Miten olette sopeutuneet lapsen hoidossa oloon?

[Itku]

Siis ihan tosissani kysyn, vinkkejä, neuvoja tms. Mä kun en sopeudu millään, mua ahdistaa tää asia ja on ahdistanut ekasta hoitopäivästä saakka. Tyttö meni puol vuotta sitten hoitoon, kun ikää oli 2v2kk. Taloudellinen pakko ajoi meidät siihen ratkaisuun eli kaikki kävi hyvin äkkiä, kun miehen yritystoiminta koki melkoiset tappiot. Mutta ei siihen sen enempää, tilanne on mikä on.

Ongelma on se, että tuntuu joka päivä, että menetän tärkeää aikaa lapseni kanssa, joka päivä harmittaa mennä töihin, olla töissä, ikävöin, ahdistaa... harmittaa. Olen katkera tästä elämästä, tästä tilanteesta. Miks mä en saa ollaa kotona kultani kanssa?
Joka päivä epätoivoisesti haen netistä uusia työpaikkoja, jotka olis osapäiväisiä, jotta jäis enemmän aikaa tytölle. Mutta vielä en sellaista paikkaa ole löytänyt. Ei meillä rahaa nytkään plajon ole ja osapäiväinen työ tietysti huonontais tilannetta entisestään, mutta pääasia olis aika lapsen kanssa.

Niin moni muu pystyy tälläisen asian kanssa elämään, miks mä en pysty? Miks musta tuntuu, että koko elämä on pilalla? Suurin haaveeni, aika lapsille, on epäonnistunut. Tuntuu, että se olis tärkeintä mun elämässä mut sitä en saa.

Töihin menon jälkeen mulla ei ole ollut minuttiakaan omaa aikaa, en voi enää harratsaa en mitään, koska se on ajasta pois tytön kanssa. Ja mä voin huonosti tämän ikävän kanssa eli sitä en kestä enempää. Tuntuu, että koko hiton elämä on pilalla.

 

[x]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

 

[Madicken04]

Hyvin. Poju aloitti kuntouttavassa päivähoidossa 1v10kk iässä ja tyttö normaalisti 1,5v kun mies lähti opiskelemaan.Päiväkoti on mukava ja viityisä ja lapset (nyt 3v ja 4,5v) ovat tykänneet alusta asti.

Jotain "huonoa omaatuntoa" tai pettymystä koin pojun aloittaessa kun olin etukäteen laskeskellut että tämä lasten lyhyt ikäero tarjoaisi samalla esikoiselle pidemmän kotihoidon. No, ammatti-ihmiset olivat asiasta erimieltä ja lopulta päädyttiin itsekin kokeilemaan tuota 3h/pv hoitoa mikä todettiin hyväksi. Kun sitten tutustuimme päiväkotiin ja pojun omahoitajaan niin epäilykset hälvenivät ja aloin jo suhtautua ihan positiivisesti asiaan. Tytön kohdalla myöhemmin ei muuten edes surettanut yhtään, ainoastaan tietty haikeus tuntui kun yhtäkkiä lapset olivatkin kumpainenkin jo niin "isoja" että kotihoito vaihtui päivähoitoon ja oma arkemme oli sitten opiskeluja ja töitä siinä ohessa.

Titetty meillä varmasti on helpottanut sekin ettei lasten ole missään vaiheessa tarvinut olla hoidossa täyttäpäivää. Ei tarvi nousta kukonlaulun aikaan ja jää pitkät illat aikaa yhdessä sekä vapaapäiviä jokaiselle viikolle. Koen että meillä on kuitenkin kokoajan ollut ihan mukavasti tuota yhteistä aikaa ja päiväkodin ansiosta lapset saavat siellä kavereita, virikkeitä ja ihan kuntoutustakin ja vanhemmat samalla omaa aikaa ja aikuiskontakteja erilailla.

 

[ap]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

Mun työssä ei onnistu, eli oon kyllä ottanut selvää, niin tässä työssä ei mahdollista lyhennetty työaika eikä osittainen hoitovapaa.

