Miten eteenpäin kun pohjalla?

[umpikujassa]

Ollaan oltu yhdessä 11 vuotta ja meillä on 3 pientä lasta. Nyt elo n käynyt ihan mahdottomaksi.

Miehestä on kehkeytynyt aivan uskomaton narsisti, haukkuu minua ja lapsia, ihan lasten kuullen eikä pyydä anteeksi. Hän ei välitä lasten touhuista mutta yhtäkkiä jos tekevät ns. "pahaa" niin saattaa raivostua, vaikka ensin ei meinannut mitään.

Olen niin kamalan surullinen ja pettynyt. Taustalla meidän suhteessa pettämistä miehen puolelta, niin henkistä kuin fyysistäkin ja silti syyttää minua pettämisestä... en ole ikänä pettänyt. Kotiäitinä olen ollut yli 3 vuotta.

Ongelmani onkin se, että haluaisin lähteä, lapset mukaan ja pois. Kuitenkin kun olen kotona ollut näin kauan ja rahaa on vähän, mies käyttää suurimman osan omasta palkastaan itseensä ja minä olen jo joutunut tyhjäämään säästötilini hommatakseni lapsille ruokaa/vaatteet/vakuutukset ja maksanut kuitenkin omatkin laskut. Naimisissa emme ole.
Minulla siis ei ole rahaa vuokra-asuntoon, kaikki vaativat takuu vuokraa + sitten se normaali vuokra päälle.

Onko olemassa tahoa joka auttaa tällaisessa tilanteessa? Minkälaisia "etuuksia" minun on mahdollista saada jos muutamme pois. Aluksi olen aivan rahaton koska ä.lomani loppuu vasta ensi maaliskuussa. Silloin pääsen takaisin pätkähommiin koska vakipaikkani on "loppunut"...

Olemme "yrittäneet" jo selvitä ongelmistamme mutta nyt olen umpikujassa. Olen uhannut että jos vielä haukkuu lapsia tai minua niin lähdemme. Hän sanoo että menkää vaan, parempi niin. Hän tappaa sitten itsensä. En siis ole uskaltanut lähteä koska sitten lapsiltani menee kokonaan isä. Annoin ensimmäisen suhteen anteeksi, ja sanoin että jos vielä niin lähden. No, kas kummaa seiraava suhde oli kuulemma vain puhelinsellainen enkä lähtenyt... vauva oli juuri syntynyt. En pystynyt... APUA!

 

[lai-ne]

saat kaupungilta asunnon tarvittaessa nopeasti ja oletan, että takuuvuokra tulee sossusta tuossa tilanteessa. älä huolehdi rahasta vaan lähde jos tilanne on noin paha. lapset kärsii! pelasta ne ja itsesi. soita vaikka aamulla alueesi sosiaalityöntekijälle ja kysy miten saat asunnon. sosiaaliturva on juuri tuollaisia tilanteita varten että saat hoitaa lapset vielä kotona kun pieniä.

 

[dechs]

En siis ole uskaltanut lähteä koska sitten lapsiltani menee kokonaan isä. <- Ja helvetin hyvä isä meneenkin? Oikeesti, mikä vittu näitä ihmisiä vaivaa jotka on sitä mieltä että paskaa suhdetta ei voi päättää koska "on lapsia"?

Kuvitteletko että avioerolapsista kasvaa automaattisesti prostituoituja ja huumeongelmaisia, vai mikä helvetti tässä nyt on ongelmana?

 

["SatunNainen"]

Ymmärtääkseni sinun on mahdollista saada sosiaalista lainaa. Ota yhteys paikkakuntasi sosiaalitoimistoon ja lähde selvittämään asioita sitä kautta. Kun olet eropäätöksen tehnyt, niin nyt tarvitaan vain asennetta ja energiaa asioiden hoitoon. Aloita eroprosessin käynnistämisestä. Keskustelette miehesi kanssa ja otat yhteyttä lastenvalvojaan saadaksesi lisätietoa tulevista sopimuksista (tapaamiset, elarit).

