Saman ongelman kanssa painin aikani ja vieläkin ajoittain.
Ensin kieltäydyin hyvän päivän tutuille ja yleensä asiat sujui hyvässä yhteisymmärryksessä. Joskus kuulin narinaa, mutta otin asian harjoittelun kannalta. Mitään menetettävää ei ollut ja sain itsetuntoa kohdilleen.
Mitä läheisempi pyytäjä oli, sen vaikeammaksi asiat muuttui. Alkoi jankkaaminen, kehujen jälkeen hienovarainen uhkailu ja muistutettiin vastavuoroisuudesta (mitä siis ei ollut). Lopuksi kun sain pidettyä pääni, sain huomata myöhemmin pyytäjän katkaisseen välit "hankalaan" ystävään. Päädyin välillä valkoisiin valheisiin, mutta se tuntui raskaammalta kuin suora kieltäytyminen.
Nyt lähipiirin kutistuessa olemattomaksi, huomaan voivani paremmin, kun osaan reilusti kieltäytyä ja en pelkää jokaista puhelinsoittoa.
On katkeraa huomata mihin ystävyys perustui ja se miten minun aikaani käytettiin hyväksi. Sen ymmärtäminen toi lisäpuhtia kykyyn kieltäytyä, mutta myös siihen, että vaikka tänään suostun tekemään jotain, ei sopimus ole voimassa välttämättä ylihuomenna. He jotka arvostavat minua ystävänä kysyvät apua ilman suuria odotuksia ja yllättävät minut myös vastapalveluksilla.
Joten tietoinen harjoittelu auttaa ja ensimmäisenä kohde voi olla sinulle "ei niin läheinen".
Myös voit mielikuvilla käydä läpi oletettavia, todennäköisiä tilanteita ja vaikka yksin ääneen harjoitella vastauksia. Hakea rohkeutta äänen käyttöön ja ilmaisutapaan niin, että et töksäytä tai loukkaa sanoilla kysyjää. Näin et omalla käytöksellä ole syy saamaasi kohteluun kieltäytymisen jälkeen.
Valkoiset valheet voivat joskus olla paikallaan, mutta se voi kostautua pidenmän päälle. Tarinassa kun pitää pysyä ja jäädessä niistä kiinni, saa ikävän valehtelijan maineen.
Muista arvostaa omaa aikaasi ja laskea vähintään kolmeenkymmeneen, ennen kuin vastaat myöntävästi. Silloin stressi on vähän laskenut ja kykenet myös rohkeasti kieltäytymään.