Mutta miten mä voin lopettaa tämän säälittelyn? Siihen just apua haen, miten ihmees opin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään, et meidän elämä on nyt tätä?

 

[+]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

Mun työssä ei onnistu, eli oon kyllä ottanut selvää, niin tässä työssä ei mahdollista lyhennetty työaika eikä osittainen hoitovapaa.

Mutta miten mä voin lopettaa tämän säälittelyn? Siihen just apua haen, miten ihmees opin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään, et meidän elämä on nyt tätä?

Miksei onnistu?

 

[ap]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

Mun työssä ei onnistu, eli oon kyllä ottanut selvää, niin tässä työssä ei mahdollista lyhennetty työaika eikä osittainen hoitovapaa.

Mutta miten mä voin lopettaa tämän säälittelyn? Siihen just apua haen, miten ihmees opin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään, et meidän elämä on nyt tätä?

Miksei onnistu?

Miks mikä ei onnistu?

 

[vieras]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

Mun työssä ei onnistu, eli oon kyllä ottanut selvää, niin tässä työssä ei mahdollista lyhennetty työaika eikä osittainen hoitovapaa.

Mutta miten mä voin lopettaa tämän säälittelyn? Siihen just apua haen, miten ihmees opin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään, et meidän elämä on nyt tätä?

Miksei onnistu?

Miks mikä ei onnistu?

Se osittainen hoitovapaa

 

[ap]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

Mun työssä ei onnistu, eli oon kyllä ottanut selvää, niin tässä työssä ei mahdollista lyhennetty työaika eikä osittainen hoitovapaa.

Mutta miten mä voin lopettaa tämän säälittelyn? Siihen just apua haen, miten ihmees opin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään, et meidän elämä on nyt tätä?

Olen sijainen, enkä ole ollut tässä työpaikassa kuin vasta vajaa puol vuotta. Tähän työhön siis haettiin kokoaikaista sijaista eli sijaisena en yhtäkkiä voi lyhentää työaikaa. Sellaista tässä työssä ei tarvita.
Miksei onnistu?

Miks mikä ei onnistu?

Se osittainen hoitovapaa

 

[ap]

Olen sijainen, ja tähän paikkaan haettiin kokoaikaista työntekijää, olen ollut liian vähän aikaa töissä osittaiselle hoitovapaalle jäädäkseni, eikä sellainenkaan onnistuis täällä. Toinen työntekijä yritti ja tässä paikassa se ei ole mahdollista, eikä tällä mun työsopimuksella, kun tosiaan kokoaikaiseen on tarve. Muuten ulos ja toinen sijainen tilalle. Tosin lopputili oliskin kuin lottovoitto täälä hetkellä, ei tulis karenssia ja sais olla kotona lapsen kanssa.

 

[x]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

Mun työssä ei onnistu, eli oon kyllä ottanut selvää, niin tässä työssä ei mahdollista lyhennetty työaika eikä osittainen hoitovapaa.

Mutta miten mä voin lopettaa tämän säälittelyn? Siihen just apua haen, miten ihmees opin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään, et meidän elämä on nyt tätä?

Miten olisi korostetun itsekäs mielikuvaharjoittelu? Surkuttelun sijaan yritä miettiä miten saat koko työpäivän verran omaa aikaa, saat juoda kahvisi rauhassa, saat syödä lautasesi tyhjäksi ilman jatkuvia keskeytyksiä, saat jutella toisten aikuisten kanssa, juttujen taso on ihan jotain muuta kuin lapsen kanssa hiekkalaatikolla. Ja ennenkuin joku taas vetää edellisestä herneet nokkaan, niin toistan että tämä on harjoittelua. Tähän asti ap on ehkä suggeroinut itsensä ja mielensä kaikilla "hyvän äitiyden myyteillä", nyt sinne joukkoon pitäisi saada ujutettua uusia ajatuksia.

