Miten pitkä suruaika pitää olla eron jälkeen?

Monien mielestä kun ero on lähes verrattavissa siihen, että joku olisi kuollut. Ei ole sallittua käsitellä tunteitaan jo suhteen aikana ja lopettaa suhdetta sitten, kun asiat on selvitetty. Virallisen eropäätöksen jälkeen pitäisi vielä surra ja olla yksin, vaikkei mitään syytä olisi. Ei riitä, että elää elämäänsä itsenäisesti, yksikin viikonloppu kuukaudessa miesseurassa romuttaa koko yksin elämisen taidon.

Kauanko pitää väistellä vastakkaisen sukupuolen edustajia "virallisen" eron jälkeen toiselle puolelle katua, ettei vahingossakaan katso ketään, hymyile tai erehdy juttelemaan - puhumattakaan mistään muusta?

 

No ainakin vuoden tai mielumin kaks B)

 

Minä ja mies alettiin kyllä olla heti "virallisesti" yhdessä kun eropäätös oli miehen avioliitossa tehty ja vielä avoimemmin heti kun ex oli muuttanut yhteisestä kodista pois.

 

ap, muistanko väärin vai saitko sä vasta lapsen?

 

Ero on ero ja ihan eri asia kun puolison kuolema.
Minä kai olen virallisesti valitettavasti vieläkin naimissa mutta elän jo uudessa suhteessa...ex ei vienyt eropapereita vaikka lupasi ja luotin siihen.
Meille on vauva tulossa jne...
Minä en ainakaan sure eroa, vaan olen siitä onnellinen joten en tarvitse suruaikoja.
Jos se muita surettaa niin surkoot sitten omalla tahollaan vaikka viis vuotta.

 

Minä ja mies alettiin kyllä olla heti "virallisesti" yhdessä kun eropäätös oli miehen avioliitossa tehty ja vielä avoimemmin heti kun ex oli muuttanut yhteisestä kodista pois.

Sama täällä

 

Se aika, mikä menee siihen, että oppii täysillä olemaan yksin, eikä tarvitse ketään. Jos sopiva sitten osuu kohdalle, se on bonusta, sillä yksinkin pärjäisi.

 

asiantuntijat suosittelee ettei eron jälkeen suinpäin rynnättäisi uuteen suuhteeseen,vaikkka kuin olisit käsitelly tunteitas suhteen aikana! mulla meni n.vuosi ennenkuin pystyin aloittamaan uuden suhteen.Vai kaipaatko laastarisuhdetta??!

 

Ei tarvii väistellä ollenkaan jos siltä tuntuu Ei kun siis ihan vakavasti,sehän on ihan yksilöllistä miten eron käsittelee ja ite kyllä eron jälkeen tapailin muutamaakin silloin tällöin kun kaipas muutakin seuraa kun lapset mutta vakavan suhteen aloittamiseen meni joku vuosi ennen kuin sattui "se oikea" kohdalle

 

Se aika, mikä menee siihen, että oppii täysillä olemaan yksin, eikä tarvitse ketään. Jos sopiva sitten osuu kohdalle, se on bonusta, sillä yksinkin pärjäisi.

Mikä on olettamus, että kaikki ihmiset ovat parisuhteessa ylipäätään siksi, että tarvitsevat vain jonkun? Taantuuko ihminen avuttomaksi yhdessä eläjäksi avoliiton myötä ja se pitäisi opetella eron jälkeen uudelleen? Omituista. Itse olen osannut elää yksin parisuhteissakin.

 

asiantuntijat suosittelee ettei eron jälkeen suinpäin rynnättäisi uuteen suuhteeseen,vaikkka kuin olisit käsitelly tunteitas suhteen aikana! mulla meni n.vuosi ennenkuin pystyin aloittamaan uuden suhteen.Vai kaipaatko laastarisuhdetta??!

Ei ole mitään, mihin tarvitsisin laastareita. Kaikki ihmiset eivät ole riippuvaisia toisista ihmistä.

 

asiantuntijat suosittelee ettei eron jälkeen suinpäin rynnättäisi uuteen suuhteeseen,vaikkka kuin olisit käsitelly tunteitas suhteen aikana! mulla meni n.vuosi ennenkuin pystyin aloittamaan uuden suhteen.Vai kaipaatko laastarisuhdetta??!

