Miten päästä siististi eroon takertuvasta ystävästä, joka on myös lapseni kaverin äiti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Asuvat tässä lähistöllä. Lapsemme tutustuivat kerhossa ja sitä kautta me äiditkin. Alkui tuntui, että tuo ystävä on aivan ihana ja että meillä synkkaa hyvin, mutta vähitellen tuli esiin aika ikäviä persoonallisuuden piirteitä hänessä ja nyt minua ei hänen seura enää kiinnosta lainkaan.

Koska asuu tässä lähellä ja lapsemme ovat samassa kerhoryhmässä, lyöttäytyy koko ajan seuraani, kehua minua parhaaksi kaverikseen, soittelee jatkuvasti, pistää Facebookiin viestejä koska voitais nähdä jne. Välillä ilmestyy ovemme taakse ilmoittamatta.

Tahtoisin enemmän ykstyisyyttä tästä kaverista, mutta en oikein tiedä miten tekisin sen ilman, että hän loukkaantuu pahasti.
 
Tosi inhottavaa, älä vastaa puhelimeen joka kerta äläkä soittele takaisin. Josko ymmärtäis sit.
Mä en ainakaan osais sanoo mitään ihan suoraankaan kun varmaan toinen loukkantuis, koita sillai pikkuhiljaa olla vaan vähemmän ja vähemmän tekemisissä.
 
Vaatii selkärankaa sanoa suoraan että vähempikin riittäis. Se loukkaa varmasti, mut ehkä enemmän loukkaa jos alkaa keksimään tekosyitä ja välttelemään. Lopputulos on kuitenkin melko samanlainen.

Tuskin normaali vanhempi alkaa lastaan rankaisemaan kieltämällä yhteydenpidon ystävään vaikka aikuisten välillä vähän skismaa olisikin.

Mä sanoisin siis ihan kasvotusten että tarvitsen enemmän tilaa ja omaa aikaa, ei millään pahalla kuitenkaan.
 
Eikö se ole vaan mukavaa jos joku haluaa tapailla ja pitää yhteyttä. Ja eikös se ole luontevaa että tuttavien kanssa jutellaan kun tavataan. Vaikea sanoa tarkemmin, kun et kerro mitä ne ikävät persoonallisuuden piirteet ovat. Mutta jos itse sinusta tuntuu ettet halua olla ystävä hänen kanssaan, sano suoraan. On tosi ikävää jos pitää toista ystävänään, mutta pitää rivien välistä osata tulkita ettei toista enää kiinnosta. Ja kirjoitit, että teillä synkkasi hyvin, joten eikö ole luontevaa että hän kuitenkin pitää sinua ystävänään.
 
itse olisin onnellinen kun olisi joku tuollainen takertuja edes! Jos ei ole ihan joku psykopaatti niin koittaisin miettiä asian niin, että kaikissa ihmisissä on vikansa ja omat luonteenpiirteensä. Suotakoon se!
 
Voit sanoa, että sulla on nyt vaikea jakso menossa yksityiselämässä ja haluat olla ihan rauhassa ja puljata asiaa itseksesi. Jotain tuollaista. Että tarvitset tilaa ja omaa rauhaa. Tuosta ei voi loukkaantua.
 
Mä pääsin eroon takertujasta kun sanoin lopulta ihan suoraan että ei meistä tule ystäviä, en halua olla sun kanssa enää tekemisissä, ole kiltti äläkä enää soita, tekstaa, tai ilmesty ovelle.

Sillä ei tosin ollut lapsia eli meidän lapset ei olleet keskenään ystäviä, ja minä en koskaan pitänyt häntä ystävänä tai kaverinakaan, kunhan kävin kerran tai kaksi kahvilla hänen kanssaan. Ja sen jälkeen olinkin kuulemma sielunsisko ja vaikka mitä, ja meidän miehetkin bestiksiä vaikka mun mies oli asiasta ihan totaalisen eri mieltä.
 
