Miten kertoa lapselle?

Mietin tässä seuraavaa asiaa:

Tuli raskaaksi vuosia sitten. Lapsen isä ei halunnut lasta ja yrittikin kaikin keinoin minua saada suostumaan aborttiin. Kuitenkaan kun en siihen suostunut, meni välit poikki kokonaan eikä hän koskaan ole ollut elämässämme mukana. Myöskään isyyttään hän ei tunnustanut (en jaksanut siinä rumbassa lähteä asiaa oikeusteitse hakemaan) joten lapsella ei ole isän kohdalla papereissa nimeä.
Kun lapsi oli vähän yli vuoden vanha, tapasin miehen joka otti lapsen heti "omakseen". Heidän välilleen on kehittynyt hyvin vahva isä-lapsi-suhde ja lapsi kutsuukin miestä isäkseen. Meille on myös siunaantunut yksi lapsi lisää.
Nyt mietin että miten ja missä vaiheessa lapselle kertoa ettei mies ole hänen biologinen isänsä? Lapsi on nyt kuuden vanha. Odotanko siihen että hän alkaa kyselemään koska mielestäni hän ei vielä täysin ymmärtäisi jos alkaisin jotain tuollaista kertomaan? Vai miten tällaisessa tilanteessa toimia? Onko muilla kokemuksia, miten lapsi on suhtautunut asiaan? Olemme suunnitelleet myös adoptiota jossain vaiheessa mutta vielä ei ainakaan asia ole vireillä.
Antakaa rakkaat ihmiset vinkkejä, miten tulisi menetellä? Kaikki jotka lapsen ja perheemme tuntee, sanovat, että tuo lapsi nyt varmasti ottaa asian hyvin vastaan mutta äidin sydämessä kaihertaa miten lapsi suhtautuu. Kiitos.

 

Tuohon on vaikea vastata.
Jokainen kun ottaa asiat omalla tavallaan.Itse olen adoptoitu ja "tiennyt" asian ihan pienestä pitäen.En tiedä montako vuotta olin kun kerrottu,mutta muistikuvat ovat todella pienestä.
Joillekkin on taas vaikea käsitelläa asiaa kuin vasta vanhemapana,joillekkin se on vaikeaa koko eliniän.<br><br>

 

Meillä on siinä mielessä erilainen tilanne että lastamme ei ole adoptoitu vaan olen siis ollut yksinhuoltaja ennen nykyisen mieheni tapaamista. Ja lapsi pitää miestä täysin isänään. Ja parempaa isää ei voisi kyllä pyytääkään. Myös miehen suku pitää lasta ihan "omanaan".

 

minulla ihan sama tilanne kuin ap:lla (paitsi että tyttö on 5v ja sisaruksia kaksi siunaantunut) ja meinasin kertoa sitten kun tyttö on paljon vanhempi. siinä 15v tienoilla. tarkoituksena tosin on,että kun menemme mieheni kanssa naimisiin ensi vuonna,tytölle otetaan kanssa isin sukunimi ja perheensisäinen adoptio tehdään heti kun mahdollista.

 

\

minulla ihan sama tilanne kuin ap:lla (paitsi että tyttö on 5v ja sisaruksia kaksi siunaantunut) ja meinasin kertoa sitten kun tyttö on paljon vanhempi. siinä 15v tienoilla. tarkoituksena tosin on,että kun menemme mieheni kanssa naimisiin ensi vuonna,tytölle otetaan kanssa isin sukunimi ja perheensisäinen adoptio tehdään heti kun mahdollista.

Voi, ihana kun löytyi joku samassa tilanteessa oleva. :hug: Me olemme jo naimisissa ja lapsi miehen sukunimellä mutta tuota sisäistä adoptiota ei olla laitettu vielä vireille. Suunnitelmissa kyllä ollut. Millainen isä-lapsi-suhde teillä on? :wave:

 

\

Meillä on siinä mielessä erilainen tilanne että lastamme ei ole adoptoitu vaan olen siis ollut yksinhuoltaja ennen nykyisen mieheni tapaamista. Ja lapsi pitää miestä täysin isänään. Ja parempaa isää ei voisi kyllä pyytääkään. Myös miehen suku pitää lasta ihan "omanaan".

