Miten olla hermostumatta lapselle?

[Vieras hermoilija]

Aivan kuin olisin omasta elämästä tekstin juuri lukenut. Ihana myös minun kannalta että sinä jepa ymmärrät. Meillä roikutaan vaatteissa, jaloissa, huudetaan. Ja toistetaan juuri samat sanat mitä puhun, puhe ei perkele mene perille. Olen niin hermo heikkona että en oikeesti jaksa. Yöllä kömpii viereen omasta huoneestaan, repii mun peiton päältäni, kiukuttelee joka asiasta, jättää kaikki lelut levälleen kun on leikkinyt, vaikka kuinka yritän puhua nätisti että korjaisitko lelut pois lattialta niin huutaa että äiti tekee sen. Kilistää lusikalla ruokalautasta syödessä, heittäytyy veteläksi jos on kiire johonkin ja yritän avittaa pukemisessa... Voi vittu että mä oon täynnä tuota pentua. En edes siedä sitä silmissäni juuri tällä hetkellä. Annan oikeesti sen pois. Mä en kestä. Ei mene nukkumaan vaan pomppii sängyssä tällä hetkellä ja huutaa yx kax kol ja tekee kuperkeikan. On rasittava pentu.

 

[6 lasta]

Mulla on kokemusta sekä vaativasta että helposti kasvatettavasta lapsesta. Ensinnäkin ihmettelen lausetta "koskee jotain kiellettyä". Jos lapsi on vaikeasti kasvatettava niin silloin kaikki kielletyt tavarat pitää poistaa näkyviltä mahdollisimman tarkoin (ei tietysti wc-pönttöä tms,. mutta kaikki minkä voi). Tällöin kieltäminen vähenee jo huomattavasti, eikä pinna pala niin helposti.

Toiseksi, miksi "kasvatat" 1-vuotiasta? Sen ikäistä ohjataan tekemään oikein. On myös hyvä tiedostaa, että tuossa vaiheessa monet lapset ymmärtävät puhetta vielä varsin vähän. Etkä voi tässä vaiheessa olla lainkaan varma, ymmärtääkö lapsesi juuri mitään. Joskus vasta 3-5-v. iässä käy yllttäen ilmi, että lapsi ei ymmärräkään puhetta, näin kävi meillekin.

Tärkeää on myös tietää, että lapsi ei tee mitään ikävää uhmatakseen käskyjä, hän vain on utelias ja haluaa oppia uutta. Yli 1-vuotiaan muisti myöskin on vielä varsin rajallinen. Lyhytkestoinen muisti on vain pari, kolme sekuntia. Kiellot eivät siis pysy välttämättä lapsen muistissa. Ehkpä pinnasi kestää paremmin, jos tiedät, että lapsi on vain lapsi.

Jos et millään saa pinnaa kestämään, niin laita lapsi osapäivähoitoon. Pinna kestää paremmin, kun saat itse huilia tai käydä vaikka töissä. Vai onko lapsi hoidossa? Osittainen hoitovapaa voisi olla sun juttu. Muuta vinkkiä en osaa antaa. Lepoa sulle, ja muista, että vuodenikäistä ohjataan tekemään oikein. Ei niin että opetetaan tottelemaan sääntöjä ja kieltoja. Ymmärrän hyvin tilannettasi. Lapsissa on todella eroja. Voimia!

Kuule kyllä 1 vuotias ymmärtää EI sanan merkityksen. Ja toinen isovirhe on tavaroiden pois siirtäminen!! Lapsi kyllä oppii mihin saa koskea ja mihin ei. Laiskuutta se on vanhempien puolelta jos ei viitsi lasta opettaa.

 

[Vieras hormoilija]

Eikä puhe mene perille,ja arvaa miten päässäni kiehuu. Sit ku huudan niin hermostun vielä enemmän. Olen aivan raivona. Ja sit tämä helvetin kuumuus pilaa tätä olotilaa entisestään.

