Miten olette hyväksyneet oman vanhenemisenne?

Kukaan ei saisi perustaa itsetuntoaan muiden kehuille / kehumatta jättämisille. Äärimmäisen harvoin miespuoliset työkaverini kehuvat ulkonäköäni, mutta pidän itseäni silti kauniina. En todellakaan odota että kukaan muu kuin mieheni kehuu minua, päinvastoin minusta se on vaivaannuttavaa.

Olen nyt 37 vuotias ja mielestäni kaunistun päivä päivältä. Aloittajan tulee kuitenkin ymmärtää että kauneus ei tule kuin harvalle itsestään. Näen paljon vaivaa ulkonäköni eteen; liikun joka päivä, syön terveellisesti, hoidan ihoani, pidän kynnet siisteinä, vietän aikaa vaateliikkeissä. Ja kaikkein tärkeintä, rentoudun ja nukun tarpeeksi.

 

No enkö tässä juuri ole sitä sanonut, että pyrin syömään terveellisesti ja liikkumaan niin paljon kuin mahdollista. Vaatteet, meikki, hiukset, näistä pidän huolta. Valitettavasti minulla ei ole satalappusia kantaa joku kuukausi kauppoihin tai parturiin, mutta mielestäni pukeudun kivasti. Oman itsensä hyväksyminen olisi paljon. Se olisi mahtavaa.

 

No enkö tässä juuri ole sitä sanonut, että pyrin syömään terveellisesti ja liikkumaan niin paljon kuin mahdollista. Vaatteet, meikki, hiukset, näistä pidän huolta. Valitettavasti minulla ei ole satalappusia kantaa joku kuukausi kauppoihin tai parturiin, mutta mielestäni pukeudun kivasti. Oman itsensä hyväksyminen olisi paljon. Se olisi mahtavaa.

mutta jos et saa kaikesta tuosta työstä huolimatta mitään tulosta aikaiseksi, niin jotain teet valitettavasti väärin. Esim. hyvin pukeutumalla pystyy peittämään monta virhettä. Vaikka sanot pukeutuvasi hyvin, niin ehkä et kuitenkaan osaa valita itseäsi imertelevia vaatteita? Kaikilla vaan ei ole sitä taitoa.

 

No enkö tässä juuri ole sitä sanonut, että pyrin syömään terveellisesti ja liikkumaan niin paljon kuin mahdollista. Vaatteet, meikki, hiukset, näistä pidän huolta. Valitettavasti minulla ei ole satalappusia kantaa joku kuukausi kauppoihin tai parturiin, mutta mielestäni pukeudun kivasti. Oman itsensä hyväksyminen olisi paljon. Se olisi mahtavaa.

Nyt jätät muutaman kerran meikkaamatta ja laitat päälle mitä sattuu kun menet töihin, niin ja tukka sekaisin, kyllä ne miehet siellä heräävät, koska oletko ajatellut, että he arastelevat sinua jos olet aina tip top. Hyvää yötä joutsen

 

mutta jos et saa kaikesta tuosta työstä huolimatta mitään tulosta aikaiseksi, niin jotain teet valitettavasti väärin. Esim. hyvin pukeutumalla pystyy peittämään monta virhettä. Vaikka sanot pukeutuvasi hyvin, niin ehkä et kuitenkaan osaa valita itseäsi imertelevia vaatteita? Kaikilla vaan ei ole sitä taitoa.

Kyllä minun vaatteeni saavat kehuja. Aina kun on jotain uutta niin sitä kehutaan. Nyt ei ole ollut rahaa ostella uutta, mutta mielestäni pukeudun ihan mukiinmenevästi.

 

Nyt jätät muutaman kerran meikkaamatta ja laitat päälle mitä sattuu kun menet töihin, niin ja tukka sekaisin, kyllä ne miehet siellä heräävät, koska oletko ajatellut, että he arastelevat sinua jos olet aina tip top. Hyvää yötä joutsen

Voi sentään... joskus kiireisenä päivänä on tullut tuollaistakin kokeiltua. Mutta viihdyn paremmin itseni kanssa kun on nätti meikki, kivat vaatteet ja tukka hyvin. Kiitos sinulle sanoistasi

 

Ehkä tämä ei sua auta, mutta liittyy kuitenkin aiheeseen, joten menköön kevyenä kenttähuumorina.