No minä en sitä ajattele siinä mielessä eriksi, isä ei ole isä.
Vain tarkoitus oli viitata tuohon tunnepuoleen ei sinällään suoranaisesti adoptioon.
Ja kyllä minä sukuun kuulun molempien puolelta vaikka adoptoitu olen.<br><br>

 

\

\

Meillä on siinä mielessä erilainen tilanne että lastamme ei ole adoptoitu vaan olen siis ollut yksinhuoltaja ennen nykyisen mieheni tapaamista. Ja lapsi pitää miestä täysin isänään. Ja parempaa isää ei voisi kyllä pyytääkään. Myös miehen suku pitää lasta ihan "omanaan".

No minä en sitä ajattele siinä mielessä eriksi että isä ei ole isä.
Ja kyllä minä sukuun kuulun molempien puolelta vaikka adoptoitu olen.

Anteeksi. En minä mitään pahaa tarkoittanut. Kiitos sinullekin kun vastasit, kaikki kokemukset luen ilolla. :hug:

 

\

Voi, ihana kun löytyi joku samassa tilanteessa oleva. :hug: Me olemme jo naimisissa ja lapsi miehen sukunimellä mutta tuota sisäistä adoptiota ei olla laitettu vielä vireille. Suunnitelmissa kyllä ollut. Millainen isä-lapsi-suhde teillä on? :wave:

:hug:
mieheni otti tytön heti omakseen, eli alusta asti saanut likka kutsua isiksi. myös mieheni suku otti likan 'omakseen' heti. vaikka ei biologista sukua olekkaan, mutta hällä väli. ja äitini sanoin; se on lapsen isä, joka lapsen kasvattaa ja mielestäni ihan oikein.

 

\

\

\

Meillä on siinä mielessä erilainen tilanne että lastamme ei ole adoptoitu vaan olen siis ollut yksinhuoltaja ennen nykyisen mieheni tapaamista. Ja lapsi pitää miestä täysin isänään. Ja parempaa isää ei voisi kyllä pyytääkään. Myös miehen suku pitää lasta ihan "omanaan".

No minä en sitä ajattele siinä mielessä eriksi että isä ei ole isä.
Ja kyllä minä sukuun kuulun molempien puolelta vaikka adoptoitu olen.

Anteeksi. En minä mitään pahaa tarkoittanut. Kiitos sinullekin kun vastasit, kaikki kokemukset luen ilolla. :hug:

En ottanut pahalla.Elä turhia anteeksi pyytele.

 

vastaan vaikka heti voin sanoa että kokemusta minulla ei asiasta ole, mutta minä kertoisin vasta siinä vaiheessa kun lapsi asian ymmärtäisi joka kantilta..siis että kyse on vain biologisesta asiasta ja mikään heidän isä-lapsi suhteessaan ei tule muuttumaan vaikka lapsi sen tietääkin.
kun noin pieni lapsi ei ymmärrä noista biologisista jutuista ja hänelle saattasisi jäädä pelko kun asia voisi tuntu epäselvältä..että isi ei olekaan oikea isi mutta isi silti! lapsen pienessä päässä asia voisi kääntyä ihan miten vaan!Jossain vaiheessa on toki hyvä kertoa kun ajattelee että jos tarvitsisi esim jonkun sairauden yhteydessä jotain biologiselta sukulaiselta niin järkytys siinä vaiheesa kun muutenkin on huolta voisi olla suuri!

mutta itse tunnet lapsesi parhaiten koska on valmis käsittelemään asian..ehkä kuitenkin vasta yli 10 vuotiaana!<br><br>

 

\

\

Voi, ihana kun löytyi joku samassa tilanteessa oleva. :hug: Me olemme jo naimisissa ja lapsi miehen sukunimellä mutta tuota sisäistä adoptiota ei olla laitettu vielä vireille. Suunnitelmissa kyllä ollut. Millainen isä-lapsi-suhde teillä on? :wave:

:hug:
mieheni otti tytön heti omakseen, eli alusta asti saanut likka kutsua isiksi. myös mieheni suku otti likan 'omakseen' heti. vaikka ei biologista sukua olekkaan, mutta hällä väli. ja äitini sanoin; se on lapsen isä, joka lapsen kasvattaa ja mielestäni ihan oikein.

Itse olen täysin samaa mieltä. Voinko laittaa sinulle joku päivä yv:tä jos vaan rohkenen mustana tästä kirjoitella?

 

No mulla on kokemusta sen verran et mulle kerrottiin kun olin just täyttäny 7v et isäksi luulema tyyppi ei olekkaan oikea isä, mut ei siitä mulle kyllä mitään traumoja jääny..

