Miten olette päässeet yli ihastuksesta?

Eli otsikossa se jo tulikin: miten olette päässeet yli ihastuksesta?
Parisuhteemme on kriisissä ja olemme hakeneet siihen apua (käymme pariterapiassa). Ymmärrän syyt, miksi ihastuin toiseen, mutta järjellä en pääse tunteesta eroon.
En ole toiminut asian eteen mitenkään enkä aiokaan toimia, haluan vain eroon tästä tunteesta... taustalla on n. vuoden raskas aika parisuhteessa syitä sen enempää erittelemättä.
Periaatteessa kaikki on hyvin: mies on kaikin puolin "hyvä", hoitaa lasta (1,5v), tekee kotitöitä, hellii jne. jne.
Ihastukseni taas on jotain aivan erilaista, ei mikään perusturvallinen mies vaan oman tiensä kulkija. Myös ulkoisesti "täydellinen" makuuni.
Olen analysoinut asiaa puhki ja tiedän, että ilmassa on kohdallani myös kolmenkympin kriisiä. Mitään hätiköityä ei pitäisi tehdä, mutta kuinka kauan jaksaa omaa parisuhdetta, kun tunteet ovat voimakkaammat toisaalle? Rakastan miestäni, mutta tällä hetkellä ehkä enemmän ystävänä kuin miehenä.. Parisuhteessamme ei ole ollut paljonkaan positiivista viimeiseen vuoteen.
Miten kauan ihastuksenne on kestänyt, kuinka olette päässeet siitä yli? Vai voiko se vain jatkua ja jatkua...

 

En mitenkään ole päässyt yli ihastuksestani joka aikoinaan oli teinirakkauteni. Silloin olimme liian lapsia vakavaan suhteeseen mutta vuosien varrella tunteemme ovat toisiamme kohtaan säilyneet/vahvistuneet. Molemmat olemme tahoillamme naimisissa ja on lapsia mutta omat tunteeni omaa miestäni ovat lähinnä kaverilliset vaikka kuinka yritän järjellä ajatella koska mieheni on kiltti, ihana ja hyvä isä mutta silti kaipaan järjettömästi tätä toista miestä. En nähnyt häntä muutamaan vuoteen mutta kun kesällä sattumalta törmäsin häneen meni "jalat alta" välittömästi ja nyt en millään pysty unohtamaan. Vietimme illan yhdessä mutta suutelemista pidemmälle emme menneet vaikka molemmat olisimme halunneet. En uskalla tavata uudestaan kun tiedän että satutamme monia jos uskallaudumme suhteeseen. Enkä tavallaan haluaisi edes häntä "kokonaan" eli en todellakaan ole ajatellut eroa tms. Unohtaa en vaan voi. Eli ainakaan minä en ole päässyt yli ihastumisestani joten tästä ei varmaan ollut aloittajalle mitään apua... koitahan selvitä tunteinesi, ei oo helppoa! :/

 

Kuinka olet ihastukseesi tutstunut, entä tapailetteko, tietääkö hän?
Itse olen ihastunut parisuhteessani niin, että vastapuoli ei asiasta tiennyt, tapailimme yhteisten tuttujen kautta ja "haistelin" ilmaa aikani ja tein valintani, kallistuin omaan mieheeni. Neuvoisin miettimään, mitä elämältä oikeasti haluaa, eheän perheen vai hetkellisen rakastumisen tunteen, joka kuollessaan voi jättää pitkän tyhjyyden, kun sillat on joka suuntaan poltettu.

 

Ihastus, jota en vienyt sen pidemmälle (enkä kertonut siitä kohteelekaan) meni ohi parissa kuukaudessa. Parisuhteessa tulee aallonpohjia ja huippuja ja ne vaihtelevat jaksoittain. Parisuhteeni voi hyvin. Ihastuksia tulee ja menee varmasti useampia elämän aikana, mutta on sinusta itsestäsi kiinni, miten pitkälle annat sen mennä.

