Miten pääsee velkasaneeraukseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epäilevä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epäilevä

Vieras
Miesystävällä paljastui kymmeniä tuhansia verovelkoja hoitamattomien asioiden vuoksi ei esim.ollut hoitanut alv-verotusta ajoissa, niin oli langennut huikeat arvioverot, vaikka sittemmin tuloa oli 0 euroa. Masennuksen ym.vuoksi ei ollut jaksanut hoitaa asioita kuntoon.

Hän on luvannut jo pitkään "menevänsä" velkasaneeraukseen. Nyt on sitten kuulema saanut oikeusaputoimistosta hyvän asianajajan ja paljon neuvoja. Työt ovat kuitenkin vielä vähän epämääräisellä pohjalla, mutta sanoo hänelle luvatun 3200euron peruspalkalla töitä isosta yrityksestä alalla, jossa alkaa eläköitymisen vuoksi olla työvoimapulaa. Hän on nyt kuulema pääsemässä velkasaneeraukseen lokakuun alusta. Voiko päästä näin epämääräisillä esitiedoilla ja niin, että työt ovat vasta alkamassa, velkasaneeraukseen?

Mies on monta kertaa lupauksensa pettänyt. Siksi epäilyttää.
 

Yhteistyössä