Miten muilla on lähdetty liikkeelle?

Meidän reilu 6kk tyttö on jo vajaa 5kk ikäisestä kääntynyt ihan hienosti selältä mahalleen. Mahallaan ollessaan touhuaa lelujen kanssa innoissaan ja kurottelee eteen ja sivuilleen, välillä nostelee peppua ja onpa mennyt huomaamattaan jo vähän matkaa takaperinkin. Pyörähtelee myös paikallaan, kun aikansa äheltää, mutta eteenpäin ei ole hoksannut mennä tai edes kokeilla käsillä itsensä vetämistä. Kädet ovat suurimmaksi osaksi lelujen kimpussa, jolloin nojaa niitä kyynerpäihin ihan nätisti, mutta seuraava asento onkin sitten lentokone - kaikki raajat ilmassa ja kauheaa ähellystä ja kitinää kun viimein väsähtää asentoon. Ei siis osaa kääntyä vatsasta selälle.

Jotkuthan pyörähtelevät selältä vatsalle ja taas takaisin ja liikkuvat niin. Osa ryömii, osa pakittaa ja niin edelleen. Miten teillä muilla on lähdetty omin avuin liikkeelle ja minkä ikäisenä? Ja missä järjestyksessä?

Kiinnostavaa olisi kuulla, kun olen tytön kehittymistä näissä liikkumisasioissa seuraillut, eikä vähään aikaan ole tapahtunut mitään edistystä. =) Kaikki menevät varmasti omaa tahtiaan, joten huolestunut en ole ollenkaan, utelias vain! :D
 
Meillä käännyttiin molemmin päin jo vajaan 3 kuukauden iässä eikä vieläkään ryömitä. mutta nostetaan pyllyä ja mennään selälteen - pää edellä eteenpäin. istuu ilman tukea jo piiiitkän ajan kun laittaa istumaan. :) :heart:
 
2,5 kk mahalta selälleen (tosin ei ollut kyllä kovin hallittua)
3 kk selältä mahalleen jolloin unohtui yllä oleva
n. 4kk uudelleen hokasi mahalta selälleen kääntymisen
6 kk kieri pitkin kämppää ja istui suht hyvin ilman tukea
7 kk ryömi
8kk konttaus, istumaan nousu ja polvilleen nousu tukea vasten
 
Meidän tyttö (tänään tasan 8kk :heart: ) kääntyi 3kk ikäisenä selältä mahalleen. Toisinpäin ei vieläkään osaa.

Hänellä oli myös tuo lentokoneasento, fys.terapeutti sanoi sen olevan "swimming"-asento, ihan normaali kehitysvaihe kuulemma.

4kk eteenpäin tyttö liikkui pyörimällä napansa ympäri, joskus saattoi vahingossa kierähtää selälleen ja siitä sitten uudestaan mahalleen.

6kk ikäisenä nousi konttausasentoon ja hytkytteli siinä, 7kk iässä aloitti ryömimään. Nyt edelleen ryömii, konttausta harjoittelee, muutaman konttaus"askeleen" etenee, välillä on ihan karhukävelyasennossa :) Kovasti koittaa myös ylöspäin kiivetä, välillä lelulaatikot kaatuu päälle, kun oikein niitä kurkottelee.
 

Yhteistyössä