 

"Eräs", tilanteeni on liki täsmälleen samanlainen. En ole ilmaissut ihastustani, vaikka ehkä siihen vastakaikua saisinkin. En halua ottaa sitä askelta, koska toivon todella, että tämä on vain yksi parisuhteen aallokoista.
Pitää vain kestää nämä tunteet ja toivoa, että ne haalistuvat pian. Ehkä niin tapahtuukin, jos saamme korjattua parisuhdettamme. Tiedän kyllä, että tapauksessamme siihen menee aikaa, ja ihastus tuntuu vielä jarruttavan kaikkea entisestään .

 

Minulla on nykyisen avioliittoni aikana ollut pari ihastusta. Koskaan en ole tehnyt asioiden eteen yhtään mitään ja niin on ollutkin parempi, koska väisteltyäni tilanteita joissa saattaisin tavata ihastukseni, ihastus hiipui ja nykään minulla ei ole enää minkäänmoisia ihastumisentunteita kyseisiä ihmisiä kohtaan.

Sanoisin siis, että kun vaan antaa asioiden mennä omalla painollaan eikä tee mitään ihastumisensa suhteen, vaan pikemminkin yrittää unohtaa ihastuksensa kohteen, ihastuksen tunteet kuolevat ja jaksaa taas panostaa omaan suhteeseensa/liittoonsa.

 

ei varmaan paljon lohduta kun kerron että olen ollut ihastunut jo vuoden :/ ja tunne on molemmin puolinen.
yhdessä vaiheessa enemmän toisessa vähemmän, nyt on aika neutraali fiilis sitä ihmistä kohtaan mutta eipä tarvita kun yksi juttutuokio niin siitä se tunne voi taas kasvaa.
mitään "sellaista" emme ole tehneet emmekä tee, hope so!
ollaan työkavereita :ashamed:
oma (avo)mies on hyvä isä ja hyvä puoliso.
tää ihastus on jotain ihan muuta...
mikä hänessä vetääkään puoleensa?! en tiedä. :headwall:
enkä ymmärrä mitä hän näkee minussa, vai leikkiikö vaan? jotenkin osaa olla niin mukava ja ihana ja viisas jos niin voi sanoa.
ja jotenkin itsetuntoni koheni kun huomasin että joku onkin kiinnostunut minusta

kai se että parisuhteemme ei voinut hyvin johti tuohon ihastumiseen, tai sitten ei...
nyt on parisuhde remontin jälkeen kunnossa ja viimekesä oli paras kesä aikoihin! sen kerroin yhtenä iltana miehellekin ja hän oli samaa mieltä.
yhdessä on oltu 6v kohta...
meinasi tulla ero kun ei mies halua naimisiin :'(
mutta eräs kaveri sanoi että kannattaako hyvä mies jättää vain siksi että se ei usko avioliittoon... hmmm....

 

Koin aivan järkyttävän suuren ihastuksen mentyäni töihin viime syksynä. Kipinä syttyi pikkujouluissa. Olin ihan myyty. Takana tuolloin oli jo toistakymmentä vuotta suhdetta. Naimisissa. Ihastus jatkui töiden loppuun asti, alkukesään, ja nyt kun emme enää ole nähneet sen jälkeen hän on haihtunut pois. Poissa silmistä oli siis pikku hiljaa myös poissa mielestä.

Onneksi en tehnyt mitään asian eteen.. Kerroin asiasta vain parhaalle ystävälleni.

 

juu mä yritän noudattaa tuota "poissa silmissä-poissa mielestä" yritän tuota ihmistä vältellä...
kuitenkin kaverina olisi kiva pysyä.

 

En päässyt yli, rakastuin, otin avioeron silloisesta ja nyt elämme onnellisina yhdessä "ihastuksen" kanssa. Elämää..

