Miten olette pärjännet kotihoidontuella?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Äpyli77
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

Äpyli77

Vieras
Haluaisin kysellä Äippyleiltä jotka on jääny hoitamaan lastaan vanhempainvapaan jälkeen että miten ootte pärjänny? Kotihoidontukihan on naurettavan pieni. Ei oo oikein että Äidit joutuu miettimään kotia jäämistään sillä että onko se taloudellisesti edes mahdollista! Moni varmasti haluaisi hoitaa pientä lasta kotona pidempään mutta ei pysty. Onhan tietysti myös niitä jotka haluaa mennä töihin heti vanhempainloman loputtua.
Ite meinasin katella tän vuoden loppuun miten pärjää.. Vanhempainloma loppuu Kesäkuussa. Uskaltaa ainaki kokeilla kun mies tienaa vähän paremmin.
 
Itse en pystynyt esikoisen kanssa jäämään kotiin, vaan menin töihin hänen ollessa 11 kk:n ikäinen. Alussa pystyin sinnittelemään äitini kanssa tekemällä osa-aikaista työtä, mutta kun työmäärä kävi mahdottomaksi, niin vein lapsen hoitoon hänen oltua 1v 1kk ikäinen. Tein silloin kahta eri duunia (toista hommaa pystyi tekemään kotona lapsen mentyä nukkumaan), jotta sain kunnon äitiyspäivärahaperusteet ja rahaa säästöön. Kun sitten tulin uudestaan raskaaksi pari vuotta myöhemmin, niin rahaa oli säästössä ja päivärahaperusteet kohdillaan, jotta pystyin jäämään kotiin. Silloin omassa kotikunnassani ei edes ollut kaupunkikohtaista kodinhoidontuen lisäosaa, joka nykyään on, joten kannattaa se kanssa selvittää, sillä niissä on isoja kuntakohtaisia eroja.

Jos olet suunnitellut opiskelua, niin mikäli et vie lasta hoitoon, vaan opiskelet iltaisin, niin siitä saa jotain aikuisopintotukea tms. Itse hyödynsin sen, joten opiskelu ei vaikuttanut kodinhoidon tukeen.
 
Ensinnäkin kannattaa selvittää paljonko nyt saat rahaa eli varmasti saat kodinhoidontuen joka n. 290 €/kk. Lisäksi lapsilisä 100 €/kk (ei veroja). Jos perheen tulot ovat alle 3200 €/kk brutto niin saatte myös jonkin verran hoitolisää ja myös mahdollinen kuntalisä kannattaa tarkistaa. Itse sain 100 € hoitolisää ja 100 € kuntalisää eli yhteensä rahaa tuli 600 € ja verojen jälkeen käteen jäi n. 500 €/kk. Tämä ei tietenkään ole paljon, mutta sitten tämän lisäksi kannattaa miettiä ja tarkistaa seuraavat asiat:
:-jätä kaikki mahdolliset loma-ajat ja rahat äitiysloman loppuun jolloin niistä tulee kiva lisä
-saatko mahdollisesti veronpalautusta joulukuussa? Itse sain 500 € ja siitä säästin 100 € joka tulevalle kuulle.
-voitko laittaa lainasi hetkeksi koroille (puolen vuoden pelkkä koron maksu ei pitkässä juoksussa tunnu juuri miltään)
-tarvitsetteko kodinhoidontuella autoa? Minä myin oman autoni pois ja näin jäi kuussa vakuutus- ym. maksuja 200 € pois ja hyvin ollaan pärjätty ilman
-onko teillä/sinulla lehtitilauksia tai muita maksuja joita saisi poistettua, esim. lehdet voitte käydä lapsen kanssa vilaisemassa kirjastossa
-miehesi säästää sinun ollessa kotona päivähoitomaksut (keskituloisilla 200 €/kk/lapsi), lisäksi saatatte säästää ruokamenoissa, automenoissa yms. Lisäksi miehesi voisi antaa hieman myös rahallista arvoa sille että pidät kotia kunnossa, teet ruokaa ja hoidat yhteistä lastanne joka on monesti todettu lapsen kehitykselle parhaaksi
-jos et saa hoitolisää niin kannattaa harkita jotain osa-aikaista hommaa esim. kenkäkaupan myyjänä tai jos hoitoalan koulutus niin sairaalassa pari ilta-keikkaa silloin tällöin. Tällöin pääset välillä tekemään muuta kuin olemaan kotona, tuulettamaan aivoja ja isä saa lapsen kanssa kahden keskistä aikaa, tällöin saat myös tarvittavaa lisärahaa
-kodinhoidontuella on äärettömän hyvä mahdollisuus opetella säästäväistä elämää josta varmasti myös hyötyä tulevaisuudessa, tee ruokaa itse ja leivo=> pakasta, älkää heittäkö mitään roskiin, hyödynnä tarjoukset ja seuraa niitä, kolua läpi kirppikset ja nettihuutokaupat jos jotain tarvitsette ostakaa käytettynä, pyytäkää apua isovanhemmilta tai kummeilta (siis esim. niin että ostavat yhdessä lapselle syntymäpäivälahjaksi kengät, puvun tai jotain muuta hyödyllistä tai maksavat jonkin harrastuksen)
-miettikää toisen lapsen tekoa. Itse jouduin olemaan vaan puoli vuotta hoitovapaalla ja nyt kun tulee toinen niin saat 3 kk täyttä palkkaa ja sen jälkeen 75% palkasta joten minulla on mahdollisuus pitää esikoista 3 vuotta kotona, mikäs sen ihanampaa!
 
