Miten olette selittäneet lapsille koiran kuoleman?

[bi$ne$]

Kerrot että koira kuoli, sitä ei enään ole. Ei siinä sen kummempaa tarvi, lapset on viisaita, ei niille tarvi asioita silitellä.

Tällaisai kokemuksia minullakin on. Itse osaavat sitten kysellä tosi hyvin sen mukaan, miten asia heidän päässään muhii ja kaikkiin jatkokysymyksin vain pyrkii antamaan (itselleenkin!) rehellistä avointa ja suoraa vastausta tuota alkuperäistä suhtautumistapaa noudattaen.

Voi käydä niin, että omakin ajattelu kirkastuu.

 

[äiti45]

Toi linkki oli aivan ihana. Kyyneleet tulivat silmään.

Jouduin lopettamaan vanhan rakkaan koirani heinäkuussa. Tyttäreni on 4 v. Hän on juuri siinä iässä, jossa nuo taivasjutut ovat olleet kiehtovia. Kerroin koiramme lähteneen koirien taivaaseen. Se on paikka, jossa ne eivät ole kipeitä, saavat aina ruokaa ja heillä on siellä kavereita. Neidin huuli väpätti, mutta sai juuri ja juuri pidäteltyä itkuaan. Kuten minäkin.

Ensimmäisellä viikolla näki unta, että koiramme tuli yökylään. Seuraavalla viikolla näki unta, että koiramme tuli parin pennun kanssa taivaasta, jätti pennut ja lähti itse takaisin.

Koiran kuolemasta on nyt 2,5 kk eikä mene päivääkään, ettei siitä lapsi puhuisi. Samaten kuin tulee niin lapselle, kuin minullekin ajatus siitä että koira on vielä meillä.
Eräänä päivänä vein roskapussin ulko-oven eteen, neiti totesi että viedään se kun lähdemme koiran kanssa ulos....

Ikävä on kova, eikä kaipaus hellitä.
Meillä valoa on tunnelin päässä. Saamme pennun kahden viikon kuluttua.