Miten oppii olemaan "yksin"

[huuhaa]

:ashamed:

Tiedän että mies on kusipäinen paskiainen ja kaikella todennäköisyydellä mulle helpotus kun sen häipyy, mutta kuinka osaan elää sen jälkeen yksin?

Mä oon nykyisiin niin järjettömän katkera ja täynnä vihaa, et tuntuu siltä et hetkenä minä hyvänsä napsahtaa... :ashamed: :/

 

[Onnellinen Villasukka]

:hug:
kai sitä ajan kanssa kun huomaa että kaikki meneekin ihan hyvin?

 

[Ruutuvihko]

Keskittymällä elämän hyviin puoliin ja kääntämällä jopa negatiiviset positiiviseks.
Sinkkuaikana mä nautin vapaudesta tehdä mitä mieli lystää, oli se sitten iso tai pieni asia. Jos teki mieli löhötä sohvalla, löhösin, jos halusin ulos, menin ulos jne... Olihan mulla lapsi, mutta senkin kans oli silti joskus helpompaa kuin tässä parisuhteessa moni asia. Parisuhteessa joutuu kuitenkin tekemään aika monta kompromissia... yksin sai päättää kaikesta ihan ite!

Mutta siis puolensa kummassakin olotilassa. Olen itse huomannut olevani parisuhdeihminen viimeisen neljän vuoden sisällä, vaikka olenkin aika erakkoluonne. Toisaalta yksinjääminenkään ei pelottaisi, jos sellainen tilanne olisi jostain syystä edessä.

 

[vieras]

Miks ihmeessä jäisit sitä miestä kaipaamaan?

Ootko elämässäs ikinä ollut yksin, asunut siis tms?

 

[Black Diamond]

Sitä jollain lailla tottuu olemaan yksin.Mutta minä ainaskin kaipaan miestä vierelle.En tykkää olla yksin.

 

[huuhaa]

Miks ihmeessä jäisit sitä miestä kaipaamaan?

Ootko elämässäs ikinä ollut yksin, asunut siis tms?

En :ashamed: