Miten lähteä purkamaan? Mies ei "osaa" tuntea eikä ymmärrä muiden tunteita.

Miehillä ei ole samanlainen tunne-elämä kuin naisilla. Monille miehille tunteiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on vaikeaa.

 

Miehillä ei ole samanlainen tunne-elämä kuin naisilla. Monille miehille tunteiden ymmärtäminen ja ilmaiseminen on vaikeaa.

Oletan nikin perusteella, että olet mies.
Mutta tunnetteko ikävää, surua, rakkautta? Ja kysyttäessä osaatte suunnilleen kertoa miltä esim. se ikävä tuntuu? Mieheni ei osaa.

 

No ihan soopaa sanoa, että miehillä ei olisi tunne-elämää. Ehkä miehillä on isompi keskihajonta sen laajuudessa suuntiinsa, mutta joka ikinen mies jonka kanssa olen ollut ja etenkin nykyinen, osaa kertoa että rakastaa (melkein päivittäin ja monesti selkeästi liikuttuneena) ja pelkää toisen puolesta (suuttuu jos rullaluistelen ilman kypärää, säikähtää jos kaadun ja kysyy monta kertaa olenko kunnossa, sen jälkeen syyttää itseään että kaaduin....) sanoo että on ikävä ja että haluaa pitää lähellä. Kuten tunne-elämältään normaali ihminen tekee.

Vähän menee miessukupuolen mollamiseksi puhua heistä kuin kehitysvammaisista tai koirista...

 

Oletan nikin perusteella, että olet mies.
Mutta tunnetteko ikävää, surua, rakkautta? Ja kysyttäessä osaatte suunnilleen kertoa miltä esim. se ikävä tuntuu? Mieheni ei osaa.

Olen mies ja nyt vanhempana minulla on melko rikas tunne-elämä. Yleistäen voi kuitenkin sanoa, että keskimäärin monimutkaisten tunteinen ymmärtäminen on naiselle helppoa, miehelle vaikeampaa ja joillekin miehille mahdotonta. Naisen tunne-elämä on kadehdittavan rikas.

Nyt kun kysyit, osaanko selittää miltä ikävä tuntuu, niin täytyy myöntää että vaikeata se on. Tiedän hyvin miltä se tuntuu, mutta selittäminen on eri asia. Jospa yritän niin katsotaan miten onnistuu. Kuvitellanpa, että minulla on ikävä vaimoani kun olen pitkällä työmatkalla. Illalla alan ajatella häntä ja ikävöidä. Tunne on samalla kertaa sekä positiivinen, että negatiivinen. Kaiho tuntuu hyvältä koska tunnen lämpöä ja rakkautta. Samalla kuitenkin tuntuu kurjalta kun en voi olla hänen kanssaan. Kun ikävöin lapsiani, tunnen myös rakkauden tunteita, iloa ja myös huolta, ja tunnen kaihoa kun muistelen millaisia he olivat pieninä.

 

joka ikinen mies jonka kanssa olen ollut ja etenkin nykyinen, osaa kertoa että rakastaa (melkein päivittäin ja monesti selkeästi liikuttuneena) ja pelkää toisen puolesta (suuttuu jos rullaluistelen ilman kypärää, säikähtää jos kaadun ja kysyy monta kertaa olenko kunnossa, sen jälkeen syyttää itseään että kaaduin....) sanoo että on ikävä ja että haluaa pitää lähellä. Kuten tunne-elämältään normaali ihminen tekee.

.

Näitä tälläisiä mun mies ei hallitse.
Tuosta pelkäämisestä tuli mieleen, kun kerran raskausaikana, ihan loppuraskaudessa, kaaduin puolittain vatsani päälle. Miehen kommentti oli, että katsoisit jalkoihisi.
Ei kysynyt sattuiko tai pelästynyt kävikö vauvalle mahdollisesti jotain. Se hämmensi.

