miten itkeminen/päivittäin todella paha mieli vaikuttaa

vauvaan masussa,olen kulut siitä että lapsi saa ainakin stressihormooneja enemmän ja voi syntyessään olla itkuisampi,mutta voiko jotain muuta haittaa olla?

Nyt ollu abaut parisen viikkoa paha mieli päivittäin ja hirvee stressi miehen kanssa,siitä tullu ihan hirviö ja mua niin kaduttaa tää lapsi ja raskaus,poiskaan sitä ei enää saa

 

Ei se pari viikkoa varmasti vaikuta mitään, älä turhaan tuosta stressaa :hug:

 

Niin ja jos mies on sen pahan olon aiheuttaja, ehdottaisin vaikka tilapäistä eroa tilannetta selkiyttämään. Sinulla on täysi oikeus nauttia raskaudestasi ja suojella sekä itseäsi että vauvaa.

 

Oma isäni kuoli äkisti kun olin raskaana, ja tulipa itkut jos toisetkin tirautettua ja öisin näin painajaisia sekä kuljin kuin sumussa ainakin kuukauden, tyttö itkeskelee erittäin vähän, vain syystä, esim. nälkä tai väsynyt. Tämän iloisempaa lasta saa hakea, ja näin myös monet muut sanoneet.

 

Mulla raskausaika oli henkisesti erittäin rankkaa aikaa ja mietin ihan samaa kuin sinä nyt, mutta meille syntyi helppo vauva. Olin varma että sillä stressin ja kyynelien määrällä vauvakin on jo alkuunsa itkuinen ja stressaantunut, mutta ei onneksi ollut..

 

Itselleni kanssa kävi niin että miehen kanssa tapeltiin tosi paljon ja inhosin itseäni ja raskauttani. Osannut yhtään nauttia. Ja nyt se kaduttaa todella paljon. Tiedän että on vaikea yrittää kun toinen vetää matalaksi vieressä. Mutta yritä nauttia ettet joudu katumaan =)

 

Ehkäpä miestäsi hirvittää isäksi tuleminen ja siksi käyttäytyy noin.Ehkä teidän molempien olisi hyvä käydä keskustelemassa perheneuvolassa.Se helpottaa.Kokemusta on.Voit mennä toki yksinkin jos mies ei tahdo mukaan.

 

Koitahan jaksella. Miten sulle saataisiin parempi mieli? Koeta sulkea pois mielestä ne vaikeudet ukon kanssa ja keskity odottamaan ihmeellistä pientä ihmistä. Käy pitkillä kävelyillä ulkona, jos suinkin kykenet, rentouta itteäsi kuuntelemalla klassista musiikkia ja lueskelemalla hyviä kirjoja. Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu - usko pois!

 

Enpä ole osannut enää ajatellakaan asiaa, mutta minulla raskausaika oli yhtä h*lvettiä miehen kanssa, minulla sydän hakkasi ja rytmihäiriöt vaivasivat melkein koko raskauden ajan ja itkin päivittäin. ja ylipäätään se jatkuva jäytävä ahdistus oli h*lvetillistä. Niin, oma lapsi kyllä on ns "vaativa lapsi", en vain ole ajatellut että se voisi olla raskausajasta johtuvaa. VOIKO?

 

Mullakin oli raskaudenaikainen masennus ja suurin syy siihen oli mies ja hänen käytöksensä. Näyttäisi olevan niin, että isäksi tuleminen ja kasvaminen uuteen rooliin ottaa toisille miehille koville. Joku ehdotti perheneuvolaa ja suosittelen sitä myös lämpimästi. Itselleni siitä oli korvaamaton apu.

Ja se lapsi. Niin aurinkoinen ja helppo :heart:

 

pahaa mieltä ollut jo kauemmin,mutta nyt viimeset pari viikkoa ollu joka päiväistä ja loppua ei ole näkyvissä,ehkä suhde loppuu ja ei se paranna mieltä yhtään.toisaalta tommosen ihmisen kanssa ei voi oikein olla,mutta en nyt halua erotakkaan,ei tää ole hyvä hetki sellaselle.

perkele mies sai mut tekemään lapsen,sanoin etten sitten varmasti halua yh:ksi,nyt on myöhäistä peruuttaa,yh:na olin onnellisin aikasemmin kun oli nuo kaksi,nyt tuskin pärjäisin/jaksaisin 3 kanssa,yksi kouluun,yksi tarhaan,yksi vastasyntynyt eieieie,en usko että jaksaisin kovinkaan hyvin

 

Voi voi Muistan niin hyvin sen oman tunteeni, kun olin jo antamassa lasta poiskin jossain vaiheessa. En iloinnut raskaudesta, vaan itkin ja itkin kaiken päivää. Miten nyt osaisin auttaa sinua, ettet kulkisi samoja raskaita latuja...

Hae apua nyt heti, se perheneuvola on hyvä paikka ja tuossa tilanteessa he ottavat sinut sinne "jonon ohi". Mielestäni voisit myös ottaa aikalisän miehen kanssa. Jos ette voi fyysisesti olla erossa sopikaa ainakin, että annatte toisillenne tilaa ja riitely ei ole sallittua.