 

[minä]

Mulla on auttanut se, että tiedostin etukäteen, missä tilanteissa hermo meni useimmiten. Uhmaikäisen kanssa ne olivat aamut, kun en ollut vielä itse herännyt (saanut kahvia!) ja nukkumaanmenot, kun olin itse jo illalla väsynyt. Eli heti aamulla ja sitten illalla tiettyinä kellonaikoina pidin tietoisesti itseni todella "alikierroksilla" ja tosi rauhallisena. En antanut itseni lähteä lapsen kiukkuun mukaan. Auttoi. Paitsi ei aina... Mutta melkein.

 

[!]

Eikä puhe mene perille,ja arvaa miten päässäni kiehuu. Sit ku huudan niin hermostun vielä enemmän. Olen aivan raivona. Ja sit tämä helvetin kuumuus pilaa tätä olotilaa entisestään.

VOI KAMALA!

 

[hosuli]

Kyllä varmasti opit hillitsemään suurimmat tunteenpurkaukset, lapset hioo kummasti pois pahimmat rosot!

 

[Vieras hermoilija]

Mun pennulle ei mene mikään perille. Aivan täysin aivoton. Voi kun olisin tehnyt abortin.

 

[5 lasta]

Mun pennulle ei mene mikään perille. Aivan täysin aivoton. Voi kun olisin tehnyt abortin.

Jospas ei oo omena kauaspuusta pudonnut

 

[Tallu -]

Lapsen kasvatus on kasvamista itsekin lapsen mukana. Aina tulee uusia tilanteita eteen, joissa täytyy miettiä miten toimitaan, ja useasti se on ns. "perse edellä puuhun kiipeämistä" eli yrityksen ja erehdyksen kautta huomataan itselle sopiva keino.

Hyvä juttu on, että sä tiedostat oman käytöksesi olevan vääränlaista. Siitä se koko muutos lähtee. Voit tehdä mielikuvaharjoituksia, joissa kuvittelet tilanteen, jossa hermot menevät ja mietit itsellesi sopivan tavan reagoida tilanteeseen. Eli tiedät, että kun lapsi tekee näin, niin sä hermostut... mutta nytpä suunnitteletkin tulevaa tilannetta varten uuden toimintatavan. Eli kun lapsi tekee näin, niin mä pompin tasajalkaa viisikymmentä kertaa. Tässä tullaan toiseen tärkeään pointtiin, eli tunteen purkuun, sillä jollain tavalla sun pitää se hermostumisesi purkaa. Mä itse aikoinaan poljin kantapäätä lattiaan. No, sattuihan se kantapäähän, mutta kipu vei pois hermostuksen. Kymmenen punnerrusta auttaa myös

Tässä siis omat kokemukseni. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä (sekin kasvaa lapsen kasvaessa), että tuo menetelmä alkaa toimia, mutta niin moni muukin. Kokeile

 

[vieras]

Mun pennulle ei mene mikään perille. Aivan täysin aivoton. Voi kun olisin tehnyt abortin.

pitäisköhän sun mennä kuule juttelemaan ihan ammatti- ihmisten kanssa.

 

[voih]

Mun pennulle ei mene mikään perille. Aivan täysin aivoton. Voi kun olisin tehnyt abortin.

pitäisköhän sun mennä kuule juttelemaan ihan ammatti- ihmisten kanssa.

Peesi.

 

[MakaPaka]

Olen temperamenttinen, ja minulla on temperamenttinen 1-vuotias. Itse ei auta muuta kuin olla kärsivällinen. Minkäänlaista väkivaltaa lasta kohtaan en antaisi itselleni ikinä anteeksi. Jos tekee jotakin kiellettyä (esim. kaataa koiran juomakupin), kiellän napakasti ja siirrän lapsen toiseen paikkaan. Jos vielä yrittää, toistan saman.

Tähän ei valitettavasti ole muuta oikeaa vastausta kuin kärsivällisyyden opettelu. Vaikeaa, tiedän, mutta oma elämäkin siitä helpottuu.

 

[ninaTT]

Kuule kyllä 1 vuotias ymmärtää EI sanan merkityksen. Ja toinen isovirhe on tavaroiden pois siirtäminen!! Lapsi kyllä oppii mihin saa koskea ja mihin ei. Laiskuutta se on vanhempien puolelta jos ei viitsi lasta opettaa.