 

Jos mies on tunteiden ilmaisultaan estynyt, niin tilanteessa jos hän tuntee vaikka surua ja kysyt häneltä miltä se tuntuu.. niin tälläinen ihminen menee aivan lukkoon, tuntee sen panostuksena ja ei varmasti osaa antaa mitään ulos. Eikä todellakaan tarkoita etteikö hän osaisi tuntea surua, tuntee varmasti ja se on paljon rankempaa kuin ihmisellä joka voi itkeä pillittää, purkaa tunteen näkyvästi ulos.

Painostamalla, kyselemällä ja ahdistelemalla asia ei etene.

Kun kaaduit raskaana ollessa, sanoi vain että katsoisit jalkoihisi, joillakin ihmisillä tämä käytös tulee ns suojelukeinona. Eli jos vahingon ohittaa olan kohautuksella, kaikki on hyvin ja vauva kunnossa, käytännössä siis pelkää että jos alkaa vouhottamaan kaatumisesta vauvalle käy sitten vasta jotain.. suojelee näin lasta mielessään.

 

Eli mistä voisi olla kyse ja mistä saisi apua? Vai voiko tuolle edes mitään tehdä.

Tässä yhteiselon aikana on sattunut jo vaikka ja mitä, ja silloin olen mieheltä kysellyt, että miltä se jokin on hänestä tuntunut. Ei osaa kertoa.

Ja jos vaikka mä olen surullinen, ei osaa käsitellä sitä lainkaan. Ei ymmärrä sellaista.

Lasten syntymän hetkellä on sanonut, että oli kiva juttu..

Empatiaan ei kykene.

Tulee mieleen psykopaatti...
Ja vielä sekin, että mies ei mielestään koskaan tee mitään väärin. Kaikki on aina jonkun muun syytä.

Psykopaatti/narsisti. Pahimmillaan tuo vie rikoksiin, koska ei paljon kiinnosta, miltä muista tuntuu.

 

Nauraa kyllä esim. jos lapset tekee jotain hassua tai katsoo jotakin komediaa.
Ironiaa ei oikein tajua.

Mutta vaikka rakkaus. Ei tiedä tunteeko sitä, ketään kohtaan. Ja jos koitan kysellä, miltä mun tai lasten läsnäolo tuntuu, ei osaa kuvailla.

Miltä susta tuntuu, miltä susta tuntuu, miltä susta tuntuu...

Onko miehesi ilmeetön, etkä näe miltä hänestä tuntuu?

Kuullostaa lähinnä siltä, että olet itse epävarma itsestäsi ja näin ollen myös epävarma miehestäsi.

Osalla naisista on tapana käyttää itkua manipuloimaan tilannetta omaksi edukseen, teetkö sinä niin?

 

Mun on kamalan vaikea koittaa selittää tätä. Ja tätä on varmaan vaikea koittaa ymmärtää, jos ei ole ikinä kokenut vastaavaa.

Mä en siis jatkuvasti ole tivaamassa, miltä susta tuntuu-kysymyksin. Enkä mielestäni muutenkaan ahdista miestä nurkkaan.
Mä osoitan rakkautta miehelle, halailen, suukotan. Ja miehen on kovin vaikea ottaa niitäkin vastaan. Eikä varmaan tarvitse sanoa, että häneltä en vastaavaa saa takaisin.

Ihan niin kuin miehellä olis jokin lukko jossain.

Hänen omien vanhempiensa parisuhde oli aikoinaan hivenen outo. Ja isänsä on narsisti.
Miehen isä ja äiti asuivat pitkään vielä yhdessä eropäätöksen jälkeen. Molemmille löytyi aika äkkiä uudet kumppanit, vaikka asuivatkin vielä saman katon alla.

 

Mun on kamalan vaikea koittaa selittää tätä. Ja tätä on varmaan vaikea koittaa ymmärtää, jos ei ole ikinä kokenut vastaavaa.

Mä en siis jatkuvasti ole tivaamassa, miltä susta tuntuu-kysymyksin. Enkä mielestäni muutenkaan ahdista miestä nurkkaan.
Mä osoitan rakkautta miehelle, halailen, suukotan. Ja miehen on kovin vaikea ottaa niitäkin vastaan. Eikä varmaan tarvitse sanoa, että häneltä en vastaavaa saa takaisin.

