emme ole naisia
Miehillä ei ole samanlainen tunne-elämä kuin naisilla. Monille miehille tunteiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on vaikeaa.
Oletan nikin perusteella, että olet mies.Miehillä ei ole samanlainen tunne-elämä kuin naisilla. Monille miehille tunteiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on vaikeaa.
Olen mies ja nyt vanhempana minulla on melko rikas tunne-elämä. Yleistäen voi kuitenkin sanoa, että keskimäärin monimutkaisten tunteinen ymmärtäminen on naiselle helppoa, miehelle vaikeampaa ja joillekin miehille mahdotonta. Naisen tunne-elämä on kadehdittavan rikas.Oletan nikin perusteella, että olet mies.
Mutta tunnetteko ikävää, surua, rakkautta? Ja kysyttäessä osaatte suunnilleen kertoa miltä esim. se ikävä tuntuu? Mieheni ei osaa.
Näitä tälläisiä mun mies ei hallitse.joka ikinen mies jonka kanssa olen ollut ja etenkin nykyinen, osaa kertoa että rakastaa (melkein päivittäin ja monesti selkeästi liikuttuneena) ja pelkää toisen puolesta (suuttuu jos rullaluistelen ilman kypärää, säikähtää jos kaadun ja kysyy monta kertaa olenko kunnossa, sen jälkeen syyttää itseään että kaaduin....) sanoo että on ikävä ja että haluaa pitää lähellä. Kuten tunne-elämältään normaali ihminen tekee.
.
Psykopaatti/narsisti. Pahimmillaan tuo vie rikoksiin, koska ei paljon kiinnosta, miltä muista tuntuu.Eli mistä voisi olla kyse ja mistä saisi apua? Vai voiko tuolle edes mitään tehdä.
Tässä yhteiselon aikana on sattunut jo vaikka ja mitä, ja silloin olen mieheltä kysellyt, että miltä se jokin on hänestä tuntunut. Ei osaa kertoa.
Ja jos vaikka mä olen surullinen, ei osaa käsitellä sitä lainkaan. Ei ymmärrä sellaista.
Lasten syntymän hetkellä on sanonut, että oli kiva juttu..
Empatiaan ei kykene.
Tulee mieleen psykopaatti...
Ja vielä sekin, että mies ei mielestään koskaan tee mitään väärin. Kaikki on aina jonkun muun syytä.
Miltä susta tuntuu, miltä susta tuntuu, miltä susta tuntuu...Nauraa kyllä esim. jos lapset tekee jotain hassua tai katsoo jotakin komediaa.
Ironiaa ei oikein tajua.
Mutta vaikka rakkaus. Ei tiedä tunteeko sitä, ketään kohtaan. Ja jos koitan kysellä, miltä mun tai lasten läsnäolo tuntuu, ei osaa kuvailla.
Miten pystyt tai miksi haluat olla tuollaisen ihmisen kanssa? Ehkä vain lapsen tähden?Mun on kamalan vaikea koittaa selittää tätä. Ja tätä on varmaan vaikea koittaa ymmärtää, jos ei ole ikinä kokenut vastaavaa.
Mä en siis jatkuvasti ole tivaamassa, miltä susta tuntuu-kysymyksin. Enkä mielestäni muutenkaan ahdista miestä nurkkaan.
Mä osoitan rakkautta miehelle, halailen, suukotan. Ja miehen on kovin vaikea ottaa niitäkin vastaan. Eikä varmaan tarvitse sanoa, että häneltä en vastaavaa saa takaisin.
Ihan niin kuin miehellä olis jokin lukko jossain.
Hänen omien vanhempiensa parisuhde oli aikoinaan hivenen outo. Ja isänsä on narsisti.
Miehen isä ja äiti asuivat pitkään vielä yhdessä eropäätöksen jälkeen. Molemmille löytyi aika äkkiä uudet kumppanit, vaikka asuivatkin vielä saman katon alla.
Itken nykyään aina yksin. Jos olen miehen aikana itkenyt, hän menee lukkoon. Tavallaan myös suuttuu ja lähtee tilanteesta pois. Keskenmenojenkaan jälkeen en ole saanut mieheltä tukea itkiessäni, hän on lähtenyt kotoa vallan pois. Kun ei kestänyt mun surua.Osalla naisista on tapana käyttää itkua manipuloimaan tilannetta omaksi edukseen, teetkö sinä niin?
Olen tässä koska rakastan. Rakastan paljon.Miten pystyt tai miksi haluat olla tuollaisen ihmisen kanssa? Ehkä vain lapsen tähden?
Musta hyvinvoivassa rakkaudessa kuitenkin enimmän osan ajasta ja hetkistä pitäisi olla onnellisia eikä surullisia.Olen tässä koska rakastan. Rakastan paljon.
Vaikeaa on, se on totta.
Niinpä. Jotenkin nyt vasta heräsin tähän tilanteeseen.Musta hyvinvoivassa rakkaudessa kuitenkin enimmän osan ajasta ja hetkistä pitäisi olla onnellisia eikä surullisia.
"Kiva" että joku tietää mitä tässä olen tarkoittanut.Mulla samanlainen mies. Se miks ollaan yhdessä on toinen juttu ja siihen on paljon syitä.
Tästä ketjusta sain vinkkejä mikä vois olla ja miten vois auttaa.
Myöhemmin tänään vielä. Laitan vaikka sulle viestiä sitten.Voitko kirjautua? Yv ois parempi paikka.
Narsisti olis tuos tilantees nauranu ja vääntäny häijyä vitsiä...Enemmän kuulostaa joltain aspergeriltä tms.Näitä tälläisiä mun mies ei hallitse.
Tuosta pelkäämisestä tuli mieleen, kun kerran raskausaikana, ihan loppuraskaudessa, kaaduin puolittain vatsani päälle. Miehen kommentti oli, että katsoisit jalkoihisi.
Ei kysynyt sattuiko tai pelästynyt kävikö vauvalle mahdollisesti jotain. Se hämmensi.
No ei narsistia kyllä kannata rakastaa! Siinä menettää oman elämänsä, oma tunne-elämä menee täysin sotkuun(mikä apn:kin kirjoituksista huokuu), ja pahimmassa tapauksessa menettää oman mielenterveyden. Eli kannattaa vähän valita, millaisen ihmisen kanssa alkaa parisuhteeseen.Mua ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset, jotka tulee toisille kertomaan minkälainen parisuhteen pitäisi olla.
AP rakastaa miestään mutta on tunnistanut suhteessa ongelmia joita haluaisi ratkoa. Sen sijaan että keskityttäisiin ongelmaan, tulee paikalle joukko haaskalintuja, jotka sanoo että ei olisi alunperinkään pitänyt alkaa moiseen suhteeseen, narsisti, jätä se sika, ei oo normaalia....
Vaikeitakin ihmisiä voi rakastaa ja se vaatii vain ihmisen, joka häntä edes yrittää ymmärtää. Kliseisesti sanoen; jokaisella ihmisellä on oikeus omiin tunteisiinsa. Sinä et ole kukaan kertomaan toiselle, minkälaisen ihmisen kanssa joku haluaa elää, olla ja rakastaa.