N
neuvoja onnettomalle
Vieras
Arki on kamalan raskasta. Mieheni tekee haastavaa vuorotyötä ja on kotona aina ihan poikki. Minä olen työtön ja uusiutuneen masennuksen vuoksi kotona, hoitotasapaino hyvä mutta jaksaminen melko tiukilla. Meillä on eskari-ikäinen erityislapsi, jolla on mm. kehitysviivästymää, as-piirrettä, ylivilkkautta sekä omatoiminnanohjauksen vaikeutta.
Meidän suhteessa on ollut huonoja aikoja paljon, erilaisia kriisejä ja kasvun paikkoja. Kaikesta on selvitty, mutta eroa on väläytelty kiihtyvällä tahdilla riitatilanteissa (joo, tosi kypsää, tiedän...väsymys selittänee?) ja viimeisen 12kk aikana seksielämä on pudonnut lähelle nollaa. Aloitteen tekeminen tuntuu vaikealta, vaikka flirttaillaan toisillemme päivällä ja molempien tekee mieli...miehellä on alkanut olemaan ongelmia halukkuudessa, samoin minulla. Yhteistä säveltä ei tunnu löytyvän sängyssä eikä aina arjessakaan.
Lapsi on haastava tapaus, kolmen lapsen paikalla pienryhmässä. Hänelle haetaan nyt omaa avustajaa, koska käytös on niin impulsiivista ja on vaaraksi muille eikä edes tajua sitä. Kotona vähän rauhallisempi, mutta käy usein ylikierroksilla ja pahantuulinen (liittyy yhteen sairauteensa tämä piirre). Viikonloput ollaan kotona yhdessä ja koitetaan levätä, mutta usein se on mahdotonta: lapsi keksii niin paljon vaarallisia puuhia että on 24/7-vahdittava, mies ei saa levättyä kun koko ajan tapahtuu jotain ja minä pahastun kun lapsi rähisee meille vanhemmille koko ajan. Molemmat olemme väsyneitä ja odotamme kauhulla kesälomaa, viime loman jälkeen olinkin sairaslomalla kun lapsen käytös meni niin huonoksi ettei häntä voinut viedä yhtään mihinkään. Mies on huolissaan minusta, mutta itsekin kyllästynyt ja väsynyt.
Emme ole saaneet lapselle vielä tukiperhettä tai säännöllistä hoitajaa. Erityislasten kanssa pärjääviä ei ole kamalasti tarjolla ja tuntuu, että pelkkä arjen pyöritys vie niin paljon voimia etten enää jaksa tutustua yhteenkään kurssiin/perheeseen/tapahtumaan!
Taas tänään tuli mieheltä surullisia viestejä kahvitauolta, tuntuu etten jaksa. Häntä harmittaa kaikki: raskas arki, seksittömyys, se että riitelemme nykyään kamalasti emmekä jaksa mitään. Yhdessä oleminen ei tunnu miltään, keskustelunaiheita ei ole. Rakastamme toisiamme, mutta riittääkö se? MITÄ IHMETTÄ TÄMMÖISESSÄ TILANTEESSA TEHDÄÄN?? Vuorotyön vuoksi emme voi mennä pariterapiaankaan noin vain, vaikka se varmasti auttaisi vähän.
Meidän suhteessa on ollut huonoja aikoja paljon, erilaisia kriisejä ja kasvun paikkoja. Kaikesta on selvitty, mutta eroa on väläytelty kiihtyvällä tahdilla riitatilanteissa (joo, tosi kypsää, tiedän...väsymys selittänee?) ja viimeisen 12kk aikana seksielämä on pudonnut lähelle nollaa. Aloitteen tekeminen tuntuu vaikealta, vaikka flirttaillaan toisillemme päivällä ja molempien tekee mieli...miehellä on alkanut olemaan ongelmia halukkuudessa, samoin minulla. Yhteistä säveltä ei tunnu löytyvän sängyssä eikä aina arjessakaan.
Lapsi on haastava tapaus, kolmen lapsen paikalla pienryhmässä. Hänelle haetaan nyt omaa avustajaa, koska käytös on niin impulsiivista ja on vaaraksi muille eikä edes tajua sitä. Kotona vähän rauhallisempi, mutta käy usein ylikierroksilla ja pahantuulinen (liittyy yhteen sairauteensa tämä piirre). Viikonloput ollaan kotona yhdessä ja koitetaan levätä, mutta usein se on mahdotonta: lapsi keksii niin paljon vaarallisia puuhia että on 24/7-vahdittava, mies ei saa levättyä kun koko ajan tapahtuu jotain ja minä pahastun kun lapsi rähisee meille vanhemmille koko ajan. Molemmat olemme väsyneitä ja odotamme kauhulla kesälomaa, viime loman jälkeen olinkin sairaslomalla kun lapsen käytös meni niin huonoksi ettei häntä voinut viedä yhtään mihinkään. Mies on huolissaan minusta, mutta itsekin kyllästynyt ja väsynyt.
Emme ole saaneet lapselle vielä tukiperhettä tai säännöllistä hoitajaa. Erityislasten kanssa pärjääviä ei ole kamalasti tarjolla ja tuntuu, että pelkkä arjen pyöritys vie niin paljon voimia etten enää jaksa tutustua yhteenkään kurssiin/perheeseen/tapahtumaan!
Taas tänään tuli mieheltä surullisia viestejä kahvitauolta, tuntuu etten jaksa. Häntä harmittaa kaikki: raskas arki, seksittömyys, se että riitelemme nykyään kamalasti emmekä jaksa mitään. Yhdessä oleminen ei tunnu miltään, keskustelunaiheita ei ole. Rakastamme toisiamme, mutta riittääkö se? MITÄ IHMETTÄ TÄMMÖISESSÄ TILANTEESSA TEHDÄÄN?? Vuorotyön vuoksi emme voi mennä pariterapiaankaan noin vain, vaikka se varmasti auttaisi vähän.