Minua lohdutti se, kun ymmärsin ettei mitään asioita tarvitse päättää tai lyödä lukkoon tässä ja nyt. Sitä voi antautua ajan virtaan ja yrittää olla huolehtimatta liikaa. Asioilla on tapana järjestyä ennemmin tai myöhemmin.

 

Mielestäni sinulla on kuitenkin resurssit yh:ksi, jos aiemmin olet yh ollut. itse tuomitsin itseni ja pelkäsin muiden suhtautumista niin paljon, etten uskaltanut heti "odottaa yksin", vaan sinnittelin miehen kanssa lapsen syntymään asti ja altistin lapseni kaikelle sille kamaluudelle mitä kävin läpi.

 

Mulla kans aurinkoinen ja helppo lapsi, vaikka olin todella ahdistunut, aivan fyysisin oirein, raskauden viimeiset n. pari kk.

MUTTA, lapsi syntyi 3 vko etuajassa ja hyvin pienenä. Uskon, että osasyynä oli ahdistukseni, jota ei valitettavasti edes ammattiapu helpottanut. Kuulemma stressanneiden odottajien lapset ovat luonteeltaan ujompia, varautuneempia ym. kuin muut. Vaikeahan sitä on vauvasta sanoa.

 

kiitos kannustavista viesteistä! mä en helpolla valita,mutta joku raja on munkin kestävyydellä.sanotaan nyt suoraan osa asioista,mies uhkailee tekevänsä mulle/lapsille jotain joskus suuttuessaan (en usko että tekee) katteettomia lupauksia koko-ajan,nyt vaan mun mielestä tahalleen hakee riitaa,haukkuu lapsille niitten isää kokoajan,uhkailee mulle lasten isälle tekevänsä jotain koska se rakastaa mua vielä,

uhkailee toisilla naisilla kun suuttuu,pelikoukussa totaalisesti,elättäny sitä olen pitkään koska se pelaa rahansa,uskokaa tai älkää on myös murtanut mun jalan,olen herännyt siihen kun se kuristaa mua (ei ole raskauden aikana tehnyt mitään väkivaltasta paitsi henkistä) ym paljon ilkeilevää käyttäytymistä mua kohtaan jos jostain asiasta sanon tai suutun.

nyt monet ajattelee että hullu kun oon tehnyt lapsen sen kanssa,totta,tiedän itsekkin,mutta rakastin ja rakastan sitä edelleen ja paljon.

joku puhui perheneuvolasta,itseasiassa siellä käytiin tänään toisen lapsen kanssa kun sille on vähän vaikeeta isänsä ja mun ero,ensi kerralla mennään sinne nykysen miehen kanssa,mutta en mä voi siellä kaikkea näitä kertoa enkä missään muaallakaan.

 

Tuo mitä kerroit lisää kuulostaa kyllä hälyttävältä Peliriippuvuus ja väkivaltaisuus ovat isoja ongelmia, joita toinen ei voi muuttaa. Yleensä tällaiset ihmiset vetävät puoleensa läheisriippuvaisia. Voisitko olla sellainen? Omaa ja toisen roolia kannattaa miettiä rauhassa. Jos parisuhde ei ole tasavertainen, on lähtökohdat huonot. Yksin pärjää paremmin kuin huonossa voimia kuluttavassa suhteessa. Hae ulkopuolista keskusteluapua.

 

En ole mielestäni läheisriippuvainen ihminen,exän kanssa olin reilun 10 v ja siitä n puolet ajasta en kaivannut läheisyyttä ja halusin erota siitä olin vaan liian kiltti tekemään sitä kun säälin häntä,ehkä tässä nykysessä kumminkin vetosi se kun se on tosi läheisyydenkaipuinen ja sanoo paljon kauniita sanoja ja asioita,ikävä kyllä on myös toinen ääripää.

Mä en yksinkertaisesti kehtaa missään puhua varsinkaan noista väkivaltajutuista taikka miten oon aina huora,lehmä,idiootti tms,miten uhkailee jne.haluan suojella sitä niinkuin kaikkia muitakin.

tottahan on se että eroa en nyt jaksaisi/haluisi,mutta ennen kaikkea en kehtaa,miten mä taas oon voinu epäonnistua vaikka enhän mä ole oikeesti halunnut lisää lapsia,mies halusi niin paljon joten rakkaudesta tähänkin ryhdyin

 

Ei läheisriippuvuus tarkoita sitä, että kaipaa läheisyyttä, vaan sitä, että ihmisellä on pakonomainen tarve miellyttää muita itsensä kustannuksella. Sanoit: "halusin erota siitä olin vaan liian kiltti tekemään sitä kun säälin häntä". Tuo kiltteys on juuri sitä läheisriippuvuutta.

Täällä lisää:
http://www.laheisriippuvaiset.com/laheisriippuvuus.php

Tuo mies ei muuta käytöstään. On jaksanut teeskennellä tähän asti mukavaa, ja nyt kun arvelee, että on saanut sinut vangikseen lapsen myötä, paljasti todellisen karvansa. Hänellä ei siis ole enää tarvetta teeskennellä, kun uskoo, ettet enää pääse lähtemään.

 

Aloittaja, miten voit?