Kun nainen katsoo peiliin...

Tiedätkö mitä tapahtuu, kun...

nainen katsoo peiliin...

3 v.: Katsoo itseään ja näkee kuningattaren!!

8 v.: Katsoo itseään ja näkee Tuhkimon / Ruususen!

15 v.: Katsoo itseään ja näkee Tuhkimon / Ruususen / cheerleaderin, mutta

jos kärsii PMS:stä: näkee läskin/finnejä/ruman. (Kääk! EN VOI MENNÄ KOULUUN tämän näköisenä!!!)

20 v.: Katsoo itseään ja näkee liian lihavan / liian laihan / liian lyhyen / liian pitkän / liikaa kiharoita / liian suorat hiukset – mutta päättää mennä kuitenkin.

30 v.: Katsoo itseään ja näkee liian lihavan / liian laihan / liian lyhyen / liian pitkän / liikaa kiharoita / liian suorat hiukset - mutta päättää, ettei ole aikaa tehdä asialle mitään, joten hän menee kuitenkin.

40 v.: Katsoo itseään ja näkee liian lihavan / liian laihan / liian lyhyen / liian pitkän / liikaa kiharoita / liian suorat hiukset - mutta sanoo "ainakin olen puhdas" ja menee.

50 v.: Katsoo itseään ja näkee "minä se olen" ja menee minne ikinä haluaakin mennä.

60 v.: Katsoo ja muistuttaa itseään niistä ihmisistä, jotka eivät voi katsoa itseään peilistä. Menee ja valloittaa maailman.

70 v.: Katsoo itseään ja näkee viisauden ja naurun, menee ja pitää hauskaa.

80 v.: Ei vaivaudu edes katsomaan. Laittaa vain päähänsä purppuranpunaisen hatun ja nauttii elämästä.


Ehkä meidän kaikkien pitäisi laittaa purppuranpunainen hattu päähämme jo
aikaisemmin!!!

Mä olen ööö... 43v (piti laskea ). Ehkä mun juttu on se, että teen työtä vanhusten parissa ja niille on ihan sama, miltä näytän. En ole meikannutkaan töihin enää vuosiin. Tukka on milloin milläkin sotkunutturalla. Mutta ei tuokaan taida sua auttaa. Enkä mä tiedä mikä auttaisi... nimim. Neljäkakkonen sanoi paljon viisasta viestissään.

 

Ja siis pitää lisätä vielä, että musta on ihana vanheta, vaikka vanhusten parissa teenkin työtä ja näen päivittäin, mitä se tuo tullessaan. Viihdyn kotona ja lämpimässä massu täynnä tv:n äärellä Ehkä mulla on vanha sielu. Mutta ei vielä tarpeeksi vanha, silloin ei tuo tv:kään kiinnostaisi.

 

Olen 38 ja ajattelin tuota vanhenemista vähän toiselta kantilta....Minua on alkanut lähes kammottamaan se (vanheneminen) viimeaikoina. Ja siis ajan kuluminen ja kaiken rapistuminen....tyttäreni on siinä iässä, jolloin ulkonäkö alkaa olla toooosi tärkeä ja hän laittaa itseään, kuntoilee, meikkaa...tmv. pohtii itseään koko ajan...itselläni on jonkin verran liikaa painoa, mutta yritän kuntoilla ja "laittaudun" heti, jos jonnekin menoa...tmv...
Siltikin on vaikea hyväksyä tulevaa fyysistä rapistumista, sehän on vääjäämätöntä jossain vaiheessa, vaikka miten urheilisi. Jos nyt miettiin vaikka omia vanhempiaan, niin tosi selvästi voi jo nähdä heissä ajan kulumisen, vaikka ovatkin ihan perus hyväkuntoisia, terveitä...eli kyllä, vanhenemista on vaikea hyväksyä...ajattelin ehkä tässä vähän kauemmaksi kuin monet muut tässä ketjussa..

