Miten kertoa lapselle?

\

No takuulla 6-v. lapsi ymmärtää "oikean" isyyden. Vuoden ikäinen ei tietenkään, mutta miksei sitä voisi pitää normaalissa arjessa mukana, siis luonnollisessa mielessä, ettei kyseessä ole biologinen isä. En nyt tarkoita, että joka hetki muistuttaa asiasta, vaan että avoimesta keskustelee asiasta. Mitä varhaisemmin aloittaa, sitä luonnollisempaa se on kaikille eikä sitten tule ikäviä yllätyksiä teini-iässä tms. Tämä siis mun mielipide.

enpä usko. ja mitä väliä sillä siis OIKEESTI on onko biologinen isä? jos tyttöni joskus minulle herneet vetää nenään,että kerroin 'liian myöhään' (tyttö kun on 15v) niin kerron myös kuinka tyttö myös pelkäsi biologista 'isäänsä'. 'isäänsä' jolta loppui isyysrakkaus samointien kun puhuin elatusmaksuista. 'isä' joka meinasi tappaa äidin, tytön ollessa n. 6kk vanha jne. meni nyt vähä ohi...sori. ja en tod. uskaltanut jättää tyttöä 'isänsä' hoiviin. <br><br>

 

Mielestäni on ehkä oikea hetki kertoa vähän alkua silloin, kun lapsi alkaa kyselemään, että miten lapsia tulee ja muita sellaisia asioita. Eikö nämä asiat tule ensimmäistä kertaa koulussa biologian tunnilla joskus 4-5 luokalla. Paremmin joskus 15v.

 

\

\

Itse olen täysin samaa mieltä. Voinko laittaa sinulle joku päivä yv:tä jos vaan rohkenen mustana tästä kirjoitella?

totta kai voit =)

Kiitos. :hug:

 

tekisin niin että mahd pienellä showlla isyyshomma tulis selville, eli mitä isomman jutun teet ja oot ihan hermona ni sitä enemmän lapsi luulee että jotain on pielessä ja alkaa pelkäämään. aloita pehmeästi ja ohimennen ja lisää infoa kun on sopiva hetki.

 

Onhan tossa asiassa myös se juttu et kun lapsi menee syksyllä kouluun (?) niin mielestäni olisi sillon hyvä tietää. Mieluummin kuulisin asiasta kotona äidiltä kuin että joku "kaveri" alkaa koulussa huudella ja kysellä suureen ääneen. Siis jos tästä jutusta ihmiset yleensä tietää niin lapsilla on tapana tietää myös.. :\| . Eivätkä käsittele kovin hienotunteisesti :/ Jos selkeästi kertoo niin uskon et 6 v. jo ymmärtää. :flower:

 

etkös tuossa alussa kertonut että olette harkinneet adoptiolastakin??
kumminkin siinä vaiheessahan te voitte kautta rantain kertoa että sitten kun te saatte sen lapsen teidän kotiin niin se lapsi on ihan kuin teidän oma aivan kuin ne lapset jotka teillä jo on...että vaikka kyseessä ei olekkaan alusta asti äidin vatsassa kehittyneestä vauvasta niin silti te rakastatte yhtä paljon kaikkia ja siitä tulee ihan oma sisar tai veli teidän lapsille ja samaan syssyyn voi kertoa että sillon kun sinä ja isi tapasitte niin isi otti sinut heti omakseen jne...ja siitä lapsi kyselee jo varmaan niin paljon että voit kertoa että sinä ja hänen biologinen isä ette ole mitenkään yhteyksissä mutta lapsi voi koittaa isompana jos haluaa niin tavata tms jos vaikka kseisnen mies olis jo kasvanu aikuiseksi ja haluaisi tutustua tms...monet lapsethan haluaa jotain konkreettista vaikka sitten pettymyksien kautta siltä biologiselta vanhemmalta.....

voisin meinaan vannoa että nyt kun lapsi on tuon ikänen niin ymmärtää ja sisäistää asiat paremmin kuin ollessaan murkku jolloin asia voi tuntua suurelta häneltä pantatulta salaisuudelta tms...

