Miten kertoa lapsille, että isä on kuollut?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "äitivaan"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

"äitivaan"

Vieras
Sain tänään tietää että lasteni isä on kuollut muutama päivä sitten, ex-mieheni siis. En edes tiedä tarkkaan mitä on tapahtunut. Mutta joka tapauksessa näin on käynyt ja jälkeensä hän jätti kaksi poikaamme 6v. ja 7v.
Miten tämän heille kerron? Isä oli heille todella tärkeä ja aina minulla ollessaan laskivat päiviä koska pääsevät taas isälle.
Tuntuu että en edes pysty kertomaan! En tänään pysty tätä sanomaan ja miten tälläinen edes sanotaan?! Mutta huomenna minun on pakko puhua heille.
Onko muita joille näin olisi käynyt? Miten lapset ovat sen osanneet käsitellä? Tai mitä jälkiä tämä heihin jättää?
 
kai se on suoraan kerrottava, joskus kuulin, ettei saa ainakaan käyttää sanontaa nukkunut pois tai ikiuneen, koska lapsi ei pysty erottamaan sitä oikeasta unesta ja nukkumisesta ja saattaa alkaa pelätä uniasioita.
 
sanoisin sen vaan suoraan siis tarkoitan et sanot pojille et nyt ätillä on tärkeää asiaa ja sit selität.
se et sä itket ei haittaa lapsetkin tajuaa et saa surra jne.
muuten en osaa neuvoa.

VOIMIA!!!
 
kerro faktana ja sano, että kukaan ei voinut asialle mitään ja se ei ollut kenenkään syy.
kannattaisi varmaan ottaa selvää, miten kuoli, koska lapset sitä kuitenkin kysyvät.
älä dramatisoi. korosta sitä, että sinä olet siinä lasten kanssa ja te pärjäätte ja että isä rakasti lapsiansa yli kaiken.
 
[QUOTE="aapee";24066388]Kiitos. Ainut mitä mietin on miten lapseni tästä selviävät. Koska mies oli minua kohtaan yksi helvetti, mutta nyt hän sen viimeisen temppunsa sitten teki. Mutta isänä ei ole moittimista enkä lapsilleni halua hänestä pahaa sanaa sanoa.[/QUOTE]

jos itsemurha, älä kerro lapsille, ehtivät ymmärtää sen isompina. puhu onnettomuudesta, sovi myös sukulaisten ja kavereiden kansssa, jos pitää vähän totuutta sävyttää.
 
Voi kuinka kamalaa. :'( Voimia teille! Ei kai siinä auta, kuin vain kertoa suoraan, ja jos uskoo Jumalaan, niin sitten vaan lisää niitä kauniita asioita, että Isi on koko ajan läsnä ja katselee heitä sieltä taivaasta...
 
suoraan kerrottava..Tosin meidän isä teki itsemurhan..sen äiti jättikertomatta, kertoi vain että se oli onnettomuus että sydän ei enää jaksanut lyödä. Emme tuota oikein ymmärtäneet,mutta kun olin jotain 10-11 äiti kertoi mistä oli kyse. Olin kiitollinen ettei hän kertonut sitä kun olimme pieniä minä 7 ja sisko 5. Otimme kuoleman aluksi leikkinä, emme oikein käsittäneet edes hautajaisissa että isä on kuollut.. Meni vuosia, kunnes joskus 11-12 vanhana murrosiän kynnyksellä tajusin että isää ei enää oikeesti oo. Vuosia siihen meni, eikä sen asian yli pääse koskaan.Eikä tarvitsekkaan. Enkä ymmärrä vieläkään isäni tekoa, mutta uskon että jos ihminen lähtee, on se tarkoitettu niin tehtäväksi. Tapahtui se sitten miten tahansa. Voithan sanoa että isä on nyt taivaalla enkelinä, ja se kulkee aina teidän mukana teitä suojelemassa. Isä katselee teitä taivaan tähdistä, ja on sadepäivien pisarat. Aurinkoisten aamujen säteet ja pilvien valkoinen pumpuli.
Tuulissa tuivertaa ja lumena maahan leijailee. Käytä hieman mielikuvitusta, mutta hillitysti..
Vaikka se on vaikeaa, niin yritä keksiä siihen vaikka mainitsemiani asioita kuten tuo että se on tähdissä taivaalla :) Vaikkemme me sitä näe, niin isä näkee meidät/heidät/teidät.
Ja te tapaatte sitten, kun olette lapset vanhoja ja tekin nukutte pois ja menette tähdiksi taivaalle.

*voimia paljon* Ps: tulee aika, jolloin lapset kysyvät MIKSI. Silloin on varmasti tosi vaikeaa selittää, mutta silloin pitää pitää vain itsensä kasassa eikä näyttää lapsille että olet hajoamispisteessä vaikka suru onkin luonnollinen asia, silti äitinä kasvatat lapsistasi vahvoja. Suru ei ole heikkous, mutta heille täytyy opettaa että vaikka isi ei enää ole täällä meidän kanssa, elämä jatkuu. Sellainen on elämä. Samanlailla kuin voikukka kuihtuu, ja lopulta kuolee. Syntyy uusia, ja kaikki vierellä olevat kukat ei kuihdu. Ei ollut vielä niiden vuoro lähteä.
Ja sitä, milloin jonkun vuoro tulee lähteä, sitä ei tiedä kukaan.
 
Mulla tuli mieleen kun tuolla joku neuvoi ettei kannata kertoa miten isä kuoli.. Jos kuoli siis oman käden kautta ni itse ajattelisin että (tietty helppo sanoa näin kun asia ei koske itseään..) vois olla helpompaa puhua alusta saakka totta lapsille. Vuosien kuluttua voi olla vaikea alkaa kertomaan että se juttu ei mennytkään ihan niin..

Lapsesi ovat kuitenki sen verran "isoja" että lähivuosina varmasti alkavat itsenäisemmin liikkua ilman jatkuvaa valvontaasi, juttelee (ja ymmärtää!) sukulaisten ja tuttavien kanssa ja helposti joku möläyttää ajattelemattaan totuuden :(

Aiheeseen liittyvää kirjallisuuttakin varmasti löytyy. Jos ei kirjastosta ni, jonkun yhdistyksen tms. kautta uskoisin.

Voimia kovasti.
 
Kertoisin lapselle että isä on kuollut ja poissa, mutta on aina lapsella sydämmessä ja ajatuksissa mukana sekä että isä rakastaa maailman eniten. Vaikkei isää voi enään nähdä ja halata niin voidaan aina miettiä miltä isä näytti ja katsoa kuvia kun tulee ikävä.

Ihan kamalaa! Toivottavasti saat lapsille kerrottua ja vielä vuosienkin päästä lapset tarttee tukea ja rakkautta tähän asiaan liittyen. Jaksamista!
 

Yhteistyössä