Miten ihmeessä rytmitän vauvan päiväunet, ollaan kaikki ihan sekaisin! Ja miten nukutan omaan sänkyyn päikkäreille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Vauva 8kk nousee ylös 06.00. Alkaa hieroa silmiä ja näyttää väsyneeltä jo 08.00 aikaan, jolloin saan nukutettua helposti vaunuihin. Nukkuu 30min-1,5h, eli aivan sekaisin, enkä saa nukutettua sisälle lainkaan, en ainakaan omaan sänkyyn.

Toisen kerran alkaa kränätä 11-12 maissa, mutta ei tahdo oikein malttaa nukahtaa ja jos nukkuu, unet ovat yhtä sekalaiset kuin aamulla.

Kolmansia unia arvelen tarvitsevan tuossa 15 maissa, ei nuku pitkiä unia.

Miten saan vauvan nukkumaan parit pitemmät unet? Vauva herää yöllä kahdesti ja olen aina antanut maitoa, välillä syö enemmän, välillä vähemmän. Maitoa menee yöllä siis 50-350ml.
Nyt yritän opettaa häntä nukahtamaan ilman pulloa ja omaan sänkyyn sylin sijasta. Tänään se onnistui ihan hyvin, saa nähdä miten ensi yönä. Vauva siis on tottunut nukahtamaan klo 20 viimeistään. Annoin paljon puuroa ja nokkamukista juomaa, katsotaan miten kauan jaksaa niillä eväillä.

Eikös olekin loogista, että jos vauva ei söisi yöllä, söisi hän paremmin päivällä?
 
Loogista on. Yli puolivuotias ei tarvitse enää yöruokaa. Ajankanssa voit totutella siihen, ettei yöllä syödä. Voi vaatia muutaman huonosti nukutun yön ennen kuin onnistuu.
 
Nyt kun vauva herää ähkimään, tutti on tippunut tai kääntynyt mahalleen eikä enää osaa kääntyä selälleen, niin ellen saan taputeltua takaisin uneen, niin kaappaanko vaan syliin ja kantelen eestaas, kunnes nukahtaa? Kun joskus tuntuu, että ihan hirmu ahneesti syö yöllä, että onkin kovin nälkäinen, niin onko nyt sitten ihan varma, etten tee vauvalle hallaa?

Olen lueskellut netistä tästä, ja en millään haluaisi itkettää lastani. Kun tietäisi varmaksi, että toinen ei kärsi syömättömyydestä. Vauva saa 5 ateriaa päivässä ja maitoa ennen aterioita, sillä muuten ei oikein mene maitoa alas. Rupeisko se juomaan maitoakin ahneemmin päivällä mikäli yösyöttö jäisi pois..
 
On siis aloitettu kiinteät 4kk iässä, 5 ateriaa meni jo 6kk iässä neuvolan suosituksesta, vaikka vauva kasvoi erittäin hyvin. Yleensä annettu puuro ja sitten velliä sylissä johon vauva yöunille nukahtanut.
 
Sun kantsis lopettaa ainakin yhdet päikyt pois. Eli ne iltapäivä unet klo 15. Lapsi tottuu nopeasti siihen ettei iltapäivällä mennäkkään nukkumaan. Sitten lapsen tahtisesti ne aamupäivä unet pois ja jäljelle jää vain yhdet unet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ZäDäM;23444255:
Sun kantsis lopettaa ainakin yhdet päikyt pois. Eli ne iltapäivä unet klo 15. Lapsi tottuu nopeasti siihen ettei iltapäivällä mennäkkään nukkumaan. Sitten lapsen tahtisesti ne aamupäivä unet pois ja jäljelle jää vain yhdet unet.

Jaa minä luulin, että ne keskimmäiset pitää jättää ensin pois? Että nukkuisi aamupäivällä ja iltapäivällä, ja keskipäivällä ei lainkaan. Mitenkähän vauva malttaisi nukkua keskipäivällä sitten pidempään kuin puoli tuntia, jotta jaksaisi ilman hirveitä raivareita iltaan saakka (iltatoimet yleensä aloitettu klo 19, tänään aiemmin kun valvoi puoli yhdestä saakka). Koetanko venyttää keskipäivän päikkäreiden aloitusta, jotta ne kestäisivät pidempään?
 
n.8kk-ikäisenä meni ihan itsestään niin että siirtyi kaksiin päikkäreihin,jaksoi valvoa vähän pidempään.Eli heräsi 6-7 aikoihin n.10-11.30 päikkäri ja n.15-16 toiset.
 