kuintekin asia on aivan täysin teiän päätännässä että teette kuinka vaan niin se on teiän perheelle oikea ratkaisu!!!

tsemppiä vaan asian ulosjulkistamiseen...

niin ja tuolla jku sano että jos koulussa joku möläyttää...niin eihän niin voi sattua jos kyseessä on ihmiset jotka eivät asiasta mitään tiedä...eri asia onko jonku äiti ja isi kertonu että toikaan ei oo oikeesti ton muksu ja iskä ei halunnu olla missään tekemisissä jne ja sit se lapsi menee möläyttään sen teiän lapselle joka voi siitä isonki ongelman tehdä itselleen...että vaikka hän ei sitä ihan täpöillä nyt ymmärtäskään niin ainakin olette yrittäneet sitä hänelle kertoa ilman mitään salailuja jne eli jos tulee tuolla tavallla ilmi niin ei ehkä pahastu asiasta jos muistaa jotain joskus kuulleensa teiältä iteltään...

tulipas sekavasti mutta toivottavasti ymmärsit mitä ajoin takaa!!!

 

Meillä on puhuttu kuusivuotiaallekkin siittiöistä ja munasoluista. Poika oli viisi, kun pikkusisko syntyi, joten puhetta lisääntymisestä on ollut.

Hedelmöitys asiasta voi puhua ihan eri kerralla, kuin isä asiasta. Oikeastaan suvunjatkamisesta puhutaan aina silloin, kun lapsi kysyy ja vain sen verran, kuin lapsi haluaa tietää.

Mutta tosta isä hommelista vois vaikka kertoa sen tarinan siitä, kuinka tapasitte ja rakastuitta ja semmoista. Lapsia kiinnostaa omien vanhempiensa rakkaustarina.

 

\

etkös tuossa alussa kertonut että olette harkinneet adoptiolastakin??

tarkoitti perheensisäistä adoptiota

 

kaverini sai kuulla 15 vuotiaana että "isä" ei olekkaan hänen isänsä. Huono ikä oli tuo kertoa koska hän meni aikalailla sekaisin ja olisi toivonut kuulevansa jutun jo aiemmin. :/

 

\

etkös tuossa alussa kertonut että olette harkinneet adoptiolastakin??

Niin, siis tarkoitin perheensisäistä adoptiota. Huomasin kyllä että kirjoitukseni pystyi käsittämään myös toisella tavalla.

kumminkin siinä vaiheessahan te voitte kautta rantain kertoa että sitten kun te saatte sen lapsen teidän kotiin niin se lapsi on ihan kuin teidän oma aivan kuin ne lapset jotka teillä jo on...että vaikka kyseessä ei olekkaan alusta asti äidin vatsassa kehittyneestä vauvasta niin silti te rakastatte yhtä paljon kaikkia ja siitä tulee ihan oma sisar tai veli teidän lapsille ja samaan syssyyn voi kertoa että sillon kun sinä ja isi tapasitte niin isi otti sinut heti omakseen jne...ja siitä lapsi kyselee jo varmaan niin paljon että voit kertoa että sinä ja hänen biologinen isä ette ole mitenkään yhteyksissä mutta lapsi voi koittaa isompana jos haluaa niin tavata tms jos vaikka kseisnen mies olis jo kasvanu aikuiseksi ja haluaisi tutustua tms...monet lapsethan haluaa jotain konkreettista vaikka sitten pettymyksien kautta siltä biologiselta vanhemmalta.....

voisin meinaan vannoa että nyt kun lapsi on tuon ikänen niin ymmärtää ja sisäistää asiat paremmin kuin ollessaan murkku jolloin asia voi tuntua suurelta häneltä pantatulta salaisuudelta tms...

kuintekin asia on aivan täysin teiän päätännässä että teette kuinka vaan niin se on teiän perheelle oikea ratkaisu!!!

tsemppiä vaan asian ulosjulkistamiseen...

niin ja tuolla jku sano että jos koulussa joku möläyttää...niin eihän niin voi sattua jos kyseessä on ihmiset jotka eivät asiasta mitään tiedä...eri asia onko jonku äiti ja isi kertonu että toikaan ei oo oikeesti ton muksu ja iskä ei halunnu olla missään tekemisissä jne ja sit se lapsi menee möläyttään sen teiän lapselle joka voi siitä isonki ongelman tehdä itselleen...että vaikka hän ei sitä ihan täpöillä nyt ymmärtäskään niin ainakin olette yrittäneet sitä hänelle kertoa ilman mitään salailuja jne eli jos tulee tuolla tavallla ilmi niin ei ehkä pahastu asiasta jos muistaa jotain joskus kuulleensa teiältä iteltään...