Mä pääsin eroon takertujasta kun sanoin lopulta ihan suoraan että ei meistä tule ystäviä, en halua olla sun kanssa enää tekemisissä, ole kiltti äläkä enää soita, tekstaa, tai ilmesty ovelle.

Sillä ei tosin ollut lapsia eli meidän lapset ei olleet keskenään ystäviä, ja minä en koskaan pitänyt häntä ystävänä tai kaverinakaan, kunhan kävin kerran tai kaksi kahvilla hänen kanssaan. Ja sen jälkeen olinkin kuulemma sielunsisko ja vaikka mitä, ja meidän miehetkin bestiksiä vaikka mun mies oli asiasta ihan totaalisen eri mieltä.

ihmettyyppi kahvittelee useaaan otteeseen jonkun kanssa, ei tulisi mieleenkään kutsua kahville jos toinen ei kiinnosta pätkääkään. ilkeä kiusaaja olet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh;25098095:
ihmettyyppi kahvittelee useaaan otteeseen jonkun kanssa, ei tulisi mieleenkään kutsua kahville jos toinen ei kiinnosta pätkääkään. ilkeä kiusaaja olet.

Miten ihmiset yleensä tutustuu toisiinsa jos ei pikku hiljaa? Ja jos alkuvaiheessa huomaa ettei nappaa niin sitten ei nappaa ja sen voi sanoa..Vähän kuin treffeillä kävis.
 
Miten ihmiset yleensä tutustuu toisiinsa jos ei pikku hiljaa? Ja jos alkuvaiheessa huomaa ettei nappaa niin sitten ei nappaa ja sen voi sanoa..Vähän kuin treffeillä kävis.

no alussa jutellaan niitä näitä siellä missä toinen on tavattu, naapurustossa, koulussa, töissä, harrastuksessa.

jos toinen vaikuttaa kivalta voi tutustua. ihmeellistä kutsua toinen kahvile ja sen jälkeen sanoa suoraan, että katoa elämästäni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh;25098159:
no alussa jutellaan niitä näitä siellä missä toinen on tavattu, naapurustossa, koulussa, töissä, harrastuksessa.

No mut ei kaikki käy noissa aktiviteeteissa. Kavereita voi etsiä myös netistä tai muulla tavoin, ei silloin noin vaan jutella kohdatessa vaan tuttavuutta tehdään pikku hiljaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja täh;25098095:
ihmettyyppi kahvittelee useaaan otteeseen jonkun kanssa, ei tulisi mieleenkään kutsua kahville jos toinen ei kiinnosta pätkääkään. ilkeä kiusaaja olet.
En mä häntä minnekään kutsunut, tapasin hänet pari kertaa (en useaan otteeseen) ihan jossain muualla kuin meillä (ja mukana oli muitakin henkilöitä, yhteisiä tuttujamme, paitsi kerran lyhyesti näimme kahden kesken).
Noiden tapaamisten aikana mulle selvisi, ettei meistä tule koskaan ystäviä.
 
Täälläkin neuvotaan yksinäiseksi itsensä tuntevia olevaan aktiivisia. No sitten kun tsemppaat ja yrität olla aktiivinen, pidät yhteyttä ja kenties iloitset orastavasta ystävyydestä, sut dumpataan pellolle kun olet takertuja. Itkeäkö vai nauraa meille ihmisille...
 
Tosi inhottavaa, älä vastaa puhelimeen joka kerta äläkä soittele takaisin. Josko ymmärtäis sit.
Mä en ainakaan osais sanoo mitään ihan suoraankaan kun varmaan toinen loukkantuis, koita sillai pikkuhiljaa olla vaan vähemmän ja vähemmän tekemisissä.

Ai että ei ole yhtä loukkaavaa/loukkaavampaa kun alkaa kiertelemään ja kaartelemaan, välttelemään ja valehtelemaan?

Oh really? Sullapa on nice touch ihmisiin. |O
 
voi herran tähen...

