Miten niin lasten luottamus?

[Ihmettelen]

Kuvitellaan tilanne, jossa avioliitossa mies rakastuu toiseen naiseen, haluaa avioeron ja ns. jättää vaimonsa.

Miksi lähes aina nämä jätetyt naiset väittävät, että ""lapset eivät enää luota isäänsä ja isä on heidät pettänyt""?

Siinä mielessä ymmärrän, että tuollaisessa tapauksessa isä aiheuttaa tasapainon järkkymisen perheessä. Mutta muutenhan eron jälkeenkin isä on edelleen lasten isä. Hän on halunnut eron vaimostaan, ei lapsistaan.

Paitsi että niin monet katkerat äidit tekevät kaikkensa pilatakseen isän mahdollisuudet olla eron jälkeen vanhempi lapsilleen.

 

[Mie]

No ongelmahan on poissa kun otat ne lapset mukaasi sinne uuteen elämääsi.
Vaimo voi sitten jäädä parantelemaan haavojaan ihan rauhassa ja rakentaa itsekseen oman, vapaan elämän.

Ajattele, miten täyttä onnea kummallakin: sinä + rakas + valmiit lapset (ehkä hänenkin) ja vaimo viehättävänä ja pirteänä sinkkutyttönä.

Niin ja tietysti sen vaimon pitää kai ottaa ne lapset joka toinen viikonloppu hoitaakseen, jos raaskitte niistä luopua.

 

[mies]

Niinpä, usein äiti mustamaalaa isiä lapsille ja aiheuttaa lapsille trauman. Toisaalta silloin ymmärtää myös eron syyn.

Minä uskon, että ihminen ei ole pysynyt vauhdissaan mukana. Ihmisiltä puuttuu taito elää. Ollaan katkeria, juonittelevia, tunnevammaisia, persoonallisuushäiriöisiä. Ja lumipallo vyöryy, koska ydinperhe ei pysy koossa ihmisten itsekkyyden vuoksi.

 

[mieti ite]

Ehkä, jos isä on itse opettanut ja kasvattanut lapset uskomaan sellaisiin arvoihin kuin ""perhe"" tai ""avioliittolupaus"". Nämä arvot opetettuaan sittenitse tekee jotain aivan muuta, niin kyllähän siinä lasten luottamus menee, tai ainakin he näkevät tämän kaksinaismoralismin. Ei siinä äidin tarvitse arvojaan muuttaa sen takia että isä teki niin. (joskaan ei tarvitse provosoida lapsiakaan, vaan ainoastaan itse pitää omista arvoistaan kiinni, myös mallia näyttämällä).

 

[Niinpä]

Olipa pettävä ja vieraan matkaan lähtevä puoliso sitten mies tai nainen, hän pettää koko perheensä. Puolisolla ja lapsilla on ollut haaveensa ja tulevaisuudensuunnitelmansa, joilta tempaistaan matto alta.
Surullisimpia tapauksia ovat ne, joissa lapset jäävät pettäneelle äidille ja tämän uusiomiehelle, joka ei välttämättä ole kovin pysyvä, vaan vaihdetaan aina uuteen kun entinen alkaa kyllästyttää ja huuma lakkaa.
Useassa tuntemassani tapauksessa Aikuisen Naisen Kypsän Ratkaisun tehnyt äiti alkaa pyörittää mieskarusellia ja ukkoja kulkee kuin Stockmannin ovissa. Äiti kyllä nauttii, mutta entäs lapset?

 

[yksi lapsi]

Kyllä kodista pois lähtevä vanhempi pettää lapsensa. Lapsella on vakaa käsitys ja peruta elämälle, että kaikki jatkuu näin - on koti, äiti ja isä. Ja tämä perusta järkkyy aika pahasti, kun toinen vanhemmista hylkää eli muuttaa pois. Haluaakin eri perheen. Tältä se lapsesta tuntuu.

Minä koin toisen vanhempani pettäneen minut kun hän kuoli. Elämä petti. Olen usein pohtinut, että se olisi varmaan ollut vielä kamalampaa, jos vanhempi olisi ilmoittanut, että ei halua enää asua meidän kanssa vaan haluaa toisen perheen. Eri perheen. Perheen, joka rakastaa häntä - rakastamisen loppuminenhan on syy eroon. Emme kelpaa.

 

[yksi lapsi]

Ja kyllä ne lapset ajattelee ihan itse. Ja tajuaa.