Hitsi kun en tiedä mistä päästä lyhentää ja poistaa unia, eihän vauvalle voi koko ajan rytmiä muutella.. Syö aamupuuron 7.30, lounaan 10.30, välipalan 13-13.30, päivällisen 16-17 ja iltapuuron klo 19. Jos valvotan lasta illasta, niin pitänee aikaistaa yöunille menoa. Riittääköhän sitä unta sitten edes sinne kuuteen..

Pohdin sitä, että onko viisasta tässä eroahdistusvaiheessa ruveta samaan syssyyn poistamaan yösyöttöä, tuleeko liian monta uutta asiaa kerrallaan?

Kuulemma ollaan tehty liian monta "virhettä" eli nukutettu vauva syliin tai pullolle, annettu tuttipulloa ja tuttia, nukuttu perhepedissä välillä (nykyään harvemmin).. että mistähän tässä alkais niitä virheitä korjaamaan:)
 
Sinänsä et ole tehnyt mitään virhettä (meillä molemmat on nukutettu vuoden ikään asti pullolla ), mutta kolmet unet on liikaa. Meillä kuopus rupesi päiväunille joskus jo 10 aikaan.
Jos jätät aamu-unet pois niin tarjoa aamupala mahdollisimman pian ja lounas vastaavasti aiemmin.
 
Ehdotus: Aamupuuro aiemmin, jos herää noin aikaisin. Päikkäreille klo 9. Lounas klo 11, välipala klo 14. Päikkäreille klo 15. Päivällinen klo 17. Iltapala klo 20. Nukkumaan n. klo 21.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ZäDäM;23444476:
Sinänsä et ole tehnyt mitään virhettä (meillä molemmat on nukutettu vuoden ikään asti pullolla ), mutta kolmet unet on liikaa. Meillä kuopus rupesi päiväunille joskus jo 10 aikaan.
Jos jätät aamu-unet pois niin tarjoa aamupala mahdollisimman pian ja lounas vastaavasti aiemmin.

Luulen, että vauva parka tarvitsee ne aamupäiväunet vielä, joten kokeilenko niin, että venytän aamupäiväunia normaalin 8 sijasta jolloin hän ehkä nukkuisi pidempään?

Elikkä

06.00 herää, annan maitopullon, poika leikkii ja tekee kakat
07.30 aamupuuro
09-09.30 vasta ekat päikkärit

jos malttaisi nukkua tuonne 11 saakka jopa, niin lounaan voisi antaa klo 11-11.30. Ja toisille unille ehkä asettuisi välipalan jälkeen.

Tai sitten annan mennä aikaisin nukkumaan, mutta koetan pitää hereillä iltapäivästä ja illasta ettei enää nukkuisi niitä klo 15 unia.

Tarkennatko miksi aamupala annetaan mahdollisimman pian? Kiitos neuvoista!
 
Ehdotus: Aamupuuro aiemmin, jos herää noin aikaisin. Päikkäreille klo 9. Lounas klo 11, välipala klo 14. Päikkäreille klo 15. Päivällinen klo 17. Iltapala klo 20. Nukkumaan n. klo 21.

Poika on niin pinttynyt tuohon nukkumaanmenoaikaan, että en tohtisi mennä sitä myöhentämään. Ja siinä jää minullekin hetki aikaa seurustella puolison kanssa, koska en jaksa valvoa kovin myöhään. Vauva saa siis maitoa heti herättyään, jolloin sitä tulee juotua myös päiväsaikaankin, muuten vähän vaikea saada maitoa juomaan. Muuten ohjelma kuulostaa hyvältä!
 