 

Ap, vielä sellainen tuli mieleen, että millainen lapsuutesi oli? Saitko kehuja, olivatko vanhempasi sinusta ylpeitä. Huomion saamatta jääminen lapsuudessa voi vaikuttaa niin, että sitä tarvitsee sitten aikuisena moninverroin, eikä itsetunto pääse normaaliin tapaan kasvamaan.

Lisäys, olla siis hyväksytty ihan omana itsenään, eikä vain esim. tekojensa kautta.

 

Ap, vielä sellainen tuli mieleen, että millainen lapsuutesi oli? Saitko kehuja, olivatko vanhempasi sinusta ylpeitä. Huomion saamatta jääminen lapsuudessa voi vaikuttaa niin, että sitä tarvitsee sitten aikuisena moninverroin, eikä itsetunto pääse normaaliin tapaan kasvamaan.

Lisäys, olla siis hyväksytty ihan omana itsenään, eikä vain esim. tekojensa kautta.

Lapsuuteni ei ollut helppo. Isälleni en ollut tärkeä. Hän oli itsekäs p. Ainoastaan jos toin kotiin hyviä koulunumeroita sain kehuja. Hän ei osannut olla hyvä isä tyttärelle. Eikö isän tehtävä olekin juuri itsetunnon kasvattaminen tyttärelleen..?

 

Lapsuuteni ei ollut helppo. Isälleni en ollut tärkeä. Hän oli itsekäs p. Ainoastaan jos toin kotiin hyviä koulunumeroita sain kehuja. Hän ei osannut olla hyvä isä tyttärelle. Eikö isän tehtävä olekin juuri itsetunnon kasvattaminen tyttärelleen..?

Onhan se eräs isän suurista tehtävistä. Keskity nyt ulkonäkösi murehtimisen sijaan kasvattamaan itsetuntoasi, sillä sille voi vielä aikuisenakin tehdä paljonkin. Varmaan googlettamallakin löytyy hyviä ohjeita ja artikkeleita.

 

Aloittaja: kirjoituksesi olisi voinut olla minun kirjoittamani. Olen samassa tilanteessa itseni kanssa kuin sinä. Inhottaa kun katsoo peiliin. Kukaan ei koskaan kehu, eikä kiinnitä huomiota. Mies ei kehu.Kukaan ei katso töissä eikä vapaalla. Olen paljon miettinyt tuota muiden suhtautumista itseensä ja toisiin. Jos on aina ollut "susiruma" niin tajuaako sen jo silloin nuorena eikä oikein jatkossakaan välitä syömisistä tai pukeutumisesta? ( tämä oli nyt rumasti kärjistetty mutta ymmärtääksesi idean kirjoitan näin) eivätkä he oikein tunnu olevan häiriintyneitäkään tuosta laittamattomuudestaan, meikkiä eikä hiuksia laiteta koskaan, juurikasvu rasvaisena lötköttää, perse haisee vaatteiden läpi, hampaat hoitamatta, käytetään roikkuvia verkkareita ja linttaan astuttuja kenkiä ym ym . Sitten toisaalta, ne jotka ovat tässä iässä edelleen sieviä, tarvitseeko heidän oikeastaan nähdäkään vaivaa minkään eteen? He vain jotenkin hohtavat ja loistavat ihan itsestään. Ei tarvitse ripsiväriä eikä jumppaa, ollaan vaan kauniina vuodesta toiseen. Tajuavatkohan he kuinka paljon tällainen tavallinen pullukkatallaaja joutuu näkemään vaivaa näyttääkseen töissä "nude-meikatulta" ? Kuinka kauan vaatikaan tupeerausta ja uudelleen ja taas uudelleen laittoa nuttura jotta se näyttää siedettävältä? Entä jos en enää teekkään niin, huomaako joku? EI. Kun eivät huomaa nytkään.
Eli siis skaalan keskellä olevat ovat täysin värittömiä, heistä ei kukaan kiinnostu. Mauttomia, hajuttomia, näkymättömiä ( oli sitten teini tai 40 näköjään) Skaalan toisessa päässä hoitamattomat susirumat jotka eivät enää edes ajattele että ketään kiinnostaisi eikä myöskään heitä kiinnosta kukaan, sitten yläpäässä ne ikuisesti ( nuorena ja vanhana) kauniit, solakat ja huomiota herättävät ihmiset , jotka vielä lisäksi ovat mukavia ja kaikkien suosiossa. Kyllä tässä väkisinkin mieli on maassa
Ajattelin että luovutan jo, kohta 40 mittarissa. En enää yritä laihduttaa, en värjää tukkaa, en hoida hampaita isommin, en meikkaa, en osta uusia vaatteita. Olen reilusti ruma, röyhkeä, haiseva ja itsekäs vaan. Ehkä saan sitten jotain huomiota edes