 

[Kuulepas]

Kyllä siinä tuntuu monelta mieheltä omat lapset unohtuvan, un on uusi muija kierrossa. Varsinkin kun usein tämä uusi nainen ei kestä miehensä vanhaa elämää ja on mustasukkainen ex-vaimolle ja jopa lapsille. Ja koska mies on itsekäs, omaa etuaan ajatteleva, lapset saa jäädä.

 

[Ja lisäys]

Jos minä alkaisin veiraissa juoksemaan, niin taatusti pettäisin myös lasteni luottamuksen. Minähän olisin kovaa vauhtia rikkomassa heidän omaa perhettään.

 

[Joo]

Isä siinä sen paskan tempun tekee, ei se asia muuksi muutu vaikka siinä kuinka ymmärtäisitte. Ja osaa ne lapset omilla aivoillaankin ajatella.

Uusi muija yleensä vielä sorsii niitä miehen lapsia, joten ei ihme, että välit ei ole hyvät.

Pysykää miehet perheittenne luona ja pysykää uskollisina. Siinä teille hyvä neuvo, eipä voi kukaan syyttää mistään ja lasten kanssa on hyvät välit.

 

[Joopa-joo]

Puhupa myös lähtevistä äideistä. Niitäkin on. Yksi sattui omalle kohdalle. ""Harmaa liitto"" kyllästytti niin, että kun ""dynaaminen"" mies sattui hollille niin ikäkriisinaista vietiin! Selitäpäs siinä lapsille, että äiskällä on vain yksi elämä, jota pitää saada elää ""täysillä"". Äiskä ei halunnut jäädä kärvistelemään ""toimimattomaan suhteeseen"".

Myöhemmin, kun dynamo-mies vaihtoi roikan töpseliä, olisi kotiinpaluukin kelvannut äiskälle, mutta emme ottaneet enää takaisin...

 

[Joolle]

Onko se niille lapsille sitten jotenkin parempi jos isä roikkuu mukana pelkästä velvollisuudentunnosta jos ei enää äitiä rakasta? Traumaattista sekin on lapselle kun sitten jälkikäteen selitetään kuinka tässä on lasten takia kärsitty vuosikausia että ois ehjä koti yms.

 

[N37]

Minusta eron voi tehdä myös siten, että se on mahdollisimman vähän lapsia traumatisoiva kokemus.

Jos pettämistä on jatkunut pitkään, pettävä osapuoli on ainakin ajatuksissaan poissaoleva ja lisäksi käytännössäkin ""ylitöissä"" ja ""työmatkoilla"" paljon. Onhan sekin perheeltä pois, vaikkei perhe tiedäkään todellista syytä.

Olen iloinen, että otin eron, koska nyt kykenen poikaystävälleni näyttämään tunteita ja lapset näkevät ihan toisenlaisen äidin, joka on iloinen ja onnellinen, kun aikaisemmin olin masentunut, kiukkuinen ja kärttyinen.

Ennen vakiintumista en minä todellakaan kuskannut miehiä ovesta sisään silloin, kun lapset olivat luonani. Lasten ollessa luonani keskityin heihin täysin ja kun lapset olivat isällään, silloin sitten tarvittaessa hain miesseuraa. Kyllä kai nyt aikuisen ihmisen himoja voi sen verran aikatauluttaa, ettei tarvitse kouluikäistenkään lasten kuunnella, kun vieras setä ""hoitelee"" äitiä.

 

[Satu]

Minä olen alkuperäisen kanssa samoilla linjoilla, eli usein jätetty vanhempi tekee myyräntyötä etävanhemman ja lasten suhteiden tuhoamiseksi.

En jaksa millään ymmärtää, että kun ero jo itsessään on vaikea lapsille, niin pitääkö se tehdä vielä vaikeammaksi syyllistämällä lähtijä kokonaan ja mollata lähtijää lapsille. Ei lasten kuulu kantaa aikuisten murheita.

Ja minä en usko hetkeäkään, että kukaan ihminen noin vain lähtisi onnellisesta avioliitosta lätkimään. Jotain on jo pahoin pielessä kun puoliso löytää uuden ihmisen rinnalleen. Ei pitäisi mennä lapsille ikinä sanomaan, että isä tai äiti on syyllinen eroon yksinään, vaan sanoa, että meillä on ongelmia, joita emme pysty enää ratkomaan ja että lapset eivät ole tehneet mitään väärää.