Mä väittäisin, että ei oikeasti ymmärrä sen sisältöä. Saattaa muistaa, että viime kerralla ku tein näin niin äiti suuttui, mutta en usko hänen ymmärtävän kieltoa oikeasti.

Ja mun mielestä tuo tavaroiden siirtely riippuu niin hirveästi lapsesta ja siitä, mitä esillä on. Mun tytön takia ei tarvinnu mitään raivata, mutta musta tuntuu, että vaikka siskon keskimmäisen kanssa olis kuinka harjotellu ja kokeillu (silloin tosin ei ollu aikaa) niin ainakin joksikin aikaa olisi osa tavaroista pitäny siirtää sivuun. Jottei kaikilla menis hermot. Ihan vaa siihen asti, että lapsi oppii ymmärtämään paremmin.

Liikaa ei tietenkään pidä tavaroita siirrellä ja jos on vain se yksi lapsi niin panostaisin paljon siihen opetteluun ja harjoittelemiseen jotta vaihe menisi ohi mahd nopeasti.

 

[ope]

Kuule kyllä 1 vuotias ymmärtää EI sanan merkityksen. Ja toinen isovirhe on tavaroiden pois siirtäminen!! Lapsi kyllä oppii mihin saa koskea ja mihin ei. Laiskuutta se on vanhempien puolelta jos ei viitsi lasta opettaa.

Mä väittäisin, että ei oikeasti ymmärrä sen sisältöä. Saattaa muistaa, että viime kerralla ku tein näin niin äiti suuttui, mutta en usko hänen ymmärtävän kieltoa oikeasti.

Ja mun mielestä tuo tavaroiden siirtely riippuu niin hirveästi lapsesta ja siitä, mitä esillä on. Mun tytön takia ei tarvinnu mitään raivata, mutta musta tuntuu, että vaikka siskon keskimmäisen kanssa olis kuinka harjotellu ja kokeillu (silloin tosin ei ollu aikaa) niin ainakin joksikin aikaa olisi osa tavaroista pitäny siirtää sivuun. Jottei kaikilla menis hermot. Ihan vaa siihen asti, että lapsi oppii ymmärtämään paremmin.

Liikaa ei tietenkään pidä tavaroita siirrellä ja jos on vain se yksi lapsi niin panostaisin paljon siihen opetteluun ja harjoittelemiseen jotta vaihe menisi ohi mahd nopeasti.

Mä taas väitän 1 vuotiaan ymmärtävän ei sanan. Meillä ainakin käsi lähtee heti pois,kun sanon EI. Ja ymmärtää kyllä. Siinähän sitten se ihmetys lapsella tuleekin kun ensin saa tehä ja kukaan ei komenna.Ja lapsen kasvaessa yhtäkkiä aletaankin komentaa ja kieltää.

 

[jes]

Mä ajattelen, että jokaisella on okeus fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen. Siis ei rajuja otteita eikä sellaista järjellisen ulottumattomissa olevaa huutoa. Ei ole ollut minulle helppoa, mutta ihan aktiivisesti asiaa työstämällä ja ennakoimalla ja toisenlaisia ratkaisuja miettimällä olen päässyt tilanteeseen, jossa ei joka ilta tarvitse itseään vihata ja sääliä, kun on tullut taas napsahdettua. Mulla ainakin noi hermojen menettämiset on aika pitkälle opittuja käytösmalleja. Ja kun ne on joskus oppinut, niin perhana vie opin niistä vielä pois.

Ihana kommentti!! Tää räyhäävä käytös on totta vie mullaki opittua ja yhtä sinnikkäästi yritän oppia siitä pois! Ihana että joku toinen on siinä jo onnistunu, sitten onnistun minäki!!