 

Äh, luulin että olis ollut syvällisempääkin keskustelua, mutta tämähän on taas tätä pelkkää ulkonäkö sitä, paino tätä, ryppyjä siellä ja selluliittia täällä

Mä olen 40v ja ainoa kriisi joka mulla on iästäni, on että kuolema on tullut mieleen, en ole enää kaikkivoipa ikuisesti elävä, vaan ahdistunut nyt siitä että lapseni jäävät josku orvoiksi -en tosin aio kuolla vielä pariinkymmeneen vuoteen mutta silti ajoittain kadun että tuli tehtyä lapsia jotka joskus joutuvat suremaan kun äiti kuolee

 

Ajattelin että luovutan jo, kohta 40 mittarissa. En enää yritä laihduttaa, en värjää tukkaa, en hoida hampaita isommin, en meikkaa, en osta uusia vaatteita. Olen reilusti ruma, röyhkeä, haiseva ja itsekäs vaan. Ehkä saan sitten jotain huomiota edes

Miten VOI olla aikuisella ihmisellä noin tolkuton huomion tarve? Olin luullut, että tuommoinen huomiohu**aus jäisi taakse samalla kuin teini-ikä, mutta ei näköjään kaikilla. Onko se tää nykyinen tosi-tv-kulttuuri vai mikä?

 

Miten VOI olla aikuisella ihmisellä noin tolkuton huomion tarve? Olin luullut, että tuommoinen huomiohu**aus jäisi taakse samalla kuin teini-ikä, mutta ei näköjään kaikilla. Onko se tää nykyinen tosi-tv-kulttuuri vai mikä?

No mutta, hyvähän se on vähätellä toisten ongelmia... juurikin aloituksessa ilmaisin, että ärsyttää jo se, että ärsyttää. Kun kerran teen kaikkeni ollakseni mahdollisimman simpsakka (enkä sitä ole) niin se vaan kiukuttaa. Minä olen kyllä suosittu ja minua kehutaan (vaatteita -jos olen ostanut jotakin uutta, ystävällisyyttäni ja joskus hauskuutta), mutta vahingossakaan kukaan ei sano minun olevan hyvännäköinen, viehättävä, naisellinen, söpö, seksikäs tai jotain mitä OIKEASTI haluaisin kuulla. No, olen tällainen supertavis, mutta kun minäkin haluaisin olla viehättävä. Sille ei voi mitään mikä harmittaa. Tämä on ikuinen harmini!

 

En ole hyväksynyt, vaan ottaa niin paljon aivoon kaikki vanhenemismerkit, ettei tosikaan.

