Miten ootte selvinnyt kamalasta pahoinvoinnista :( :(

siis olo on järkyttävä 24 h kuvotus, yrjö tulee satunnaisesti (voikun tulisikin useammin niin saisi edes 5 min kohtuullista oloa). Ei pysty tekee mitään, voimat mennyt. Sitten on vielä 2 vuotias esikoinen, että ei toivoakaan mistään lepäilyistä tai sairaslomista. Pakko saada tehtyä pakolliset asiat lapsen kanssa.

Ootteko selviytynyt vaikka ruoka ei pysy sisällä ja mitään ei voi syödä? Huolettaa kun pystyn päivässä syömään vähän marjoja tai kurkkua vaan. Verensokeri koko ajan nollassa mikä lisää tätä kaameutta, mutta kun suuhun ei pysty laittamaan mitään :'( olen ihan loppu enkä tiedä miten henkisesti pystyn kestämään tätä vielä useita viikkoja. Nyt vasta 6+5.

Onko mitään vinkkejä millä oloa saisi helpotettua...

 

Käy hakemassa apteekista pahoinvointirannekkeet. Alkuraskaus oli mullakin helvettiä ja töitä piti siinä vielä tehdä, noi kapistukset oli aamujen pelastus ja ei tarvinnut saikkua hakea pahoivoinnin takia.

 

Kokeilin pahoinvointirannekkeita (tarkoitettu myös matkapahoinvointiin), niitä voi ostaa apteekista. Tuntui että auttoivat jonkin verran (tai sitten usko niihin...) Myös pienten välipalojen syöminen auttoi kuvottavaan oloon!

 

Mulla auttoi vain aika ja avulias anoppi.

Mulla pahoinvointia kesti 3kk (esikoisesta 4kk). Joka päivä olo oli kuin merisairaalla ja oksensin aina 3-5 päivää ja sitten oli pari oksennusvapaata päivää. Eli meni sykleissä. Silloin kun en oksentanut, niin olo oli kuin merisairaalla 24/7.

Mullakin on 1v esikoinen tässä hoidettavana, joten tiedän kuinka raskasta se on. Onneksi sain hoitoapua n. kerran viikkoon, jolloin sain "olla sairaslomalla" koko päivän.

Puolessa välissä olot sitten loppui kuin seinään. Voi sitä onnea ja autuutta!

Mulla ne rannekkeet auttoi taittamaan ehkä sitä pahinta kärkeä, mutta ei ne oksennusta estäneet jos se oli tullakseen. Sisulla vaan koitin syödä ihan just sitä mitä milloinkin teki mieli tai saattoi edes kuvitella suuhunsa laittavansa. Jos tuli ulos, vaihdoin toiseen "ruokalajiin" ja se sitten joko pysyi sisällä tai ei. Monesti koitin syödä jtain pehmeää (puuroa, mehukeittoa) kun esim. leivän oksentaminen on jotain ihan kamalaa.

Lisään vielä, että kävin myös ylimääräisellä käynnillä neuvolassa juttelemassa (=itkemässä tunnin putkeen) pahasta olostani ja jo se, että sain purkaa omaa mieltäni ja turhautumistani, auttoi taas jaksamaan eteenpäin.

Kyllä se vielä loppuu, Tsemppiä!

 

Saman olon kanssa täällä mennään....viikkoja 10+6....Tosin mulla olo alkoi vasta kun 9 vkoa tuli täyteen.... Aamupäivät jos saa huilattua, jopa nukuttua, niin olo paljon parempi, mutta silti pitää syödä alle kahden tunnin välein jotain, että olo pysyy edes yhtään kohtuullisena. Tämä on nro vitonen ja joka kerta olo ollut samanmoinen. Itse syön ihan sen mukaan mitä kroppa ja mieli kertoo. Valmiit marjakeitot uppoaa, hedelmät ja nyt uutena keksintönä Lämmin kuppi-sopat, varsinkin kanakeitto. Eihän tää lystiä ole, mutta jos kertois siitäkin, että masussa kaikki ok. Jaksuja ! <3

 

Olin s-lomalla pahoinvoinnin vuoksi 9 vkoa, joten toivotan kovasti voimia kaikille pahoinvoinnin kiusaamille. Olotila tuli siis minullekin tuttuakin tutummaksi. Pahimpina hetkinä tilapäistä helpotusta antoivat mehujää, kuuma lihaliemi ja tikkarit. Ei siis mitään terveysruokaa, mutta jotain piti saada kurkusta alas. Vähän parempina päivinä kuuma kaurapuuro ja jääkaappikylmä mehukeitto menivät alas.