Jäin vielä miettimään, kun joku mainitsi, että lähtijä pettää lapsensa ja avioliittolupauksensa. Eikö meistä jokainen jollakin tavalla petä avioliittolupauksensa, luvataanhan siinä rakastaa ja kunniottaa puolisoa ja siitä huolimatta jokainen meistä sortuu vihanpitoon ja epäkunnioittavaan käytökseen puolisoa kohtaan. Enkä minä ainakaan ole ikinä luvannut lapsilleni, että me olemme isänne kanssa ikuisesti yhdessä emmekä koskaan eroa. Jos eroista on keskusteltu lasten kanssa, olen sanonut, että ikinä ei tiedä elämästä, mitä siinä tapahtuu ja että kaikesta kuitenkin selvitään. Olen sanonut lapsilleni, että rakastan heitä aina, tapahtuipa mitä tahansa ja niin rakastaa isäkin.

Harmittaa se ainainen lähtijän syyllistäminen ja haukkuminen, kun kuitenkin sitä yhteistä liittoa on ollut kaksi ihmistä tuhoamassa.

 

[????]

""kasvattanut lapset uskomaan sellaisiin arvoihin kuin ""perhe"" tai ""avioliittolupaus"".""

Kuka oikeesti opettaa lapsillensa perusarvoksi (eikös nyt lapsille näitä elämän perusasioita opeteta?) ""avioliittolupaus""? Eikös se nyt ole lapsen maailmassa aika kaukainen asia? Minkä ikäisistä lapsista tässä nyt yleensäkin puhutaan, tuskin tommoset ala-asteikäisetkään lapset vielä kaksinaismoralismia miettivät...

 

[Jos..]

.. suhteeseen on laitettu kaikki mahdolliset voimavarat ja se ei riitä, niin siiitä vain uutta katsomaan, mutta jos eroaisitte ensin. Pelkästään seksuaalisen vietin hakeminen toisesta suhteesta on musta kuvottavaa. Onhan se ""kiva"" katsoa kun oma veli painaa naisia, joka kerta kun pääsee livahtamaan vaimolta ja lapsilta. Oma isä on ollut samanlainen. Äiti piti peliä toisten miesten kanssa ja muutti pois. Isä otti takas ja saatiin kuulla loppuaika kuinka se muuttaa heti takas sen miehen tykö kun me ollaan tarpeeksi isoja. Oman miehen veljet on samanlaisia ja kyllä se inho on välillä noussut mieleen että jos tämä oma kulta on samaa maata. En voi sille mitään mutta olen kyllä mustasukkainen ja enkä mielestäni syyttä, kaikkia paskaa on tullut nähtyä. Joskus on vaikea pitää katkeruutta sisällä.

Lapset kyllä kestää eron jos kumpikin tahoillaan ymmärtää pitää keskinäiset katkeruutensa omana tietonaan. Jaksaa kertoa lapselle että ero ei ole lasten, ei äidin eikä isän syytä vaan joskus suhteissa käy näin. Joskus jopa ero on on lapsille helpotus. Kuten mulla äidin hetkittäinen lähtö. Mä en tahdo jaksaa kuunnella sitä paskaa kuinka eronneet jaksaa valittaa kuinka rankkaa heillä on, kun samaan aikaan lapset on tuuliajolla. Lapsilla on silloin satakertaa rankempaa ja vaikutukset pitkäaikaisia. Siinä jos sitten äidin kanssa saa kuunnella kuinka isä on paska ja isän kanssa kuinka äiti, niin kyllä perusturvallisuus on iäksi mennyttä. Lapsi tarvitsee kuitenkin vanhempiaan kertomaan, että on oikein rakastaa isää ja äitiä, vaikka ei yhdessä asutakaan. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan.

 

[yks lapsi]

<<<Eikös se nyt ole lapsen maailmassa aika kaukainen asia? Minkä ikäisistä lapsista tässä nyt yleensäkin puhutaan, tuskin tommoset ala-asteikäisetkään lapset vielä kaksinaismoralismia miettivät...


On se. Lapsi ajattelee ja kokee, kuten yllä sanoin, että se toinen vanhempi pettää ja jättää - lapsen maailma on sellainen, että on koti, äiti ja isä (ja sisarukset) - ei sitä ajattele että yhtäkkiä niitä ei olisikaan. Sitten kun se hetki löy, että ei olekaan, niin on se kamalaa. Pohja pois turvallisuudelta, jonka rikkoutumista ei ole edes ajatellut koskaan. Vanhempi EI HALUA asua enää meidän perheessä -siltä se tuntuu. Hän haluaa uuden kivemman perheen.