Ensimmäinen on itkunaihe on lähinäön heikkeneminen. Jumalauta se tekee elämästä hankalaa.
Toinen on tuo, että läskit kasaantuu, ja niitä on paljon vaikeampi saada pois kuin ennen. Tuntuu ettei auta, vaikka jättäis syömättä ja vetelis aamusta iltaan lenkkiä kamalalla vauhdilla.
Kolmas, naama valuu. Ja se valuu ja valuu. Ihan sama mitä teet ja mitä aineita siihen pistät, se valuu.
Ja perse ja tissit on valunut jo monta vuotta sitten.
Juu, ja harmaat hiukset. Meinasin saada slaagin, kun yks päivä nostin vähän otsahiuksia, ja alta paljastu monen harmaan hiuksen tupsu.
Juu, ja sitten hiukset ja ripset harventuu, mutta taas väärin paikkoihin kasvaa oikein paksuja mustia karvoja. Olen muuttumassa mieheksi.
Ja iso ongelma on 7-kymppiset äijät. Ne tuntuu ihastuvan tähän kaunokaiseen, ja rupeaa vainoamaan :O olen saanut törkeästi huomauttaa jo muutamalle, että nyt perkele riitti.

 

Äh, luulin että olis ollut syvällisempääkin keskustelua, mutta tämähän on taas tätä pelkkää ulkonäkö sitä, paino tätä, ryppyjä siellä ja selluliittia täällä

Mä olen 40v ja ainoa kriisi joka mulla on iästäni, on että kuolema on tullut mieleen, en ole enää kaikkivoipa ikuisesti elävä, vaan ahdistunut nyt siitä että lapseni jäävät josku orvoiksi -en tosin aio kuolla vielä pariinkymmeneen vuoteen mutta silti ajoittain kadun että tuli tehtyä lapsia jotka joskus joutuvat suremaan kun äiti kuolee

Toivottavasti niin päin, sillä lapsen kuolema syyllistää vanhemmat yleensä koko loppu elämäksi. Ja jos kuvittelette että tuo ulkonäko ja kohteliaisuuksin saamisen puute vaivaa vain naisia, niin ei, miehet vain salaavat sen. Jossain vaiheessa on oltava armollinen itselle, muuten katkeruus kasvaa liian isoksi. Joutsenelle kurjasta lapsuudesta minä tiedän millaista se on, mutta minä tiedän etteivät omat vanhempani myöskään saanet hyviä eväitä maailmalle, yritän antaa niitä eväitä omille lapsille.

 

Aloittaja: kirjoituksesi olisi voinut olla minun kirjoittamani. Olen samassa tilanteessa itseni kanssa kuin sinä. Inhottaa kun katsoo peiliin. Kukaan ei koskaan kehu, eikä kiinnitä huomiota. Mies ei kehu.Kukaan ei katso töissä eikä vapaalla. Olen paljon miettinyt tuota muiden suhtautumista itseensä ja toisiin. Jos on aina ollut "susiruma" niin tajuaako sen jo silloin nuorena eikä oikein jatkossakaan välitä syömisistä tai pukeutumisesta? ( tämä oli nyt rumasti kärjistetty mutta ymmärtääksesi idean kirjoitan näin) eivätkä he oikein tunnu olevan häiriintyneitäkään tuosta laittamattomuudestaan, meikkiä eikä hiuksia laiteta koskaan, juurikasvu rasvaisena lötköttää, perse haisee vaatteiden läpi, hampaat hoitamatta, käytetään roikkuvia verkkareita ja linttaan astuttuja kenkiä ym ym . Sitten toisaalta, ne jotka ovat tässä iässä edelleen sieviä, tarvitseeko heidän oikeastaan nähdäkään vaivaa minkään eteen? He vain jotenkin hohtavat ja loistavat ihan itsestään. Ei tarvitse ripsiväriä eikä jumppaa, ollaan vaan kauniina vuodesta toiseen. Tajuavatkohan he kuinka paljon tällainen tavallinen pullukkatallaaja joutuu näkemään vaivaa näyttääkseen töissä "nude-meikatulta" ? Kuinka kauan vaatikaan tupeerausta ja uudelleen ja taas uudelleen laittoa nuttura jotta se näyttää siedettävältä? Entä jos en enää teekkään niin, huomaako joku? EI. Kun eivät huomaa nytkään.
Eli siis skaalan keskellä olevat ovat täysin värittömiä, heistä ei kukaan kiinnostu. Mauttomia, hajuttomia, näkymättömiä ( oli sitten teini tai 40 näköjään) Skaalan toisessa päässä hoitamattomat susirumat jotka eivät enää edes ajattele että ketään kiinnostaisi eikä myöskään heitä kiinnosta kukaan, sitten yläpäässä ne ikuisesti ( nuorena ja vanhana) kauniit, solakat ja huomiota herättävät ihmiset , jotka vielä lisäksi ovat mukavia ja kaikkien suosiossa. Kyllä tässä väkisinkin mieli on maassa
Ajattelin että luovutan jo, kohta 40 mittarissa. En enää yritä laihduttaa, en värjää tukkaa, en hoida hampaita isommin, en meikkaa, en osta uusia vaatteita. Olen reilusti ruma, röyhkeä, haiseva ja itsekäs vaan. Ehkä saan sitten jotain huomiota edes

