miten otan puheeksi eskarin open kanssa kiusaamisasian????

  • Viestiketjun aloittaja oikotie
  • Ensimmäinen viesti
oikotie
Oon ihan hädissään, itsekin lapsena koulukiusatuksi tullut mamma. Meidän eskarilainen on ollut tasan viisi päivää eskarissa. Eka päivän jälkeen jo sanoi, että ei halua enää mennä eskariin. Kyselin syytä ja kertoi, että kun siellä on se Petra.

Tänään juteltiin pitkään ja tyttö kertoi kuinka Petra oli jo ensimäisenä päivänä aloittanut kiusaamisen. Tuijottaa ilkeästi ja häiritsee, sanallista kiusaamista lähinnä. Nyt tyttö on saanut yhden kaverin, ja tätä kaveria yrittää tämä Petra houkutella pois leikistä. Tänään oli sitten tökännyt sormella yhtäkkiä selkään, niin että tytöllä oli kuulema käynyt kipeää.

Eilen jo kyselin opettajalta, onko tyttö saanut kavereita ja esitin toiveen, että opettaja rohkaisisi tyttöä ottamaan kontaktia muihin eskarilaisiin. (kyseessä siis ujo tyttö, joka on kotona puhut haluavansa kavereita, mutta ei uskalla puhua muille.) Opettajan mukaan on nyt saanut tämän yhden kaverin, mutta on tietenkin sellaisia lapsia joiden kanssa ei tule toimeen. Kaikista ei tarvitse tykätä, ope sanoi. Arvelen, että opekin on huomannut kiusaamisen/sorsimisen, mutta ei halua tehdä asialle mitään.

Huomenaamulla aion siis ottaa puheeksi tämän Petra-asian, miten lähestyn opettajaa ystävällisesti? Haluan kuitenkin myös ilmaista tiukan kantani siihen, että minun lastani ei kiusata. Ja että on opejen tehtävä kitkeä kiusaaminen heti alkuunsa pois!

Mä kertoisin, että lapsi kokee tulevansa kiusatuksi Petran taholta, ja toivoisin että eskarissa seurattaisiin tilannetta ja puututtaisiin tarvittaessa asiaan.

Ja lapselle sanoisin, että tökkäämistä/muuta satuttamista & nimittelyä ei tarvitse sietää, niistä pitää heti mennä sanomaan aikuiselle, mutta tuijottamista pitää kestää.
 
huh huijaa
Meidän pojan luokalla on yksi mätämuna tyttö. Veikkaanpa hänestä koituvan monet murheet vielä tässä koulutaipaleen varrella. Sekin haahka aloitti piinaamisen jo eskarissa.
 
oikotie
wef, ei se olekaan niin vaikeaa sanoa kuten ilmaisit. Pelkään kuitenkin että entisenä koulukiusattuna sanon vähän liiankin äkäisesti tuon. Siksi siis halusin neuvoja.

Haluan ainakin näyttää sivistyneeltä ja fiksulta naiselta, joka ei ala riehumaan lapsen päiväkodissa... ;)
 
ap
Kun ollaan jutskattu lapsen kans, niin ollaan yhdessä tultu siihen tulokseen että Petra on ottanut Miedä tytön kohteeksi siksi, että tää on niin arka. Tyttö fiksusti päätteli, että Petra ei uskalla kiusata ketään rohkeaa ja että asiaa voisi auttaa se, että hän alkaisi esittämään Petralle rohkeaa tyttöä.. :) Vielä kun saisi sille sitä rohkeutta esittämiseen, niin hyvä...

Haluan näyttää sivistyneeltä, väkivaltaan ei vastata väkivallalla- ihmiseltä. Silti tänään opetin tytölleni, että jos tämä Petra kiusaa sinua, niin kiusaa takaisin. Ja jos opettaja puuttuu tähän , niin minä puolustan sinua. Niin paljon tämä aihen kuumentaa tunteita, että tässä 'sodassa' on kaikki keinot käytössä.
 