 

Huonosti selvisin. Esikoista ku odotin 2 vuotta sitten aloin oksentamisen viikolla 6 ja laatta lens synnytyssaliin asti. 3 päivää olin töissä tona aikana kokeilemassa ja aina lähettivät takas ku ppyörryin. Päällä oli siis myös järjetön pyörrytys.
Viikolla oisko ollu 15 neuvolantäti soitti terveyskeskuspsykologille mun luvallani ja sielä aloin käymään ku alko ajatukset olee niin negatiivisia ja pelkäsin tosi paljon että en sitten osais rakastaa vauvaa.
Loppujen lopuks synnytys käynnistettiin viikko ennen laskettua aikaa ja syyks laitettiin se että olin niin henkisesti loppuun palanu että en tehny muuta ku itkin. Toisekseen kylläki vauvaki ennustettiin isokokoseks mikä oliki vaikee uskoa ku en mitään herkkuja tms luonnollisesti pystyny vetää. ..

Lohdutukseks voin kertoa että toinen raskaus tosiaan voi olla erilainen.
Nyt menossa viikko 24 ja mä tosiaan voin tosi pahoin vaan viikot 6-7 ja sitten helpotti. Vieläki aamusin oksennan kerran muutaman kerran viikossa, mutta se pahoinvointi on sillä oksulla ohi.
Huisin hieno raskaus tämä toinen!


Ei voi paljoa muuta sanoa ku että isot tsemppi :hug: !
Se palkinto tosiaan on ihan mieletön vaikka sitä ei tosiaankaa ole helppo muistaa siinä pöntön halailun lomassa!

 

Tiedän miltä tuntuu. Itselläni kolmessa raskaudessa ollut ihan hirveetä pahoinvointia. Oksennus lensi monta kertaa päivässä aamusta iltaan ja vain öisin oli hyvä olla. Mikään ei tuntunut pysyvän sisällä ja olin ihan raato. Mulla oli myös ne pahoinvointirannekkeet mutta niistä en saanu juurikaan apua. Lääkäri neuvoi että pitäis syödä kuivaa pulla, keksejä tai leipää joka sitoo nesteet mahassa ettei vello siellä ja aiheuta pahaaoloa. Sekään ei mulla oikein auttanut. Parhaimman avun sain sillä että join kokista jossa oli puristettua sitruunamehua joukossa, ihan pieniä kulauksia kerrallaan. Myös kuoritut greipin palaset sokeroituna oli hyviä. Ja b6-vitamiini jota saa apteekista, sanotaan auttavan ja sitä otin myös.

Pahimmillaan mulla oli pahoinvointi rv 6-8 ja sen jälkeen alkoi vähitellen vähän helpottaa, mutta kesti viikolle 14 asti. Koita vaan syödä ja juoda ihan mitä tahansa mitä vaan pystyt ihan pieniä määriä kerrallaan. Se pahoinvointi ja oksentelu on ihan hirveetä, mutta kyllä se helpottaa ajan kanssa vaikka nyt ei siltä tuntuiskaan. Hirmusesti tsemppiä ja jaksamista!!

 

Mulla alkamassa vasta kohta rv 6, ja eilen tuli aamukahvit ekan kerran ylös.. ollu jo kyllä vellovaa oloa ja viikon verran, mutta ei tuommosta että on ollut PAKKO oksentaa. Lähdin vielä käyttää koiria ulkona ennen kouluun lähtöä ja sinnittelin sitten koko pissareissun kun en ulos kehdannu laatata

Mikäs siinä jos kotona vaan olisi, niin ei mua se oksentaminen haittais. Mutta kun pitäis kyetä olemaan koulussa ja töissä (ja töissä mm. pestä mummojen takapuolia, onneksi se ei normaalisti mua yökötä jos ei vaikka nytkään sit). Ja vielä se kun olen näin alkuraskaudessa, niin en vielä halua kertoa koulussakaan siitä, ennen ensimmäistä ultraa!

Rannekkeet tilasin heti ja oon käyttänyt niitä nyt viikon verran koulussa. Tiedä sitten onko apua.. sitruunaa oon ostanu, että voi sitä jääkaapista välillä maistella, mutta eipä sitä laukussa kanneta! Vois tietysti vesipulloon puristaa

Oon nyt monelta taholta saanut neuvon, että pitää syödä aamulla ennen ylösnousua jotain. Rupee jo ärsyttää kun jokaselta tulee samaa neuvoa! Nimittäin en pysty syömään MITÄÄN aamulla ennen kuin olen pessyt hampaani, ällöttää ihan yön muhineilla hampailla ruveta syömään. Pakko se on kai opetella! Tänä aamuna söin banaanin vuoteessa, mutta taisi olla virhevalinta koska banaanit tuli hampaiden pesun yhteydessä ylös!! Eli varmaan joku mandariini parempi? Kun mulla siis normaalistikin hampaiden pesu käy nopeasti yököttämään, sehän se tässä se ydinongelma onkin..

 

Mä pääsin kanssa kokemaan tuon ihanuuden, koko raskauden aikaisen oksentelut.. oma oksentelu alkoi rv 6, aika lailla silloin kun sain tietää olevani raskaana.. ja nyt olen viikolla rv 33, ja koko tuon välin olen oksentanut! eli kuulun siihen 1 % raskaana olevista, jotka oksentelee koko raskauden ajan.. Itse olen tiputuksessa ollut 5 kertaa, ja se oli taivaallinen lahja, kun sain tipan käteen, kun olo vähän koheni, tosi sitä ihanuutta ei kestänyt kun pari päivää, mutta silti.. töissä en ole pystynyt koko raskauden aikana juurikaan olemaan, vaan kotona, vessanpöntön kanssa.
jakun aina kuulee neuvoja " syö pienissä erissä" tai jtn muuta vastaavaa, niin eipä niistä meikäläisen kohdalla ollut apua. sain supot pahoinvointiin, mutta niistäkään ei juuri apua ollut. paino tippui melkein 7 kiloa alussa, ja ekat raskauskilot tuli 22 viikolla, kun oksentelu vähän laantui, nykyään ei tarvitse päivässä oksennella kuin 3-4 kertaa, joka on paljon vähemmän kuin alkuaikoina!

Jos yhtään tuntuu, että kotona ei pärjää, ja olo on hirveä, pyydä neuvolasta lähetettä sairaalaan! kotona ei kannata yrittää pärjätä, jos todellakin kärsit samanlaisista olotiloista kuin minäkin. sanotaanko, että kun tarpeeksi kauan tätä sietää, niin kyllä se siihen jo rupeaa tottumaan.. ja kun ajattelee mikä palkinto sitten odottaakaan! mutta kovasti tsemppiä tulevaan! <3 saat kyllä kaikki sympatiani puolellesi!

Niiiiskuneiti ja mötkis 33+0

 

Tiedän tunteen!

Mulla ei auttanut oikeastaan mikään siihen pahoinvointiin ja kuvotukseen. Paitsi aika. Mä kärsin siitä about alusta noin 15 viikolle asti, sitten se hiukan helpottui ja loppui kokonaan viikon 17/18 aikoihin.

Mä yritin suunnilleen kaikki vinkit, mitä googlettamalla löysin keskustelupalstoilta mukaan luettuna syömiseen liittyvät vinkit ja ne pahoinvointirannekkeet yms. Mitkään ei auttaneet mulla merkittävästi, se kuvotus ja paha olo ja heikotus oli 24/7 ja oksentelua oli enemmän ja vähemmän säännöllisesti lähes joka päivä. Kiireellä vessaan juokseminen ja polvilleen pöntön eteen heittäytyminen tuli enemmän kuin tutuksi..

Mä sisukkaasti joka aamu söin jotain, minkä satuin alas saamaan vaikka tiesinkin, että se tulee melkein poikkeuksetta pian takaisin ylös. Sillä sai päivän alkuun ja oksentamisen jälkeen sitten koittaa uusiksi syödä. Mitään ei koskaan tehnyt mieli ja väkisin söin+join sitten helpohkoa nieltävää niinku mehukeittoja, sitruunavettä, jäätelöä, naminameja ja välillä koitin hapankorppuja ja paahtoleipää. Tällä hetkellä (rv26+2) noista alkuraskauden aikana syömistäni jutuista ainut, mikä laskee alas on jäätelö. Sain tarpeekseni kaikesta muusta sillon alussa. Lämmintä ruokaa en tuona pahoinvointikautenani saanut alas melkein ollenkaan, taitaa olla yhden käden sormien varassa niiden kertojen määrä. Ilmeisesti tarpeeksi pysyi kuitenkin sisällä jotain ravintoa, kun en tippaan joutunut, onneksi!

Fyysisesti ja henkisesti älyttömän raskasta aikaa tuo ja itkuja tuli vuodatettua lukemattomia kertoja. Mä olin ihan puhkirikki ja hitusen masentunutkin. En jaksanut enkä voinut tehdä juuri muuta kuin makoilla sohvalla/sängyssä ja ottaa rauhassa, energiaa ei ollut ja kun koitti tsempata, niin sitten lensikin oksu taas "iloisesti". Meni ihan sumussa ja lähinnä nukuin tai koomailin muuten vaan telkkarin tms äärellä. Mulla oli onneksi ihana tukiverkko apuna, suurin kiitos miehelleni, joka käytännössä hoiti kodin ja koirat tuon ajan ja huolehti vielä mustakin.

Ihan hirveesti tsemppiä!! Lepää tarpeeksi, se on mun tärkein neuvo.

 

Mua pelottaa jo valmiiksi kun huomenna pitäisi kyetä ennen 7 töihin, ja nyt on herätykset olleet siinä 7-10 välimaastossa... Täytyy herätä sen verta ajoissa, ettei tule kiire jos posliinitreffeille joutuu taas.

Tosin tuossa yks aamu tuli sitten jo koiralenkillä tavarat ylös vaikka olin juonu vaan teetä aamulla. Ei kyllä yhtään kehtaisi ulkona alkaa oksentamaan, mutta se tuli vaan niin spontaanisti ettei sille voi minkään! Mandariinilohkoja oon vuoteella popsinut ennen ylösnousua, mutta ne vasta onkin kamalan makuisia kun tulee ylös...

Kahteen päivään en oo kahvia juonut, ja nyt tenttiä varten join yhden kupin ja alko näin iltasellakin ällöttämään. Asiaahan ei yhtään auta se, että tulin lukemaan juttuja pahoinvoinnista (kohta varmaan kylppäri kutsuu..)

ONKO tuohon pahoinvointiin olemassa jotain lääkettä apteekista? Silleen että vaikeimpina aamuina ottaisi vaan. Mietin vaan sitäkin että miten se muka pysyisi sisällä sitten.. kokeilin actimelliäkin, mutta ei. Eikä auta maitohappobakteeritkaan, kun eihän ne pysy sisällä!

 

Kyllä pahoinvointiin on mahdollista saada lääkettä lääkärin reseptillä. Mutta mulla ei kyl auttanu pätkääkään. Ja ne voi olla suppoina ni ei tuu ulos.

 

Itselläni alkoi pahoinvoinnit kunnolla eilen. Mikään ei pysy sisässä ja pystyssäkään ei jaksa olla. Teen 3-vuorotyötä, joten hieman pelottaa miten skarppaan töissä.
Sisukkaasti olen yrittänyt jotain suuhun laittaa. Huomaan, että usein pitää yrittää syödä, jotta edes siedettävä olo on. Argh. Eipä taida töissä salassa pysyä kauan tämä raskaus. Olin suunnitellut kertovani vasta eka kolmanneksen jälkeen.