 

[vieras]

IHANA lukea, että joku toinenkin polttaa käämit pienen taaperon kanssa!!! Mulla on 2,5 vuotias esikoinen ja vajaan vuoden tää toinen. Ja molempien kans palaa käämit. Isomman kans ihan joka asiasta, siis melkeen sellasistaki, jotka ei oo edes pienen syytä. Ja nuoremman kans palaa käämit, ku se koko ajan vaan rimpuilee ja itkee sylissä, mutta ei suostu olemaan lattialla ollenkaan tai leikkimään itsekseen. Oon luullut olevani tyyni ja rauhallinen, mutta lasten myötä oon huomannut olevani äärettömän äkkipikainen ja suorastaan lapsellisen kova ja tulinen. Vaikka meidän lapset on varmaan moniin muihin verrattuna kohtuullisen "helppoja", jos lapsesta koskaan niin voidaan sanoa. Siis ei nuo nyt ihan joka päivä täyttä kurkkua huuda tai riehu... Mut musta tuntuu, et oon saanu vaan ihan tarpeekseni äitiydestä.. :/

Ja neuvoja en tiiä siihen. Kaipaisin niin itsekin niitä! Eilen viimeks tein lupauksen, että siistin suuni (vanhempi toistaa kaikki mitä sanon) ja yritän hillitä itseni, mutta silti tänään illalla hermostuin kitiseville lapsille ja huusin ja tönäisin vanhemman luotani pois. :/ Ei, en tiiä miten pitäis toimia. Pitäis perustaa joku vertaistuki ryhmä tulisille äideille ja siellä tsempata toisia sekä ilmoittaa miten päivä on menny. Hyvästä päivästä sais ostaa itselleen jotain hyvää tms.

tää kuulostaa niin tutulle, mäkin luulin olevani rauhallinen ja pitkäpinnainen. Se on ollut kova isku vasten kasvoja huomata ettei olekaan sinnepäinkään.. Vaan taantuu ihan samalle tasolle sen parivuotiaan kanssa. Mulla auttoi kovasti se, että mä annoin itselleni luvan myös hermostua. Siis en joka kerta yrittänyt pidättää harmia, vaan näytin sen. Ja samalla itse aloin puhua hyyyviiin hiiitaaastii ja rauhaaalliisestii (näin korostaen, ja lopussa tuli kyllä ihan papatustakin ). Eli tein sellaisen maltillisen hermostumisen. Sitten kun tiesi itse ettei ole pakko koko ajan pidättää harmia, niin ne muut hetket meni paremmin, ne pahimmat räjähdykset jäi pois. opettelua sekin vaatii, ja ensin sen myöntämistä että toisinaan saa ottaa pattiin, ja että silloin kun harmittaa niin minäkin saan sen näyttää.

 

[vieras]

Mulla on kokemusta sekä vaativasta että helposti kasvatettavasta lapsesta. Ensinnäkin ihmettelen lausetta "koskee jotain kiellettyä". Jos lapsi on vaikeasti kasvatettava niin silloin kaikki kielletyt tavarat pitää poistaa näkyviltä mahdollisimman tarkoin (ei tietysti wc-pönttöä tms,. mutta kaikki minkä voi). Tällöin kieltäminen vähenee jo huomattavasti, eikä pinna pala niin helposti.

Toiseksi, miksi "kasvatat" 1-vuotiasta? Sen ikäistä ohjataan tekemään oikein. On myös hyvä tiedostaa, että tuossa vaiheessa monet lapset ymmärtävät puhetta vielä varsin vähän. Etkä voi tässä vaiheessa olla lainkaan varma, ymmärtääkö lapsesi juuri mitään. Joskus vasta 3-5-v. iässä käy yllttäen ilmi, että lapsi ei ymmärräkään puhetta, näin kävi meillekin.

Tärkeää on myös tietää, että lapsi ei tee mitään ikävää uhmatakseen käskyjä, hän vain on utelias ja haluaa oppia uutta. Yli 1-vuotiaan muisti myöskin on vielä varsin rajallinen. Lyhytkestoinen muisti on vain pari, kolme sekuntia. Kiellot eivät siis pysy välttämättä lapsen muistissa. Ehkpä pinnasi kestää paremmin, jos tiedät, että lapsi on vain lapsi.

