MITEN LOHDUTTAA LAPSETONTA?

Mulla on 9kk lapsi, ja nyt oon semmosta miettiny, kun kaverini on miehensä kanssa yrittäny muutaman kuukauden ajan tulla raskaaks, mutta eipä ole tärpännyt. aina kun puhutaan, huomaan kuinka tämä "vaikeus" stressaa kaveriani enemmän ja enemmän. en oikeen tiedä mitä mä voisin lohdutukseksi sanoa, kun mikään ei kuulosta "vakuuttavalta". en halua vähätellä, miten "ootte viel niin nuoria (25v)" tai "vasta 4 kk yrittäny"tms, koska tiedän kyllä että se ei varmaankaan asiaa auta.
Nyt siis vinkkejä teiltä jotka asian paremmin ymmärrätte, että mitenkä ystävni huoleen osaan jotain lohduttavaa sanoa. vai voinko mitään? niin , ja uskallanko puhua omasta onnestani, vai vastaanko vain jos hän itse kysyy lapsestani? että tää on vaikeeta sanoa ymmärrettävästi...

 

Hei,

Olen itse kokenut neljän vuoden lapsettomuuden. Tänä aikana hyvä ystäväni jätti pillerit pois ja kuinka ollakaan oli raskaana jo kahden kuukuauden jälkeen. En luonnollisesti osannut riemusta kiljua uutisen kuullessani. Asian läpikäyminen on vieläkin tavallaan kesken, vaikka nyt vihdoin olen itse raskaana ja jo viikolla 36+1. Hänen poikansa syntyi marraskuussa 2004 ja poika on meidän kummilapsemme. Hän antoi minulle aikaa käydä läpi omia tunteitani, mutta näin jälkeen päin ajatellen se oli virhe ainakin minun kohdallani. Tämä johti siihen, että kumpikaan meistä ei osannut lähestyä kunnolla tätä kipeää asiaa ja nyt olemme vieraantuneet toisistamme. Myös minä nyt raskaana ollessani ymmärrän hänen silloisia tunteitaan paremmin.

Neuvoja on toisille vaikea antaa, koska jokainen tapaus on erilainen. Se mitä ainakin voit tehdä on kuunnella. Kukaan joka ei ole käynyt lapsettomuutta läpi ei voi todella tietää mitä se on. Kuitenkin jo lapsen saaneella on täysi oikeus iloita lapsestaan ja taas toisaalta lapsettomalla oikeus surra lapsettomuuttaan. Olisi myös hyvä jos lapseton pystyisi puhumaan avoimesti omasta pahasta olostaan ilman, että toinen loukkaantuu. Muistan, että raskaus ja vastasyntynyt vauva satuttavat pahiten. Eikä sekään maailmaa kaada jos ystävyys hetkeksi väistyy, siitä voi ihan hyvin pitää taukoa.

Toki 4 kk yrittämisen jälkeen voi olla vielä pikkusen aikaista "hätäillä". Itse olin 32 v kun aloimme yrittämään, joten vielä ystävälläsi on aikaa iän puolesta runsaastikin. Tutkimuksiinkin kannattaa toki mennä vuoden yrittämisen jälkeen ja yksityisellä puolella pääsee ilman jonottamista jos haluaa varmistua ettei mitään ole vialla. Aina ei vikaa edes löydy, mutta nykyään lapsettomuus hoidot ovat jo varsin tehokkaita.

Mukavaa kesän jatkoa!

 

En osaa vastata yhtä nätisti kuin Helmi. Hän puhui täyttä asiaa, MUTTA.....
Lapsettomuudesta puhutaan vasta vuoden yrittämisen jälkeen. Puolet naisista jotka eivät ole raskautuneet ensimmäisen 6kk aikana, tulevat raskaaksi toisen 6kk aikana eli vuoden sisällä. Vasta sen jälkeen kärsii lapsettomuudesta.

Ystäväpariskuntasi on toki lapeton, muttei kärsi lapsettomuudesta. Jokainen kuukautisvuoto on tietysti liikaa. Jos 4kk on ollut ystävällesi "liikaa", voi 14 kk saada pään sekaisin. Mielenterveysapua saa paikkakuntanne mielenterveystoimistosta.

Ystävälläni on 3-kuinen lapsi. Hän on sanonut ettei osaa valita sanoja oikein, ei edes yritä, hän kuuntelee ja YMMÄRTÄÄ. Hän puhuu vauvansa "ikävistä" asioista kuten oksenteluista, ripulista jne. Asia huvittaa minua, mutta tekee minulle paremman olon kuin että hän hehkuttaisi miten ihanaa vauvan kanssa on. Vaikka tiedän, että niin on

Tsemppiä ystävällesi ja sinulle. Pelkäänpä että joku voi sanoa pahemmin kuin minä tästä 4kk:n yrittämisestä....

Hyvää kesää :flower:

 

Itse ehkä saattaisin rauhoitella odottamaan sen vuoden verta ja sitten käydä tutkimuksissa. Muistan kyllä kuinka se yksikin kerta oli aina liikaa (menkkoja siis). Ja niinkuin joku jo aikaisemmin sanoikin he eivät vielä kärsi lapsettomuudesta vaan ovat vielä lapsettomia. Tietysti joskus voit kysyä asiaa häneltä että onko tarkempia tietoja jos on jotain vialla. Todennäköisesti sitä tossa kohtaa olettaa että raskaus alkaa nopeasti ja 4 kk tuntuu pitkältä ajalta. Kummasti sitä sopeutuu tähän odottamiseen.

 

Mä itse olen kärsinyt lapsettomuudesta reilut 7 vuotta ilman yhtään plussaa. Ja sihen mahtuu monta ystävien raskautta.
Mä olen ollut kiitollinen ystävilleni siitä että ovat alusta asti kertoneet odottamsen sujumisesta ja myöhemmin lapsensa hoidosta niin hyvistä kuin huonoistakin kokemuksista. Olen tuntenut olevani silti heille tärkeä ystävä. He ovat vasta vuoroisesti kuunnelleet huoliani ja yrittäneet lohdutaa ja siinä ihan hyvin onnistuneet.
Sinun kannattaa puhua asiasta ystäväsi kanssa. Voihan tietenkin olla, että hän ei halua puhua asiasta, mutta sitten tiedät miten toimia.
Minusta on ollut kuitenkin ihanaa seurata ystävien lasten kasvua ja kehiystä, olemme mieheni kanssa jopa kahden kummit.

En tiedä autoiko tämä sekava sepustus sinua yhtään, mutta...

 

Kliseet sattuvat. Älä yritä "lohduttaa", ole vain läsnä ja kuuntele toisen tuntemuksia, jos hän haluaa puhua.

Itse olen kärsinyt lapsettomuudesta reilun vuoden. Tutkimukset ovat nyt takana, syy selvinnyt ja IVFään ollaan menossa+ clomit käytössä. Kavereilta ja perheeltä olen saanut päasiassa ihan kivaa tukea, mutta moni sortuu kliseisiin, kun luulevat, että on pakko yrittää sanoa jotain :/