J
jepa
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras hormoilija:
Niin tuttua, niin tuttua! Älä puhu. Yritä unohtaa hetkeksi lapsen olemassa olo. Laula. Tee jotain, että unohdat koko lapsen. Kyllä se ennen huomista nukahtaa!
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras hermoilija:
ja sun käytös auttaa varmasti ihan hirveästi. jos itse tiedät että lapsi on sairas, eikö sulta silloin pitäisi riittää myös ymmärrystä, toki uskon että väsyttää, mutta jos sä noin puhut sun omasta lapsestasi niin luuletko ettei se lapsi sitä vaistoa sun käytöksestä?
ja mun ystävän mollemmat lapset on sairaita, villkkaita, eivät puhu jne. ja heidän kanssaan toimiminen vasta kärsivällisyyttä vaatiikin, mutten ikinä usko että heidän äitinsä puhuisi heistä noin rumasti.
Mene itseesi, hae apua itsellesi ja vaadi sitä myös lapsellesi.
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras hermoilija:
Oletko puhunut tarhassa tästä? Minusta asiasta kannattaisi siellä mainita, niin voisivat ammatti-ihmisinä ottaa kantaa ja opastaa eteenpäin, jos onkin jokin esim. neurologinen häiriö lapsesi käyttäytymisen taustalla. Lapsi saisi sitten tarvittavaa apua erilaisina terapioina ym.
J
jepa
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hosuli:
Aha. Mulla ne rosot tuli vasta lasten myötä ja kasvanu entisestään toisen saatuani... :/ Eli täällä täysin päinvastainen reaktio.
?
:/
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras hermoilija:
No kyllä nyt jostain on apua saatava! Neuvolapsykologi? Neurologi? Perheneuvola?
V
Vieras.....
Vieras
Sairas hoitoa tarvitsee, ei terve. Ja lapseni on sairas. Aivan hullu pentu. Adhd on aivan käsittämättömän vittumainen vaiva. Tule ja ota luoksesi päiväksi. Tulen nauramaan sulle kun pentu roikkuu vaatteissasi, juoksee sisällä, liikkuu koko ajan-keksii koko ajan uusia temppuja, kun katsot tv:tä niin nauran kun pentu hyppää arvaamatta sun mahan päälle, nauran kun heittää vettä sun päälle yöllä kun nukut.... Hah...
H
hosuli
Vieras
Onnistuin jollakin onnenkantamoisella..ja mummon neuvolla(neuvoi olemaan heittäytymättä lapsen tasolle riitatilanteissa...).
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras.....:
Ootko mistä pyytäny apua? Ootko kysyny sosiaalitoimistolta kotihoidon apua? Tarvit varmasti lepoa...
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras.....:
no tuoppa se tänne, kyllä mä yhden päivän pärjään... saisit levätä.
V
vieraS
Vieras
jos olen itse väsynyt niin sorrun huutamiseen 
,kun isommat riehuvat...:/
mutta pienten kanssa pystyn pitkään pitämään pinnan. tiukasti kun sanoo ja on vihaisen näköinen(kuitenkin vihassa olematta) yleensä menee viesti perille. ja toistoja ein kanssa.
nyt illalla 3v. oli leikellyt saksilla viherkasvini uuteen kuosiin. sanoin ettei niin saa tehdä ja näytti pieni aika nololta. tuskin tekee enään kun tietää miltä lehtien leikkaaminen tuntuu ja äiti ei siitä pidä. <3 onneksi nuo kasvattaa uudet lehdet aikanaan, mutta pieni on pieni vain pienen hetken...
,kun isommat riehuvat...:/mutta pienten kanssa pystyn pitkään pitämään pinnan. tiukasti kun sanoo ja on vihaisen näköinen(kuitenkin vihassa olematta) yleensä menee viesti perille. ja toistoja ein kanssa.
nyt illalla 3v. oli leikellyt saksilla viherkasvini uuteen kuosiin. sanoin ettei niin saa tehdä ja näytti pieni aika nololta. tuskin tekee enään kun tietää miltä lehtien leikkaaminen tuntuu ja äiti ei siitä pidä. <3 onneksi nuo kasvattaa uudet lehdet aikanaan, mutta pieni on pieni vain pienen hetken...
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras.....:
Mun on nyt ihan pakko kysyä nää perinteiset: Montako tuntia ulkoilette päivässä? Syökö lapsi ok? Kuinka paljon saa syödä sokeria (karkkia, mehuja, limsaa, pullaa, keksejä, jäätelöä...) päivässä? Paljonko lapsen kanssa leikit yhdessä?
Jos kerran tarhassa kukaan ei ole lapsesta antanut erityistä palautetta ja neuvolassakin sanovat normaaliksi, ehkä teidän rutiineissa tai elämäntavoissa on sitten jotain korjattavaa. Meillä ainakin lapset hyppivät seinille jos eivät saa ulkoilua tarpeeksi, eivät syö tai syövät paljon sokeripitoista ruokaa, eivät saa huomiota meiltä vanehmmilta.
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Pakko jatkaa vielä...Meidän 2v 8kk ikäinen touhuaa ihan kaikkia noita mitä luettelit: roikkuu koko ajan iholla, hyppii päälle, heittelee tavaroita, keksii mitä vaan älyttömyyksiä ja huutaa perään nauraen "vitsi, vitsi, huijaa, huijaa". Ainoastaan yhdessä touhuaminen vähentää tuota tohotusta, samoin ulkoilu ja kaikki fyysinen toimitna. Ja meidän lapsi on TÄYSIN TERVE JA NORMAALI.
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ööh:
Ei pidä paikkaansa aina tämäkään, meitä ihmisiä on erilaisia, siis lapsiakin, ja vaikka kuinka taidolla ja rakkaudella kasvattaa, lapsi saattaa tahdollaan olla eri mieltä.
V
Vieras
Vieras
Mä en tiedä olenko normaalia helpommin hermostuva mutta kovaääninen kyllä välillä. 
Lisäksi olen tietyistä asioista tarkka, perusteellinen ja selitän jotkut helpot säännöt lapsillekin erit-täin perusteellisesti ja rauhallisesti. Esimerkiksi se, että pienimmän päiväuniaikana ei saa meluta kohtuuttomasti vaan tehdään jotain rauhallista. Tai että kuraisilla vaatteilla ei tulla eteistä pidemmälle. Silloin, kun näitä ei ymmärretä tai haluta muistaa, palaa käpy. Ja desibelit kohoaa. Toinen hankala paikka on ne vinkuvonku-päivät jolloin mikään ei ole hyvin, mikään ei käy ja kaikki on tyhmää. Mulla lapset siis 2-, 4- ja 6-vuotiaat.
Ennen oli jatkuvasti huono omatunto ja paska äiti -olo. Huomasin kuitenkin pohdittuani että mun huono fiilis johtui enemmän siitä mitä huusin kuin siitä että huusin. Mulla on suuttuessani paha tapa sanoa rumasti, se on mulle sellainen paineentasausjuttu kun normaalisti en edes kiroile, saati että käyttäisin haukkumasanoja tai ilkeilisin. Otin ykköstavoitteeksi tuon lopettamisen. Eli korotan ääntä asiasta ja vain siitä. Toiseksi tehtiin monia kokeiluja miten ne säännöt helpoimmin menisi perille tai miten saisin niistä muistutettua ilman räjähtämistä. Joissain kohtaa sitten löysäsin pipoa ja panostin enemmän niihin tärkeisiin juttuihin. Ja kehumiseen.
Toinen mistä oli paha mieli oli isompien jäähylle vienti, päätin että jatkossa käsken jäähylle vain tosiaan tarvittaessa ja rauhallisella äänellä. Jäähyn "loppukäsittelyä" muutin myös niin että lopuksi kun haen pois, jutellaan miksi joutui ja halataan ym . Jää molemmille parempi mieli.
Mutta temperamenttiaan tuskin kukaan saa muutettua kokonaan, joskus kiukun karjaisu tekee vain hyvääkin. Meillä lapsetkin saa olla kovaäänisempiä silloin kun oikein ottaa päähän. Olennaisempaa on ehkä se, mitä sanoo ja mistä aiheesta. Ettei sano turhia ilkeyksiä mitkä jää lapsen mieleen(fyysisestä kajoamisesta puhumattakaan) eikä odota lapselta mitään sellaista mitä ei voisikaan vielä osata iän puolesta, eikä suutu sellaisesta. Suomalainen hyssyttelykulttuuri menee joskus liiankin pitkäll, välillä äänen korottamisessa ei itsessään ole mitään vaarallista!
