Miten moneksi päiväksi jättäisitte 1-vuotiaan isänsä kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "meri"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"meri"

Vieras
Poika on nyt 1v1kk. Parin kuukauden päästä olisi Ruotsissa neljän päivän konferenssi, johon haluaisin lähteä, mutta en tiedä uskallanko vielä jättää poikaa noin pitkäksi aikaa isänsä kanssa. Hän ei siis ole ollut yhtään yötä erossa minusta, ja imetän vielä pari kertaa öisin sekä nukkumaan mennessä. Olisiko liikaa lähteä noin pitkäksi aikaa, mitä mieltä olette, kokemuksia?
 
Meillä ainakin isä on ihan yhtä pätevä hoitaja/huoltaja kuin minäkin, joten sen puolesta asiassa ei olisi ongelmaa.
Ikävähän siinä tulisi, mutta luultavasti menisin kyllä konferenssiin.
 
  • Tykkää
Reactions: moekoe
Haluatko imettää pitkään?

Jos pitkä imetys ei ole sinulle itseisarvo, niin saattaisin järjestää äkkivieroituksen tuohon saumaan. Isälle vähän apuväkeä ainakin päiviksi ja vieroitatte lapsen kokouksesi aikana.
 
mitään ravinnollista tarvetta ei ole enään imettää joten nyt vierotat lapsen. minulle neuvolassa sanottiin lapsen ollessa 8kk että voi antaa tavis maitoa.
Kyllä 1v pärjää hyvin isänsä kanssa,miksi ei pärjäisi? Onhan hän lapsen isä!
Muutenkin on hyvä jos nyt menisit matkalle ja isä saa omaa aikaa jos et ole isän palon antanut hoitaa lastaan niin näin saa tutustua ihan itsekseen lapseensa.
Eniten ihmetyttää kyllä että sinä hoidat lasta jokapäivä mutta pelkäät jättää isän hoitoon lapsen jonka yhdessä olette panneet alulle?
Ja muutenkin lapsi jo 1v niin pitäisi pikkuhiljaa alkamaan nukkua kokonaisia öitä.
 
En haluaisi jättää vaikka meillä mies myös yhtä hyvä hoitamaan. Erityisesti jos haluat vielä imettää. Mielestäni vuoden vanha on liian pieni olemaan erossa äidistä ja isästä.
 
No harvalla miehellä on vaikeuksia jättää vauvoja päiväkausiksi äidin kanssa. Okei. Tuonikäisen imettäminenhän saisi näppärästi lopetettua muutaman päivän matkan aikana. Yöimetys ja nukkumaanmenoimetys ovat lapsen opittuja uniassosiaatioita. Nyt niistä olisi helppo oppia pois.
 
[QUOTE="Piika-äiti";25721008]Haluatko imettää pitkään?

Jos pitkä imetys ei ole sinulle itseisarvo, niin saattaisin järjestää äkkivieroituksen tuohon saumaan. Isälle vähän apuväkeä ainakin päiviksi ja vieroitatte lapsen kokouksesi aikana.[/QUOTE]

Miksi isälle pitäis apuväkeä etsiä?
 
haluan jatkaa imettämistä siihen asti kuin lapsi sitä haluaa. ei ole totta, etteikö maidolla olisi enää mitään ravitsemuksellista merkitystä. kolmesta imetyskerrasta vielä tämän ikäisenä lapsi saa mm. 95% c-vitamiinin ja 45% proteiinin tarpeestaan! on myös tutkittu, että pitkällä imetyksellä on positiivisia psykologisia vaikutuksia mm. itsetunnon kehitykseen. who:nkin suositus on 2-vuotiaaksi asti ja sitä sovelletaan monissa maissa, jostain syystä suomessa vaan ollaan imetyskielteisiä.

isä osaa hoitaa lastaan ja on hyvä siinä, mutta kun minä kuitenkin olen ensisijainen hoitaja, mietin että onko tuo siksi pitkä aika. ja täytyy sanoa että en minäkään jaksaisi neljää päivää yksin hoitaa, aina jos mies on matkoilla tms. pidemmän aikaa pyydän kyllä lähes joka päivälle hoitoapua! ja miksi en pyytäisi kun mahdollisuus on!

ikävää miten asiattomia kommentteja tähänkin postiin taas tuli. taitaa olla monilla täällä palstalla asiat huonosti kun ei ole muuta tapaa purkaa enää pahaa oloa kuin tulla tuntemattomille ihmisille räyhäämään tänne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hö?;25721135:
Miksi isälle pitäis apuväkeä etsiä?

Minusta se olisi kohtuullista, erityisesti silloin jos lapsi vieroitetaan.

