Miten helpottaa 5v lapsen eroahdistusta??

Pian 5v täyttävä tyttö on ihan mahdoton aamuisin, kun pitäisi pukea ja lähteä päiväkotiin. Laitan lapsille vaatteet valmiiksi ja menen itse pukemaan. Tullessani takaisin 3v poika on pukenut ja tyttö istuu edelleen samassa asennossa pukematta ja nyyhkyttää. Aletaan pojan kanssa pukea jo ulkovaatteita eikä tyttö ole vieläkään pukenut. Lopulta menee aina siihen, että minä hermostun ja tyttö alkaa itkeä ja tähän mennessä olen sanonut pukemisesta jo noin 50 kertaa. Lopulta minä joudun hänet pukemaan ja meinaamme myöhästyä hoidosta. Hoitoon päästyä itku taas yltyy ja tyttö takertuu muhun. Sitten on molemmilla paha mieli.

Lapset ovat nyt ekaa kertaa hoidossa eri paikoissa. Viime vuoden olivat pph:lla ja poika on siellä edelleen. Ymmärrän, että lapsen on vaikea olla vieraassa paikassa ja ikävä on sekä äitiä että veljeä. Siksi tuntuu minustakin niin pahalta, kun aina lopulta hermostun ja tytölle tulee entistä pahempi mieli. Itku kuulemma loppuu kun olen lähtenyt ja tyttö on hoidossa reipas.

Nyt haluaisinkin vinkkejä, miten helpottaa tytön eroahdistusta. :confused:

Meillä on lisäksi ero tulossa, joten itsekin aika kovilla tällä hetkellä. Olisi hyvä kun saisi edes tytölle hyvän olon.
 
"jaan"
Anna aikaa tytöllesi! Joka päivä jotain kahdenkeskistä äidin kanssa (syliä, juttelua, haleja). Hän on vielä kovin pieni, vaikka onkin isosisko. Aikuisten murheetkin saattavat häntä ahdistaa. Juttele hänen kanssaan!
 
Ooo
Eroahdistus liittynee vanhempien eroon ja sen aiheuttamiin juttuihin. Miettikää eroryhmään menemistä, jos paikkakunnalla sellaisia järjestetään. Ihan perheneuvolaan ilman ryhmääkin voi toki mennä.
 
"Hip"
Kannattaisiko sinun suoraan alkaa itse pukea tyttöä kuin riidellä asiasta. Siinä saa samalla pitää lasta sylissä ja antaa hellyyttä lapselle. En usko, että siinä lapsi pilalle menisi.

Ikävä tilanne kyllä kaiken kaikkiaan nyt teillä. Eivätkö lapset mitenkään pääsisi samaan paikkaan hoitoon?
 
"vieras"
Tuossa tuntuu olevan aika vyyhti kaikkia päällekkäisiä asioita. Päiväkotiin vaihto, vanhempien tuleva ero ja aika tyypillinen viisivuotiaan mullikkauhma (siis mikään ei ole hyvin, vanhemmat on tyhmiä, vaatteet on tyhmiä jne jne).
 

Yhteistyössä