Olemme muuttaneet jossa emme tunne paljonkaan ihmisiä. Joten en usko että koulussa tmv. alkaisivat lapset mitään tuollaista puhumaan.
tulipas sekavasti mutta toivottavasti ymmärsit mitä ajoin takaa!!!

Kiitos pitkästä vastauksesta.

 

Mä kertoisin asian paljon ennen murrosikää, sillä siinä iässä sitä tekee kärpäsestä härkäsen, ja asia saa aivan liian suuret mittasuhteet. Nuori syyttää teitä vielä valehtelusta ja koko elämän ajan rakennettu luottamuspohja on poissa. Mun mielestä 9-10 vuotias on sen ikäinen, että ymmärtää biologisuuden merkityksen.

 

Onko pakko kertoa ollenkaan?Lapsi on ollut niin pieni kun erositte ja jos suunnittelette adoptiota niin minä pitäisin suuni kiinni.
Jos näille kahdelle on kerran tullut hyvä isä-lapsi suhde niin miksi järkyttää sitä kertomalla asia joka ei lapsen eläämään kuulu?

kuuden vanha lapsi tajuu jos kertoo sen oikein ei mitään geeniperimä ja siittiö juttuja vaan selkeesti sanoa vaikka ,äiti ketoo sulle tärkeän jutun,tämä isä ei ole sinun oikea isä vaan sinun oikea isä asuu muualla.
Tästä lähtee viriämään keskustelu lapsen kanssa johon löydät vastaukset varmasti,lapsi saattaa heittää hyvinkin pahan kysymyksen mutta yksinkertainen ja lyhyt vastaus niin hyvin menee.

Kävin itse tämän keskustelun lapseni kanssa joka nyt on 7v niin silloin kun oli 5v kun halusi tietää miksi nyk.mies ei voi olla sen isä,vaan se mies siellä toisessa paikassa on isä.Likka oli 9kk kun erotiin ja uus mies astu kuvioon likan ollessa 1,5v ja likka luuli että tämä mies on sen isä,korjasin joka kerta kun sanoi että, iti ota lyliin, niin sanoi että tämä ei ole sun isä,sun isä on se ja se.

Miettikää tarkaan kannattaako kertoa ollenkaan,jos oikee isä ei millään muotoa missään vaiheessa ole tekemisissä lapsen kanssa.

 

Meillä samantyyppinen tilanne, josta tulee vielä ongelmia...lähinnä koska olen päättänyt, että lapseni täytyy tietää totuus jossain vaiheessa, mutta mieheni on toista mieltä. Tapasin hänet jo raskausaikana, joten on ollut lapsen isä syntymästä alkaen. Pitkä tarina, jota en jaksa tähän kirjoittaa.

 

\

Onko pakko kertoa ollenkaan?Lapsi on ollut niin pieni kun erositte ja jos suunnittelette adoptiota niin minä pitäisin suuni kiinni.
Jos näille kahdelle on kerran tullut hyvä isä-lapsi suhde niin miksi järkyttää sitä kertomalla asia joka ei lapsen eläämään kuulu?

kuuden vanha lapsi tajuu jos kertoo sen oikein ei mitään geeniperimä ja siittiö juttuja vaan selkeesti sanoa vaikka ,äiti ketoo sulle tärkeän jutun,tämä isä ei ole sinun oikea isä vaan sinun oikea isä asuu muualla.
Tästä lähtee viriämään keskustelu lapsen kanssa johon löydät vastaukset varmasti,lapsi saattaa heittää hyvinkin pahan kysymyksen mutta yksinkertainen ja lyhyt vastaus niin hyvin menee.

