Miten paljon leikki-ikäinen peilaa vanhemmistaan ja heidän välisestä suhteestaan?

Mä olen huomannut tässä viime aikoina, että meillä on muhimassa pieni ongelma. 4,5-vuotias on niin äidin poikaa, että isä jää kovaa vauhtia taakse.

Vähän taustaa:
Emme ole lapsen isän kanssa koskaan asuneet virallisesti samassa taloudessa. Olemme olleet välillä vuoden erossa ja nytkin miehellä on oma talous, vaikkakin viettää täällä miltei kaikki vapaa-ajan. Mies ei kuitenkaan pidä pojan ja minun kotiani omana kotonaan ja tämä on hänen valintansa.

Meillä on ollut parisuhteessa paljon ongelmia joista iso osa johtuu miehen itsekkyydestä, huonosta itsetunnosta ja suoraan sanottuna lapsellisuudesta. Hän käyttää mennen tullen lastakin lyömäaseena puhuen tälle tyyliin: "Äiti ei halua isää tänne." "Äiti ei rakasta isää." "Äiti on vähän vaikea/hölmö/hassu/tyhmä." " Isä ei kelpaa äidille." "Äiti toivoisi, että isä lähtee pois." Ja kyllä, ollaan puhuttu erosta ja epätyydyttävä suhde on edelleen todellisuutta, mutta ihan normaalia perhe-elämää me silti yritämme elää.

Näiden muka hauskojen juttujen jälkeen meillä on tilanne, että kun isä haukkuu tai arvostelee äitiä (eli minua), poika asettuu aina puolustamaan minua. Hän vastaa kaikkeen arvosteluun minun puolestani ja mielestäni välillä ihan suuttuu isälleen. Toki osa näistä jutuista menee leikiksi, mutta ei todellakaan kaikki. Välillä lapsi jopa toivoi, ettei isä tulisi kotiin ollenkaan

Ja kun poika puolustaa aina minua, isänsä ottaa siitä herneet nenään |O "Miksi aina puolustat äitia?" "Miksi aina olet äidin puolella?" "Ole välillä isänkin puolella." "Isälle tulee paha mieli, kun olet aina äidin puolella."

Olen yrittänyt sanoa lapselle, ettei hänen tarvitse eikä kuulu olla kummankaan puolella ja etteivät aikuiset tarvitse lapsen puolustamista. Mutta nyt näyttäisi siltä, että tilanne vain pahenee koko ajan. Poika ei ole enää omien sanojensa mukaan isän kulta ollenkaan. Hän ei sovi yhteen isän kanssa, vaan vain äidin kanssa. Äidin kanssa pitäisi tehdä kaikki hampaiden harjaamisesta suihkussa käyntiin. Ja kun poika hylkii isäänsä, tämäkin selvästi vetäytyy. Meillä on nyt suorastaan raivottu parina iltana, kun lelujen kerääminen ja hampaiden harjaaminen isän kanssa ei onnistu ollenkaan.

Isä ja poika ovat nyt ihan eri aaltopituuksilla. Miten saan heidät takaisin yhteen? Ja vielä tärkeämpi kysymys: Aiheutanko minä tämän jotenkin???

 

Mä ainakin olen huomannu, että aiheutin lasten ja isän suhteeseen ongelmia, kun kuuntelin lasten valituksia isästä ja ymmräsin niitä. Kun aloin ykskantaan sanomaan, että puhu isälle tuosta, niin niiden välit parani ja nykyään ne tosiaan puhuu isälle suoraan, ei mulle että sano isälle...

 

Tiedän, että jutusta tuli pitkä, mutta haluaisin kuulla, onko muilla samanikäisillä ollut tällaista äiti vastaan isä-vaihetta? Onko pojan käytös normaalia vai oireilua jostain?

 

Meillä on ollut parisuhteessa paljon ongelmia joista iso osa johtuu miehen itsekkyydestä, huonosta itsetunnosta ja suoraan sanottuna lapsellisuudesta. Hän käyttää mennen tullen lastakin lyömäaseena puhuen tälle tyyliin: "Äiti ei halua isää tänne." "Äiti ei rakasta isää." "Äiti on vähän vaikea/hölmö/hassu/tyhmä." " Isä ei kelpaa äidille." "Äiti toivoisi, että isä lähtee pois." Ja kyllä, ollaan puhuttu erosta ja epätyydyttävä suhde on edelleen todellisuutta, mutta ihan normaalia perhe-elämää me silti yritämme elää.

No onhan nämä asioita, joihin lapsi reagoi aivan väistämättä!

