?
...
Vieras
Kyse on siis mun appivanhemmista, jotka käy mun hermoille taas niin ettei tosikaan. Kaikki oli hyvin, kunnes aloin odottaa esikoista. Olin aika nuori (20-v), joten otti oikeudekseen kommentoida ja puuttua joka asiaan. Kerran mm. anoppi penkoi mun matkatavarat, kun oltiin kylässä. Lapsi syntyi ja kukaanhan ei poikaa osannut hoitaa, kuten appivanhempani. Arvostelivat mua joka asiasta eikä siis mitään hienovaraista vaan tyyliin 1-v pojalle appiukko sanoi, että tuleppa papalle kylään viikoks, niin pappa kyllä opettaa sut kävelemään, kun ei tuo äiti ole osannut. Ja puhees viivästyessä sanoi, että "kuule, sun on joskus puhuttava sille lapselle, ei se itekseen opi puhumaan". Appivanhemmat asui meistä 100 km päässä, joten ei oikeasti edes tiennyt meidän elämästä mitään, tottakai mä puhun mun lapsille. Esikoisella todettiinkin myöhemmin kehitysvamma. Anoppikin muistaa kyllä joka välissä kertoa pojalle, "kyllä susta vielä ihan normaali poika tulee".
Meille syntyi myös toinen lapsi, jota en sitten niin paljon olekaan tutustuttanut näihin isovanhempiin, enkä kyllä nykyään vie poikaakaan paljon kyläilemään, en kertakaikkiaan jaksa. aloimme keväällä suunnitella muuttoa takaisin kotiseudulle. Eniten mieleen jäi mummon kommentti siitä, kuinkahan hän sitten jaksaa (meidän lapset ei ollut ollut hoidossa siellä yli puoleen vuoteen)! Vastasin, ettei tarvitse tulla käymään. Ostimme talon, niin on kyllä siitä kommentoinut, kun se on niin kaukana ja eihän siellä voi asua ja on niin huono tiekin perille (tietyö). Vastasin edelleen, että ei tarvitse tulla käymään. Kohteliaisuuskiintiö on täynnä.
He on tehnyt ja sanonut paljon pahempiakin asioita, kuten siis ihan tosi suoria haukkumisia yms. Olen yrittänyt tehdä joskus jonkinlaista pesäeroa, mutta kun lopulta he sitten tunkevat itsensä joka paikkaan ja asiaan mukaan.
En osaa kertoa kovin elävästi (ilman romaanin kirjoittamista), minkälaista on elo heidän kanssaan, mutta ovat tosi piikikkäitä (ja mä väitän, et pahansuopia) ihmisiä, koko lähipiiri on sitä mieltä, mutta kukaan ei koskaan sano muuta, kuin että se on sellainen. Niin kertokaa mulle, kuinka minä, erittäin temperamenttinen ja suorasanainen ihminen puren hammasta ja olen hiljaa? Vai tarviiko mun oikeesti ees seurata, kuinka nää ihmiset jatkuvasti loukkaa mua ja mun perhettäni, jopa mun lapsia.
Meille syntyi myös toinen lapsi, jota en sitten niin paljon olekaan tutustuttanut näihin isovanhempiin, enkä kyllä nykyään vie poikaakaan paljon kyläilemään, en kertakaikkiaan jaksa. aloimme keväällä suunnitella muuttoa takaisin kotiseudulle. Eniten mieleen jäi mummon kommentti siitä, kuinkahan hän sitten jaksaa (meidän lapset ei ollut ollut hoidossa siellä yli puoleen vuoteen)! Vastasin, ettei tarvitse tulla käymään. Ostimme talon, niin on kyllä siitä kommentoinut, kun se on niin kaukana ja eihän siellä voi asua ja on niin huono tiekin perille (tietyö). Vastasin edelleen, että ei tarvitse tulla käymään. Kohteliaisuuskiintiö on täynnä.
He on tehnyt ja sanonut paljon pahempiakin asioita, kuten siis ihan tosi suoria haukkumisia yms. Olen yrittänyt tehdä joskus jonkinlaista pesäeroa, mutta kun lopulta he sitten tunkevat itsensä joka paikkaan ja asiaan mukaan.
En osaa kertoa kovin elävästi (ilman romaanin kirjoittamista), minkälaista on elo heidän kanssaan, mutta ovat tosi piikikkäitä (ja mä väitän, et pahansuopia) ihmisiä, koko lähipiiri on sitä mieltä, mutta kukaan ei koskaan sano muuta, kuin että se on sellainen. Niin kertokaa mulle, kuinka minä, erittäin temperamenttinen ja suorasanainen ihminen puren hammasta ja olen hiljaa? Vai tarviiko mun oikeesti ees seurata, kuinka nää ihmiset jatkuvasti loukkaa mua ja mun perhettäni, jopa mun lapsia.