Miten ja missä vaiheessa kuukautiset puheeksi tytön kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja "Hillla"
  • Ensimmäinen viesti
"sini"
Meilläkin lapset ovat jo ihan pieninä tuleet tietoiseksi kuukautisista, niin pojat kun tytötkin. Ovat kyselleet esim. siteistä eli miksi naiset käyttävät vaippoja. Olen aina selittänyt ikätason mukaan. Kenellekkään ei ole tullut traumoja. Nyt lähes täysi-ikäiset osaavat avoimesti puhua seksistä ja ymmärtävät turvaseksin merkityksen. Se nyt ei ehkä ihan tähän asiaan kuulu.

Yhdellä meidän tytöistä opettaja kertoi jo1-luokalla hyvinkin seikkaperäisesti lisääntymisen, sukupuolielämästä, kuukautisista yms. Se ei ehkä ollut ihan vielä 7-vuotiaan tasoista..
 
"Sari"
Meillä 8 v tyttö on tiennyt jo parin vuoden ajan, että naislla tulee kuukautiset. En ymmärrä, miksi asiaa pitäisi peitellä lapsilta. Oli varmaan jo unohtanut asian, mutta nyt tuli taas puheeksi, kun kaveri on esimurrosiässä. Finnejä pukkaa ja kainalohiki haisee. Juteltiin samalla muistakin tulevaan teini-ikään kuuluvista asioista.

Mielestäni on typerää kasvattaa lapsia pussissa.
 
vierass
Mun äiti ei koskaan varsinaisesti kertonut kuukautisista. Silti tiesin täysin mistä on kyse. Varmastikin asia oli tullut tutuksi normaalin elämän myötä, koska asiaa ei peitelty.
 
pedomammat
[QUOTE="sini";29626752]Nyt lähes täysi-ikäiset osaavat avoimesti puhua seksistä ja ymmärtävät turvaseksin merkityksen.[/QUOTE]

Ihan kuin olisi normaali ja positiivinen asia että murrosikäiset puhuvat avoimesti seksistä vanhempiensa kanssa!?
 
"teetee"
Kun kertoo, niin kannattaa kertoa myös että voivat olla hyvin kivuliaat. Lisäksi siteitä kannattaa olla kotona saatavilla, joitakin voi hämmentää itse hankkia etenkin jos kaverit eivät ole kypsyneet samaan tahtiin.
 
Vier
Minä kysin joskus, oliskohan ollu 8-9 vuotiaana mitä on kuukautiset, äiti sanoi kertovansa sitten kun olen vanhempi. En jaksanut odottaa joten otin lääkärikirjan ja luin siitä sitten...Itselläni alkoivat 11-vuotiaana, äiti kyllä suhtautui hyvin sitten. Itselle oli järkytys kun olin luokalla varhain kehittynyt...
Äiti osti steitä mutten tykännyt niistä, hankala olis ollu esim. koulun liikuntatunneilla. Siirryin hyvin pian tamponeihin sitten jotka ostin itse.
 
Heti kun asiasta on udeltu.
Meillä 6v tyttökin tietää että naisille tulee kuukautiset.
Ikätason mukaisesti olen kertonut.

Itse muistan miten kamalaa nuorena oli kun vuoto alkoi. Kukaan ei ollut kertonut kuukautisista. Sitä jotenkin häpesi. Kuukautisten alkaessa laitoin suojaksi sukan.:|
 
Lisäksi...
kannattaisi kertoa myös niistä murrosiän muista oireista: hiusten rasvoittumisesta vaikka juuri olisi pessyt (ja miksi se ei johdu väärästä shampoosta), hien hajusta ja deodoranttien käytöstä, vaatteitten vaihtamisesta tarpeeksi usein, rintojen aristamisesta, rintojen kasvusta, rintaliiveistä ja miksi niitä olisi hyvä käyttää.

Ja varsinkin sitten ihon hoidosta. Meillä äiti ei millään tavalla ihonhoitoon opastanut. Ja ei, siihen aikaan ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta lukea asiasta netistä. Toki netti oli olemassa, mutta ei sitä ollut vielä edes kirjastossa (yleisökone). Lehtiin minulle ei annettu rahaa (että olisin voinut ostaa jotain kauneus&terveys lehtiä). Pesin siis kasvoni käsisaippualla, kosteusvoiteista ei mitään tietoa, kuorinnasta puhumattakaan. Äiti antoi mulle jotain sen vanhoja meikkejä, taisivat tosin olla jotain ripsari-luomiväri -settiä. Ja tähän päälle murrosiän akne, joka alkoi 7. luokalla ja kesti lukioon saakka (lukiossa aloitin e-pillerit jotka sitten auttoivat). Toki äiti raahasi mua kosmetologille, mutta eipä sekään selittänyt mitään oikeaoppisesta ihon puhdistuksesta.

Ai niin, ja vielä kannattaisi mainita niistä mielialan vaihteluista. Kuinka ensin on hyvä mieli ja sitten tekee mieli potkia ovia ja kaikki on niin huonosti. Että se kuuluu siihen ikään. Ja että kannattaa kertoa, että joskus sellainen muutaman päivän synkkämielisyys voi olla PMS -oire, joka kertoo että menkat ovat tuloillaan.

Särkylääkettä tytön omaan kaappiin tai koululaukkuun.

Epäsäännölliset menkat eivät ole sairaus, vaan jopa ihan normaalia murrosiässä. Muutaman vuoden kestää ennenkuin kierto tasoittuu eikä siihen kannata aloittaa mitään e-pillereitä. Tytöille voisi neuvoa, miten omaa kehoaan tarkkailemalla ja kuuntelemalla voi tietää paljon asioita.