 

Meillä on ollut parisuhteessa paljon ongelmia joista iso osa johtuu miehen itsekkyydestä, huonosta itsetunnosta ja suoraan sanottuna lapsellisuudesta. Hän käyttää mennen tullen lastakin lyömäaseena puhuen tälle tyyliin: "Äiti ei halua isää tänne." "Äiti ei rakasta isää." "Äiti on vähän vaikea/hölmö/hassu/tyhmä." " Isä ei kelpaa äidille." "Äiti toivoisi, että isä lähtee pois." Ja kyllä, ollaan puhuttu erosta ja epätyydyttävä suhde on edelleen todellisuutta, mutta ihan normaalia perhe-elämää me silti yritämme elää.

No onhan nämä asioita, joihin lapsi reagoi aivan väistämättä!

Mä olen yrittänyt sanoa miehelle, ettei puhuisi lapselle meidän välisistä asioista ja aina yritän sanoa perään pojalle, että isä höpöttää taas omiaan. Olen yrittänyt lyödä leikiksi nuo jutut, mutta huonolla menestyksellä näköjäään :ashamed:

 

.
.
"Äiti on vähän vaikea/hölmö/hassu/tyhmä."
.
.

"Isälle tulee paha mieli, kun olet aina äidin puolella."
.
.
[/quote]

Huhhuh!

Kyllä lapsi joutuu nyt rankkaan ristiriitatilanteeseen. Lapsen perusoikeus, ja lapsen perusmekanismi on rakastaa, kiintyä ja välittää molemmista vanhemistaan, eikä mitään tai mikään saisi tulla sellaiselle esteeksi. Ei ainakaan tuollainen puolueellinen arvottaminen, tai toiselle muka aiheutetulla mielipahalla manipuolointi, vastakkainasettelu, rintamalinjojen asettelu ja sellaisten valintatilanteiden virittely.

No, jos vaihtoehdot on noin asetettu, niin poikahan on tavallaan sitten toiminut täysin tilanteen vaatimalla tavalla ja tehnyt valintansa. Loogista sinänsä. Sinä et ole pakottanut valitsemaan, niin ainakaan siltä osin et ole ainakaan suoranaisesti tuota aiheuttanut.

Parempaa miehen (ja aikuisen, ja koko elämän...) mallia poika saisi, jos isä kaikissa tilanteissa puolustaisi äitiä, puhuisi äitiä hyväksi, ehdoitta. Sellainen lisäisi pojankin perusturvallisuutta ja minäkuvan kehittymistä.

 

Mulle on tullut viime kuukausina monesti mieleen, että poika on nyt jo isäänsä tunneälykkäämpi. Mutta miten surullista, että se tulee esiin näin :'(

 

Eikö tuonikäisellä ole jo ihan oidipaalinen vaihe päällä (jos kuka tähän teoriaan uskoo). Eli ihastuminen ja leimautuminen vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaan. Meillä on välillä todella voimakkaita äitikausia tuolla pojalla.

Olisiko ehkä aika irrottaa tuosta suhteesta. Mies-vaimo -suhde ja isä-lapsi -suhde ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa. Olet ennenkin palstalla kertonut, että ei teillä mitenkään hyvin mene. Et ilmeisesti vain osaa tai uskalla päästää irti. Mutta mä luulen, että mikäli lapsen isä jaksaa, niin isän ja pojan suhde voi jopa parantua, jos te aikuiset ette enää ole suhteessa.

 

no kyllähän lapsi varmaan jollain tapaa kärsii teidän epävakaasta tilanteesta. minusta homma on niin että joko asutaan kokonaan yhdessä tai ei ollenkaan. helposti lapsi menee sekaisin tilanteesta. ehkä lasta ärsyttää se että isä yrittää selvästi syyllistää sinua kun ette asu yhdessä. lapset ovat fiksuja. hän voi kokea että isä manipuloi häntä jotenkin, kalastelee suosiota tms.

 

Eikö tuonikäisellä ole jo ihan oidipaalinen vaihe päällä (jos kuka tähän teoriaan uskoo). Eli ihastuminen ja leimautuminen vastakkaista sukupuolta olevaan vanhempaan. Meillä on välillä todella voimakkaita äitikausia tuolla pojalla.

Olisiko ehkä aika irrottaa tuosta suhteesta. Mies-vaimo -suhde ja isä-lapsi -suhde ovat kuitenkin kaksi ihan eri asiaa. Olet ennenkin palstalla kertonut, että ei teillä mitenkään hyvin mene. Et ilmeisesti vain osaa tai uskalla päästää irti. Mutta mä luulen, että mikäli lapsen isä jaksaa, niin isän ja pojan suhde voi jopa parantua, jos te aikuiset ette enää ole suhteessa.

ihmettelen myös miksi ette jo eroa ihan kunnolla? miksi et voi tehdä ratkaisua?