Ihan niin kuin miehellä olis jokin lukko jossain.

Hänen omien vanhempiensa parisuhde oli aikoinaan hivenen outo. Ja isänsä on narsisti.
Miehen isä ja äiti asuivat pitkään vielä yhdessä eropäätöksen jälkeen. Molemmille löytyi aika äkkiä uudet kumppanit, vaikka asuivatkin vielä saman katon alla.

Miten pystyt tai miksi haluat olla tuollaisen ihmisen kanssa? Ehkä vain lapsen tähden?

 

Osalla naisista on tapana käyttää itkua manipuloimaan tilannetta omaksi edukseen, teetkö sinä niin?

Itken nykyään aina yksin. Jos olen miehen aikana itkenyt, hän menee lukkoon. Tavallaan myös suuttuu ja lähtee tilanteesta pois. Keskenmenojenkaan jälkeen en ole saanut mieheltä tukea itkiessäni, hän on lähtenyt kotoa vallan pois. Kun ei kestänyt mun surua.

 

Miten pystyt tai miksi haluat olla tuollaisen ihmisen kanssa? Ehkä vain lapsen tähden?

Olen tässä koska rakastan. Rakastan paljon.
Vaikeaa on, se on totta.

 

Olen tässä koska rakastan. Rakastan paljon.
Vaikeaa on, se on totta.

Musta hyvinvoivassa rakkaudessa kuitenkin enimmän osan ajasta ja hetkistä pitäisi olla onnellisia eikä surullisia.

 

Musta hyvinvoivassa rakkaudessa kuitenkin enimmän osan ajasta ja hetkistä pitäisi olla onnellisia eikä surullisia.

Niinpä. Jotenkin nyt vasta heräsin tähän tilanteeseen.

Jospa tuo suostuis mun kanssa lähtemään johonkin terapiaan..

 

Outoa että narsismia ei ole vielä mainittu tässä ketjussa. Narsistihan tuo mies todennäköisesti on. Sen lisäksi ehkä vaikea lapsuus tms, joten suojelee tunteitaan. Lue narsistin uhrit sivustoa.

 

Mulla samanlainen mies. Se miks ollaan yhdessä on toinen juttu ja siihen on paljon syitä.
Tästä ketjusta sain vinkkejä mikä vois olla ja miten vois auttaa.

 

Mulla samanlainen mies. Se miks ollaan yhdessä on toinen juttu ja siihen on paljon syitä.
Tästä ketjusta sain vinkkejä mikä vois olla ja miten vois auttaa.

"Kiva" että joku tietää mitä tässä olen tarkoittanut.
Nyt kun tunteita ketju käsittelee, niin miten sä otat miehen käytöksen?

 

Voitko kirjautua? Yv ois parempi paikka.

 

Voitko kirjautua? Yv ois parempi paikka.

Myöhemmin tänään vielä. Laitan vaikka sulle viestiä sitten.
Nyt täytyy kipaista lasten kanssa pihalle kun ei juuri nyt sada vettä

 

Näitä tälläisiä mun mies ei hallitse.
Tuosta pelkäämisestä tuli mieleen, kun kerran raskausaikana, ihan loppuraskaudessa, kaaduin puolittain vatsani päälle. Miehen kommentti oli, että katsoisit jalkoihisi.
Ei kysynyt sattuiko tai pelästynyt kävikö vauvalle mahdollisesti jotain. Se hämmensi.

Narsisti olis tuos tilantees nauranu ja vääntäny häijyä vitsiä...Enemmän kuulostaa joltain aspergeriltä tms.