Jos lapsi herää klo 6 aikaan, eikä enää maitopullon jälkeen nukahda uudelleen. Niin mä tekisin yksinkertaisesti niin,etten antaisi ensin maitoa vaan antaisin ensin aamupalan ja maidon. Sitten kun tulee luontainen hetki uudelle ruokailulle lounasta kehiin + maitoa ja sitten päikkäreille.
 
Minun ehdotus on, että aamupäikkärit max. 30 min. Lounas 11 ja nukkumaan 12-. Iltapäikkärit pois ja yöllä lasin reunasta vettä. Ja jos huutaa niin ei muuta kuin syliin ja istutte puhumatta. Ei siis muuta huomiota yöllä kuin läheisyys ja se vesi jos nälkäänsä itkee.
 
Kaikki vauvat ovat yksilöitä. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Päikyt aamupäivä ja iltapäivä kuulostaa hyvältä. Kyllä sen sitten huomaa, jos kahdet eivät vielä riitä. Ja jotkut tarvitsevat vielä tuonikäisenä maidon aamuyöllä, älä ota siitä vielä stressiä. Kyllä sen ehtii jättää sitten myöhemminkin pois. Et tee mitään väärin, tunnet oman lapsesi parhaiten. Kuuntelet lastasi. Jos on tyytyväinen, kaikki on hyvin.
 
Mulla on samanikäinen ja on myös sellainen lyhyiden päikkärien nukkuja.Herää noin klo 7,ottaa aamulla noin puolen tunnin unet 9 maissa,seuraavat suurinpiirtein puolen päivän aikaan n 1,5 h ja kolmannet vielä tuossa noin 15-16,ne saattavat olla sellaiset reilun puolen tunnin unet tai sitten jopa 1,5 tunninkin.Illalla menee noin klo 20.00 nukkumaan,jos viimeiset unet on kovin pitkät valvoo vähän pidempään.

Kaksiin uniin ollaan siirtymässä,yritän saada sen aamun pätkän pois,muutaman kerran onkin onnistuttu ja on silloin nukkunut 2x 1,5h.
 
Ehdotus: Aamupuuro aiemmin, jos herää noin aikaisin. Päikkäreille klo 9. Lounas klo 11, välipala klo 14. Päikkäreille klo 15. Päivällinen klo 17. Iltapala klo 20. Nukkumaan n. klo 21.


Näin meillä :) Ne keskimmäiset unet pois. Ja puuro noin puol tuntii heräämisestä. Meillä saa niin sanottua uni maitoa, eli saa pullollisen ennen unille menoa. Ei ruokaa ennen.
 
Mihin se vauva tarvii sitä maitopullollista ennen aamupalaa?

Kun tuon ikäiselle pitäisi sitä maitoa saada se puoli litraa menemään ja päivisin ei muuten oikein tahdo juoda. Oon antanut maitoa ennen ruokaa, pitäisikö tapa muuttaa? Vauva syö kyllä kiinteitä mielestäni hyvin.

Kokeilen tänään uutta rytmiä hiljalleen. Yösyötöistä päätettiin vielä pitää kiinni ettei tule liian monta muutosta kerralla. Onko tämä hyvä tapa toimia? Olen kyllä esikoisen äiti, ja vähän varovainen vielä..
 
•"Lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta"
•"Lapselle pitää luoda turvalliset säännöt ja rutiinit"
•"Vanhemmilla pitää olla linja"
•Miten lapsentahtisuus sopii tähän kuvioon kysyvät äidit?

-->Mainiosti! Se ei suinkaan poissulje turvallisten rajojen tai rutiinien luomista, jos ne ovat perheen arvoihin kuuluvia ja sopivia tapoja antaa lapselle turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta. Rakkauden puuttumisesta tuskin sentään kukaan uskaltaa lapsentahtisuusideologiaa edes epäillä?

•Eikö se, että asiat tehdään kellon sijasta lapsen tahtiin, tarkoita, että lapsiparka joutuu itse vastuuseen omista tarpeistaan?
-->Ei, lapsentahtisuus ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että lapsi joutuisi itse vastuuseen omista tarpeistaan. Päin vastoin, se palauttaa vanhemmalle sen vastuun, joka hänelle on aina kuulunut: Vastuun kuunnella lastaan ja antaa lapselle sitä, mitä lapsi pyytää sen sijaan, että antaisi lapselle sitä, mitä ennakkoluulojensa perusteella odottaa lapsen tarvitsevan.

