Miten käytännössä hoituisi eskariin meno?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Eli meillä on juuri ja juuri alle 3km matkaa eskariin, joten poika ei pääse siihen taksikyytiin. Meillä on myös 4v ja 1v lapset. Minulla on auto käytössä lähes joka päivä, joten tämä ei ole ongelma oikeasti siis, mutta mietin asiaa, että entä JOS minulla ei olisi sitä autoa. Millä minä veisin sen pojan eskariin joka päivä ja hakisin sieltä?
 
minä
mulla ei ole ajokorttia ekä autoa,eskariin matkaa reilu 2km. vanhin on jo koulussa mutta 3v kotona. kesät talvet kävelty edes takaisin,tuleehan siinä kilometrejä mutta oma on valintani. pari kertaa jätetty eskari väliin kun pidetty vain "vapaapäivä"
 
ap
Aika hankalaa tuo kävellen menokin käytännössä, kun kahtena päivänä tuo 4v menee kerhoon. Eli 1v joutuisi olemaan koko aamupäivän tälläisinä päivinä rattaissa istumassa, koska eskari alkaa 8:30 ja kerho klo 9. Eskarilta kerholle kävelee 10min. Eli 20min jää siinä odotusaikaa. Kerho loppuu 11:45 ja eskari 12:30 eli odotusaikaa olisi taas. Plus että puolituntia kestää kävellä aina kotoa eskarille ja eskarilta kotio. Niin ja eskarin alkaessa 1v siis on jo 1,5v melkeinpä.

Bussilla? Mikä se on?

Entä jos ja kun sataa vettä kaatamalla? Kauhea räntäsade?
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmenpojanäiti:
siis saako eskariin taksikyydin jos on yli 3 km matkaa??????????
Lain mukaan se raja on 5km, mutta monessa paikassa se on 3km.
Siis eskariinkin? Eiköhän tuo koske vaan kouluja :eek: eskarihan on vapaaehtoinen.
No tälläinen info luki meidän eskarihakemuksessa. Eskari on vapaaehtoinen, mutta koska sen käytännössä käy liki jokainen niin onhan siihenkun toki omat säädöksensä.
 
kikka
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja kolmenpojanäiti:
siis saako eskariin taksikyydin jos on yli 3 km matkaa??????????
Lain mukaan se raja on 5km, mutta monessa paikassa se on 3km.
Siis eskariinkin? Eiköhän tuo koske vaan kouluja :eek: eskarihan on vapaaehtoinen.
Kyllä ainakin Kouvolan seudulla koskee eskarilaisiakin tuo 3km raja kuljetuksiin!
 
vieras
Me on menty nyt kaksi vuotta kävellen. Isä vie lapset (eskari ja eppu) aamulla töihin mennessään jos ehtii, leikkivät siinä pihalla sitten ennen kellon soimista jos isän pitää aikaisemmin töihin. Muuten minä vien käyden. Kerhoon jos mennään, niin sinne on vielä + 1 km.

Iltapäivällä minä haen koululaiset 2 pienemmän kanssa joista toinen kävelee ja toinen kärryssä. Hyvin jaksaa 4-vuotias kävellä ja jollei jaksa, niin nyt on aika harjoitella!

Miten ihmeessä ihmiset eivät enää osaa organisoida päivän tunteja arkiliikunnan ympärille?
 
No jos minä veisin ensin aamulla pojan eskariin ja hakisin iltapäivällä niin siinä tulisi kävelykilometrejä 12km tuolle 4veelle. Minusta aika paljon. Vaikka ei tosiaan ole jalattomia lapsia niin on tuo 12km tosi paljon.
 
vieras
Me kuljetaan kävellen. Koko sakki mukaan ja kävelemään ja iltapäivällä hakemaan. Joskus me pyöräillään, kun meillä on peräkärry pyörään. Voiko kukaan oikeasti olettaa, että ei tarvis kuljettaa, jos on pieniä lapsia? Totta kai pitää. Ei se invalidisoi, jos on pieniä lapsia. Kerhossakin käytetään lapsia kerran viikossa.