 

Kiitos tosi paljon teille jokaiselle vastanneelle!! :hug: Täällä itkua tihrustan melkein kun niin pelkäsin että jos saan kakkaa niskaan ja mieltä pahoittavia kommentteja.

 

Kiitos tosi paljon teille jokaiselle vastanneelle!! :hug: Täällä itkua tihrustan melkein kun niin pelkäsin että jos saan kakkaa niskaan ja mieltä pahoittavia kommentteja.

 

Sähän voit kertoa sen niin, että kerrot siitä, kuinka tapasit sen isän ja kuinka te rakastuitte ja kuinka lapsesi oli silloin vuoden ikäinen.

 

\

Sähän voit kertoa sen niin, että kerrot siitä, kuinka tapasit sen isän ja kuinka te rakastuitte ja kuinka lapsesi oli silloin vuoden ikäinen.

:hug:

 

Miksette ole heti alun alkaen kertoneet ettei kyseessä ole biologinen isä? Isä-lapsi-suhde olisi varmasti siinäkin tapauksessa yhtä läheinen, vaikka lapselle olisikin selvää jo pienestä pitäen, ettei kyseessä ole biologinen isä. Voisin kuvitella, että olisi kamalaa joskus teini-ikäisenä saada selville, ettei biologisena isänäni pitämä mies olekaan isäni. Kyllähän siinä iässä tiedostaa geenit ja mistä-mikäkin-piirre on peräisin-seikat, ja voi tulla aikamoinen identiteetti-kriisi, kun on 15 vuotta elämästään pitänyt itseään vaikkapa samannäköisenä tai -luontoisena kuin isänsä, ja sitten selviää ettei mitään biologista yhteyttä olekaan.

 

\

Sähän voit kertoa sen niin, että kerrot siitä, kuinka tapasit sen isän ja kuinka te rakastuitte ja kuinka lapsesi oli silloin vuoden ikäinen.

Mun mielestä toi vois olla hyvä! Lapsi sit miettii omas päässään sitä ja kyselee tarkemmin sitten kun on siihen kypsä. Asia ilmiselvästi vaivaa AP:ta, joten sen puolesta olisin kertomisen kannalla. :hug:

 

\

Itse olen täysin samaa mieltä. Voinko laittaa sinulle joku päivä yv:tä jos vaan rohkenen mustana tästä kirjoitella?

totta kai voit =)

 

\

Miksette ole heti alun alkaen kertoneet ettei kyseessä ole biologinen isä? Isä-lapsi-suhde olisi varmasti siinäkin tapauksessa yhtä läheinen, vaikka lapselle olisikin selvää jo pienestä pitäen, ettei kyseessä ole biologinen isä. Voisin kuvitella, että olisi kamalaa joskus teini-ikäisenä saada selville, ettei biologisena isänäni pitämä mies olekaan isäni. Kyllähän siinä iässä tiedostaa geenit ja mistä-mikäkin-piirre on peräisin-seikat, ja voi tulla aikamoinen identiteetti-kriisi, kun on 15 vuotta elämästään pitänyt itseään vaikkapa samannäköisenä tai -luontoisena kuin isänsä, ja sitten selviää ettei mitään biologista yhteyttä olekaan.

siis luuletko tosiaan että 6v lapsi sen ymmärtää?? saati vuoden vanha?

 

\

Miksette ole heti alun alkaen kertoneet ettei kyseessä ole biologinen isä? Isä-lapsi-suhde olisi varmasti siinäkin tapauksessa yhtä läheinen, vaikka lapselle olisikin selvää jo pienestä pitäen, ettei kyseessä ole biologinen isä. Voisin kuvitella, että olisi kamalaa joskus teini-ikäisenä saada selville, ettei biologisena isänäni pitämä mies olekaan isäni. Kyllähän siinä iässä tiedostaa geenit ja mistä-mikäkin-piirre on peräisin-seikat, ja voi tulla aikamoinen identiteetti-kriisi, kun on 15 vuotta elämästään pitänyt itseään vaikkapa samannäköisenä tai -luontoisena kuin isänsä, ja sitten selviää ettei mitään biologista yhteyttä olekaan.

Miten vajaan parin vuoden ikäinen lapsi voisi tuollaista ymmärtää jos olisimme heti alun alkaen kertoneet ja selittäneet biologiset perimät ym.? Muistan kun lapsi oli neljän vanha, yritin jotain lapselle kertoa muttei hän ymmärtänyt ollenkaan mistä puhun joten jätin asian sitten siihen.