"eli siis jos olisin yh niin olis kyllä töihin meno." Eipä muuten olis, vaan sillon saisit huomattavasti enemmän rahaa. Asumistukea, yksinhuoltajakorotus lapsilisään, täyden hoitolisän kotihoidontukeen, elatustuki... nimim. kokemusta on ja kivasti menee :)
 
Niin, riippuu ihan halutusta elintasosta. Minä olen kotona kotihoidontuella + lisillä ja mies opiskelee. Saamme myös asumistukea. Kaikki tarvittava saadaan hankittua, mutta eihän lisä olisi koskaan pahitteeksi. ;) Meillä ei ole velkoja joten ehkä siksikin tämä toimii.
 
Alkuperäinen kirjoittaja !:
"eli siis jos olisin yh niin olis kyllä töihin meno." Eipä muuten olis, vaan sillon saisit huomattavasti enemmän rahaa. Asumistukea, yksinhuoltajakorotus lapsilisään, täyden hoitolisän kotihoidontukeen, elatustuki... nimim. kokemusta on ja kivasti menee :)

Aivan. Työkaverini on yksinhuoltaja, eikä hänen edes kannata palata töihin, ennen kuin kuopus täyttää 3 vuotta. Tuet ovat sen verran hyviä. Asiat ovat huonommin taloudellisesti, kun hän palaa takaisin pienipalkkaiseen työhönsä. Ei saa enää tukia, päivähoitomaksut ja työmatkakustannukset pitää maksaa.
 
ihan hyvin on pärjätty kelan tuilla ja miehen palkalla(joka ei oo iso,n.1200e käteen /kk)ite saan kotihoidontuen,hoitolisän ja lapsilisät kahesta lapsesta,yht.615e.minä maksan ruokamenot ja omat ja lasten vaatteet,mies maksaa talo-ja autolainat ja muut laskut.yleensä kaikki raha menee mikä tulee mutta kaikki laskut saadaan aina maksettua ja paljon ostellaan kotiin kaikea tarpeetontakin..mutta me asutaankin maalla,missä kaikki on halvempaa,esim.talo saatiin halvalla,n.70 000e.tuolla rahallahan ei isommissa kaupungeissa saa mitään.eli jos asuttais jossain hesassa niin ei puhettakaan että pärjättäis näillä tuloilla.
 
Olen jäämässä kuukauden päästä hoitmaan kahta lastamme kotihoidontuella kotiin, nyt vielä saan minimiäitiysrahaa.

olen laskenut että tuloja on se hoitoraha 294e + hoitolisääkin pitäisi saada jonkun verran, ei varmaan ihan täyttä mutta aika lähelle, ehkä n. 140e, lisäksi saan isommasta sisarkorotuksen joka on huhtikuun puolesta välistä alkaen 94e. Tampereella ei ole kuntalisää, onneksi muutamme elokuussa Espooseen, siellä saan kuntalisääkin 218e.

