Miten hyväksyä asia, joka ei kertakaikkiaan muuksi muutu??

["Veera"]

Oletteko oppineet elämään jonkin vaikean, teidän elämään suuresti vaikuttavan asian kanssa? Asian, jonka haluaisitteko muuttuvan, mutta joka ei muuksi muutu. Miten olette sen hyväksyneet?

Asiani on loppupelissä pieni, ei siis esim. joku sairaus, mutta elämääni suuresti haittaava. Se on mieheni "iltaunisuus". Talvisin, siis pimeän aikana, hän nukkuisi aina kun on pimeää. Siis klo:15 eteenpäin. Heräisi sitten aamuyöllä omaan aamuunsa. Jos ei voi nukkua on kärttyisä, poissaoleva, toistaidoton jne. Yhteistä aikaa ei ole ja olen käytännössä puolet vuodesta "leski". Mutta se ei muuksi muutu. Tutkittu on! Miten oppisin jaksamaan tätä?? En haluaisi erotakaan tämän vuoksi....

 

["vieras"]

Pakko on ollut opetella hyväsymään asioita, jotka tosiaan haittaa ja muuksi ei muutu ja pakoon et pääse.
Konsteja: Huomion suuntaaminen ja keskittäminen muihin asioihin, itseen, lapsiin, harrastuksiin.
Seurauksia kuitenkin: Ajottaista väsymistä, toivottomuutta ja katkeruutta mutta niidenkin kanssa oppii elämään ja sitten yrittää taas tuota huomion suuntaamista itselle mieluisiin asioihin...

 

["vieras"]

toi on melko sama kuin mulla mutta eri syistä. Mies tekee pitkää päivää (yrittäjä) eli on töissä 05-18, sitten syö ja menee nukkumaan eli olen illat yksin.

Aloitin opiskelun, mutta sitä ennen kävin lenkillä, harrastuksissa ym, katsoin telkasta just mitä tykkään. Ainoa rajoitus on se, että pitää olla melko hissuksiin että toinen saa nukuttua, mutta ei se mua juuri haittaa. Onpa sitten viikonloppuisin kivempaa olla samassa paikassa samaan aikaan hereillä =)

Ei tietty sovi kyllä kaikille.

 

["tietäjä"]

Tiedätkö miksi pieru haisee paskalle? Jos et tiedä,niin unohda koko juttu!

 

[öööm]

Miten ois kirkasvalolamppu??

 

["hmmh"]

Piti kirjautua ulos etten omalla nikillä viitsi vastata tähän.

Äitini miesystävä on väkivaltainen ja erittäin manipuloiva. Oppikijojen narsisti. Lisäksi hän on hyvin mustasukkainen jopa omasta aikuisesta lapsestaan joka ei saisi olla äitini kaveri koska tämä vie äidin aikaa mieheltä.

Äitini on vahva, koulutettu, eläkkeellä ja kaunis mutta kaikista muutto ym. yrityksistä huolimatta ei ole päässyt eroon miehestä. Äitini tunnustu että mies on sanonut tappavansa minut ja veljeni jos äiti lähtee.
Miettikään sitä. Itku tulee kun kirjoitan tätä.

Äiti on tehnyt 2 kertaa rikosilmoituksen ja poliisin kanta oli että "jotakin vakavaa pitää sattua ennen kuin voivat toimia."

Äitini siis aikoo pysyä miehen kanssa hautaan asti....

Tämän kanssa on hyvin, hyvin vaikea elää mutta pakko ja pakko myös äidin takia etsiä hyviä puolia miehestä ja se on vaikeaa. Haluan ettei äiti ahdistu jos minä ja veljeni ollaan ahdistuneita liikaa.

Mies on paljon muutakin pahaa mutta en jaksa enää .. eiköhän tuo ollut valaisevaa tarpeeksi.

 

[masentuneen miehen vaimo]

Minä pärjään niin, että otan kaiken irti niistä hyvistä hetkistä ja silloin kun toinen ei ole parhaimmillaan, keskityn lapsen kanssa olemiseen tai omiin asioihini. Jos sinusta tuntuu, että et pysty elämään omaa elämääsi onnellisena poissaolevan miehen rinnalla, niin sitten lienee parasta erota. Tulee pitkästyttävä elämä, jos olette yhdessä vaikka 30 vuotta ja sinulla on aina puolet vuodesta tylsää tai sellainen olo, että elämä on jotenkin pilalla.

 

[njaa]

kaikki on odotuksista kiinni, eli onko lasi puoliksi täysi kuitenkin.

jos vertaat elämään yksin, niin miehestä on kuitenkin jotain seuraa ja lisäksi saat olla yksinkin. eikä ainakaan ole narsistia loisena. jos vertaat täydelliseen mieheen joka on aina käytettävissä ja justiin miumaumukkaa, niin et voi muuta kuin olla pirun onneton.

eli sitten voi ehkä miettiä asiaa siltä kannalta, että mitä muuta sun elämään sisältyy...

 

["Veera"]

Kiitokset asiallisista vastauksista!!
Olen todella miettinyt tätä asiaa. Rakastan miestäni. Hän on kelpo mies, kahden lapseni isä ja "hereillä" ollessaan meillä menee hyvin. Jos moni asia ei olisi näin hyvin, ei olisi mitä kaipailla pitkinä talvikuukausina. MUTTA. En haluaisi olla jatkuvasti ärtynyt, kokea jääväni vaille jotain, olla niin "kaipaava" että meinaan ratketa. Nämä pitkät talvikuukaudet olen melko tyytymätön avioliittooni. Välillä tuntuu, että elämäni menee hukkaan, vaikka paljon harrastankin ja meillä on ihanat lapset. Minulla on myös mukava työ. Niinpä, kaikkea ei voi saada !

Tämä on todellinen ongelma, eikä ole ratkaistavissa kirkasvalolampulla. Nämä kikat on kokeiltu

 

["Veera"]

[QUOTE="hmmh";27964296]Piti kirjautua ulos etten omalla nikillä viitsi vastata tähän.

Äitini miesystävä on väkivaltainen ja erittäin manipuloiva. Oppikijojen narsisti. Lisäksi hän on hyvin mustasukkainen jopa omasta aikuisesta lapsestaan joka ei saisi olla äitini kaveri koska tämä vie äidin aikaa mieheltä.

Äitini on vahva, koulutettu, eläkkeellä ja kaunis mutta kaikista muutto ym. yrityksistä huolimatta ei ole päässyt eroon miehestä. Äitini tunnustu että mies on sanonut tappavansa minut ja veljeni jos äiti lähtee.
Miettikään sitä. Itku tulee kun kirjoitan tätä.

Äiti on tehnyt 2 kertaa rikosilmoituksen ja poliisin kanta oli että "jotakin vakavaa pitää sattua ennen kuin voivat toimia."

Äitini siis aikoo pysyä miehen kanssa hautaan asti....

Tämän kanssa on hyvin, hyvin vaikea elää mutta pakko ja pakko myös äidin takia etsiä hyviä puolia miehestä ja se on vaikeaa. Haluan ettei äiti ahdistu jos minä ja veljeni ollaan ahdistuneita liikaa.

Mies on paljon muutakin pahaa mutta en jaksa enää .. eiköhän tuo ollut valaisevaa tarpeeksi.[/QUOTE]

Lämmin halaus ja voimia!!!