Peesi! Usein se uusi suhde on jotain lohtua. Sitä paitsi olis jossain vaiheessa hyvä miettiä, että mikä suhteissa on mennyt vikaan. Ihminen toistaa helposti tiettyä kaavaa ja se johtaa siihen, ettei se uusi suhde toimi yhtään entistä paremmin. Ja miksi ihmeessä aikuinen ihminen ei voi/osaa olla myös yksinkin?

 

Se aika, mikä menee siihen, että oppii täysillä olemaan yksin, eikä tarvitse ketään. Jos sopiva sitten osuu kohdalle, se on bonusta, sillä yksinkin pärjäisi.

Mikä on olettamus, että kaikki ihmiset ovat parisuhteessa ylipäätään siksi, että tarvitsevat vain jonkun? Taantuuko ihminen avuttomaksi yhdessä eläjäksi avoliiton myötä ja se pitäisi opetella eron jälkeen uudelleen? Omituista. Itse olen osannut elää yksin parisuhteissakin.

Aika usein sattuu näitäkin tapauksia, ettei osata olla yksin ja otetaan joku vain uudeksi kumppaniksi. Älä yritä väittää, ettet muka tällaisista olisi kuullut. Tosin, on aika heikkoa, jos asunut omillaan vaikka parisen viikkoa ja väittää toipuneensa erosta ja osaavansa olla yksinkin (pitkä parisuhteen jälkeen yksinoloa voi joutua opettelemaan aika kauan, vaikka kuinka olisi ollut omaakin elämää parisuhteen aikana).

On mullekin tällainen valitettava laastarisuhde käynyt. Nyt ymmärrän jo merkit ja osaan vältellä.

 

No jos toista on oikeasti rakastanut niin kyllä se toipuminen kestää. Kyl se on aika ihmeellistä jos sylistä syliin pitää liihotella...eikö ihminen osaa olla yksin?Tarviiko vanha suhde korvata heti uudella?Osaako sellanen ihminen sitten oikeasti ees ketään rakastaa.

 

Hmmm.. Ihan vakavasti aatellen, mitään vakavaa en aloittais pitkään aikaan eron jälkeen , vaan keskittyisin ihan omaan perheeseen. Tottakai hakeutuisin aikuisten seuraan ja kuppiloihinkin luultavasti vapaa v.loppuina. Näin itseasiassa teinkin kun olin yh:na jokunen vuosi sitten. Hyvää teki olla ilman seurustelukumppania sotkuisen menneisyyden jälkeen. Mutta jokainen on erilainen

 

ajatella ap että keskittyisit pieniin lapsiisi hetken aikaa ennekuin hyppäät uuden kakslahkeisen syliin??????????

 

Minua ei oikeastaan kiinnosta, että mitä muut tekevät erojensa jälkeen.

Mutta siihen eron käsittelyyn. Sitä voi totta kai analysoida ja käsitellä monin tavoin jo siinä suhteessa, mutta siinä ihan missä muissakin elämän isoissa asioissa, syvällisempi analyysi ja ymmärrys, sekä kokemuksesta saatu henkilökohtainen oppiminen vaatii kyllä toisesta perspektiivista katsomista sen tilanteen sisällä katsomisen lisäksi. Uusi suhde ei tietysti välttämättä estä tätä, riippuen suhteesta.

 

Toiset ihmiset on sellaisia, että ne tarvii toisia tunteakseen itsensä hyväksi. Siis hakevat sitä hyväksyntää muilta, tarvitsevat sitä että joku on kiinnostunut heistä, pitää heitä viehtättävinä, haluaa olla heidän kanssa. Tällaiset ihmiset ei osaa olla sitä toisen ihailua. Se on eri asia kun että osaa olla yksin.

Sä olet klassinen esimerkki. Et varmaankaan ole aikuisiällä ollut paria viikkoa kauemmin ilman jonkinlaista "säätöä", flirttailua, viestittelyä, treffailua tms? Sä ihastut heti ihan täysillä jokaiseen joka on sinusta kiinnostunut. Sä et pysähdy miettimään, vaan toimit. Kaikki on aina heti sitä suurta, täydellistä rakkautta. Ja sitten tulee taas todellisuus vastaan, mies ei olekaan jatkuvasti sokeasti suhun ihastunut. Sä tunnet olosi huonoksi, lähdet suhteesta ja etsit seuraavan joka ihailee sua rajattomasti.