Voi, täysi osanottoni sinulle. Tuo kuulostaa niin tutulta, että ehostaa itsensä nätisti ja sitten joku kysyy, että onko sinulla meikkiä lainkaan :-( :-( NIIN TUTTUA!! Minulle on myös sanottu, että miten uskomattoman usein sinä jaksat urheilla, melkein joka päivä. Sanojina näitä hoikkia nättejä nelikymppisiä, jotka vain luonnostaan syövät niin vähän, että kaksi liikuntakertaa viikossa riittää heille. Harmittaa kun liikkuminen ei näy kropassa mitenkään.
Haluaisin olla onnellinen ja tyytyväinen siitä mitä minulla on, mutta en tosiaan tiedä avaimia siihen, että hyväksyisin mitättömyyteni.

 

Toivottavasti niin päin, sillä lapsen kuolema syyllistää vanhemmat yleensä koko loppu elämäksi. Ja jos kuvittelette että tuo ulkonäko ja kohteliaisuuksin saamisen puute vaivaa vain naisia, niin ei, miehet vain salaavat sen. Jossain vaiheessa on oltava armollinen itselle, muuten katkeruus kasvaa liian isoksi. Joutsenelle kurjasta lapsuudesta minä tiedän millaista se on, mutta minä tiedän etteivät omat vanhempani myöskään saanet hyviä eväitä maailmalle, yritän antaa niitä eväitä omille lapsille.

Se olisi aikamoinen win-win-situation jos miehet ja naiset olisivat mukavan kohteliaita toisilleen. Viattomia, kauniita sanoja, ei mitään liian julkeita juttuja (tai niille joille ne sopivat). Jos joskus saan kuulla edes jotain positiivista niin se valaisee koko päiväni ja jaksan olla kuin kukkaan puhjennut ruusu sen päivän ajan. Vielä aamullakin herää hymy huulilla, koska on niin hyvä mieli. Kyllä itsekin kerron lähimmäisilleni/ystävilleni/työkavereilleni kuinka ihania he ovat. Voisivatko hekin kertoa minulle? ja keksiä jotain omaperäisempää kuin kaunis paita. Mieluummin jotain, että lämmin olemus tai säihkysilmät.

 

Juu, eikä tosiaan vanhenemisen merkkejä ole pelkästään ulkokuoren vanheneminen.
Nikamat, välilevyt kaikki tyynni kulunut, ja ne aiheutttaa kipuja yms. Hampaat myös kulunut ajan saatossa, ja niitä vihloo niin perkeleesti. Ikenet vetäytyy jne. Byääää, mullahan on jo jalat haudassa polvia myöten, vaikken ole kuin 42 v.

 

[QUOTE="Sirkkeli";30422078]Juu, eikä tosiaan vanhenemisen merkkejä ole pelkästään ulkokuoren vanheneminen.
Nikamat, välilevyt kaikki tyynni kulunut, ja ne aiheutttaa kipuja yms. Hampaat myös kulunut ajan saatossa, ja niitä vihloo niin perkeleesti. Ikenet vetäytyy jne. Byääää, mullahan on jo jalat haudassa polvia myöten, vaikken ole kuin 42 v.[/QUOTE]

No tämä tässä onkin. Minä liikun niin paljon, syön terveellisesti (myös herkkuja tulee syötyä), minulla ei ole mitään terveydellisiä ongelmia. Olen tosi terve, koska olen aina liikkunut paljon. Uskon, että tämä ylipainoni myös suojaa minua joiltain sairauksilta. Kauniilla ystävilläni on useilla paljonkin terveysongelmia. Monet syövät yksipuolisemmin kuin minä eivätkä liiku niin usein. Eli jotain hyötyä "laihduttamisesta" ja runsaasta liikunnasta on.