 

\

Miksette ole heti alun alkaen kertoneet ettei kyseessä ole biologinen isä? Isä-lapsi-suhde olisi varmasti siinäkin tapauksessa yhtä läheinen, vaikka lapselle olisikin selvää jo pienestä pitäen, ettei kyseessä ole biologinen isä. Voisin kuvitella, että olisi kamalaa joskus teini-ikäisenä saada selville, ettei biologisena isänäni pitämä mies olekaan isäni. Kyllähän siinä iässä tiedostaa geenit ja mistä-mikäkin-piirre on peräisin-seikat, ja voi tulla aikamoinen identiteetti-kriisi, kun on 15 vuotta elämästään pitänyt itseään vaikkapa samannäköisenä tai -luontoisena kuin isänsä, ja sitten selviää ettei mitään biologista yhteyttä olekaan.

Miten kertoa 1 vuotiaalle semmoista? kun lapsi kipeästi tarvitsee isää, ei ole tarvetta kertoa, ettei isä ole oikeasti isä. Ainakin kannattaa miettiä, miten sen sanoo. Minä en hennoisi sanoa sillätavalla lapselle, joka on biologisen isänsä hylkäämä.
Kamalan vaikeaa. jotenkin kauniisti se pitäisi kertoa.

 

\

\

Miksette ole heti alun alkaen kertoneet ettei kyseessä ole biologinen isä? Isä-lapsi-suhde olisi varmasti siinäkin tapauksessa yhtä läheinen, vaikka lapselle olisikin selvää jo pienestä pitäen, ettei kyseessä ole biologinen isä. Voisin kuvitella, että olisi kamalaa joskus teini-ikäisenä saada selville, ettei biologisena isänäni pitämä mies olekaan isäni. Kyllähän siinä iässä tiedostaa geenit ja mistä-mikäkin-piirre on peräisin-seikat, ja voi tulla aikamoinen identiteetti-kriisi, kun on 15 vuotta elämästään pitänyt itseään vaikkapa samannäköisenä tai -luontoisena kuin isänsä, ja sitten selviää ettei mitään biologista yhteyttä olekaan.

siis luuletko tosiaan että 6v lapsi sen ymmärtää?? saati vuoden vanha?

No takuulla 6-v. lapsi ymmärtää "oikean" isyyden. Vuoden ikäinen ei tietenkään, mutta miksei sitä voisi pitää normaalissa arjessa mukana, siis luonnollisessa mielessä, ettei kyseessä ole biologinen isä. En nyt tarkoita, että joka hetki muistuttaa asiasta, vaan että avoimesta keskustelee asiasta. Mitä varhaisemmin aloittaa, sitä luonnollisempaa se on kaikille eikä sitten tule ikäviä yllätyksiä teini-iässä tms. Tämä siis mun mielipide.

 

\

\

Miksette ole heti alun alkaen kertoneet ettei kyseessä ole biologinen isä? Isä-lapsi-suhde olisi varmasti siinäkin tapauksessa yhtä läheinen, vaikka lapselle olisikin selvää jo pienestä pitäen, ettei kyseessä ole biologinen isä. Voisin kuvitella, että olisi kamalaa joskus teini-ikäisenä saada selville, ettei biologisena isänäni pitämä mies olekaan isäni. Kyllähän siinä iässä tiedostaa geenit ja mistä-mikäkin-piirre on peräisin-seikat, ja voi tulla aikamoinen identiteetti-kriisi, kun on 15 vuotta elämästään pitänyt itseään vaikkapa samannäköisenä tai -luontoisena kuin isänsä, ja sitten selviää ettei mitään biologista yhteyttä olekaan.

Miten vajaan parin vuoden ikäinen lapsi voisi tuollaista ymmärtää jos olisimme heti alun alkaen kertoneet ja selittäneet biologiset perimät ym.? Muistan kun lapsi oli neljän vanha, yritin jotain lapselle kertoa muttei hän ymmärtänyt ollenkaan mistä puhun joten jätin asian sitten siihen.

 

No mä voin vastata lapsesi puolesta että kerro, mun äidillä oli sama tilanne,olin ollu vuoden ikäinen kun äiti tapasi uuden miehen ja ei kertonut että ei ole oikea isäni.
Olin 13 vuotias kun äiti vihdoin kerto mulle ja kyllä mä olin katkera että sitten vasta kertoi,monet illat itkin asiaa ja en voinu ymmärtää miten pystyivät mulle valehtelemaan asiasta :'(
Tosin mä inhosin "isääni" mut siltikin totuus kannattaa kertoa!