Tällaisista ihmisistä tulee sellainen tunne ettei ne oikeesti pidä itsestään kovin paljon. Ja juu, sekin kuuluu siihen et sä tulet nyt vakuuttamaan kuinka itsevarma olet. Itsevarmuus ja itseluottamus on eri asia kuin itsestä pitäminen. Jos sä ihan aidosti pidät itsestäsi, viihdyt omassa seurassa, sä et kaipaa muiden ihailua. Ja ihminen joka hyppää suhteesta suhteeseen, kaipaa nimenomaan sitä toisen ihmisen ihastumista.

 

Jos oikeesti rakastaa toista ihmistä,ei eron jälkeen kyllä kykene uuteen suhteeseen kovin nopeasti.Siis parisuhteeseen ainakaan.
Mutta niinhän se nykypäivänä menee että uusi suhde on jo katsottu valmiiksi ennenkuin edellinen on lopetettu.
Se on sitä kierrätystä ja uusiokäyttöä.

 

Riippuu erosta. Joku käsittelee eronsa jo sitä harkitessaan. Jos harkinta on kestänyt vaikkapa kaksi vuotta, niin eiköhän ero ole aika lailla käsitelty ja ihminen valmis uuteen suhteeseen.
JOs ero tulee yllättäen ja toista jää kovasti kaipaamaan, niin uskoisin menevän useita kuukausia, ennen kuin on valmis uuteen suhteeseen.
Itse en ole erojen jälkeen halunnut mihinkään suhteisiin, vaan nimen omaan opetellut olemaan itseni kanssa ja nauttimaan yksin olosta. Näin varmistan, että haluan oikeasti olla uuden kumppani kanssa, enkä pelkästää suhteessa.
Jos ap. Emilyn on sama, jonka muistan, niin on niin tasapainoton tytteli, ettei näistä vinkeistä kyllä hänelle mitään hyötyä ole kun ei tunne itseään laisinkaan. Mutta ehkäpä joku muu hyötyy.

 

Toiset ihmiset on sellaisia, että ne tarvii toisia tunteakseen itsensä hyväksi. Siis hakevat sitä hyväksyntää muilta, tarvitsevat sitä että joku on kiinnostunut heistä, pitää heitä viehtättävinä, haluaa olla heidän kanssa. Tällaiset ihmiset ei osaa olla sitä toisen ihailua. Se on eri asia kun että osaa olla yksin.

Sä olet klassinen esimerkki. Et varmaankaan ole aikuisiällä ollut paria viikkoa kauemmin ilman jonkinlaista "säätöä", flirttailua, viestittelyä, treffailua tms? Sä ihastut heti ihan täysillä jokaiseen joka on sinusta kiinnostunut. Sä et pysähdy miettimään, vaan toimit. Kaikki on aina heti sitä suurta, täydellistä rakkautta. Ja sitten tulee taas todellisuus vastaan, mies ei olekaan jatkuvasti sokeasti suhun ihastunut. Sä tunnet olosi huonoksi, lähdet suhteesta ja etsit seuraavan joka ihailee sua rajattomasti.

Tällaisista ihmisistä tulee sellainen tunne ettei ne oikeesti pidä itsestään kovin paljon. Ja juu, sekin kuuluu siihen et sä tulet nyt vakuuttamaan kuinka itsevarma olet. Itsevarmuus ja itseluottamus on eri asia kuin itsestä pitäminen. Jos sä ihan aidosti pidät itsestäsi, viihdyt omassa seurassa, sä et kaipaa muiden ihailua. Ja ihminen joka hyppää suhteesta suhteeseen, kaipaa nimenomaan sitä toisen ihmisen ihastumista.

Aivan hirmu hyvä kirjoitus!!!