Se vaatii organisointia ja halua selvitä.
 
minä
Naapurissa näin ja heillä isä vie aamulla eskarin, kotiin eskari tulee taksilla (kun matkaa ei ole tarpeeksi mutta taksissa oli tilaa saivat kuljetuksen tosin maksullisen, mutta kuitenkin)
 
no jopas jotakin
Kuin voi olla niin että eskariin saa kyydin? :eek: Kun eihän eskarilainen saa yksin kulkea matkaa joten aina on oltava saattaja mukana ja sillä oletuksella vanhemmat vastaavat kyljetuksesta kun taas koululainen on yksin kulkeva joten saa taksikyydin jos matka liian pitkä =)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Me on menty nyt kaksi vuotta kävellen. Isä vie lapset (eskari ja eppu) aamulla töihin mennessään jos ehtii, leikkivät siinä pihalla sitten ennen kellon soimista jos isän pitää aikaisemmin töihin. Muuten minä vien käyden. Kerhoon jos mennään, niin sinne on vielä + 1 km.

Iltapäivällä minä haen koululaiset 2 pienemmän kanssa joista toinen kävelee ja toinen kärryssä. Hyvin jaksaa 4-vuotias kävellä ja jollei jaksa, niin nyt on aika harjoitella!

Miten ihmeessä ihmiset eivät enää osaa organisoida päivän tunteja arkiliikunnan ympärille?
No jos minä veisin ensin aamulla pojan eskariin ja hakisin iltapäivällä niin siinä tulisi kävelykilometrejä 12km tuolle 4veelle. Minusta aika paljon. Vaikka ei tosiaan ole jalattomia lapsia niin on tuo 12km tosi paljon.
Se kuulostaa paljolta, mutta ei tuo nyt niin mahdotonta ole. Jos me teemme kauppareissun samalla, niin parhaina päivinä tulee nyt 5-vuotiaalle 15 km. Eihän sitä juosten tarvitse taittaa sitä matkaa, vaan kuulostellen ja katsellen.
 
näin
Alkuperäinen kirjoittaja no jopas jotakin:
Kuin voi olla niin että eskariin saa kyydin? :eek: Kun eihän eskarilainen saa yksin kulkea matkaa joten aina on oltava saattaja mukana ja sillä oletuksella vanhemmat vastaavat kyljetuksesta kun taas koululainen on yksin kulkeva joten saa taksikyydin jos matka liian pitkä =)
mikä kieltää eskarilaista kulkemasta yksin eskariin????? meillä kulkee yksin, eikä kellään ole ollu mitään sanomista siihen
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja näin:

Meidän kunnassa ei saa päästää eskaria yksin kulkemaan. Vanhempien pitää saattaa. Ihan on viralliset ohjeet.
 
Mulla saattaa syksyllä tulla ongelmia tämän asian suhteen. Jos mun pitää toiselle paikkakunnalle kouluun, niin likka pitää viedä päiväkotiin jo ennen eskarin alkua. Päiväkoti kuitenkin aukiaa klo:7 ja linja-autot lähtee ennen sitä. Samoin likan isä lähtee töihin puoli 7. Miksi ei voi päiväkoti aueta vaikkapa puoli 7. :snotty: Aika moni täällä kulkee toisella paikkakunnalla töissä.

En mä oikeen viittisi mun isälle viedä likkaa aina aamulla ennen seittemää ja sitten isä veisi likan päiväkotiin. Onneksi tässä on aikaa järjestää asioita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Scarlett O Harava:

Hmmm ... että mulla ny muisti pätkii mutta jotenki mulla olis semmonen kutina että hoitoa olis tarjottava niin että se alkais aikasemmin jos tarve vaatii? Ja tää on vaan kutina mutta kysäseppä sieltä ja kerro tuo ongelma sinne päiväkotiin kun eihän se olis kun ½ tunnin heitto siihen alkamiseen. =)

Kertokaahan jos jollain muulla on tietoa asiasta. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Melisa:

No sitten varmaankin tarjottaisiin pph:ta. Siinä sitten olisi ongelmana likan kulkeminen päiväkotiin eskariin.

Saako tuon taksikuljetuksen pph:n ja eskarin välille? Likan nykyisen hoitajan luota taitaa olla yli 3km matka päiväkotiin. Täällä siis on rajana kanssa tuo 3km.
 
Yhteistyössä