•Eikö vauvan(kin) pitäisi voida luottaa siihen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan?
-->Ehdottomasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että niiden pitäisi tulle jollakin ennakkoon määrätyllä kellonajalla - vauva ei tunne kelloa eikä hänellä ole aikakäsitystäkään. Hänelle ajallaan tarkoittaa silloin kun tarvitaan. Sitähän se viime kädessä kai aikuisellekin tarkoittaa? Tässäkin voisi sanoa, että lapsentahtisuus nimenomaan turvaa sen, että ruoka ja uni tulevat ajallaan. Ei jonkun toisen määrittelemällä, mielivaltaisella, matemaattiseen määreeseen perustuvalla ajalla, vaan omalla, asianmukaisella ajallaan. Silloin kun tarvitaan.

Huoli siitä, että lapsentahtisuus on lapsen "poispilaamista", "liikaa antamista", on suuri. Toisaalta on huoli siitä, lapsi ei ehkä saakaan tarpeeksi, että hän jää vaille jostakin oleellisesta, on lähes yhtä suuri. Minusta molemmat huolet ovat pitkälti liioiteltuja.

Vauvantahtisuus tarkoittaa vauvan kuuntelua ja sitä, että vanhempi opettelee tulkitsemaan hänen viestejään ja pyrkii vastaamaan näihin viesteihin mahdollisimman nopeasti parhaalla osaamallaan tavalla. Se on äidin tietoista herkistymistä omille vaistoilleen sekä lapsensa yksilöllisille tarpeille ja lapsen tavalle kommunikoida niistä. Rutiineilla ja turvallisuudella taas tarkoitetaan sitä, että asiat toistuvat totutulla tavalla, vaikkapa ennakoitavassa järjestyksessä. Näin vauva oppii, että tietystä asiasta seuraa toinen tietty asia: Esimerkiksi, että yöpaidan pukemisen jälkeen mennään nukkumaan. Tai, että kun äiti avaa paidannappeja ja juttelee rauhoittavasti, niin pian saa maitoa. Ennen nukkumaanmenoa voidaan vaikkapa laulaa jokin tietty laulu, tai vanhemmat voivat keksiä yhdessä vauvan kanssa jonkin oman, mukavan rutiinin. Ja niin edelleen.

Mitään aikakäsitystähän pienellä vauvalla ei ole, joten hänelle vanhemmasta lähtevät, kelloon perustuvat "rutiinit" on täysin mielivaltaisia eivätkä auta häntä hahmottamaan maailmaa turvallisena tai ennakoitavana.

Vauvavuoden vanhemmuuden tärkein tehtävä on luoda lapselle perusturvallisuus, hyvän itsetunnon perusta. Perusturvallisuus syntyy yksinkertaisista asioista: siitä, että vauva tietää saavansa ruokaa kun on nälkä, kuivaa kun on märkä ja lämpöä kun on kylmä - ja rakkautta rajattomasti. Että maailmassa voi luottaa siihen, että silloin joku auttaa, kun tarvitsen apua. Se syntyy siitä, että lapsi tietää, että häntä rakastetaan sellaisena kun hän on, huolimatta esim. siitä, onko hän väsynyt tai kipeä (eli syliin pääsee aina kun tarvitsee). Rakkauden välittämisen keinoja on vauvalle (ja tosiasiassa aikuisellekin) hyvin vähän. Sanat eivät tarkoita mitään aikuisellekaan, jos ne ovat tekojen kanssa ristiriidassa. Jos ystäväsi vakuuttaa sinulle olevansa rehellinen, vaikka tiedät hänen valehtelevan, niin sanoilla ei ole mitään merkitystä. Samalla tavalla vauvalle voi sanoa rakastavansa, mutta jos sitä ei konkreettisesti hänelle näytä (kosketuksella, imetyksellä, katsekontaktilla, kantamisella, vuorovaikutuksellisella hoivalla), ei hän sitä voi tietää eikä uskoa.

