellä saattaa olla, ja että pääsee heti pois kun haluaa.

 

Meillä ei ole yksikään läheinen kuollut todella pitkään aikaan. Eikä ole kissoja ja koiria tai muita lemmikeitäkään menehtynyt lähipiirissä. Isommalle ollaan kerrottu, että mumi on todella sairas ja joutui sairaalaan, jossa lääkärit yrittävät auttaa mumia ja helpottaa oloa. Kyllä mumin kuolemastakin on puhuttu, siitä, että mumi ei varmaan elä enään pitkään, mutta lapsella ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä koko kuolemasta.

 

En myöskään tajua aikuisia, jotka eivät halua mennä hautajaisissa katsomaan vainajaa viimeistä kertaa.

Minä tajuan. Tekisin mitä vain, että aina sisartani ajatellessa ei ensimmäinen mielikuva olisi se arkussa makaava ihmiskuori vaan muistikuva eloisasta ihanasta sisarestani. Mutta tätä en voi ikinä enää muuttaa.

 

En myöskään tajua aikuisia, jotka eivät halua mennä hautajaisissa katsomaan vainajaa viimeistä kertaa.

Mikä vuoksi jotain tyhjää kuorta pitäisi mennä katsomaan jos ei halua?

 

Vaikea sanoa, meillä on niin päin, että sekä miehen että mun perheestä on pahasti sairaita "koko ajan". Että muksu, nyt 4v on ollut jo 7-8 hautajaisissa, joista muistaa. Ja meille rakkaita sairaita on käyty katsomassa sairaalassa aina koko perheen voimin. Muksulle se on jotenkin luonnollista, että jostain tulee jo niin iso ja vanha ja kaiken nähnyt, että kuolee pois.
Liikuttavinta oli kun vajaa 4v jutteli kesällä miehen tädin kanssa, joka eli viime hetkiään tajuissaan silloin, muksu kyseli että miksi olet niin kumman näköinen ja täti vastasi. Tulivat jutellessaan siihen tulokseen, että Tuulatädin onkin aika jo päästä pois, kun kerran mikään ei enää suju ja koko ajan kolottaa. Muksu lupas vielä hoitaa sitten niin, että täti saa haudalleen lempikukkiaan (heillä kun yhteinen lempikukka).
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että on tosi vaikea selittää, että normaalitkin ihmiset voivat joutua sairaalaan, eikä se ole heti kuoleman paikka. Että sairaalassa myös synnytään ja paljon muuta.
Mutta aina kun muksu on asiasta jotain kysynyt niin olen kertonut. Mieluummin liian vähän kuin paljon ja on sitten kysellyt lisää aikansa mietittyään.

 

Minä käytän totuutta, mutta siitä voi kertoa myönteiset puolet. Kuten että hän ei kärsi ja säilyy muistoissa yms.

 

Miksei lapsi voisi tuolla sairasvuoteelle? Rakasta lähimmäistä voi pitää lapsikin kädestä kiinni vaikka ei muuten osaa.

 

Mä en itse olisi halunnut mennä veljeäni katsomaan,pelkäsin. Pelkäsin etten enää muistaisi millainen hän oli vaan muistaisin hänet erinäköisenä mitä oli.

Mutta kyllä onneksi menin.

 

Juuri luin jostain, että kun puheessa kannattaa välttää sanontaa "nukkui pois". Saattaa joillekkin lapsille aiheuttaa pelkotiloja nukkumisen suhteen, kun voivat ymmärtää asian liian sanatarkasti.

Oma pappani oli viime hetkillään niin huonossa kunnossa ja lääkityksestä pöhöttynyt ja muuttunut, ettei halunnut sairaalaan muita vieraita, kuin mammamme. Aikuisten oli tietenkin helpompi tätä tahtoa kunnioittaa, kun ymmärsivät. Itse en tiedä, miten menettelisin lapsen kanssa. Jos olisi vielä puhekykyinen ja suht normaali, niin veisin. Oman pappani kohdalla en olisi ehkä vienyt, vaikkei olisi erikseen kiellettykkään. Hän oli jo viimeisinä hetkinä kotona aivan kuin vieras ihminen, joten en halua edes kuvitella, mikä oli tilanne sairaalassa.

 

Me kerroimme lapselle isomummun kuolemasta ihan rehellisesti, että hän kuoli pois. Ja selitimme, että isomummu meni taivaaseen enkeleiden kanssa. (olemme evankeliskristittyjä). Aiheesta keskusteltiin paljon ja keskustellaan aina joskus vieläkin. Lapsi oli kuoleman tapahtuessa 4v.

 

Me on kerrottu lapsille että kuolleet menevät ensin kukkapenkkiin ja sitten taivaaseen, jotenkin hautajaisissa se kukkapenkki on ollut rauhoittava ja konkreettinen juttu. Itse antaisin lapsen tavata mummon, lapsellakin on oikeus surra! Ja sureminen helpottuu jos on konkreettista mitä käsitellä, muistot ja tieto jne. Ei kuoleman tarvitse olla pelottava, lemmikit kuolee, kaikki kuolee mutta meillä yritetty keskustella aina ja niin paljon kuin lapset tahtoo ettei heidän tarvitse miettiä itsekseen ja tehdä hurjiakin päätelmiä itse!