Auttakaa joku, miten eteenpäin?

[neuvoja onnettomalle]

Arki on kamalan raskasta. Mieheni tekee haastavaa vuorotyötä ja on kotona aina ihan poikki. Minä olen työtön ja uusiutuneen masennuksen vuoksi kotona, hoitotasapaino hyvä mutta jaksaminen melko tiukilla. Meillä on eskari-ikäinen erityislapsi, jolla on mm. kehitysviivästymää, as-piirrettä, ylivilkkautta sekä omatoiminnanohjauksen vaikeutta.

Meidän suhteessa on ollut huonoja aikoja paljon, erilaisia kriisejä ja kasvun paikkoja. Kaikesta on selvitty, mutta eroa on väläytelty kiihtyvällä tahdilla riitatilanteissa (joo, tosi kypsää, tiedän...väsymys selittänee?) ja viimeisen 12kk aikana seksielämä on pudonnut lähelle nollaa. Aloitteen tekeminen tuntuu vaikealta, vaikka flirttaillaan toisillemme päivällä ja molempien tekee mieli...miehellä on alkanut olemaan ongelmia halukkuudessa, samoin minulla. Yhteistä säveltä ei tunnu löytyvän sängyssä eikä aina arjessakaan.

Lapsi on haastava tapaus, kolmen lapsen paikalla pienryhmässä. Hänelle haetaan nyt omaa avustajaa, koska käytös on niin impulsiivista ja on vaaraksi muille eikä edes tajua sitä. Kotona vähän rauhallisempi, mutta käy usein ylikierroksilla ja pahantuulinen (liittyy yhteen sairauteensa tämä piirre). Viikonloput ollaan kotona yhdessä ja koitetaan levätä, mutta usein se on mahdotonta: lapsi keksii niin paljon vaarallisia puuhia että on 24/7-vahdittava, mies ei saa levättyä kun koko ajan tapahtuu jotain ja minä pahastun kun lapsi rähisee meille vanhemmille koko ajan. Molemmat olemme väsyneitä ja odotamme kauhulla kesälomaa, viime loman jälkeen olinkin sairaslomalla kun lapsen käytös meni niin huonoksi ettei häntä voinut viedä yhtään mihinkään. Mies on huolissaan minusta, mutta itsekin kyllästynyt ja väsynyt.

Emme ole saaneet lapselle vielä tukiperhettä tai säännöllistä hoitajaa. Erityislasten kanssa pärjääviä ei ole kamalasti tarjolla ja tuntuu, että pelkkä arjen pyöritys vie niin paljon voimia etten enää jaksa tutustua yhteenkään kurssiin/perheeseen/tapahtumaan!

Taas tänään tuli mieheltä surullisia viestejä kahvitauolta, tuntuu etten jaksa. Häntä harmittaa kaikki: raskas arki, seksittömyys, se että riitelemme nykyään kamalasti emmekä jaksa mitään. Yhdessä oleminen ei tunnu miltään, keskustelunaiheita ei ole. Rakastamme toisiamme, mutta riittääkö se? MITÄ IHMETTÄ TÄMMÖISESSÄ TILANTEESSA TEHDÄÄN?? Vuorotyön vuoksi emme voi mennä pariterapiaankaan noin vain, vaikka se varmasti auttaisi vähän.

 

["..."]

Voi sinua ja teitä. Teillä on nyt todella rankat ajat ja kunhan molemmat teistä ymmärtää, että jonakin päivänä asiat rupeavat helpottamaan ja jaksatte yhdessä vaikeiden aikojen yli, niin voitte olla ylpeitä itsestänne ja onnellisia. Te todella tarvitsette yhteistä aikaa ja vapaata. Onko lapselle siis hakusessa hoitopaikka ja tukiperhe?