Lapsentahtisuus ON linja. "Ajallaan" on vauvalle silloin, kun tarvitaan, ei silloin kun äitiä huvittaa. Vauva mukautuu perheen rytmiin olemalla pienestä asti mukana toiminnassa. Sylissä, kantoliinassa, syöttötuolissa; katsomassa, kun äiti valmistaa ruokaa, tiskaa, tekee pieniä jokapäiväisiä rutiineja - ja mahdollisuuksien mukaan toiminnassa osallisena: Kiskomassa pyykkejä koneesta, kantamassa tärkeää esinettä lelulaatikkoon, "imuroimassa", "pesemässä" perunoita. Oleellista ei ole se, että lapsi on tässä vaiheessa enemmän hidaste kuin apu - oleellista on se, että hän osallistuu - että hänet osallistetaan. On myös oltava aikaa pysähtyä, ottaa lapsi syliin tankaamaan turvaa ja läheisyyttä (äidillekin tekee välillä tauko hyvää), jotta hän jaksaa taas seurata maailmaa. Kun lapsi oppii luottamaan siihen, että äiti rakastaa häntä silloinkin, kun kuorii perunoita, ei hänelle tule tarvetta testata asiaa kerta toisensa jälkeen. (Lapset ovat optimisteja: "vaikka äiti ei eilen näyttänytkään rakastavan minua perunoita kuoriessaan, ehkä hän tänään rakastaa, jos oikein teen itseni huomatuksi...").

Se, mitä lapselle itse asiassa viestii ja se, mitä lapselle yrittää viestiä, eivät aina vanhemmuudessa kohtaa. Muutos kohti lapsentahtisuutta ja yhteistoiminnallista perhe-elämää voi tuoda tähän apua. Lapselle rakkaus on tekoja ja mukaan ottamista - ei tyhjiä sanoja, lausumattomia ajatuksia tai mielivaltaisia kellonaikoja.
 
Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.

Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.
 
[QUOTE="aloittaja";23444436]
Kuulemma ollaan tehty liian monta "virhettä" eli nukutettu vauva syliin tai pullolle, annettu tuttipulloa ja tuttia, nukuttu perhepedissä välillä (nykyään harvemmin).. että mistähän tässä alkais niitä virheitä korjaamaan:)[/QUOTE]

Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"
"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"
"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"
"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.


***************
Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:
Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.
 
[QUOTE="aloittaja";23444436]
Kuulemma ollaan tehty liian monta "virhettä" eli nukutettu vauva syliin tai pullolle, annettu tuttipulloa ja tuttia, nukuttu perhepedissä välillä (nykyään harvemmin).. että mistähän tässä alkais niitä virheitä korjaamaan:)[/QUOTE]

Vauva nukkukoon yksin ja mieluummin omassa huoneessaan?

Vauvaa pidetään vaikeana, jos viimeistään puolen vuoden iässä yöt eivät mene heräilemättä. Viimeistään yksivuotisneuvolassa saatetaan sanoa, että nyt viimeistään lapsen pitäisi nukkua koko yö heräämättä. Se on lapselle hyväksi. Annetaan ymmärtää, että normaali lapsi nukkuu viimeistään puolivuotiaana läpi yön. Pahimmillaan vanhempia kielletään nukuttamasta lasta rinnalle tai syliin. Pelotellaan, että muuten lapsi ei opi nukahtamaan itsenäisesti.

Länsimaissa ongelmina pidetään yöheräilyä ja nukkumaanmenoon liittyviä taisteluja. Näiden niin sanottujen unihäiriöiden suuri määrä kertoo kulttuuristen tapojen ja vauvan biologian yhteensopimattomuudesta. Esimerkiksi Japanissa yöheräilyjä ei pidetä ongelmana vaan asiaankuuluvana. Tällöin vanhempien suhtautuminen asiaan eroaa länsimaisesta. Nukkumaanmenotaisteluitakaan ei samassa määrin ole, jos lapsi nukutetaan vanhemman läsnä ollessa ja hän saa nukkua vanhemman vieressä. Japanissa muuten suositellaan, että vauvaa ei jätettäisi yksin huoneeseen nukkumaan.