Kävin itse tämän keskustelun lapseni kanssa joka nyt on 7v niin silloin kun oli 5v kun halusi tietää miksi nyk.mies ei voi olla sen isä,vaan se mies siellä toisessa paikassa on isä.Likka oli 9kk kun erotiin ja uus mies astu kuvioon likan ollessa 1,5v ja likka luuli että tämä mies on sen isä,korjasin joka kerta kun sanoi että, iti ota lyliin, niin sanoi että tämä ei ole sun isä,sun isä on se ja se.

Miettikää tarkaan kannattaako kertoa ollenkaan,jos oikee isä ei millään muotoa missään vaiheessa ole tekemisissä lapsen kanssa.

tätä olen harkinnut. kun ei tod. ole missään tekemisisssä. isyys on kumottu oikeudessa.

 

Itse adoptiolapsena sanoisin että voit varmaan jo kohta puoliin lapselle kertoa, että tämä mies jota hän isänään pitää ei ole biologinen isä ja että vaikka mies ei olekaan biologinen isä, niin hän rakastaa lasta hyvin paljon ja haluaa olla lapsen isä.

Itselleni joskus 7-8 ikäisenä, eli kun koulun olin aloittanut, vanhempani kertoivat etteivät ole biologisia vanhempiani vaan ovat adoptoineet minut.
Kyllähän se mietitytti, mutta hyvä oli kun kertoivat. Lapsella on oikeus tietää totuus. Eikä tuon asian kertominen mitenkään vaikuttanut meidän väliseen suhteeseen, olivathan he ainoat vanhemmat mitä tiesin. Samoin tämä mies on ainoa isä minkä lapsesi tietää.

 

Yksi kommentti...
Kun lapsi aloittaa koulun, niin jo 1-2-luokalla tulee koulussa esiin asioita, jolloin lapsen voisi olla hyvä tietää omat "juurensa".
Esim. meillä 1-2-luokkalaisten on pitänyt viedä kouluun valokuvia omasta lapsuudestaan aika-ajoin... mm. vauvakuva, ristiäiskuva jne, ja tuolloin koulussa on puhuttu vanhemmista, isovanhemmista jne.

Meillä lapset olivat hyvinkin mietteliäitä tuolloin, kun vauvakuvissa ei ollutkaan "tämä oikea isi", vaan ihan vieras mies.
Silloin piti selittää lapsille, että "se vieras mies" on oikeastaan oikea, siis biologinen isä, mutta koska elämä ei aina mene niinkun haluaisi, lapsilla on nyt "tämä oikea isi", vaikka hän ei ihan aina ole kuvioissa mukana ollutkaan.

Lapset sen ihan hyvin ottivat, ja kyselevät lisää sitämukaa kun heillä on tarvista.
"Tämä uusi mies" on ihan täysi isä näille kahdelle "vieraan miehen lapselle", yhtä isä kun omille (siis yhteisille) lapsillemmekin... eikä totuuden tietäminen ole millääntavalla isä-suhdetta rikkonut, pikemminkin vahvistanut nyt kun lapset alkavat olla jo murrosiässä.

 

\

minulla ihan sama tilanne kuin ap:lla (paitsi että tyttö on 5v ja sisaruksia kaksi siunaantunut) ja meinasin kertoa sitten kun tyttö on paljon vanhempi. siinä 15v tienoilla. tarkoituksena tosin on,että kun menemme mieheni kanssa naimisiin ensi vuonna,tytölle otetaan kanssa isin sukunimi ja perheensisäinen adoptio tehdään heti kun mahdollista.