 

En nyt lähtisi yhden kaatumisen takia diagnosoimaan mitään sairautta miehelle, ihan hyvin kommentoitu kuitenkin ja varmasti kaatuessaan ylireagoinut kun on "raskaana". Niitä kaatu harva se päivä ja pahempiakin onnettomuuksia tapahtuu mutta vauva on siellä hyvässä turvassa kuitenkin. Useimmiten tuohon reagoidaan kai vaan nauramalla, kun onhan se koomista, siis raskaana oleva nainen on aina sellainen kömpelö ja kun kaadutaan niin kaikki makkarat ja mahanesteet vaan hyllyy ympäriinsä

Toinen mikä on niin lapsi kun loukkaa itsensä, naiset alkaa kuohaamaan, meuhkaamaan ja kiljumaan apua.. luonnollista mutta ah niin avutonta, kylmänkalpea ja rauhallinen ensihoitaja tyylin asenne (joka miehillä on) toimii vaan todella paljon paremmin. Otetaan tilanne rauhallisesti haltuun ja ei säikytetä jo valmiiksi pelästynyttä lasta lisää "vaan sillä kun nyt pitää olla niin kamalan huolissaan ja järkyttynyt".

 

http://tunnelukkosi.fi/kumppanitesti.php Tässä ihan mielenkiintoinen testi, joka kannattaa itsekkin tehdä. Toisen puolesta varmasti vaikea tehdä, jos toinen ei tunteitaan näytä.

Kirjoitit aiemmin, että et alussa tykännyt miehestä, mutta pikku hiljaa lämpenit hänen yrittämisen ja sitkeytensä ansiosta ja päädyitte yhteen. Tarkoitan että kannattaisi AINA kuunnella vaistoaan.. Tiedän mistä puhun, vaikka en päätynytkään samankaltaisen ihmisen kanssa suhteeseen.

 

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset, jotka tulee toisille kertomaan minkälainen parisuhteen pitäisi olla.

AP rakastaa miestään mutta on tunnistanut suhteessa ongelmia joita haluaisi ratkoa. Sen sijaan että keskityttäisiin ongelmaan, tulee paikalle joukko haaskalintuja, jotka sanoo että ei olisi alunperinkään pitänyt alkaa moiseen suhteeseen, narsisti, jätä se sika, ei oo normaalia....

Vaikeitakin ihmisiä voi rakastaa ja se vaatii vain ihmisen, joka häntä edes yrittää ymmärtää. Kliseisesti sanoen; jokaisella ihmisellä on oikeus omiin tunteisiinsa. Sinä et ole kukaan kertomaan toiselle, minkälaisen ihmisen kanssa joku haluaa elää, olla ja rakastaa.

 

Mua ärsyttää ihan suunnattomasti nää ihmiset, jotka tulee toisille kertomaan minkälainen parisuhteen pitäisi olla.

AP rakastaa miestään mutta on tunnistanut suhteessa ongelmia joita haluaisi ratkoa. Sen sijaan että keskityttäisiin ongelmaan, tulee paikalle joukko haaskalintuja, jotka sanoo että ei olisi alunperinkään pitänyt alkaa moiseen suhteeseen, narsisti, jätä se sika, ei oo normaalia....

Vaikeitakin ihmisiä voi rakastaa ja se vaatii vain ihmisen, joka häntä edes yrittää ymmärtää. Kliseisesti sanoen; jokaisella ihmisellä on oikeus omiin tunteisiinsa. Sinä et ole kukaan kertomaan toiselle, minkälaisen ihmisen kanssa joku haluaa elää, olla ja rakastaa.

No ei narsistia kyllä kannata rakastaa! Siinä menettää oman elämänsä, oma tunne-elämä menee täysin sotkuun(mikä apn:kin kirjoituksista huokuu), ja pahimmassa tapauksessa menettää oman mielenterveyden. Eli kannattaa vähän valita, millaisen ihmisen kanssa alkaa parisuhteeseen.

 

Ei millään pahalla, mutta vaikka ilman tervettä järkeä ja etenkin ilman asiaan vaadittavaa koulutusta ei jokaista valtavirrasta poikkeavasti käyttäytyvää miestä voi leimata narsistiksi.

Mammapalstan maaginen lempilapsi ja -diagnoosi. Kokeilkaapa joskus ymmärtää erilaisuutta.