 

Mä en enää pysty muistamaan, että miten ihmeessä selvisin ekassa raskaudessa tästä pahoinvoinnista. Ja muistan kyllä, että vuosi ja parikin raskausaika oli kummituksena mielessä ja pelkäsin, ettei koskaan enää mulle tätä.
Mutta minkäs teet, niin lujassa on halu että saadaan esikoisesta isoveikka ja tässä sitä taas kiroillaan. Pahoinvointi alkoi viikolla 6 ja nyt on menossa 16+2. 8 viikkoa meni päivittäin yökkiessä ja yrjötessä, hajuaistini olen manannut hyvinkin kauas! Jopa jotkut värit ja mielikuvat saa oksennuksen lentämään.
Ja samoin närästys on aivan hillitöntä ja sekin tekee pahaa oloa.
Esikoisesta alko oleen 17 viikon paikkeilla semmosta että ihan koko päivää ei ollut kuvotusta. Nyt mua pelottaa, että jos tää ei lopukaan. Pitäs pystyy huomaamaan, että kaupassakin pääsen jo käymään melkeen päivittäin tai ulkona ylipäätään.
Mutta kaikki sosiaalinen jaksaminen on kortilla. Vaikka kuinka pinnistäisi niin ei vaan jaksa kiinnostaa. Viikkoja on niin monta jo takana tätä eristäytymistä. Mies onneksi saa mut nyt sit raahattua mukanaan kun olot on vähän paremmat. Ja esikoinen on 4-vuotias ja erittäin omatoiminen, onneksi. Ja isän kanssa tekevät jos minkälaista juttua, sekin on hienoa. Silti mulla on hirvittävät tuskat sen vuoksi, etten pysty osallistumaan normaalisti ja niin paljon mitä tahtoisin perhe-elämään. Mä olen ihan rikki sen takia henkisesti. Halut siihen on kovat, mutta ei vaan pysty.

7 viikkoa meni niin, etten pystyny ees lukemaan sähköposteja, kirjoja, en mitään. Ja kaikki tekeminen oli ihan minimissä. Ajattelin, että en koskaa pääse tästä elävien kirjoihin ja kaikki menee päin hemmettiä!
Nyt tilanne on se, että toisena päivänä ollaan pojan kanssa ulkona ja liikkeellä vaikka kuinka paljon ja toisena taas en pääse sängystä kunnolla ylös. Raahaudun sohvalle ja lepään siinä. Itken ja pyörittelen asioita mielessäni. Väsy painaa taas entistä enemmän, nukun kyllä suht hyvin mutta aamuisin on puoleen päivään semmonen olo kuin ei ois yhtään nukkunut. Ahdistaa, itkettää ja pelottaa.

Kovasti koitan tsempata, että tää menee ohi tää menee ohi tää menee ohi. Mä en siedä tätä alakuloisuutta. Ennen tätä raskautta oli kolme perättäistä keskenmenoa. Tämä, että oon päässy näinkin pitkälle jo on unelmien täyttymys. Mut mä pelkään todella, että tää tulee olemaan tätä itkemistä koko ajan. Vauvan liikkeetkin jo tunnen, mutta se on se pienen hetken vaan kerrallaan ku pystyn edes ajattelemaan että todella siellä vauva kasvaa masussa.

Joka aamu mä rukoilen ja toivon, että tämä pahoinvointi helpottaisi. Pääsisin ihmisten ilmoille kunnolla ja sitä rataa. Nämä viikot ei tee hyvää pääkopalle ja se pelottaa todella.

Hui kun tuli pitkä sepustus, kyynelien kera. Mä oon kyllä aivan sekaisin taas näistä hormooneista kun ne jyllää. Aamulla rinnatkin jo tihkuutti, että näin.
Voimia kaikille siskoille pahoinvointien kanssa.