 

Jokaisella on oma tapansa käsitellä asioita ja oma aikansa toipua. Mulla itselläni menee aina pitkän aikaa ennen kuin aloitan uuden suhteen ja näin on ollut aina. En edes ihastu saati rakastu helposti vaan siihen menee aina kauan aikaa. Mun ystäväni taas toipuu nopeasti ja saattaa aloittaa heti perään uuden suhteen. Mut en mä "tuomitse" vaikka muilla asiat tapahtuu eri lailla. Tietysti en voi kieltää ettenkö joskus sitä mietti, et täytyykö aina päätä pahkaa syöksyä uuteen.. mut yleensä noikin mietinnät loppuu varsin lyhyeen.

 

Mun mielestä ap:nkin kannattaisi miettiä omia motiivejaan miesten hankinnalle. Analysoida omaa itseään. Eikö elämä tunnu miltään ilman ihastumisen tunnetta?

Mä itse olen kärsinyt läheisriippuvaisuudesta pitkään. Jopa viimeksi eksästäni erottua, jo raskaana ollessani, kuvittelin tarvitsevani seksiä, mutta en miestä. Tämä seksin tarve oli vaan millä peittelin itselleni sitä, että 'tarvitsen' miehen. Sitten mulla oli seksiin perustuva suhde erään miehen kanssa ja vaivasin hänellä päätäni jatkuvasti.. olin ihastunut. Kun se meni mönkään, veetutti tietysti ankarasti. Mutta parin viikon kuluttua huomasin, etten ole miettinyt sitä miestä enkä liiemmin muitakaan, vaan vihdoin asiat menee niinkun pitää ja keskityin tulevaan vauvaan ja lapseeni. Tätä ei ole kauan kestänyt, mutta toivon etten heti ihastuisi uudestaan, vaan mielummin ottaisin iisisti ja eläisin tässä ja nyt lapseni kanssa ja jos joskus tulisi herra täydellinen vastaan, niin kiva.. mutta lopettaisin alitajuisen etsiskelyn ihastumalla jatkuvasti uudestaan ja uudestaan vääriin tyyppeihin.

En ole kovin hyvä aina ilmaisemaan itseäni, mutta ehkä joku tuosta jonkun pointin löysi.

 

Minä kai olen virallisesti valitettavasti vieläkin naimissa mutta elän jo uudessa suhteessa...ex ei vienyt eropapereita vaikka lupasi ja luotin siihen.
Meille on vauva tulossa jne...

Onkohan tuokaan nyt ihan viisasta.. Jos vaikka satut yhtäkkiä kuolemaan, niin perintösi menee "aviomiehellesi".

 

Se aika, mikä menee siihen, että oppii täysillä olemaan yksin, eikä tarvitse ketään. Jos sopiva sitten osuu kohdalle, se on bonusta, sillä yksinkin pärjäisi.

Mikä on olettamus, että kaikki ihmiset ovat parisuhteessa ylipäätään siksi, että tarvitsevat vain jonkun? Taantuuko ihminen avuttomaksi yhdessä eläjäksi avoliiton myötä ja se pitäisi opetella eron jälkeen uudelleen? Omituista. Itse olen osannut elää yksin parisuhteissakin.

Aika usein sattuu näitäkin tapauksia, ettei osata olla yksin ja otetaan joku vain uudeksi kumppaniksi. Älä yritä väittää, ettet muka tällaisista olisi kuullut. Tosin, on aika heikkoa, jos asunut omillaan vaikka parisen viikkoa ja väittää toipuneensa erosta ja osaavansa olla yksinkin (pitkä parisuhteen jälkeen yksinoloa voi joutua opettelemaan aika kauan, vaikka kuinka olisi ollut omaakin elämää parisuhteen aikana).

On mullekin tällainen valitettava laastarisuhde käynyt. Nyt ymmärrän jo merkit ja osaan vältellä.

En väitäkään, tiedän paljon ihmisiä jotka seurustelevatkin vain siksi, kun eivät osaa yksin olla. Mutta sitten on myös ihmisiä, jotka tuntevat ja tiedostavat omat tunteensa niin hyvin, että voivat eron jälkeenkin tapailla ihmisiä ilman että kyse on siitä, etteikö osaisi yksin olla. Ja jos tapailee jotakuta, yleensä siinä on se oma arki kuitenkin jota eletään samalla - yksin.