miten löytää itsekunnioitus?
- Viestiketjun aloittaja alituinen
- Ensimmäinen viesti
Samaa pähkäilen itsekin, tunnen naisena itseni ihan nollaksi, olen niin pettynyt ja itken vain. Nyt varasin ajan kriisikeskukseen koska en jaksa enää purkaa tätä perheelle. Suosittelen sullekin jotain keskusteluapua jos siltä tuntuu.
L
"Liisi"
Vieras
Keskusteluapua suosittelen minäkin. Jos ei ammattiapua ole saatavilla, niin kaverit tai vertaistuki. Jokaikinen tuntee varmaan olonsa nujerretuksi avioeron kynnyksellä.
N
nomiksi
Vieras
Kävin jonkin aikaa puhumassa ja se auttoi kyllä siihen asiaan eli sen juttelujakson aikana tajusin, että olin varma erosta. Mutta minun on vaikea alkaa puhumaan itsestäni kenellekään, joten ihan muutamassa kerrassa en saisi kerrottua yhtään mitään saati, että niitä kipeimpiä asioita ikinä kenellekään kertoisin. Mielummin annan kaikkien luulla eron johtuvan minusta, kuin puhuisisin eroon johtuvista syistä. Eikö ole muuta vaihtoehtoa?
Aa okei ymmärrän. Mulle se työntekijä sanoi että on hyvä puhua juurikin ulkopuoliselle näistä eikä rasittaa kavereita. Näitä on lopulta aika paljon ihmisillä.. Luulen että siellä voi käydä useammankin kerran, ettei tarvi kerralla puhua halki :O Tämä täti oli kiireinen koko viikon, mut sai kumminkin lähes tunnin ajan mahdutettua.
Entä miten olisi olosuhteiden muutos? Pääsisitkö jonnekin pois hetkeksi latautumaan ja käymään läpi surun rauhassa? Ehkä se ahdistaa, jos ajattelet liikaa mitä muut ajattelee?
Happygirl: kun en tiedä, miksi olen surullinen. Nyt on ollut ehkä liikaa ajatella ja ajattelu on tehnyt surulliseksi, ihan syyttä. Vastuu lapsista hankaloittaa mitään muutoksia, joten näillä on nyt mentävä. En ole pitkään aikaan ajatellut, mitä muut ajattelevat, mutta viimeisiin vuosiin oon tehnyt muiden mielestä kaikkea väärin ja olen saanut niistä palautetta ja totuus (vaikkakin vain heidän mielipiteensä) tietenkin satuttaa ja vielä vähemmän kunnioitan itseäni.
Tosi raskasta varmasti jos et näe itsessäsi sitä hyvää ja arvostettavaa mitä muut näkevät ja mitä aidosti olet. KUKAAN ei ole täydellinen! Ja se juuri tekee meistä ihmisistä ihmisiä...
Pistä välit poikki niiden kanssa ketkä saa sun olon tuntemaan "surkimukseksi". Ystävyydessä kun pitäisi jakaa heikkoudet, että voi oppia tykkäämään toisesta
Tarttumapintaa? Täydellisyys ei oo elämää:/Muista että jatkat eksäsi kanssa vanhemmuuden jakamista joten väleissä teidän pitää pysyä. Ja muutenkin m iten voisit hylätä ihmisen ketä pohjimmiltaan rakastat,jotenkin hän säilyy sun elämässä kuitenkin..? Lapsilla on sopeutumista.
Saatko unta? Syötkö miten? Käytätkö alkoholia liikaa? Noi vaikuttaa tosi paljon mielialalaankin! Mulle äiti antoi juuri kirkasvalokuulokkeet jotka toiv. auttaa jaksamaan myös.
Kyllä mulla oli itsetunto nollissa ekan parisuhteen päätteksi.
Annoin polkea itseäni useita vuosia.
Ystävien tuella sieltä nousin. Hyvien kokemuksien ja onnistumisien kautta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Aloin taas kunnioittaa ja luottaa itseeni.
Kirjoitat että olet aina ollut surkimus?
Mitäs jos listaisit niitä hyviä puoliasi hyvällä hetkellä? Voipi olla että sieltä löytyy useitakin asioita mitkä sinussa on hyvää ja missä olet hyvä.
Itse mietin niin että ennen seuraavaa parisuhdetta kannattaa selvitellä pää ja tuntemukset.
Kovasti tsemppiä ja kaikkea hyvää tulevaan!:flower:
Annoin polkea itseäni useita vuosia.
Ystävien tuella sieltä nousin. Hyvien kokemuksien ja onnistumisien kautta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Aloin taas kunnioittaa ja luottaa itseeni.
Kirjoitat että olet aina ollut surkimus?
Mitäs jos listaisit niitä hyviä puoliasi hyvällä hetkellä? Voipi olla että sieltä löytyy useitakin asioita mitkä sinussa on hyvää ja missä olet hyvä.
Itse mietin niin että ennen seuraavaa parisuhdetta kannattaa selvitellä pää ja tuntemukset.
Kovasti tsemppiä ja kaikkea hyvää tulevaan!:flower:
