Miten kertoa lapselle miksi isa ei ole mukana kuvioissa?

Hei kaikille,

Ajattelin heittaa ko. kysymyksen ilmoille, kun olen viime aikoina ruvennut itse asiaa puntaroimaan.

Minulla on vasta muutaman kuukauden ikainen poika ja asia ei viella ole jarin ajankohtainen, mutta kuitenkin mielessani on ruvennut pyorimaan ajatukset tulevaisuudesta ja siita, kuinka tulen lapselle selittamaan miksi isa ei ole lapsen elamassa mukana?

En tassa nyt kauheesti viitsi ruveta tilittamaan, mutta kaikessa lyhykaisyydessaan meilla on sellainen tilanne, etta jo alkuraskauteni aikana lapsen isa totesi, etta taa ei nyt olekkaan hanen juttunsa ja mina jain odottamaan lastamme yksin. Ihminen on sopeutuvainen ja alku shokin jalkeen mukauduin tilanteeseen minakin. Lapseni on parasta mita elamassani on tapahtunut ja, kun katson suloista poikaani ei vihalle ja katkeruudelle jaa enaan sijaa.

Erotessamme poikani isa viella kertoi tulevansa olemaan lapsen elamassa kaikin puolin mukana, mutta sittemmin syysta tai toisesta on paattanyt pistaa kaiken yhteyden pidon katki ja toistaiseksi ei ole osoittanut minkaan laista kiinnostusta lastansa kohtaan. Mina olen ilman muuta avoin lapsen ja isan valiseen suhteeseen myohemminkin, jos isa lopulta haluaa tavata lastaan, mutta valitettavasti oletettavissa on, etta nain ei tule kaymaan.

Kuten tuossa alussa jo mainitsinkin poikani on viella pieni ja asia ei ole viella ajankohtainen, mutta jostain syysta mieltani on jo nyt ruvennut askarruttamaan kuinka tulen lapselleni kertomaan miksi isa ei ole hanen elamassaan mukana sitten, kun han tata rupeaa minulta kyselemaan. Haluan loytaa viella sellaisen vastauksen, jossa lapsen ei tarvitse kokea tulleensa millaan tapaa hylatyksi tahi ruveta mustamaalaamaan isaa hanelle vaikka isa ei olekkaan mukana kuvioissa.

Kuulisin mielellani kuinka te muut mahdollisesti samassa tilanteessa olevat olette asian ratkaisseet tai ajatuksianne siita, kuinka mahdollisesti tulette tuohon isa kysymykseen omalle lapsellenne vastamaan.

*piti esittaa lyhyt kysymys ja tulikin kirjoitettua nain pitkalti, Sorry*

 

Hei,

mulla ei ole kylläkään vastausta , mutta saman asian edessä olen aikanaan...
Mun rinsessani on nyt 10kk vanha .
Lapseni biologinen alullepanoja -isä on näet hieman liian latautunut sana häntä kuvaamaan - on aikamoinen viriilöi auervaara ja muutoinkin sotkunsa keitellyt , tässä jo lyhyen ajan sisään.
Maanitteluista ja muista taivutteluista ja kyselyistä huolimatta - hänestä ei ole isäksi. ei rahallisesti aikä rakkaudellisesti. Ja tähän(kin) on hyvinhyvin epätodennäköistä mikää satumainen jeesustelu että hällä mieli muuttuisi...
Todistusaineistoa vastaisesta näet on liikaa ... ja aikas narsistinen tyyppi, joten lastani suojellakseni haluan jatkossa(kin) kyllä saada melkoiset vakuudet siitä että hänestä olisi jotain iloa lapselle.

Ja tämä mies ei edes ole isyyttään paperille hoitanut - jo siitä mennään käräjille. Puhumattakaan muista isyysvastuista...
Itse en oikeastaan hältä realistisesti muuta odotakaan , kun edes sen nimen. Ettei sitä osaa identiteetistään lapsen tarvitse myöhemmin jahkata.
Mutta eiköpähän tähänkin mene vuosia ...