Lisäksi olen tietyistä asioista tarkka, perusteellinen ja selitän jotkut helpot säännöt lapsillekin erit-täin perusteellisesti ja rauhallisesti. Esimerkiksi se, että pienimmän päiväuniaikana ei saa meluta kohtuuttomasti vaan tehdään jotain rauhallista. Tai että kuraisilla vaatteilla ei tulla eteistä pidemmälle. Silloin, kun näitä ei ymmärretä tai haluta muistaa, palaa käpy. Ja desibelit kohoaa. Toinen hankala paikka on ne vinkuvonku-päivät jolloin mikään ei ole hyvin, mikään ei käy ja kaikki on tyhmää. Mulla lapset siis 2-, 4- ja 6-vuotiaat. Ennen oli jatkuvasti huono omatunto ja paska äiti -olo. Huomasin kuitenkin pohdittuani että mun huono fiilis johtui enemmän siitä mitä huusin kuin siitä että huusin. Mulla on suuttuessani paha tapa sanoa rumasti, se on mulle sellainen paineentasausjuttu kun normaalisti en edes kiroile, saati että käyttäisin haukkumasanoja tai ilkeilisin. Otin ykköstavoitteeksi tuon lopettamisen. Eli korotan ääntä asiasta ja vain siitä. Toiseksi tehtiin monia kokeiluja miten ne säännöt helpoimmin menisi perille tai miten saisin niistä muistutettua ilman räjähtämistä. Joissain kohtaa sitten löysäsin pipoa ja panostin enemmän niihin tärkeisiin juttuihin. Ja kehumiseen.
Toinen mistä oli paha mieli oli isompien jäähylle vienti, päätin että jatkossa käsken jäähylle vain tosiaan tarvittaessa ja rauhallisella äänellä. Jäähyn "loppukäsittelyä" muutin myös niin että lopuksi kun haen pois, jutellaan miksi joutui ja halataan ym . Jää molemmille parempi mieli.
Mutta temperamenttiaan tuskin kukaan saa muutettua kokonaan, joskus kiukun karjaisu tekee vain hyvääkin. Meillä lapsetkin saa olla kovaäänisempiä silloin kun oikein ottaa päähän. Olennaisempaa on ehkä se, mitä sanoo ja mistä aiheesta. Ettei sano turhia ilkeyksiä mitkä jää lapsen mieleen(fyysisestä kajoamisesta puhumattakaan) eikä odota lapselta mitään sellaista mitä ei voisikaan vielä osata iän puolesta, eikä suutu sellaisesta. Suomalainen hyssyttelykulttuuri menee joskus liiankin pitkäll, välillä äänen korottamisessa ei itsessään ole mitään vaarallista!
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mulla on ainaki vaikeeta saada lapsi lopettamaan kiipeily, esim. tv-tasolle, jonka päällä ollessaan alkaa hakata telkkaria (1,5v). Tämä kielletään sata kertaa päivässä ja nostetaan pois ja ohjataan leikkimään leluilla. silti vaan jatkuu ja joskus napsahtaa ja huudan et nyt loppu tai ei saa, jolloin lapsi yleensä säikähtää :/
Toinen mihin lapsi jatkuvasti koskee on vitriini, yleensä hakkaa lasia jollain lelulla. Myöskin kaikki mahdolliset kaapit ja laatikot avataan 500 kertaa päivässä ja yritetään tyhjentää ja mulla ei vaan yksinkertaisesti pää kestä. Ihan sama mitä tekemistä yritän lapselle keksiä niin aina vaan haluaa noiden kiellettyjen juttujen kimppuun.
Sit meillä myöskin kiipeillään keittiön tuoleille ja sitä kautta pöydälle tai kaadetaan tuolit, revitään jääkaapista alaovi jatkuvasti auki, kaivellaan roskista yms.
Huutaminen saa yleensä tekemisen loppumaan mut sit seuraa yleensä itku ja mulle tulee sellanen olo et teen väärin ja ei pitäisi huutaa mut en ymmärrä mitä pitäisi tehdä kun ei usko jos nätisti sanoo ja ohjaa muualle leikkimään.