Vieroitettava valvottaa öisin, ainakin meidän viisi lasta ovat valvoneet ja olleet aika surkeita vieroituksen aikana ja neljän yön valvominen ei itsestänikään olisi mukavaa vaan etsisin kyllä kaverin ja siskon apuun. Ilman vieroitustakin pieni luultavasti itkeskelee äiti-ikävää jonkun verran

Kun ei ole pakko kenenkään itsekseen pärjätä kun on ne turvaverkot. Toivottavasti sinullakin on.
 
[QUOTE="koko";25721000]Koko loppuelämäksi joutui ystäväni jättämään 9kk ikäisen, kun kuoli onnettomuudessa. Että etköhän sinäkin uskalla.[/QUOTE]

Hyvä pointti.... Eiköhän tässäkin taas murehdita ihan turhaan ja tavallaan aliarvioidaan isän osaamista ja kykyä toimia vanhempana.
 
[QUOTE="meri";25721146]haluan jatkaa imettämistä siihen asti kuin lapsi sitä haluaa. ei ole totta, etteikö maidolla olisi enää mitään ravitsemuksellista merkitystä. kolmesta imetyskerrasta vielä tämän ikäisenä lapsi saa mm. 95% c-vitamiinin ja 45% proteiinin tarpeestaan! on myös tutkittu, että pitkällä imetyksellä on positiivisia psykologisia vaikutuksia mm. itsetunnon kehitykseen. who:nkin suositus on 2-vuotiaaksi asti ja sitä sovelletaan monissa maissa, jostain syystä suomessa vaan ollaan imetyskielteisiä.

isä osaa hoitaa lastaan ja on hyvä siinä, mutta kun minä kuitenkin olen ensisijainen hoitaja, mietin että onko tuo siksi pitkä aika. ja täytyy sanoa että en minäkään jaksaisi neljää päivää yksin hoitaa, aina jos mies on matkoilla tms. pidemmän aikaa pyydän kyllä lähes joka päivälle hoitoapua! ja miksi en pyytäisi kun mahdollisuus on!

ikävää miten asiattomia kommentteja tähänkin postiin taas tuli. taitaa olla monilla täällä palstalla asiat huonosti kun ei ole muuta tapaa purkaa enää pahaa oloa kuin tulla tuntemattomille ihmisille räyhäämään tänne.[/QUOTE]

Mitä asiattomia kommentteja?
 
[QUOTE="Piika-äiti";25721182]Minusta se olisi kohtuullista, erityisesti silloin jos lapsi vieroitetaan.

Vieroitettava valvottaa öisin, ainakin meidän viisi lasta ovat valvoneet ja olleet aika surkeita vieroituksen aikana ja neljän yön valvominen ei itsestänikään olisi mukavaa vaan etsisin kyllä kaverin ja siskon apuun. Ilman vieroitustakin pieni luultavasti itkeskelee äiti-ikävää jonkun verran

Kun ei ole pakko kenenkään itsekseen pärjätä kun on ne turvaverkot. Toivottavasti sinullakin on.[/QUOTE]

Jaa-a mulla viisi lasta ja ovat valvoskelleet öitä ja vaikka mitä, en ole silti tarvinnu siihen puolta sukua mukaan..
 
[QUOTE="Piika-äiti";25721182]Minusta se olisi kohtuullista, erityisesti silloin jos lapsi vieroitetaan.

Vieroitettava valvottaa öisin, ainakin meidän viisi lasta ovat valvoneet ja olleet aika surkeita vieroituksen aikana ja neljän yön valvominen ei itsestänikään olisi mukavaa vaan etsisin kyllä kaverin ja siskon apuun. Ilman vieroitustakin pieni luultavasti itkeskelee äiti-ikävää jonkun verran

Kun ei ole pakko kenenkään itsekseen pärjätä kun on ne turvaverkot. Toivottavasti sinullakin on.[/QUOTE]

Tokihan mulla on turvaverkko, mutta kyllä mulla on sen verran omatoiminen mieskin, että osaa ihan itse soittaa ja pyytää apua lapsen kanssa, jos kokee sen tarpeelliseksi. En todellakaan ala tänne valmiiksi pyyteleen kummin kaiman serkkuja vain siksi että mies jää kaksin lapsen kanssa.
 
mun mielestä on aika asiatonta verrata mun tilannetta siihen, että jonkun lapsen äiti kuolee kun lapsi on 9kk. eiköhän se äitikin vielä olisi täällä jos saisi valita. mä onneksi saan valita, haluanko olla lapseni kanssa vai ei ja missä iässä häntä haluan alkaa totuttamaan minusta erossa olemiseen. totta kai se pärjää, mutta en halua liian aikaisin laittaa pärjäämään tilanteessa joka on 1-vuotiaalle ehkä vielä liian vaikea! on lapsi ollut usein kokonaisen päivänkin (muttei yötä) minusta erossa, ja jo siinä ajassa on tullut ikävä.
 

Yhteistyössä