Niksejäkin voi jakaa. Esim. pyyheliina lakanan alle suojaamaan patjaa, nenäliinaa tai muuta pehmeää paperia yöksi pyllyvakoon ettei veret leviä. Menkkojen aikaan kannattaa pitää tummia housuja, saunassa käydessä pefletti (mieluusti kertakäyttöinen), tuore veri lähtee kylmällä vedellä, sappisaippuaakin voi kokeilla. Kuivunut veri taas ei välttämättä lähde täysin pois ollenkaan.
 
Ai hitto, pitäisiköhän ostaa siteitä vessaan, jotta lapsi saisi ihmetellä niitä. Ilmeisesti luonnollinen tapa aloittaa kuukautiskeskustelu. :D

Me ollaan samoilla linjoilla niiden kanssa, jotka ovat jutelleet asioista alusta asti kiinnostuksen mukaan. Kuukautisten suhteen tulee ehkä jokin tekninen opastus ajankohtaiseksi parin vuoden päästä siitä, miten kuukautissuojia käytetään.
 
tyttö.
Alkuperäinen kirjoittaja Lisäksi...;29627079:
Niksejäkin voi jakaa. Esim. pyyheliina lakanan alle suojaamaan patjaa, nenäliinaa tai muuta pehmeää paperia yöksi pyllyvakoon ettei veret leviä. Menkkojen aikaan kannattaa pitää tummia housuja, saunassa käydessä pefletti (mieluusti kertakäyttöinen), tuore veri lähtee kylmällä vedellä, sappisaippuaakin voi kokeilla. Kuivunut veri taas ei välttämättä lähde täysin pois ollenkaan.
Tuollainen aiheella mässäily ei ole normaalia.
 
"muumimamma"
Mun 6vuotiaani on tiennyt jo ehkä pari vuotta, että äidillä on" naisten vaivat" ja silloin tulee verta ja tarvitaan siteitä. Ja että kaikille naisille ne tulee ja liittyy vauvojen saamiseen. Mä olen kertonut niin että jokakkuukausi äidin masussa kypsyy uusi vauvansiemen ja jos se ei lähde kasvamaan vauvaksi niin vuotaa verisenä vuotona pois. Ja juu, senkin 6vuotiaani tietää, että äidin siemen tarvii isiltä toisen siemenen ja ne yhtyy ja siitä kasvaa se vauva. Lapsi tietää teoriassa vieläpä miten isin siemenen saa menemään äidin masuun. Ei noissa jutuissa ole mitään häpeällistä tai outoa, normaalia elämää. Ja on varmasti olemassa vaikka kirjoja, joista voi antaa lapsen lukea tai lukekaa yhdessä asioista.
 
Miten jollakulla voi olla noin estynyt ja ahdistunut suhde normaaliin ihmiskehon toimintaan? Ei siinä kuukautisveressä kylpeä tarvitse, mutta kannattaa ehkä päivittää tabuisuutensa tälle vuosituhannelle.
auts. Tämä veressä kylpeminen oli toki vaan kielikuva, mutta sai mun tylsistyneet aivoni laukkamaan..:x:xmas:

Äiti on valmistellut sulle kylvyn.. :ashamed:


( mun pitäisi nyt nousta tästä, alan taantua hyvin huolestuttavasti, jutut alkaa olla sitä luokkaa )
 
  • Tykkää
Reactions: MolliMelooni
"Eeva"
Miten jollakulla voi olla noin estynyt ja ahdistunut suhde normaaliin ihmiskehon toimintaan? Ei siinä kuukautisveressä kylpeä tarvitse, mutta kannattaa ehkä päivittää tabuisuutensa tälle vuosituhannelle.
Kyse ei ole tabusta vaan siisteydestä, hygieniasta ja hienotunteisuudesta. Oikein kasvatettu nainen eirassaa römpsänsä lastensa nähden eikä levittele verisiä rättejä ympäriinsä.
 
[QUOTE="Eeva";29627947]Kyse ei ole tabusta vaan siisteydestä, hygieniasta ja hienotunteisuudesta. Oikein kasvatettu nainen eirassaa römpsänsä lastensa nähden eikä levittele verisiä rättejä ympäriinsä.[/QUOTE]

Hyvin kasvatettu ihminen tuntee muunmuassa lisääntymisen salat ja sen, mitä ihmiskehossa tapahtuu esim. kuukautisten aikaan. Toivottavasti kukaan aikuinen ei ole niin "hienotunteinen", että jättää kertomatta lapselleen normaaleista, ihmisen elämään liittyvistä asioista avoimesti vain hygienian takia. Kenen tunteita sellaisella hienotunteisuudella säästetään? Vanhemman estot perivän lapsen vai ruumiintoiminnoista puhumisesta ahdistuvan aikuisen?
 
"Eeva"
Hyvin kasvatettu ihminen tuntee muunmuassa lisääntymisen salat ja sen, mitä ihmiskehossa tapahtuu esim. kuukautisten aikaan. Toivottavasti kukaan aikuinen ei ole niin "hienotunteinen", että jättää kertomatta lapselleen normaaleista, ihmisen elämään liittyvistä asioista avoimesti vain hygienian takia. Kenen tunteita sellaisella hienotunteisuudella säästetään? Vanhemman estot perivän lapsen vai ruumiintoiminnoista puhumisesta ahdistuvan aikuisen?
8 vuotias poika ei tarvitse eikä halua tietää mitä äidin pikkuhousuissa tapahtuu. Äiti on itsekäs ja ajattelematon jos innostuu kertomaan kauhutarinoita emättimen eritteistä ja PMS-oireista pienelle reippaalle miehenalulle.
 

Yhteistyössä