Mieheni kantaa kortensa kekoon tasavertaisesti. Imuroi kerran viikkoon, minä toisen kerran. Hän lataa ja tyhjentää tiskikoneen, minä hoidan pyykit. Ruokakaupassa käy se kuka ehtii ja se kokkaa, joka sen kertaisen sapuskan parhaiten taitaa. Kummallakin on omat taitolajinsa kokkauksessa. Laasten kanssa leikitään ja ulkoillaan yhdessä tai vuoroissa. Jos toinen kokkailee, toinen ehkä menee pihalle lasten kanssa. Vaikka pyöräilemään toviksi. Mieheni tietää sanomatta, milloin on ruoka-ajat, koska meillä nukukaan päikkäreitä, mitä lapset pukevat ja mitä lääkkeitä tarvivat jos kipeenä.
Minä en edes alkaisi perhe-elämään ihmisen kanssa, joka ei osaisi ottaa vahvaa vanhemman roolia ja paneutua siihen. Vanhemman rooli kuuluu mielestäni yhtä lailla niin äidille kuin isälle, tasapuolisesti. Perhe on yhteinen haave, yhteinen valinta ja yhteinen projekti. Ja kyse ei saa olla pakosta, vaan vapaehtoisuudesta ja halusta olla osallistuva vanhempi. Halusta hoitaa roolinsa niin hyvin kuin mahdollista, olla lapsilleen mahdollisimman hyvä ja rakastava vanhempi. Jos ei tähän pysty, on musta aika "hastala vista tyyppi "