 

No mutta, hyvähän se on vähätellä toisten ongelmia... juurikin aloituksessa ilmaisin, että ärsyttää jo se, että ärsyttää. Kun kerran teen kaikkeni ollakseni mahdollisimman simpsakka (enkä sitä ole) niin se vaan kiukuttaa. Minä olen kyllä suosittu ja minua kehutaan (vaatteita -jos olen ostanut jotakin uutta, ystävällisyyttäni ja joskus hauskuutta), mutta vahingossakaan kukaan ei sano minun olevan hyvännäköinen, viehättävä, naisellinen, söpö, seksikäs tai jotain mitä OIKEASTI haluaisin kuulla. No, olen tällainen supertavis, mutta kun minäkin haluaisin olla viehättävä. Sille ei voi mitään mikä harmittaa. Tämä on ikuinen harmini!

En vähätellyt (ainakaan kovin paljoa) sinun ongelmaasi vaan kommentoin tätä:

"En enää yritä laihduttaa, en värjää tukkaa, en hoida hampaita isommin, en meikkaa, en osta uusia vaatteita. Olen reilusti ruma, röyhkeä, haiseva ja itsekäs vaan. Ehkä saan sitten jotain huomiota edes"

Tuossa kohtaa menee jo vähän oudon puolelle, jos alkaa ajatella että "koska en saa sellaista huomiota kuin haluan, otanpa sitten millaista vaan kohtelemalla muita huonosti". Ei hirveän miellyttävää eikä todellakaan kovin aikuismaista. Enemmän kuulostaa uhmaikäiseltä tai korkeintaan teiniltä.

 

No tämä tässä onkin. Minä liikun niin paljon, syön terveellisesti (myös herkkuja tulee syötyä), minulla ei ole mitään terveydellisiä ongelmia. Olen tosi terve, koska olen aina liikkunut paljon. Uskon, että tämä ylipainoni myös suojaa minua joiltain sairauksilta. Kauniilla ystävilläni on useilla paljonkin terveysongelmia. Monet syövät yksipuolisemmin kuin minä eivätkä liiku niin usein. Eli jotain hyötyä "laihduttamisesta" ja runsaasta liikunnasta on.

Miekin olen aina liikkunut paljon, syönyt terveellisesti jne.

Ylipainoa mulla harvemmin on ollut, raskausajan jälkeen, ja tuossa muutama vuosi sitten. Nyt rupeaa kertymään, kun vähempi liikkunut, ja ne on sellaista saamarin pullataikinaa. Löysää löysää.

 

No mutta, hyvähän se on vähätellä toisten ongelmia... juurikin aloituksessa ilmaisin, että ärsyttää jo se, että ärsyttää. Kun kerran teen kaikkeni ollakseni mahdollisimman simpsakka (enkä sitä ole) niin se vaan kiukuttaa. Minä olen kyllä suosittu ja minua kehutaan (vaatteita -jos olen ostanut jotakin uutta, ystävällisyyttäni ja joskus hauskuutta), mutta vahingossakaan kukaan ei sano minun olevan hyvännäköinen, viehättävä, naisellinen, söpö, seksikäs tai jotain mitä OIKEASTI haluaisin kuulla. No, olen tällainen supertavis, mutta kun minäkin haluaisin olla viehättävä. Sille ei voi mitään mikä harmittaa. Tämä on ikuinen harmini!

No tuota noin...uskotko, että sinusta omin avuin voisi tulla sellainen viehättävä, joka haluaisit olla? Tarkoitan, että haikailetko nyt jotain sellaista, mikä ei ole mahdollista? Voisiko esim. personal trainer auttaa asiaa?