Älkää nyt hyvänen aika kertoko asiasta pahimmassa murrosiässä,kun siihen aikaan on muutenkin mieli aikamoisessa myllerryksessä.
Mieluummin jo paljon aikaisemmin,sanoisinko että 8-10 vuotiaana,ennenkuin alkaa murrosikä ja kuitenkin silloin kun lapsi jo asian tajuaa ja ymmärtää

 

\

No mä voin vastata lapsesi puolesta että kerro, mun äidillä oli sama tilanne,olin ollu vuoden ikäinen kun äiti tapasi uuden miehen ja ei kertonut että ei ole oikea isäni.
Olin 13 vuotias kun äiti vihdoin kerto mulle ja kyllä mä olin katkera että sitten vasta kertoi,monet illat itkin asiaa ja en voinu ymmärtää miten pystyivät mulle valehtelemaan asiasta :'(
Tosin mä inhosin "isääni" mut siltikin totuus kannattaa kertoa!

Juuri näin. Tämä asia pitäisi kertoa heti pienestä pitäen. Sen voi kertoa myös hyvin kauniisti ja lapsentasoisesti, ei tarvitse käyttää vaikeita sanoja. Lapselle tulee todell apaha petetty olo, jos ei kerrota heti pienestä. Entäs jos joku sukulainen möläyttää tämän asian hänelle ennen kuin äiti ja isä ovat sitä kertoneet? Se vasta olisi ihan hirveä tilanne. Suosittelen että kerrotte välittömästi ei kannata odottaa. Se on lapselle paras. Kysykää joltain asiantuntijalta neuvoa jos ette itse keksi miten kertoa.

 

Sitä kävin miettimään mitä ap sanoi, että kertoisi sitten kun lapsi alkaa kysellä. :/ Hyvänen aika, mistä se tietää kysellä, jos ei koskaan ole mitään vihjauksiakaan ollut siihen suuntaan?


Mutta ehkä sitten kun lapsi ekan kerran tapaa jonkun kaverin, jolla on vanhmmat eronneet ja kaksi isää. Vai tätäkö meinasitkin lapsen kyselemisellä? Helpompi tietysti olis jos isä olisi yhtään kuvioissa edes ollut mukana, sillon olisit varmaan alusta asti puhunut toisesta isästä.

 

\

Onko pakko kertoa ollenkaan?Lapsi on ollut niin pieni kun erositte ja jos suunnittelette adoptiota niin minä pitäisin suuni kiinni.
Jos näille kahdelle on kerran tullut hyvä isä-lapsi suhde niin miksi järkyttää sitä kertomalla asia joka ei lapsen eläämään kuulu?

kuuden vanha lapsi tajuu jos kertoo sen oikein ei mitään geeniperimä ja siittiö juttuja vaan selkeesti sanoa vaikka ,äiti ketoo sulle tärkeän jutun,tämä isä ei ole sinun oikea isä vaan sinun oikea isä asuu muualla.
Tästä lähtee viriämään keskustelu lapsen kanssa johon löydät vastaukset varmasti,lapsi saattaa heittää hyvinkin pahan kysymyksen mutta yksinkertainen ja lyhyt vastaus niin hyvin menee.

Kävin itse tämän keskustelun lapseni kanssa joka nyt on 7v niin silloin kun oli 5v kun halusi tietää miksi nyk.mies ei voi olla sen isä,vaan se mies siellä toisessa paikassa on isä.Likka oli 9kk kun erotiin ja uus mies astu kuvioon likan ollessa 1,5v ja likka luuli että tämä mies on sen isä,korjasin joka kerta kun sanoi että, iti ota lyliin, niin sanoi että tämä ei ole sun isä,sun isä on se ja se.

Miettikää tarkaan kannattaako kertoa ollenkaan,jos oikee isä ei millään muotoa missään vaiheessa ole tekemisissä lapsen kanssa.

no eihän sitä pidä sanoa tietenkään, että tämä ei ole sinun isä!!!!!!!! Totta hitossa on isä vaikka ei ole biologinen!!!!!!

Mutta ei pidä antaa mielikuvaa, että ei olisi olemassa myös biologista isää, kai tajuat eron! Kannattaa kysyä neuvolasta tai jostain muusta neuvoa, hirveän traagisia ovat tapaukset jossa esim. vasta aikuisena ja oikean vanhemman jo kuoltua kuulevat biologisista vanhemmistaan.