 

nämä jutut on tosi vaikeita. Itse olen naimisissa ja kaksi lasta. Ihastuksen kohde on ollut jo vuoden verran. Tämä tunne on ollut molemmin puolista. Nytten tässä sitten hairahduttiin ihan sänkyyn asti ja tämä ei lähde mun mielestä millään enää. En tiiä mitä tekis, mieli on ihan sekasin

 

Mites se olikaan... "Anna lintujen lentää pääsi ylitse, mutta älä anna niiden tehdä pesää..."

 

En päässyt. Mulla kanssa ihastus vei jalat alta, rakastuin, erosin ja olen onnellisesti kihloissa. Elämä todellakin on.. :heart:

 

Mä oon just tällä hetkellä ihan samassa tilanteessa. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa kohta 1 1/2 vuotta ja meillä on 6 kk poika. Yhteistä taivalta on 7 vuotta. Sitähän sanotaan että 7. vuosi on parisuhteessa pahin. Aloitin työt ja vasta ihan äskettäin olen ihastunut erääseen työkaveriin. Oma mieheni on tosiaankin maailman ihanin isä ja kiltein, ihana ihminen, jota rakastan ja josta välitän todella paljon. Mutta parisuhteessamme ei ole ollut pitkään aikaan minkäänlaista intohimoa seksistä puhumattakaan (1 1/2 vuoden aikana seksiä 4 kertaa). Itse olen puhunut miehelleni jo pidemmän aikaa, että kaipaan huomiota ja hellyyttä ja seksiä, mutta mieheni ei ole tuntunut tähän mennessä sitä ymmärtävän. Hän on aiemmin sanonut ettei häntä seksi kiinnosta. Hän on muutenkin kovin kiireinen töidensä suhteen, ja illat kotona menevät lapsen kanssa puuhasteluun. Meille ei jää yhteistä aikaa olenkaan. Ja jos jää, tuntuu että jämähdämme sohvalle. Emme tee mitään. Tiedän, että mieheni rakastaa minua. Ja periaatteessa suhteemme on kaikin puolin kunnossa - mutta se intohimo ja seksi puuttuu.

Tämä ihastukseni puolestaan huomioi minut aivan eri tavalla. En nyt ole varma, millaiset tunteet hänellä on minua kohtaan. Hänen huumorintajunsa ja kiltteytensä ja komea ulkonäkö on vavisuttanut sydäntäni niin, että tunnen olevani onnellinen ... mutta samalla myös surullinen ja ahdistunut, koska tunteeni ovat ihan sekaisin. En haluaisi tuntea näin ketään ihastusta kohtaan, vaan omaa miestäni kohtaan. Mutta niin ei vain ole. Olen ilmaissut ihastukselleni tunteeni ja kertonut tästä myös miehelleni. Ihastukseni ymmärtää minua ja yritämme tämän olla vaikuttamatta työhön. Siihen se ei nyt vaikutakaan. Mutta olemme kuitenkin ystävystyneet. Ja halanneet...

Mieheni sanoi, että vaikka uutinen ei ollut kiva, hän kunnioittaa rehellisyyttäni. Ja hän sanoi, että hän yrittää panostaa jatkossa minuun ja suhteeseemme, jotta tällainen hullaantumisen tunne, joka minulla on tätä ihastustani kohtaan, kohdistuisi mieheeni. Olen kertonut miehelleni, etten ikinä haluaisi häntä pettää. Mutta minua pelottaa, että firman tulevissa pikkujouluissa tapahtuu jotain mitä kadun... toisaalta haluaisin tapahtuvan mutta toisaalta taas en. Olen ahdistunut tästä, koska haluaisin ilmaista tunteeni enkä tukahduttaa niitä. Silti haluaisin ilmaista ne omalle miehelleni, mutta en voi ellei hän tee jotain.