V
viikarikaksoset
Vieras
Mulla on ainaki vaikeeta saada lapsi lopettamaan kiipeily, esim. tv-tasolle, jonka päällä ollessaan alkaa hakata telkkaria (1,5v). Tämä kielletään sata kertaa päivässä ja nostetaan pois ja ohjataan leikkimään leluilla. silti vaan jatkuu ja joskus napsahtaa ja huudan et nyt loppu tai ei saa, jolloin lapsi yleensä säikähtää :/
Toinen mihin lapsi jatkuvasti koskee on vitriini, yleensä hakkaa lasia jollain lelulla. Myöskin kaikki mahdolliset kaapit ja laatikot avataan 500 kertaa päivässä ja yritetään tyhjentää ja mulla ei vaan yksinkertaisesti pää kestä. Ihan sama mitä tekemistä yritän lapselle keksiä niin aina vaan haluaa noiden kiellettyjen juttujen kimppuun.
Sit meillä myöskin kiipeillään keittiön tuoleille ja sitä kautta pöydälle tai kaadetaan tuolit, revitään jääkaapista alaovi jatkuvasti auki, kaivellaan roskista yms.
Huutaminen saa yleensä tekemisen loppumaan mut sit seuraa yleensä itku ja mulle tulee sellanen olo et teen väärin ja ei pitäisi huutaa mut en ymmärrä mitä pitäisi tehdä kun ei usko jos nätisti sanoo ja ohjaa muualle leikkimään.[/quote]
Meillä on ollut kaikki kaapit ja laatikot mitä erilaisemmilla viritelmillä kiinni sidottuina, koriste-esineet ja kukat yläilmoissa, taulut pois seiniltä jne. Jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, että mielummin kestän epäesteettistä kotia, kun olen koko ajan hermo kireänä kieltämässä.
V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja viikarikaksoset:
Jossain vaiheessa meilläkin yritettiin tätä, mut sit ku koko ajan tarvitsi jotain kaapeista ja laatikoista ja aina on jotain roskikseen laitettavaa niin ei sitä jaksanu avata ja sitoa taas uudestaan niitä, piti nimittäin sen verran tiukkaan ja moneen kertaan joka juttu sitoa et oikeesti olisi pysynyt kiinni. Ja iso ongelma on just noi huonekalut joiden päälle kiipeilee ja joita hakkaa kun en me nyt koko kämppää voida tyhjentää, koriste-esineet yms. meillä on laitettu kaappeihin jo kun lapsi oli n. 6kk.
V
Vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieraS:jos olen itse väsynyt niin sorrun huutamiseen
mutta pienten kanssa pystyn pitkään pitämään pinnan. tiukasti kun sanoo ja on vihaisen näköinen(kuitenkin vihassa olematta) yleensä menee viesti perille. ja toistoja ein kanssa.
nyt illalla 3v. oli leikellyt saksilla viherkasvini uuteen kuosiin. sanoin ettei niin saa tehdä ja näytti pieni aika nololta. tuskin tekee enään kun tietää miltä lehtien leikkaaminen tuntuu ja äiti ei siitä pidä. <3 onneksi nuo kasvattaa uudet lehdet aikanaan, mutta pieni on pieni vain pienen hetken...
Näissä mä kyllä monesti jään miettimään että missä se valvonta on, jos lapsi ehtii tuollaista tekemään. Meillä ei noin pienet (joiden tekemisten järkevyyteen ei voi luottaa) ole ikinä valvomatta kuin pienen hetken jos sitäkään. Leikkihuone on keittiön vieressä, keittiöstä taas avoin näkymä olo-/ruokailuhuoneeseen. Makuuhuoneet on yläkerrassa ja sinne ei noin pienet yksin mene, tai siis ilman aikuisen valvontaa. Jos menen suihkuun eikä muita aikuisia ole, otan pienet kylppäriin mukaan ja annan isommille jotain rauhallista tekemistä.
Mielenkiinnosta, missä olette itse olleet ja mitä tehneet kun tällaisia isompia tihutöitä on tehty?
V
viiden mami
Vieras
Meillä myös tämä viides aivan "villimies",ikää 1v.3kk .Meno on samanlaista kuin ed.on kuvailtu.
Roskikset pengotaan,cd.t heitellään hyllyistä,tuoleille kiipeillään ja myös ruokapöydällä "tanssitaan",veljeä pidetään puruleluna ja karkuun juostaan nauraen kun ollaan oltu pahanteossa...ja jokapaikkaan kerkiää tuulta nopeammin.
Kauppareissut on tuskien taival...mitkään turvavyöt ei poikaa pidättele,koita siinä sitten miettiä mitä kotoa puuttuikaan kun kaikki huomio on pojassa joka roikkuu rattaissa ylilaidan.