 

["hoitaja"]

Ihmettelen kyllä että ette ole saaneet mitään tukiperhettä tms. Kyllä nyt noin haastavan lapsen kanssa kuuluisi saada tukea siihen jaksamiseen. Itse erityislasten kanssa työskentelen ja as-nuorten. Ovat hyvin haastavia tapauksia ja lapset vielä todella vilkkaita. Ymmärrän hyvin että siinä parisuhde kärsii. Siksi sitä apua pitäisikin saada. Eikö sosiaalityöntekijän kuuluisi järjestää jotakin apua?
En osaa sanoa miten tuossa toimisi. Varmasti on raskasta. Toivoisin että saisitte sitä apua mahd pian. Muista kuitenkin että sitä apua pitää niistä sosiaalityöntekijöiltä vaatimalla vaatia. Ne kun ei niirä jakele vaikka ne oikeutetusti kuuluisi. Erityislapsen vanhemmalla se on vaikeeta kun niistä oikeuksista ei kerrota vaan ne pitää itse tietää. Tsemppiä siihen arkeen ja toivottavasti saisitte miehenne kanssa jonkun hengähdystauon ja saisitte parisuhteen taas toimimaan. <3

 

["Joo"]

Ei mekään mitään apua olla koskaan saatu vaikka esikoisella adhd ja ehkä asperger. Arki on välillä rankkaa kun yksi lapsista vie kaiken energian. Ja mies tekee pitkää päivää töissä. Suhde on kyllä kunnossa ja kaikki muukin mutta välillä on tosi väsynyt olo. Jaksamista teille!!!

 

[neuvoja onnettomalle]

Kiitos kaikille vastaajille!

Lapsi on joskus saatu hoitoon sukulaiselle ja silloin meillä meni miehen kanssa kivasti, rentouduimme emmekä juuri riidelleet (paitsi ekana päivänä, kun stressi purkautui). Seksiä oli muistaakseni myös ja olimme tiiviisti yhdessä sen ajan, mitä lapsi oli poissa (emmekä edes ikävöineet häntä, vaikka olikin useamman päivän putkeen muualla..). Nyt tuo sukulainen on kuitenkin muuttanut eikä voi enää ottaa lasta luokseen. Kun hän muutti, itkin useampana päivänä ja tärisin kauhusta, tuntui että nyt tästä vankilasta ei pääse hetkeksikään pois...hoitotahoni on suositellut että etsisin sitkeästi hoitajaa että pääsisimme miehen kanssa edes kerran viikossa ulos yhdessä ja minusta alkaa tuntumaan, että olen sittenkin samaa mieltä. Olen aina ajatellut että (etenkin äidin) pitää olla kotona lastaan varten silloin kun tämä ei ole hoidossa jne., mutta nyt kun tätä miettii niin eihän tämä toimi ollenkaan?? Minähän sekoan- ja mies väsyy!

 

["vieras"]

Vaadi vaadi ja vaadi sille lapselle jokin hoitosysteemi. Pakkohan sen on järjestyä jos ei ite jaksa.
Toinen vaihtoehto näin ens hätään on se että käytte vuorotellen tuulettumassa. Eli ens viikonloppuna toinen käy yön tai kaks jossain ja seuraavana toinen.

Meillä on siinä mielessä sama tilanne että ollaan molemmat loppu. Syyt on erit. Mies sai nyt yllättäen järjestymään ens viikonlopuksi loma reissun ja näkyy nyt jo positiivisesti käytöksessä. Mun tilanne tuntuu umpikujalle ja en tiedä kuinka kauan tätä jaksaa.. Apua ei olla haettu (vielä) mistään. Ens viikolla on lapselle aika nuorten psyk polille että katotaan mitä siellä sanotaan.

 

["vieras"]

Lapsesi oireet voisivat helpottua huomattavasti, jos pääset tuosta negatiivisesta kierteestä eroon. Lapsesi on jo 6- vuotias, sinä olet siis vapaalla ja miehesi käy töissä. Mikä ihmeen hoitovankila?! Ja mitä se vapalla olo ja rentoutuminen tarkoittaa, ryyppäämistäkö?

Voit tehdä pitkiä pyöräretkiä lapsen kanssa ulos luontoon, keväällä metsäretkille, askartelua, kasvimaan perustamista (vaikka parvekkeelle) ja leipomista. Mitä tahansa, että saat itsesi hyvälle mielelle ja olet iloinen lapsesi kanssa puuhailusta. Ok, hän ei ehkä keskity aluksi kovin hyvin, mutta kun sinnikkäästi otat mukaan tekemiseen niin se tulee tavaksi.

Eritysilapselle on tärkeää, että hänet koetaan positiiviseksi ihmiseksi, jonka kanssa on mukava olla. Ajan mittaan aikuiseksi kasvettuaan ne oireet saattavat poistua kokonaan. Lähde ensisijaisesti siitä, miten saat suhteen lapsesi kanssa kuntoon.