Tilanne tuntuu minusta pahalta. En koskaan kuvitellut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Olen periaatteen ihminen ja avioliitto on minulle pyhä. Silti tunne käskee heittäytyä tähän huumaan, vaikka järki on sitä vastaan. Ja onhan se niin: tämä ehkä on hetken huuma, johon heittäytyminen ei varmasti parantaisi ainaskaan poikamme elämää. Tunnen että petän miestäni ja lastani jo nyt. Mutta niinkuin joku jo kysäisi: mikä sitten on tarpeeksi pitkä aika yrittämiselle parisuhteen toimivuuden eteen? Ehkä sen tietää jokainen itse; ehkä sitten kun on tehty aivan kaikki mahdollinen parisuhteen parantamisen eteen ja silti mikään ei auta, on aika miettiä ratkaisua.

 

en mitenkään..vaikka kuinka yritän :ashamed: Just viime yönä näin hänestä ihanaa unta :heart:

 

Jatkunu vuosia. . Ihania unia. . :heart:

Ei mitään konkreettista mutta unet tahtoo karista ja muutama päivä ajatukset kiertää kehää kun sattuu näkemään. Lapseni kummisetä :ashamed:

 

ihastuminen tai ihastumatta oleminen on päätettävissä. mulle ihan vieras ajatus että jos on sitoutunut johonkin tunnetasolla, että päästäisin itseni ihastumaan johonkin toiseen, saa tulla vastaan vaikka minkälainen adonis hyvänsä.
eri asia sit kun on vapaa...

 

\

Mä oon just tällä hetkellä ihan samassa tilanteessa. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa kohta 1 1/2 vuotta ja meillä on 6 kk poika. Yhteistä taivalta on 7 vuotta. Sitähän sanotaan että 7. vuosi on parisuhteessa pahin. Aloitin työt ja vasta ihan äskettäin olen ihastunut erääseen työkaveriin. Oma mieheni on tosiaankin maailman ihanin isä ja kiltein, ihana ihminen, jota rakastan ja josta välitän todella paljon. Mutta parisuhteessamme ei ole ollut pitkään aikaan minkäänlaista intohimoa seksistä puhumattakaan (1 1/2 vuoden aikana seksiä 4 kertaa). Itse olen puhunut miehelleni jo pidemmän aikaa, että kaipaan huomiota ja hellyyttä ja seksiä, mutta mieheni ei ole tuntunut tähän mennessä sitä ymmärtävän. Hän on aiemmin sanonut ettei häntä seksi kiinnosta. Hän on muutenkin kovin kiireinen töidensä suhteen, ja illat kotona menevät lapsen kanssa puuhasteluun. Meille ei jää yhteistä aikaa olenkaan. Ja jos jää, tuntuu että jämähdämme sohvalle. Emme tee mitään. Tiedän, että mieheni rakastaa minua. Ja periaatteessa suhteemme on kaikin puolin kunnossa - mutta se intohimo ja seksi puuttuu.

Tämä ihastukseni puolestaan huomioi minut aivan eri tavalla. En nyt ole varma, millaiset tunteet hänellä on minua kohtaan. Hänen huumorintajunsa ja kiltteytensä ja komea ulkonäkö on vavisuttanut sydäntäni niin, että tunnen olevani onnellinen ... mutta samalla myös surullinen ja ahdistunut, koska tunteeni ovat ihan sekaisin. En haluaisi tuntea näin ketään ihastusta kohtaan, vaan omaa miestäni kohtaan. Mutta niin ei vain ole. Olen ilmaissut ihastukselleni tunteeni ja kertonut tästä myös miehelleni. Ihastukseni ymmärtää minua ja yritämme tämän olla vaikuttamatta työhön. Siihen se ei nyt vaikutakaan. Mutta olemme kuitenkin ystävystyneet. Ja halanneet...