 

\

Mietin tässä seuraavaa asiaa:

Tuli raskaaksi vuosia sitten. Lapsen isä ei halunnut lasta ja yrittikin kaikin keinoin minua saada suostumaan aborttiin. Kuitenkaan kun en siihen suostunut, meni välit poikki kokonaan eikä hän koskaan ole ollut elämässämme mukana. Myöskään isyyttään hän ei tunnustanut (en jaksanut siinä rumbassa lähteä asiaa oikeusteitse hakemaan) joten lapsella ei ole isän kohdalla papereissa nimeä.
Kun lapsi oli vähän yli vuoden vanha, tapasin miehen joka otti lapsen heti "omakseen". Heidän välilleen on kehittynyt hyvin vahva isä-lapsi-suhde ja lapsi kutsuukin miestä isäkseen. Meille on myös siunaantunut yksi lapsi lisää.
Nyt mietin että miten ja missä vaiheessa lapselle kertoa ettei mies ole hänen biologinen isänsä? Lapsi on nyt kuuden vanha. Odotanko siihen että hän alkaa kyselemään koska mielestäni hän ei vielä täysin ymmärtäisi jos alkaisin jotain tuollaista kertomaan? Vai miten tällaisessa tilanteessa toimia? Onko muilla kokemuksia, miten lapsi on suhtautunut asiaan? Olemme suunnitelleet myös adoptiota jossain vaiheessa mutta vielä ei ainakaan asia ole vireillä.
Antakaa rakkaat ihmiset vinkkejä, miten tulisi menetellä? Kaikki jotka lapsen ja perheemme tuntee, sanovat, että tuo lapsi nyt varmasti ottaa asian hyvin vastaan mutta äidin sydämessä kaihertaa miten lapsi suhtautuu. Kiitos.

Kirjoituksesta pisti silmään kohta, että hän alkaa kyselemään. Miksi alkaisi, jos pitää nykyistä miestäsi isänään.

 

Jotkut on nyt tarttuneet tuohon 'kun lapsi alkaa kysellä'-kohtaan. Tarkoitin tuolla lähinnä sitä että kun/jos lapsi alkaa kysellä että miten isi ja äiti on tavanneet, hänen vauva-ajastaan, ym. En siis tarkoittanut että alkaa kysellä noista isyysasioista.
Kiitos kuitenkin kaikille vastauksista.

 

\

minulla ihan sama tilanne kuin ap:lla (paitsi että tyttö on 5v ja sisaruksia kaksi siunaantunut) ja meinasin kertoa sitten kun tyttö on paljon vanhempi. siinä 15v tienoilla. tarkoituksena tosin on,että kun menemme mieheni kanssa naimisiin ensi vuonna,tytölle otetaan kanssa isin sukunimi ja perheensisäinen adoptio tehdään heti kun mahdollista.

En kertoisi asiaa ihan noin myöhään. Miksi kertoa asia silloin, kun pahin murrosikä päällä ja tyttö on siinä iässä, että ihan taatusti tuollainen asia tuntuu maailmanlopulta.

 

Minun mielipiteeni on se, että lapselle tulisi kertoa jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa biologisesta isästä. Jotenkin tuntuu suuremman luokan huijaukselta, jos se kerrotaan vasta vaikkapa 15- vuotiaalle. Saatikka sitten, jos jätetään kokonaan kertomatta. Miettikää asiaa siten, että jos itse olisit lapsi... Niin milloin haluaisit tietää. Ehkä olisi parempi, että lapsi pikkuhiljaa tavallaan kasvaa ajatukseen eikä niin, että yhtäkkiä murrosiässä se uutinen "paukautetaan" vasten kasvoja.

 

Mulla oli aikoinaan vähän samanlainen tilanne kuin ap.llä.
Tytön ollessa 6-7 kerroin ettei isänään pitämänsä isä ole biologinen. Kerroin kuka on biologinen isä, ja tyttö halusi tavata hänen. Ovat siitä lähtien nähneet silloin tällöin, noin 1-2 kertaa kk.
Luulin että kaikki on ok, kunnes vuosia myöhemmin tyttö syytti minua valehtelusta ym. kun olin salannut hänen oikean isäsä. Yritin selittää että tein niinkuin parhaaksi näin mutta ei tuntunut auttavan