M
"moimoi"
Vieras
Olimme isän kanssa eronneet kun lapsi syntyi. Tapasin nykyisen mieheni lapsen ollessa 10kk ja muutimme yhteen lapsen ollessa vuoden. Biologinen isä tapasi lastaan noin 1-3kk välein päivisin ensimmäiset 2-vuotta. Sen jälkeen bio-isi otti lapsen yöksi noin kerran kuussa. Lapsen ollessa neljän isä halusi jokatoinen viikonloppu systeemin johon suostuin.
Ensimmäiset puoli vuotta oli yhden yön ja sitten pikkuhiljaa kaksi yötä. Vuosia myöhemmin selvisi että isä pitää edelleen lasta vain yhden yön jokatoinen viikonloppu ja toisen yön lapsi on aina mummollaan..
Nykyistä miestä lapsi on kutsunut isäksi aina ja meillä on myös yhteinen lapsi hänen kanssaan. Bio-isää lapsi haluaa kutsua etunimellä koska omien sanojen mukaan ei muista sanoa isäksi. Lapsi on nyt 8-vuotias ja viimeisen vuoden lähtenyt itkien bio-isälleen ja soittelee sieltä itkuisia puheluita että on ikävä kotiin.
Juteltiin lapsen kanssa ja lapsen omia sanoja olivat nämä: "En tajua miks mulla on kaks isää, oisin mielummin kotona oman isän kanssa ja "Pekka" (biologinen isä) vois vaikka käydä meillä kahvilla..Mummon luo voisin mennä, mut miks pitää olla kaks yötä ku tulee aina ikävä"..
On selvää että lapsen ja isän välinen kiintymyssuhde on ihan olematon. Lapsi lähti taas itkien ja vetosi jopa olevansa oksennustaudissa ettei voi lähteä (ei ole oksentanut). Isällä on huoltosopimuksen mukaan oikeus lapseen joka toinen viikonloppu. Lapsi kärsii tilanteesta ja itkee jo päiviä etukäteen lähtöään. Itse koitan (ja mieheni) kannustaa lasta lähtemään. Mieheni osti jopa uimalippuja jotta voisivat mennä isänsä kanssa uimaan.
Meillä on aika tiivis perhe ja teemme paljon yhdessä ja yhteisiä harrastuksia ja lapsi kokee jäävänsä ulkopuolelle kun "joutuu" bio-isin luo.. Lapsi ehdottaa itse että kävisi jokatoinen viikonloppu yhden yön, mutta se vieraannuttaa vielä lisää isästään jos aikaa vähennetään. Oisko mitään järkeä alkaa kulkemaan useammin? Vaikka kaksi kertaa viikossa pari tuntia ja joka toinen viikonloppu yhden yön?? Asumme samassa kaupungissa siis..
Ensimmäiset puoli vuotta oli yhden yön ja sitten pikkuhiljaa kaksi yötä. Vuosia myöhemmin selvisi että isä pitää edelleen lasta vain yhden yön jokatoinen viikonloppu ja toisen yön lapsi on aina mummollaan..
Nykyistä miestä lapsi on kutsunut isäksi aina ja meillä on myös yhteinen lapsi hänen kanssaan. Bio-isää lapsi haluaa kutsua etunimellä koska omien sanojen mukaan ei muista sanoa isäksi. Lapsi on nyt 8-vuotias ja viimeisen vuoden lähtenyt itkien bio-isälleen ja soittelee sieltä itkuisia puheluita että on ikävä kotiin.
Juteltiin lapsen kanssa ja lapsen omia sanoja olivat nämä: "En tajua miks mulla on kaks isää, oisin mielummin kotona oman isän kanssa ja "Pekka" (biologinen isä) vois vaikka käydä meillä kahvilla..Mummon luo voisin mennä, mut miks pitää olla kaks yötä ku tulee aina ikävä"..
On selvää että lapsen ja isän välinen kiintymyssuhde on ihan olematon. Lapsi lähti taas itkien ja vetosi jopa olevansa oksennustaudissa ettei voi lähteä (ei ole oksentanut). Isällä on huoltosopimuksen mukaan oikeus lapseen joka toinen viikonloppu. Lapsi kärsii tilanteesta ja itkee jo päiviä etukäteen lähtöään. Itse koitan (ja mieheni) kannustaa lasta lähtemään. Mieheni osti jopa uimalippuja jotta voisivat mennä isänsä kanssa uimaan.
Meillä on aika tiivis perhe ja teemme paljon yhdessä ja yhteisiä harrastuksia ja lapsi kokee jäävänsä ulkopuolelle kun "joutuu" bio-isin luo.. Lapsi ehdottaa itse että kävisi jokatoinen viikonloppu yhden yön, mutta se vieraannuttaa vielä lisää isästään jos aikaa vähennetään. Oisko mitään järkeä alkaa kulkemaan useammin? Vaikka kaksi kertaa viikossa pari tuntia ja joka toinen viikonloppu yhden yön?? Asumme samassa kaupungissa siis..