Mieheni sanoi, että vaikka uutinen ei ollut kiva, hän kunnioittaa rehellisyyttäni. Ja hän sanoi, että hän yrittää panostaa jatkossa minuun ja suhteeseemme, jotta tällainen hullaantumisen tunne, joka minulla on tätä ihastustani kohtaan, kohdistuisi mieheeni. Olen kertonut miehelleni, etten ikinä haluaisi häntä pettää. Mutta minua pelottaa, että firman tulevissa pikkujouluissa tapahtuu jotain mitä kadun... toisaalta haluaisin tapahtuvan mutta toisaalta taas en. Olen ahdistunut tästä, koska haluaisin ilmaista tunteeni enkä tukahduttaa niitä. Silti haluaisin ilmaista ne omalle miehelleni, mutta en voi ellei hän tee jotain.

Tilanne tuntuu minusta pahalta. En koskaan kuvitellut joutuvani tällaiseen tilanteeseen. Olen periaatteen ihminen ja avioliitto on minulle pyhä. Silti tunne käskee heittäytyä tähän huumaan, vaikka järki on sitä vastaan. Ja onhan se niin: tämä ehkä on hetken huuma, johon heittäytyminen ei varmasti parantaisi ainaskaan poikamme elämää. Tunnen että petän miestäni ja lastani jo nyt. Mutta niinkuin joku jo kysäisi: mikä sitten on tarpeeksi pitkä aika yrittämiselle parisuhteen toimivuuden eteen? Ehkä sen tietää jokainen itse; ehkä sitten kun on tehty aivan kaikki mahdollinen parisuhteen parantamisen eteen ja silti mikään ei auta, on aika miettiä ratkaisua.

Minä petin miestäni,ihastuin ja varmasti rakastuinkin mieheen jonka kanssa meillä oli intiimi suhde kuukauden,mutta pelästyin tunteitani ja myös tämä mies,tiesimme kumpikin tahoillamme ettemme voi jättää perheitämme lapsiemme vuoksi,siksi lopetimme suhteen.tuo mies oli kumminkin erilainen kun omani,huomaavainen intohimoinen ja niin samanlainen kuin minä,me siis oltiin aika samanlaisia joka suhteessa,nyt kun tuosta on kulunut 5kk niin vieläkin kaipaan ja rakastan sitä miestä...tunnen ikävää vaikkaki yritän taistella sitä tunnetta vastaan.mies sanoi rakastavansa minua ihan audosti olin hänen unelmansa.
miten minusta tuntuu että olemme toistemme kohtalot ja tarkoitettu oli että tavataan ja näin kävisi,nimittäin en koskaan ole edes voinut ajatella pettäväni miestäni tai rakastelevani miehen kanssa jota en rakastaisi,,niin tässä vaan taitaa olla ettei tälläinen ihastus koskaan katoa lopullisesti mielestä etenkään jos rakkaus ja kohtalo on pelissä,

 

Tuli just mieleen että ainakin meikäläinen on kai sen verran vanha ja tylsistynyt että en kai haluaisikaan päästä yli. Ei niin että sitä ihastumista pitäisi kammeta siitä sen pidemmälle. Ihastun toosi harvoin, on niin käynyt varattunakin, mutta ei se ainakaan ahdista. Mun mielestä se on rikkaus että niin tuntee.

 

En ole päässyt yli :headwall: vaikka olemme kumpikin varattuja.Tiedän että on väärin kaikkia osapuoliakohtaan;olemme suudelleet tosin alkoholin vaikutuksen alaisina. :headwall: :heart: :ashamed:

 

Mulla kolme lasta ja ollu naimisissa 3 vuotta.Olen ihastunut mieheen joka on 24 vuotta minua vanhempi.Ja olen kylläki rakastumassa.Tunne on sama tämän miehen kohdalta.En vain tiä miten helpoiten kertois erosta.Mutta ei tule avioliitosta mittään jos sänky hommat ei enää haluta.Ja on rakastunut toiseen.Mutta ikinä en pettäis omaa miestä joten kohta pitäis varma kertoa erosta.Tsemppiä kaikille! :hug:

 