Jos et millään saa pinnaa kestämään, niin laita lapsi osapäivähoitoon. Pinna kestää paremmin, kun saat itse huilia tai käydä vaikka töissä. Vai onko lapsi hoidossa? Osittainen hoitovapaa voisi olla sun juttu. Muuta vinkkiä en osaa antaa. Lepoa sulle, ja muista, että vuodenikäistä ohjataan tekemään oikein. Ei niin että opetetaan tottelemaan sääntöjä ja kieltoja. Ymmärrän hyvin tilannettasi. Lapsissa on todella eroja. Voimia!

Kuule kyllä 1 vuotias ymmärtää EI sanan merkityksen. Ja toinen isovirhe on tavaroiden pois siirtäminen!! Lapsi kyllä oppii mihin saa koskea ja mihin ei. Laiskuutta se on vanhempien puolelta jos ei viitsi lasta opettaa.

Et siis ymmärtänyt! Kysehän on siitä, kuinka paljon haluaa sitä ei-sanaa toitottaa. Ymmärrän kyllä, että ns. normaali lapsi oppii tavat jo nuorena, niin oppi meilläkin. Mutta jos pienen lapsen kasvatuksessa on ongelmia, vika ei aina olekaan äidissä, vaikka täällä niin mieluusti aina äitejä syyllistetäänkin. Ns. erityislapsi kasvatetaan ei tavalla kuin ns. normaalit lapset. Ja tarkoitin nimenomaan sitä, että jos pienen lapsen kasvatuksessa on erityisen suuria vaikeuksia saada lapsi ymmärtämään asioita, niin ei tarvitse koko ajan kaivaa kuoppaa alleen, vaan kokeilee jotain toista kasvatustapaa. Aika harva äiti kuitenkaan osaa tunnistaa pienestä lapsesta, että milloin tämä vain vaatii sinnikkästä kieltämistä, ja milloin on kyse erityisongelmista. Siksi ei kannata tehdä asioita itselleen niin vaikeiksi, että alkaa pinna palamaan ja huutaa lapselle. Pienempi paha on ottaa syyllisyydet vaikka sitten laiskuudesta, kuin huutaa lapselle jatkuvasti.

 

[Vieras hermoilija]

Tulepa tänne katsomaan pentuani. Et viihdy puolta tuntia pidempään. Hän on keskittymiskykyä vailla oleva ylivilkas paska. Eikä kukaan auta tuota hiton hyrrää vaikka apua olen hakenut. Normaalia normaalia sanotaan. Ja paskan marjat. Lapsi ei pysty keskittymään mihinkään ja juoksee koko ajan. Pentu on sairas en minä. Tule vain ja kiellä, saat satasen jos nukkumaan saat ja paikalla pysymään.

 

[vieras]

Olen temperamenttinen, ja minulla on temperamenttinen 1-vuotias. Itse ei auta muuta kuin olla kärsivällinen. Minkäänlaista väkivaltaa lasta kohtaan en antaisi itselleni ikinä anteeksi. Jos tekee jotakin kiellettyä (esim. kaataa koiran juomakupin), kiellän napakasti ja siirrän lapsen toiseen paikkaan. Jos vielä yrittää, toistan saman.

Tähän ei valitettavasti ole muuta oikeaa vastausta kuin kärsivällisyyden opettelu. Vaikeaa, tiedän, mutta oma elämäkin siitä helpottuu.

Yhdyn edelliseen. Kärsivällisyyttä.

 

[metsänpeitto]

Ei siihen mitään taikakonstia oikein olekaan. Pitää vaan opetella tunnistamaan itsessään se raivostuminen, ennen kuin se on jo päällä.

 

[+]

Tulepa tänne katsomaan pentuani. Et viihdy puolta tuntia pidempään. Hän on keskittymiskykyä vailla oleva ylivilkas paska. Eikä kukaan auta tuota hiton hyrrää vaikka apua olen hakenut. Normaalia normaalia sanotaan. Ja paskan marjat. Lapsi ei pysty keskittymään mihinkään ja juoksee koko ajan. Pentu on sairas en minä. Tule vain ja kiellä, saat satasen jos nukkumaan saat ja paikalla pysymään.