Ja kaiken aikaa lyhennetään minun opintolainaa ja kaikki muut menot, vakuutuksetkin kerran vuodessa. Minä oon todella tarkka rahoista ym. mutta välillä ärsyttää että joutuu ruokakaupassa oleen tosi tarkkana, joskus olisi kiva ostaa pihvifilettä tai limppaa tm.

Nyyt vaalien alla saa kyllä hyvät naurut kun seuraa vallitenttejä. Siellä ne puheenjohtajat puhuu yhdestä suusta kuinka kaikkea pitäisi nostaa. Nostetaan kansaneläkettä, kotihoidontukea, lapsilisää, äitiysrahaa, työmarkkinatukea. Jne. Samalla pitäisi myös keventää verotusta, rukata perintöverotusta tai poistaa se jne. Jokainenhan tajuaa että tuo yhtälö on mahdoton. Mies sanoikin että ne puheenjohtajat on kuin papukaijoja, joka ilta toistavat samat virret telkkarissa. Kaikista hauskinta on se, että kun eduskunta ja hallitus on koossa ja aloittaa toimintansa, huomataan se mitä nyt ei kerrota että ei ole rahaa nostaa etuuksia. Mutta toisaalta, onhan se jokaisen itsensä vastuulla myös se toimkeentulo, ei voi olettaa valtion elättävän mutta antavan vain minimitoimeentulon. Mutta saisivat sitten lopettaa sen vanhan levyn kuinka tärkeää on tehdä lapsia jos eivät halua sitä tukea. Ja minä kun luulin että Suomi tarvitsee uusia veronmaksajia... ei kyllä uskoisi hallituspolitiikasta.
 
Kyllähän tässä kotihoidontuella on pärjäilty. Emme saa mitään hoitolisiä tai kuntalisiä. Eli käytännössä minun tuloni ovat tuo kotihoidontuki sekä lapsilisä. Mies tienaa ihan ok, ei mikään jättipalkka, mutta kuitenkin. Mutta haluan hoitaa lasta toistaiseksi kotona, joten jotenkin rahat vain laitetaan riittämään.

Olemme myös alkamassa rakentamaan talo eli tästäkin näkee, että uskomme pärjäävämme.
 
Minä mietin pitkään myös jäisinkö hetkeksi hoitovapaalle mutta kyllä tuo palkka on sen verran suuri että päätin palata töihin ja ihanan esimieheni ansiosta teen liukuvasti töitä, osan kotona. Lapsi on pärjännyt hoidossa hyvin ja ei tarvinnut tutustua tukiviidakkoon.

Meillä työnantaja maksoi sairaslomani (2kk) ajalta ennen äitiyslomaa täyden palkan ja sitten äitiysloman alettua 3kk. Lisäksi satuin saamaan vielä henkilökohtaisen tuloskortin avulla kuukauden palkan juuri ennen äitiyslomalle jäämistä, eli oli ihan kiva jäädä...

t.onnekas
 
Hyvin on pärjätty, vaikka mies on opiskelija. Meillä oli tosin hiukan säästöjä myös. Autoa ei omisteta ja vuokralla asutaan, joten se helpottaa taloudellista tilannetta. Mutta penninvenyttäminen on jopa hauskaa, kun sen ottaa "harrastuksena", tekee itse kaiken mahdollisen ja kiertelee kirppiksiä. Hyvin on pärjätty jo vuoden verran kotihoidon tuella ja toinen vuosi meinataan vielä pärjätä. Täällä oli vähän aikaa sitten ketju säästövinkeistä, etsipä se jos kiinnostaa!
 
Kiitoksia vastauksista!
Kohta tuplamamma esitti tuolla toisen lapsen hankkimista. No se olis kyllä suunnitelmissa jossain vaiheessa(mielellään parin vuoden sisään). Jos alkasin oottaa toista, ja siis hoitovapaalla ollessa saisin kotihoidontukea, niin alkaisinko taas uuden Äippäloman alkaessa saamaan Äitiysrahaa..? Eli se joku tietty prosentti palkan määrästä. Olen siis vakituisessa työsuhteessa. Vai miten se nyt menee...? Pölkkynä tässä on ihan ulkona näistä asioista...
 

Yhteistyössä