Meidän tapauksessa lapseni on tavannut sukua miehen puolelta - vaikkei isäänsä kertaakaan. Bioisovanhemmat nimittäin. Kerroin heille ohi tämän pakoilijan.
Toivottavasti se korvaa jotain isän puutteesta jatkossa, mene ja tiedä.
Tämä tie ei ole mulle helppo - toivon että lapselle siitä on iloa.

Itse ajattelen että lapselle kertoessa:
- pitää olla suht rehellinen - ettei lapselle tule kuitenkaan ihan mahdottomia pilvilinnoja
- korostaa omaa rakkautta ja halua saada ja pitää lapsi
- olla tosiaan mustamaalamatta isää - kuitenkaan sankaria ei ainakaan tästä miehestä voi tehdä
- eri ikäkausina vastaus on varmaan erityylinen ? pienelle, kouluiässä, murrosiässä - lapsen ymmärryksen mukaan
- vastaus riippunee myös sillosiesta muusta perheemme elämäntilanteesta , onko isänkorviketta tms tarjolla ?
- itse kerron isän nimen ja muut faktat joka tapauksessa , biomummo näyttänee kuviakin ...

Mutta ideat ovat tervetulleita tännekin.
Olen joiltain isättömiltä asiaa kyselytkin, yhtä vastusta ei taida olla.

 

Isa on narsisti..."haluu" NIIIN olla lapsen elamassa, mutta en kuitenkaa usko etta kykenis edes olemaan isa..haluis vaa mut takasin ja lapsenhan kautta se on helppo kontrolloida mua...mutta minkas teet...joo yhdyn vastaukseen etta en nyt itsekaan mustanmaalaamaan "isaa" lahde, vaikka viha hanta kohtaan on suuri mutta haluan etta lapsi saa itse tehda omat johtopaatoksensa isastaan ilman etta hanelle on kerrottu etukateen mitaan!!!

mut joo naa on vaikeita asioita...laittakaa jotain viestii tanne ne kenella on taa jo tapahtunut!

 

.... ja joskus huumormielellä olen minä spekuloinut että jkos siinä vaiheessa kun kertomisen aika tulee - tämä heppu olisi muuttanut pois maasta tai vaikka koko pallolta (siis heittänyt veivinsä) olisi helpompaa kertoa jokin tekaistu sankaritarina - kuinka iskä oli hieno mies ja pelasti maailman ja ihmisiä mutta nukkui pois,,,
Siis se kai olisi ainoita tapoja säilyttää lapsen usko isään, ja vähiten pahaa mieltä tuottava vaihtoehto ...

No siis yllämainitulla tavallahan en tee, kuitenkaan .

Ystävien ja tuttavien lapsista tai aikuisista ne, jotka ovat isää vailla kasvaneet - osa pitää tilannetta ihan normaalina .
Osalla ei ole minkäänlaisia tunteita tai angsteja isä-asiasta , osa kuulostaa haluavan pysyä tiukasti erossa koko isästä.
Yhteispiirteenä on se , että ainakin 20v ja up - tajuavat että isä itse teki valintansa, ja sen myötä ei ole lapsensa rakkautta, kaipuuta tai mitään ansainnut.

Vertaispuolelta on myös semmoinen näkökulma, että äidin asenmne tarttuu. Eli jos äiti kaipaa ja unelmoi koko ajan menetetyn tai olemattoman isän perään, tai häpeää tilannetta - lapsi voi heijastella samaa.
Jos taas ollaan ja eletään että tilanne on status quo - eli voimassa oleva ja hyvä juttu , lapsikin niin uskoo ja niin elää ...

Yks nyanssi esim päiväkoti-ikäisellehän on sanoa että isä ja äiti erosivat jo hyvin varhain (eivät halunneet asua saman katon alla, oli riitoja jne jne ) , ehkä se menee kavereiden kans läpi helpommin kuin 'sulla ei ole isää' ... ??? Eronneita kun jo päiväkodissakin on varmaan muitakin, valitettavasti ja onneksi (siis oman lapsen kannalta) .