Ei kai ns. viehättävän ja hyvinkäyttäytyvän todella tarvitse olla joka yksinäisen ystävä vaikka itse sattuisikin olemaan sellainen johon toiset viehättyy.

Olen itse - varmaan jo ammattini ja koulutukseni puolesta - juuri tämmöinen "ihana ihminen" jota yksi sun toinen on elämäni varrella jo kuvitellut omaksi "sielunkumppanikseen". Minun on helppo ymmärtää mitä toinen ihminen puheellaan tarkoittaa, osaan keskustella sujuvasti, kuuntelen enemmän kuin kerron itsestäni... monenkin pälpättäjän mielestä siis selvästikin juuri hänen ystävä. Nuorempana oli hankala näitä ystävä-tarjokkaita "väistellä", kun joukossa oli niitä kovinkin sitkeitä, ja itsellä oli tarve olla "kiltti" ja "suostua" kaikenlaiseen tunkeliluun. Ikä on tuonut rotia, rajoja ja keinojakin. Mutta ennen kaikkea olen antanut itselleni luvan valita elämäni rajat ja sen mitä jaksan tärkeimpieni lisäksi. Ja tärkeimmät ovat omat rakkaat ja läheiset, oma jaksaminen ja terveys, ja työni jonka olen ottanut hoitaakseni, ja josta olen vastuussa. Tässä iässä (45) tuntuu, että ystäväkiintiökin on jo niin täynnä, että varsin ihana ja ihmeellinen sitten saa se tyyppi olla, johon pintatuttavuuden päälle haluaisin vielä suhdettani syventää. Muutama läheinen ja pitkäaikainen rakas ystävä tuntuu olevan ihan riittävästi (kymmenkunta ehkä...) vaikka ei viikoittain nähtäisikään. Itsellä ei ole tarvetta lörpötellä tai kahvitella kenenkään kanssa harva se päivä... Ja jos joku siitä sitten loukkaantuu niin siinähän loukkaantuu.
 
Höh, ei kai kaikkien kanssa tarvitse olla sydänystäviä, mutta tälläinen asenne että dumpataan kokonaan pois elämästä, ihmetyttää. Voihan olla vaan kaveri tai tuttavakin. Tervehdittekö tälläisiä ihmisiä kadulla, joille olette tehneet selväksi ettette halua olla heidän kanssaan tekemisissä, vai oletteko kuin ette tuntisikaan?
 
[QUOTE="juupa juu";25098369]Höh, ei kai kaikkien kanssa tarvitse olla sydänystäviä, mutta tälläinen asenne että dumpataan kokonaan pois elämästä, ihmetyttää. Voihan olla vaan kaveri tai tuttavakin. Tervehdittekö tälläisiä ihmisiä kadulla, joille olette tehneet selväksi ettette halua olla heidän kanssaan tekemisissä, vai oletteko kuin ette tuntisikaan?[/QUOTE]

No mutta eihän tuo ap kai tervehtimistä halua lopettaa... paremminkin kuulostaa että lapsen kaverin äiti on jotenkin käsittänyt tuttavuuden tason väärin ja ryhtynyt "ystävöimään" lähes vainoamista muistuttavalla tavalla. Niin mitenkä siitä kohteliaasti peräydytään, oli kaiketi ap:n kysymys, näin minä ymmärsin.
 
[QUOTE="juupa juu";25098209]Täälläkin neuvotaan yksinäiseksi itsensä tuntevia olevaan aktiivisia. No sitten kun tsemppaat ja yrität olla aktiivinen, pidät yhteyttä ja kenties iloitset orastavasta ystävyydestä, sut dumpataan pellolle kun olet takertuja. Itkeäkö vai nauraa meille ihmisille...[/QUOTE]

Ja oma ensimmäinen viestini oli oikeastaan tähän viestiin.
 