Naimisissa ollaan kans ja lapsii on :heart: Tässä taannoin rakastuin parisen vuotta nuorempaan mieheen,jalat alta kerrasta. Oma avioliitto on ollut seksitöntä ja kaverillista jo vuosia,tämä ihastus on herättänyt naisena minut ihanasti eloon. Ihmiset ympärilläkin ovat sen huomanneet ja kyselevät kuinka näytän niin erilaiselta ja sädehdin!. :heart: Se on rakkautta!!!
Sänkyyn olemme jo menneet ja voin vain sanoa mikä mies!.
Myös pitäisi saada avioero jotenkin hoidettua ettei ihan tappeluksi menisi,mies ei varmasti ymmärtäisi!!! :heart:
Rakkaus on ihanaa!!!!

 

Itselläni on mies ja 2 lasta.
Mies on ihana isä ja aviomiehenäkin ihana, mutta itse en enää ns. intohimoa häntä kohtaan tunne, eli sänkyhommat ei kiinnosta pätkääkään :ashamed:
Rakastan miestäni enemmän kaverina, kuin puolisonani
Mulla on ollut miespuolinen ystävä jo 7v. sinkkuaikoineni hairahduin hänen kanssaan vällyjen alle, siis kerran vain.

Ystäväni oli vielä avoliitossa, joka tosin on nyttemmin kaatunut.
Nyt nähtiin tämän ystäväni kanssa 2 viikkoa sitten baarissa, siellä oli muitakin tuttuja, että ihan vaan kavereina istuskeltiin.
Ollaan viestitelty viime vapusta alkaen aika tiiviisti, sitä ennen oli muutaman vuoden tauko.

Nyt hän sitten on ilmoittanut, että rakastaa mua vieläkin ja haluaisi jutella kanssani, tietää myös, että liittoni on mennyt jo pitkän aikaa kiikunkaakun, jos ei muuten, niin ainakin omasta mielestäni.. :ashamed:

Mut nyt mä olen ajatellut, että en ikinä voisi hylätä ihanaa kotiani ja perhettäni :\| Lapset ovat pieniä ja aion vielä löytää sen kipinän, jonka ollaan miehen kanssa kadotettu

Kerran olen ihastumisen takia jättänyt ja kokenut karvaan pettymyksen, enään en sitä stunttia tee :/

Eli annan tämän ihastumisen olla ja teen sen ystävällenikin selväksi, että en perhettäni jätä.

 

vaikka tämä onkin vanha ketju, niin ihana että on kohtalontovereita. olen useamman vuoden ollut ihastunut erääseen eikä tämä tunne mene ohi. aina kun näen hänet, olen aivan sekaisin. todennäköisesti nykyinen suhde tulee lähiaikoina päättymään eroon, muuttunut todella.. kaverilliseksi. ihastuminen on aivan järjettömän ihanaa, eikä tästä kyllä pääse eroon kun ajan kanssa jos sittenkään. iteltä ei ainakaan ole onnistunut.

 

Kokemuksen syvällä rintaäänellä en voi muuta sanoa, että kuin harkitkaa tarkasti. Olen itse pomppinut ihastuksen ja huuman perässä ns. kukasta kukkaan ja nokkiin ollaan otettu. Kun ihastuksen seuraan pääsee, alkaakin kaivata niitä asioita mitä edellisellä miehellä oli. Toimin ihan liian hetken mielijohteesta ja toivonkin, että kantapään kautta on todella opittu. Olen myös tunnistanut itsessäni läheisriippuvuutta, mikä ehkä johtaa etsimään intohimoisempaa seuraa, hetkeksi.. Kun vain saisi kaikki ne ominaisuudet yhteen mieheen!

Neuvoksi siis kaikille, harkitkaa ja vakavasti! Jos sinulla on vakaa parisuhde ja avoimet välit, sen kipinän voi vielä löytää. Ja jos ei löydä, erotkaa ensin ja käsitelkää se asia ennenkuin hyppäätte ihastuksen matkaan.