 

ihmettelen myös miksi ette jo eroa ihan kunnolla? miksi et voi tehdä ratkaisua?

Osaltaan aloitus puhuu tässä suhteesa puolestaan:

"Äiti ei halua isää..."
"Äiti ei rakasta isää."
" Isä ei kelpaa äidille."
"Äiti toivoisi, että isä lähtee pois."

Tuollasten väittämien todeksi laittamista kait haluaa tuollaisessa tilanteessa välttää. On sinä tavallaan pojankin etu kyseessä. Mutta missä menee raja. Se onkin vaikeampi asia sanottavaksi.

 

Mä olen tänne kirjoitellut toisinaan, kun on ongelmia. Elämä ei silti ole yhtä isoa ongelmaa, vaikka siltä kuulostaisikin. Toisekseen olen jotenkin jämähtänyt totaalisesti ydinperhe-ajatukseen. Tuntuu niin pahalta rikkoa perhe :'( Olen kasvanut rakastavassa perheessä ja toivonut ja halunnut niin paljon sitä samaa omalle lapselleni, mielellään useammalle. Ajatusta on ollut vaikea haudata. Mutta ei tämäkään nyt hyvältä näytä, jos poika joutuu mielessään asettumaan toista vastaan ja toisen puolelle.

 

Mä olen tänne kirjoitellut toisinaan, kun on ongelmia. Elämä ei silti ole yhtä isoa ongelmaa, vaikka siltä kuulostaisikin. Toisekseen olen jotenkin jämähtänyt totaalisesti ydinperhe-ajatukseen. Tuntuu niin pahalta rikkoa perhe :'( Olen kasvanut rakastavassa perheessä ja toivonut ja halunnut niin paljon sitä samaa omalle lapselleni, mielellään useammalle. Ajatusta on ollut vaikea haudata. Mutta ei tämäkään nyt hyvältä näytä, jos poika joutuu mielessään asettumaan toista vastaan ja toisen puolelle.

ja mikä ydinperhe tuo on kun asutte eri osoitteissa. Itse ymmärrän tosi hyvin ton ydinperheidean/toiveen/halun, mutta jos päästät irti voit löytää jotain parempaa.

 

Meillä oli juuri perheneuvottelu. Asiaan toivottavasti saadaan parannus. Mies ainakin havahtui itse tilanteeseen ja myönsi, etten ole ihan metsässä huomioineni. Nyt isä ja poika lähtivät kahdestaan vähän rautakaupoille

 

Meillä oli juuri perheneuvottelu. Asiaan toivottavasti saadaan parannus. Mies ainakin havahtui itse tilanteeseen ja myönsi, etten ole ihan metsässä huomioineni. Nyt isä ja poika lähtivät kahdestaan vähän rautakaupoille

Mukava kuulla! Toivottavasti löytyy niin rautaa kuin yhteistä säveltä. Kaikille teille.

 

Teidän poikahan alkaa olemaan sen ikäinen että odipaalinen vaihekin alkaa, sehän tuo jo normaalisti pojalle isä-vastaisuutta. Ja miehen käytös on kyllä idioottimaista. Ensinkin, vaikka kuinka loukkaantuisi niin lapselle sitä ei tarvitse näyttää, miehen pitäisi olla se aikuinen siinä ja kestää lapsen tunteet.
Ehkä tuo ollaan-ei olla on turhan hämmentävää lapselle..

ja se vielä että mun äiti on niin kauan kuin vaan muistan, haukkunut isää meille lapsille. Eikä se meitä mitenkään mukavalta tunnu, ei tuntunut silloin eikä nytkään.

 

Älkää kinastelko lapsen kuullen suhteestanne. Aikuiset ihmiset... Ja vielä käytätte lasta siinä välikappaleena, ja pelinappulana. Mitäs jos hillitsisitte itsenne, ja nälvisitte toisillenne kun lapsi ei ole paikalla? Vai onko liian ylitsepääsemätön tehtävä, suojella lasta teidän lapsellisilta riidoilta?

 

Sinänsä joo, oidipaalivaihe tai miksi sitä haluaa nimittään on kai aika tavallinen. Meillä tyttö on niin isän tyttöä että. Jos molemmat ollaan kotona yleensä vaan iskä kelpaa tekemään sitä ja tätä.

Ei teidän tilanne silti hyvältä kuulosta. Poikahan on aika fiksu, kun sinua puolustaa tolla lailla.