[QUOTE="juupa juu";25098369]Höh, ei kai kaikkien kanssa tarvitse olla sydänystäviä, mutta tälläinen asenne että dumpataan kokonaan pois elämästä, ihmetyttää. Voihan olla vaan kaveri tai tuttavakin. Tervehdittekö tälläisiä ihmisiä kadulla, joille olette tehneet selväksi ettette halua olla heidän kanssaan tekemisissä, vai oletteko kuin ette tuntisikaan?[/QUOTE]
Tuon mun tapauksen kohdalla tuo ei ikävä kyllä onnistunut.

Soitteli pahimmillaan yli 20 kertaa päivässä, tekstiviestejä tuli kymmeniä päivässä. Kun lakkasin vastaamasta puheluihin, niin hän alkoi soittamaan tuntemattomasta numerosta tai jonkun toisen kännykästä. Päivysti mieheni työpaikan ulkopuolella ja kun miehen työvuoro alkoi, niin meni sinne hengailemaan. Selitti yhteisille tutuille että me olemme suunnitelleet yhteistä grilli-iltaa yms (hän suunnitteli, en minä). "Sattumalta" ajoi kotimme ohi pari kertaa (tai siis pari kertaa niin että näin hänet, muista kerroista en tiedä) vaikka asui ihan toisella puolella kaupunkia. Kun lopulta sain tarpeekseni ja suoraan kielsin ottamasta enää yhteyttä, niin alkoi tulemaan itsemurhaviestejä yms kivaa. Sitten soitin hänen isälleen, selitin tilanteen, sanoin toivovani että häirintä loppuu tai joudun ilmoittamaan poliisille asiasta - ja isä ihan avoimesti myönsi että tyttärellä on aika pahoja mielenterveyden ongelmia, pahoitteli tyttärensä aiheuttamaa häiriötä, ja lupasi hoitaa asian. Jotain tekikin, sillä häirintä loppui - tai soitti hän kerran, kai anteeksi pyytääkseen, mutta kun tunnistin hänen äänensä niin suljin heti puhelimen.

Kyllähän terveestä ihmisestä pääsee eroon ihan siten, että pikkuhiljaa harventaa yhteydenpitoa ja suhde ns. näivettyy luonnollisesti pois, ja voidaan moikata jos sattumalta tavataan. Mutta miten moni paha takertuja on terve...?
 
Ai että ei ole yhtä loukkaavaa/loukkaavampaa kun alkaa kiertelemään ja kaartelemaan, välttelemään ja valehtelemaan?

Oh really? Sullapa on nice touch ihmisiin. |O

No jos mä joudun sen ihmisen kanssa joka tapauksessa olemaan vielä jonkun verran tekemisissä (=lapset kavereita) niin ihan oman itsesuojeluvaistoni takia en viitti suoraan sanomalla suututtaa, tuli vaan sellainen olo ap:n aloituksesta ja maininnasta ikävistä persoonallisuuden piirteistä ettei ihan vakaa tyyppi ole kyseessä.
Jos ois joku nobody johon en joutuis koskaan enää törmäämään niin voisinkin sanoa suoraan.
 
No jos mä joudun sen ihmisen kanssa joka tapauksessa olemaan vielä jonkun verran tekemisissä (=lapset kavereita) niin ihan oman itsesuojeluvaistoni takia en viitti suoraan sanomalla suututtaa, tuli vaan sellainen olo ap:n aloituksesta ja maininnasta ikävistä persoonallisuuden piirteistä ettei ihan vakaa tyyppi ole kyseessä.
Jos ois joku nobody johon en joutuis koskaan enää törmäämään niin voisinkin sanoa suoraan.

Jep, selkeni. Tnx. =)
 
"Alkui tuntui, että tuo ystävä on aivan ihana ja että meillä synkkaa hyvin"

ap kirjoittaa näin, eli mun mielestä myös tällä toisella on oikeus pitää ap:ta ystävänään. Kunnes nyt ap onkin muuttanut mieltää jostain syystä eikä toinen ole vielä osannut lukea asiaa rivien välistä.

Mutta joo, vähän vaikea sanoa muuta, kun ap ei kerro mitä ne ikävät persoonallisuuden piirteet ovat.
 

Yhteistyössä