Mieti myös sitä miten hyvin lapsi viihtyy ja pärjää hoidossa, saa uusia kavereita, oppii uusia juttuja, tulee toimeen ryhmässä. Yritä nähdä tämä elämänvaihe positiivisessa valossa äläkä märehdi niitä negatiivisia puolia. Lapsesi on ollut jo 6kk hoidossa, ja varmasti on jo rutinoitunut hoidossakävijä.

 

[ap]

Entäs lyhennetty työaika tai osa-aikainen hoitovapaa? (mikä lie virallinen Kelan termi tälle) Onhan noita mahdollisuuksia, mutta rahaa ei tietty yhtä paljon tule kuin täysipäiväisestä työssäolosta. Ja jos lapsesi pärjää hyvin päivähoidossa, niin sitten sun kannattaisi ensimmäisenä lopettaa tuo itsesi ja lapsesi sääliminen ja surkuttelu. Tällä et saavuta mitään muuta kuin jatkuvan pahan olon itsellesi.

Mun työssä ei onnistu, eli oon kyllä ottanut selvää, niin tässä työssä ei mahdollista lyhennetty työaika eikä osittainen hoitovapaa.

Mutta miten mä voin lopettaa tämän säälittelyn? Siihen just apua haen, miten ihmees opin elämään tämän asian kanssa ja hyväksymään, et meidän elämä on nyt tätä?

Miten olisi korostetun itsekäs mielikuvaharjoittelu? Surkuttelun sijaan yritä miettiä miten saat koko työpäivän verran omaa aikaa, saat juoda kahvisi rauhassa, saat syödä lautasesi tyhjäksi ilman jatkuvia keskeytyksiä, saat jutella toisten aikuisten kanssa, juttujen taso on ihan jotain muuta kuin lapsen kanssa hiekkalaatikolla. Ja ennenkuin joku taas vetää edellisestä herneet nokkaan, niin toistan että tämä on harjoittelua. Tähän asti ap on ehkä suggeroinut itsensä ja mielensä kaikilla "hyvän äitiyden myyteillä", nyt sinne joukkoon pitäisi saada ujutettua uusia ajatuksia.

Mieti myös sitä miten hyvin lapsi viihtyy ja pärjää hoidossa, saa uusia kavereita, oppii uusia juttuja, tulee toimeen ryhmässä. Yritä nähdä tämä elämänvaihe positiivisessa valossa äläkä märehdi niitä negatiivisia puolia. Lapsesi on ollut jo 6kk hoidossa, ja varmasti on jo rutinoitunut hoidossakävijä.

Meillä on töissä niin kiire, että täällä ei juuri vessaan ehdi.. kahvit juodaan -jos juodaan- töiden ohessa, työkavereiden kanssa ei ehdi jutella, sähköpostilla vaihdetaan työasia kuulumiset kun ei ehditä tässä työn ohoessa niitä puhua. Eli oma aika töissä ei onnistu. Omana aikana sitä en siis pidä.

En usko, että oon millään myyteillä ajatuksiani yrittänyt muokata vaan kuunnellu sydäntäni ja sitä mitä tunnen. Mulla on ikävä lasta, ikävä sitä että saan hänen kanssa aamuisin nousta, touhata yhdessä, leikkiä rauhassa, mennä puistoon/ kauppaan ilman kiirettä. Nukkua yhdessä päivunet pieni kainalossani. Nähdä hänen hymynsä ja ilonsa, leikitellä, hassutella jne.

Kaiken tuon tilalla on vain hirveä kiire ja stressi. Viikonloppuja seuraa ahdistus siitä, että taas maananataina on se helvetti edessä.

 

[ap]

Lisäys vielä, että olen kyllä yrittänyt hokea itselleni voimalauseita: Olen onnellinen, Elämässäni kaikki on hyvin jne. Peiliin katsoen.
Ei se totuutta muuta :-(

 

[d]

Pystytkö ap sanomaan rehellisesti kumpi näistä on totta:
a) haluan ainoastan viettää aikaa lapseni kanssa
b) työni ei ollutkaan niin kivaa kuin luulin