Miten paljon parisuhteeseen mahtuu riitaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsyttää jo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsyttää jo

Vieras
Olen pyöritellyt eroa mielessä jo melkein vuoden. Riitelemme jatkuvasti, nyt olemme asumuserossa, mutta kun asuimme yhdessä, riitelimme päivittäin, jatkuvasti. Nyt riitelemme melkein aina kun olemme yhdessä ja monesti myös puhelimessa. Hyviä hetkiä on harvoin, mutta emme vain pysty eroamaan. Itseäni pitää suhteessa myös haave lapsesta, en jaksaisi tutustua enää uuteen ihmiseen, sillä haluaisin lapsen jo nyt. Tiedän toki, ettei lapselle tee hyvää olla riitaisassa kodissa, mutta kun olen aina ollut tämän saman ihmisen kanssa, en tiedä voisiko jonkun toisen kanssa olla paremmin. Kuulisin mielelläni mielipiteitänne.
 
Mielipiteeni: eroa, älä turhaan tuhlaa aikaasi suhteessa joka ei todellakaan toimi. Ja lapsen tekemistä älä edes harkitse. Ei sen kuulu olla tuollaista. Vaihtamalla paranee...
 
Meillä ainakin menossa nyt vaihe, että melkein voi sanoa että riitelyä on enemmän kuin hyviä hetkiä. Toivon totisesti, että tilanne pian muuttuu, eihän tätä montaa vuotta jaksa...
 
no mistä te oikeen riitelitte ja viekö se mihinkään? kun on olemassa riitoja, jotka kehittävät ymmärrystä molemmin puolin, ja sitten niitä, jotka hiljaa syövät itsetunnon ja kukaan ei opi mitään hyödyllistä.
 
Täällä kohtalotoveri. Lasta yritetty jonkun aikaa. Nykyisin riidellään jatkuvasti ja riidat pahoja ja kestävät kauan. Mutta sitten tulee taas hyviä hetkiä ja on mukavaa viikko tai kaks ja ollaan kai onnellisia.. kunnes räjähtää. Läheisyyttä on, seksiä myös, mutta yhteinen aika ollut useamman kuukauden kortilla ja meillä tapahtunut isoja asioita viime aikoina. Kannattaako lähteä vai yrittää vielä?
 

Yhteistyössä