 

Itse samassa tilanteessa kanssasi! Täysin... ja todennäköisesti samoin ajatuksin, sillä kirjoituksesi oli melkein kuin omani.
Harmi kun ei ole tullut vastauksia kokemusten pohjalta, että miten on lapselle isästä kerrottu...Itsellä tyttö 3kk ja tottakai nyt jo miettii miten reagoida kun lapsi alkaa ihmetellä. Haluaisin tietää miten esimerkiksi koeputkihedelmöitettyjen lapsien äidit pärjäävät mahdollisen "isä-kaipuun"kanssa.
Sinä "pregnu" olet kuitenkin onnekas, että sinulla on sentään lapsesi isän vanhemmat mukana. Minulla se ei valitettavasti ole mahdollista.

 

Meillä ei ole ilmaantunut mitään isäkaipuuta, sillä isää ei ole kun lapset ovat saaneet alkunsa lahjoitetuilla siittiöillä. "Kysymyksetkin" ovat olleet lähinnä toteamuksia siitä, että joissakin perheissä on isä, joillakin lapsilla on isä joka ei elä heidän kanssaan, joillakin on kaksi äitiä jne.

 

Kiitos vastauksestasi! Itsekin olen ajatellut vastailla lapselleni juuri kirjoittamallasi tavalla, eli perheitä on monenlaisia, mutta kaikki yhtä arvokkaita. Ihana kuulla, että sitä isäkaipuuta ei välttämättä tule, sillä minunkaan tytöllä ei ole mahdollisuutta omaan biologiseen isään. Olisi kiva kuulla lisää kokemuksiasi!

 

täällä kanssa sama mietinnässä.. ollut jo yli 3 vuotta. Ja vieläkään ei kukaan ole osannut sanoa miten pitäisi kertoa.. eikai siihen vaan ole olemassa mitään vastausta,pitää itse miettiä mikä omassa tilanteessa se paras tapa.

Mulla siis päälle 3v tyttö jonka isä jätti minut aika samantien kun testi plussaa näytti. Ja väittänyt sen jälkeen kaikille että hankkiuduin raskaaksi,mikä ei todella pidä paikkaansa.
Ja ei siis ole koskaan tyttöä tavannut. isän puolelta onneksi on isovanhemmat ym jonkunverran tekemisissä.

Sitten minulla on myöskin 6,5kk poika. Ja hänen isänsä ei myöskään kuulu pojan elämään. (juu,hyvä tuuri ollut minulla..)
Eli lyhyt suhde oli,ehkäisyä ei käytetty ja aluksi oli siis mieskin innoissaan vauvasta ja asunnon ostimme yms.
Sitten kävi miehestä selviämään tosi kamalia puolia,huusi ja raivosi mulle ja mun lapselle,heitti meidät ulos keskellä yötä,sai kaikki asiat käännettyä mun syyksi sun muuta. Niin en kestänyt siinä suhteessa olla. Mies oli vielä kuvioissa jonkun aikaa vauvan tiimoilta,mutta sitten ihan yhtäkkiä pisti välit poikki ja vaihtoi puhelinnumeronsa.

Niin,ja lastenvalvojalle oli sanonut että ei aio olla tapaajavanhempi,mutta itselleen voi pojan ottaa.
Että näin.. Ei siis ole koskaan poikaa nähnyt.

Niin,mutta aiheeseen,mä oon tytölle vastannut että hänelläkin on isä,joka asuu omassa kodissaan. Vielä tähän mennessä on riittänyt tuo,ei häntä kiinnosta sen enmpää. Mutta varmasti lisäkysymyksiä on luvassa.
Kai se on vaan oltava rehellinen,samalla laittaen sivuun ne omat negatiiviset tunteet näitä "miehiä" kohtaan.
Joskus joku asiantuntija sanoi että lapsi tykkää kun etsii hänestä isän piirteitä ja kertoo tyyliin "nuo nätit siniset silmäsi olet perinyt isältäsi.."
Ikinä ei saa lapselle isää haukkua,sillä lapsi tiedostaa että hänessäkin on isää,joten se tuntuu lapsesta kuin häntäkin haukuttaisiin.

Mutta koitetaa me kaikki pärjäillä noista nykyajan vastuuttomista miehistä huolimatta!!
On se sentään hyvä että me naiset osaamme vielä vastuumme kantaa ja huolehtia lapsistamme!