Vauvat eivät kärsi yöheräilystä, vanhemmat kyllä. Ei vauvan kyvyttömyys noudattaa kulttuurisia tapoja ole sairaus eikä ongelma. Lapsi toimii niiden biologisten tarpeiden mukaan, jotka ovat evoluution kuluessa valikoituneet optimaalisiksi toimintatavoiksi. Häiriintymätön uni ei ole ainoa hyvä uni. Vauvan unikäyttäytyminen ei myöskään ole yhteydessä vauvan moraalisiin ominaisuuksiin. Heräilemättä nukkuva vauva on ehkä evoluutiivisesti katsottuna elinkelvottomampi - ei kiltimpi tai helpompi kuin öisin heräilevä ikätoveri. Hiljaa omassa huoneessaan nukkuva vauva ei myöskään kasva yhtään itsenäisemmäksi - päinvastoin.

Lapsen kuuluu heräillä ja syödä äidinmaitoa öisin. Se on normaalia, asiaankuuluvaa ja luonnollista. Lapset lopettavat yöheräilyt yksilöllisesti oman aikataulunsa mukaan. Unikoulut ja muut vastaavat kidutusmenetelmät vain opettavat lapsen nukkumaan liian vähän ja tuovat lapselle hylkäämisen tunteen. Mikäli rintaa ei nukkuessa saa, lapsi voi nukkua vähemmän kuin tarve olisi ja nousta aamulla aikaisin syömään.

"Eikö teillä ole lapselle omaa huonetta? Eikö se ole kauhean hankalaa nukkua lapsen kanssa samassa sängyssä? Missä te harrastatte seksiä? Kyllä lapsen pitäisi nukkua omassa sängyssä. Varo, ettet kieri vauvan päälle ja tukahduta sitä."

Perhepeteilijät saavat kuulla mitä omituisimpia kysymyksiä ja lausahduksia. Siltä varalta, että lukija saa joskus vastailla samanlaisiin kysymyksiin, tässä muutama vastausmalli valmiiksi.

"Ei ole vauvalle omaa huonetta. Emme päivisinkään jätä noin pientä lasta valvomatta." " Eikö sinun ole hankala nukkua puolisosi kanssa? Hän on niin isokin, että valtaa varmasti koko sängyn." "Mikäli seksielämämme teille nyt mitenkään kuuluu, meillä on pari sohvaa, keittiönpöytä, sauna ja keinutuoli. Mitä, teettekö te sitä vain tylsästi sängyssä?"

"Miksi ihmeessä lapsen pitäisi nukkua erillään vanhemmistaan? Sehän on järjetöntä." "Näin äitinä kehoni toimii lasta hoitaakseen, ei tappaakseen. Ei, kehoni ei ole tappava ase, jota nukkuvan lapseni tulisi varoa." Lisäksi voi kysyä, että mikä oikeus aikuisella on toisen ihmisen läheisyyteen,, jos se evätään pieneltä lapselta.

Länsimaisella nukuttamisideologialla on taloudellinen ja uskonnollinen tausta. Samassa sängyssä nukkuvan vauvan uskotaan uhkaavan vanhempien parisuhdetta. Lisäksi länsimaissa arvostetaan itsenäisyyttä ja yksilöllisyyttä enemmän kuin perhekeskeisyyttä. Tähän liittyy väärä luulo siitä, että yksin nukkuminen tukisi lapsen itsenäistymistä.

Tiede on ollut osaltaan mukana vääristämässä käsityksiä lasten nukkumisesta. Monet nukkumistutkijat ovat määritelleet lapsen biologiseksi parhaaksi asioita, jotka oikeasti ovat hyväksi vanhempien sosiaaliselle ja taloudelliselle elämälle. Evolutiivinen näkökulma on unohdettu ja normiksi on asetettu yksin läpi yön nukkuva vauva. Tämä ei kuitenkaan ole ihmislajille biologisesti tai sosiaalisesti normaalia.

Länsimainen kulttuuri on saanut aikaan sen, että biologisesti epänormaali nukkuminen - vauva nukkuu yksin - on tullut normaaliksi, ja biologisesti normaali nukkuminen - perhepeti - on tullut epänormaaliksi.

Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja. Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.

Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.

Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?

Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.

(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)
 

Yhteistyössä