Tämä On varmaan ihan normaalia tämän ikäiselle temperamenttiselle lapselle mutta joskus sitä vaan on niin...POIKKI,väsynyt ja fyysisestikkin kipeä kun kokoajan nostat,kannat ja varjelet lasta putoamiselta jne.. Mutta kyllä ne seitsemän ja puoli hammasta hymyn kera saavat taas äidin NIIN onnelliseksi..vaikka se sit pureekin äitiä niillä nököillään
Roskikset pengotaan,cd.t heitellään hyllyistä,tuoleille kiipeillään ja myös ruokapöydällä "tanssitaan",veljeä pidetään puruleluna ja karkuun juostaan nauraen kun ollaan oltu pahanteossa...ja jokapaikkaan kerkiää tuulta nopeammin.
Kauppareissut on tuskien taival...mitkään turvavyöt ei poikaa pidättele,koita siinä sitten miettiä mitä kotoa puuttuikaan kun kaikki huomio on pojassa joka roikkuu rattaissa ylilaidan.
Tämä On varmaan ihan normaalia tämän ikäiselle temperamenttiselle lapselle mutta joskus sitä vaan on niin...POIKKI,väsynyt ja fyysisestikkin kipeä kun kokoajan nostat,kannat ja varjelet lasta putoamiselta jne.. Mutta kyllä ne seitsemän ja puoli hammasta hymyn kera saavat taas äidin NIIN onnelliseksi..vaikka se sit pureekin äitiä niillä nököillään
Alkuperäinen kirjoittaja 6 lasta:
Kasvatusoppaissa neuvotaan tekemään ympäristö sellaiseksi, että se soveltuu lapsen ikään. Ei se ole laiskuutta, se on viisautta! Samalla tavalla mennään lapsen kanssa sellaisiin paikkoihin, jotka soveltuvat lapsen kehitystasoon. Meidän lapsi on ollut aina tavattoman utelias ja seikkailunhaluinen. Tällaisen lapsen kanssa pitää aina miettiä tekemiset siten, että saa tarpeeksi virikkeitä ilman että loukkaa itseään.
Tsemppiä ap:lle! Tänään oli itsellänikin niin huono päivä 3-vuotiaan kanssa, että loppui keinot ihan kokonaan. Mä päädyin huutamisen sijasta murjottamaan, mutta välillä kyllä huudankin.
Toisin kuin yleisesti täällä kaksplussassa luullaan, ei silloin tällöin huutaminen ole lapselle pahasta. Jos lapsi käyttäytyy huonosti, on aikuisen tunnepitoinen mutta jollakin tapaa kontrolloitu reaktio osoitus lapselle siitä, että hänen tunteensa otetaan tosissaan. Mm. Sinkkonen taitaa kirjoittaa aiheesta.
H
Huom.
Vieras
Lasten kavatus vaatii sitä, että on itsekin psyykkisesti aikuinen, ja hillitsee itsensä. Lasten hoito on etenkin henkisesti kuormittavaa, koska lapsille on oltava 100 prosenttisesti läsnä, aidosti, ja opastaen elämää varten. Ei se helppoa ole, eikä siinä pääse helpolla kukaan...
Alkuperäinen kirjoittaja Huom.:
Näinpä ! Mehän olemme kaikki erinlaisia, niin lapset kuin vanhemmat.
Omasta puolestani voin kertoa, että olin ensimmäisen lapsen kanssa
ihan erinlainen kuin tämän toisen, eli pojilla 10 vuotta ikäeroa, ja
molemmat ovat olleet eläväisiä, eli nyt tiedän jo tulevaa, osaan suhtautua
siihen toisellalailla ja tietysti yritän tehdä kaiken niin hyvin kun voin.
Montaa kertaa ei ole vielä tullut, että olisin ollut menettämässä hermoja tuon
pienemmän ( 1v6kk ) kanssa, mutta jos sellainen tilanne tulisi yrittäisin tietysti
jutella hänelle asiasta, siirtäisin huomion jonnekkin muualle, ehkä tehtäisiin jotain kivaa ( esim.luettaisiin kirjaa ) jne..
Pointti tässä on se että itse teet asialle jotain, yrität hillitä itsesi, muuta niitä omia tapojasi ja ehkä tuo on vain ohi menevä aika.
