Meillä on ns. uusperhe; olemme olleet yhdessä n. 5v. ja siitä ajasta olemme asuneet saman katon alla n. 3v. Mieheni edellisestä liitosta on kaksi lasta, joista toinen on jo maailmalla ja toinen asuu äitinsä kanssa ja minulla ennestään yksi tytär joka asuu meidän kanssa ja sitten vielä on yhteinen poika. Anoppi on ollut koko ajan niin ettei esim. ole koskaan tytärtäni muistanut jouluna tai muulloinkaan. Nyt sitten kun meille tuli yhteinen lapsi, niin hänpä sitten otti asian puheeksi ja selvitti että ei ole sen takia muistanut, koska lapsellani on omatkin isovanhemmat. Sanoin että mielestäni se ei ole oikein ja että samassa perheessä olevia lapsia kohdellaan samalla lailla, johon anoppi että sehän on ihan eri asia että muistaako hän poikaamme vai tytärtäni...jonka jälkeen välimme ovat viilentyneet huomattavasti. Tosin tyttäreni ei siitä välitä, onneksi, koska hän on nyt sen verran iso jo, mutta periaatteessa musta on aika törkeetä tommonen ja jos olis vielä pienestä lapsesta kysymys, niin milläs selität sen, että toinen saa ja toinen ei.