Taitaa sun lapsella olla joku ylivilkkaus tai psyykkinen trauma. Hae apua sille ja itsellesi.

 

[vieras]

Mulla ei menny tän kans hermot, kun se oli 1-v. Ymmärsin, että se on niin pieni, ettei se kaikkea hoksaa. Toisaalta meillä ei ollut mitään ihmeempää, mihin se olis päässy käsiksi. Se yksi kukkaruukku sai aika kauan olla ehjä, ennenkuin meni vahingossa rikki
Mutta nyt kun poika on 2-v ja risat, hermo on menny. Se on alkanut puhumaan, ja on tuntunut, se ymmärtää jo asiat aika hyvin. Olenkin alkanu pitämään häntä vanhempana kuin hän on!! Ja sitten hermot menee, kun se koheltaa jotain iloisena, en ole ymmärtänyt, että miksi se noin tekee. Pitää yrittää vielä ajatella sitä pienenä, jos onnistuis...

 

[Vieras hermoilija]

Ja sit nämä jotka oikeesti ei tiedä mitä on asua tällaisen pennun kanssa, eivät ymmärrä tätä helvettiä. Ukki ja mummikaan ei huoli hoitoon. Ei suku eikä muut. Tarhassa häiriköi koko ajan toisia lapsia.

 

[jepa]

Aivan kuin olisin omasta elämästä tekstin juuri lukenut. Ihana myös minun kannalta että sinä jepa ymmärrät. Meillä roikutaan vaatteissa, jaloissa, huudetaan. Ja toistetaan juuri samat sanat mitä puhun, puhe ei perkele mene perille. Olen niin hermo heikkona että en oikeesti jaksa. Yöllä kömpii viereen omasta huoneestaan, repii mun peiton päältäni, kiukuttelee joka asiasta, jättää kaikki lelut levälleen kun on leikkinyt, vaikka kuinka yritän puhua nätisti että korjaisitko lelut pois lattialta niin huutaa että äiti tekee sen. Kilistää lusikalla ruokalautasta syödessä, heittäytyy veteläksi jos on kiire johonkin ja yritän avittaa pukemisessa... Voi vittu että mä oon täynnä tuota pentua. En edes siedä sitä silmissäni juuri tällä hetkellä. Annan oikeesti sen pois. Mä en kestä. Ei mene nukkumaan vaan pomppii sängyssä tällä hetkellä ja huutaa yx kax kol ja tekee kuperkeikan. On rasittava pentu.

Niin tuttua! Niin tuttua!! Ja samat ajatukset täälläki usein: annan lapset kohta jollekki. Jollekki lapsettomalle, joka lasta niin kovasti haluaa. Mutta silti, nyt kun vihdoin molemmat nukkuu (toista pitää käydä koko ajan imettämässä, ku itkee, mut aina hetken torkkuu kuitenki), niin oikeesti säälittää miten raju äiti oon. Pelottaa niin, että nuo saa vielä jotain traumoja musta. Mutta yritän parhaani! Ja oon antanu itelleni oikeuden valvoa ja valvottaa lapsiaki jos eivät nukahda. Nukkukoot vaikka seisaaltaan sitten ku on tarpeeksi väsyneitä. Aina ei jaksa nukuttaa, jos ei kertakaikkiaan meinaa nukahtaa. Niinku tänään. Ei päiväunille saanu kumpaakaan, enkä jaksanu ees nukuttaa. Lapset hiero silmiä ja kitisi ja huusi, mutta en tahalleenkaan nukuttanu. Nyt sit nukkuvat, ku ei päivällä nukkunu. Mut tsemppiä! Istu vaan tässä tiesalla ja anna lapsen riehua ja tehä kuperkeikkoja! Surffaile ja laita peltorit korviin! Meillä nuo peltorit on kovassa käytössä!

 

[vieras]

Ja sit nämä jotka oikeesti ei tiedä mitä on asua tällaisen pennun kanssa, eivät ymmärrä tätä helvettiä. Ukki ja mummikaan ei huoli hoitoon. Ei suku eikä muut. Tarhassa häiriköi koko ajan toisia lapsia.

Ootko yksin lapsen huoltaja?