Miten mun kaltaisella ihmisellä...

Miten mun kaltaisella ihmisellä,joka vihaa itsessään kaikkea joka solulla voi olla mitään annettavaa omille lapsilleen ja aviomiehelle?

 

Miks vihaat itsees?

 

Ehkä enemmänkin häpeän. Häpeän omia tunteitani,sitä miltä näytän,koen olevani huono äiti,kaveri ja vaimo. Mulla olis paljon enemmän annettavaa läheisille,mutta en vaan kykene mihinkään. Sosiaaliset tilanteet ja kotoa poistuminen pelottaa...kun oon kerran linnottautunut tänne.
Kroppa on kamala arpinen löllykkä lasten saamisen jälkeen ja haluaisin vaan maata sängyssä ja itkeä. Mies kysyy mikä mut tekisi onnelliseksi....en mä tiedä.

 

Sähän oot masentunut... Hae apua, eihän elämän kuulu tolta tuntuu.

Ja miksi häpeät sun tunteita? Tunteet on työkaluja.

 

Oot ilmiselvästi masentunut. Meneppä lääkäriin, siitä se lähtee.
Kun saat sopivat lääkkeet ja terapiaa niin johan alkaa elämä näyttää valoisammalta. Tule toki vuoden päästä kertomaan mikä on fiilis, jos noudatat tätä neuvoa.

 

Terapiassa käynkin jo,sekin hävettää.

 

Terapiassa käynkin jo,sekin hävettää.

Sehän on hyvä että käyt. Ei kannata hävetä.

 

Kuulostan kiittämättömältä,etten olis onnellinen siitä mitä mulla on ja kuinka helpolla olen esimerkiksi lapsetkin saanut ja vielä terveitä molemmat.

 

Kuulostan kiittämättömältä,etten olis onnellinen siitä mitä mulla on ja kuinka helpolla olen esimerkiksi lapsetkin saanut ja vielä terveitä molemmat.

Mun mielestä päinvastoin kuulostat siltä että tiedostat hyvin millaisissa asioissa olet päässyt helpolla. Masennus sulla vaan on.

Sulla on paljon annettavaa, esimerkiksi halaus tai joku ystävällinen sana vaikka. Pelkästään olemalla olemassa olet tärkeä sun miehelle ja lapsille.

 

Millanen ihminen masentuu sillon,kun on juuri saanut kaiken mitä on toivonutkin...

 

Millanen ihminen masentuu sillon,kun on juuri saanut kaiken mitä on toivonutkin...

Ei se sun masennukses liity varmaan ollenkaan siihen, mitä oot saanut.

 

Millanen ihminen masentuu sillon,kun on juuri saanut kaiken mitä on toivonutkin...

Ihan kuka tahansa. Masennus ei katso aikaa eikä paikkaa. Mm. kirjailija Nick Hornby masentui juuri silloin kun sai kaiken mitä toivoikin.

Ja älä häpeä terapiaa. Mäkin käyn terapiassa. Ei sitä tarvi hävetä, se on nykyään kovin yleistä. Ole mielummin ylpeä siitä, että olet uskaltanut hakea apua.

 

Kiitos teille. Yllättävästi sitä saa tällaisesta voimaa jatkaa.

 

Mulla oli jokin aika sitten masennus ja häpeän tunne oli tosi voimakas. Mulla auttoi se että lähdin opiskelemaan ja selvittelin ajatuksiani itseni kanssa. Liikuntakin auttoi ja tosiaan tekeminen, ei ollut aikaa murehtia turhia. tsemppiä!