lisko
Juu sanoisin suoraan niinkuin aikaisemmatkin on ehdottaneet. Lisäksi sanoisin tuohon iänikuiseen (junttimaiseen ja sivistymättömään) hokemaan" ettei kaikista tarvitse pitää", että tietenkään ketään ei voi pakottaa pitämään kenestäkään, mutta yksi esikoulun tärkeistä tehtävistä on valmistaa tulevia koululaisia myös sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ryhmässä muiden kanssa olemiseen. Ja silloin MYÖS PETRAN kehitystehtäviin kuuluu ilman muuta toimeentuleminen ja leikkiminen myös niiden lasten kanssa, joista hän ei pidä. Eli ammattitaitoinen lastentarhanopettaja nimenomaan ohjaa myös niitä lapsia leikkimään keskenään, jotka eivät näytä aluksi tulevan toimeen. Ei työpaikallakaan voi valita kenen kanssa tekee töiitä.
 
mie
Haluan ainakin näyttää sivistyneeltä ja fiksulta naiselta, joka ei ala riehumaan lapsen päiväkodissa... ;)[/quote]

Joo niin pitääkin ;) Kerrot että tyttö on ollut allapäin kotona koska ei iihdy hoidossa. Sinähän voisit erityisesti mainita että Petra nimisestä tytöstä on kotona ollut puhetta ja että lapsesi kokee eskariin tulemisen todella vaikeaksi hänen takiaan. Tämmöiset asiat voi jättää lapseen pahoja "haavoja" jos niihin ei puututa niin hoidossa kuin kotonakin välittömästi. Tuon Petran vanhempien olis mun mielestä hyvä tietää mitä lapsi hoidossa hommailee.

ap
Alkuperäinen kirjoittaja lisko:
Juu sanoisin suoraan niinkuin aikaisemmatkin on ehdottaneet. Lisäksi sanoisin tuohon iänikuiseen (junttimaiseen ja sivistymättömään) hokemaan" ettei kaikista tarvitse pitää", että tietenkään ketään ei voi pakottaa pitämään kenestäkään, mutta yksi esikoulun tärkeistä tehtävistä on valmistaa tulevia koululaisia myös sosiaaliseen kanssakäymiseen ja ryhmässä muiden kanssa olemiseen. Ja silloin MYÖS PETRAN kehitystehtäviin kuuluu ilman muuta toimeentuleminen ja leikkiminen myös niiden lasten kanssa, joista hän ei pidä. Eli ammattitaitoinen lastentarhanopettaja nimenomaan ohjaa myös niitä lapsia leikkimään keskenään, jotka eivät näytä aluksi tulevan toimeen. Ei työpaikallakaan voi valita kenen kanssa tekee töiitä.
Jes kiitti, tää oli hyvä. Juuri näin ajattelinkin, mutta jotenkin en saanut puettua sanoiksi tuota mitä sanoit!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Kannattaa tosiaan puuttua kunnolla tuohon asiaan. Meidän tyttö kun oli aikoinaan eskarissa, niin oli myös arka (on vieläkin). Kiusattu ei koskaan, mutta: Kavereita oli tasan yksi. Muut leikkivät parettain tai kolmittain ja jos meidän tytön kaveri pois eskarista, niin tytöllä ei sitten kaveria.
Sanoin useaan otteeseen ekariopelle, että sekoittakaa pareja ja katsokaa, että kaikki leikkii kaikkien kanssa.
Vastauksena lässytystä, että lapsien pitäisi saada itse valita kaverit jne.
Korostin, että mun mielestä tämän ikäisille kuuluu opettaa sosiaalisuutta ja sitä, että pystytään tulemaan juttuun kaikkien kanssa.
Sitten kun pari muuta vanhempaa sanoi samaa, ryhmää hajotettiin, mutta tämä tapahtui liian myöhään.
Samat parit on olleet nyt koulussa monta vuotta ja sama juttu jatkuu, että jos meidän tytön kaveri pois koulusta, on välitunnit yksin. Kiitos eskariopen.
Omasta tytöstä sen verran, että on kiva tyttö, ei koskaan kiusaa muita, on herttainen, ei häiritse tunnilla ja jos joku ottaa kontaktia, juttelee mielellään.
Tyttöä ei kukaan siis edelleenkään kiusaa kukaan, mutta kavereita ei ole kuin yksi.

ap
Tänään tosiaan pyysin opettajaa juttelemaan kanssani. Aikoi puhua tämän Petran kanssa asiasta. Toivottavasti puhuukin ja kertoo myös Petran vanhemmille. Aion kyllä itsekin mainita asiasta Petran vanhemmille, jos suinkin vain satun näkemään heitä.
 
Yhteistyössä