Voisiko miehesi tapauksessa olla kyse masennuksesta? Ärtyisyyttä, raivareita, uhkailua tappaa itsensä...Elämän ruuhkavuodet ja pienten lasten olemassaolo teettävät monenlaista haastetta teille kummallekin. Kuulostaa joka tapauksessa siltä, että ilman ulkopuolista apua ette saa tilannetta muuttumaan. Mitä tulee tuohon itsensä tappamisuhkailuihin, niin kai ymmärrät ettei sen mukaan voi toimia? Ehkäpä ne tokaisut ovat enemmän hätähuutoja miehesi suunnalta: hän ei itsekään tiedä mitä olisi hyvä tehdä ja miten asioita lähtisi selvittämään. Työkalut ovat loppu. Sinun olisi hyvä olla selkeä omassa toiminnassasi ja tehdä mitä sanot eikä vain uhitella tai lopettaa uhkailu lähtemisellä ja pyrkiä enemmän tarjoamaan tilanteen selvittelyä yhdessä. Miehesi päätöksessä on, tarttuuko hän tarjouksiisi. Jos lähdet samalle uhittelulle (lähden jos et..), niin siinäpä sitten uhittelette vuorotellen pattitilanteessa ja molemmilla on paha olo.

Onko poissuljettua hakea yhdessä apua solmutilanteeseen esimerkiksi seurakunnan järjestämän parisuhdeterapian kautta? Tämän tahon lähestyminen ei vaadi uskonnollisuutta sen kummemmin ja apu on maksutonta. Miehelläsi on työsuhteessa myös mahdollisuus työterveyslääkärin vastaanotolle tilanteen kartoittamiseksi.

 

[umpikujassa]

On se luultavasti masentunutkin, on yhdessä yrityksessä toisen osakkaan kanssa eikä yhteistyö oikein suju.

Parisuhdeterapiassa oltiin mutta mies lopetti sen kun olisi pitänyt olla rehellinen. kai pelkää paljastaa kaikkia pettämisiänsä.

En pelkää niinkään lasten isättömyyttä vaan sitä että olemme olleet niin kauan yhdessä ja rakastan häntä todella. en voi uskoa että olemme tässä tilanteessa!!! minulla ei ole ketään kenen kanssa puhua. olen yksin.

Olen huomannut, että vaikka olen väsynyt, niin kun olen kokonaan yksin lasten kanssa(mies töissä pitkää päivää) ei ole oikeastaan uhmakohtauksia, jaksan lapsiani ja heidän kommelluksiaan ja meillä on hauskaa vaikkakin raskasta. mutta kun olemme koko perhe niin minäkään en jaksa ja tiuskin lapsille.
Pelkään että lapset otetaan pois minulta. Pelkään ettei rahat riitä. Olen kerran soittanut sossuun ja pyytänyt apua. Sanoivat että myy auto niin saat rahaa. minulla on kolme pientä ja koira. ilman autoa en selviä koska asumme kaukana keskustasta. Toivotonta. näytin kerran tiliotetta sossussa, tilillä 10 e ja seuraavan ä rahan maksu 2 viikon päässä. Käskivät miehen ottaa firman tililtä rahaa jotta saa meidät pois kotoa ja rahaa ruokaa. Onneksi olen kätevä ja pakastimessa paljon ruokaa. Nälkää ei ole tarvinnut nähdä mutta nolottaa rahattomuus. Eivät ymmärrä siellä että yrityksellä menee huonosti.

Olen myös nyt huomannut että jso meillä on vieraita, niin mies ei noteeraa sanomisiani. Jos pyydän jotain/sanon hän on kuin ei kuulisikaan. Joudun toistamaan itseäni... Hän saa minut tuntemaan itseni arvottomaksi.

Anteeksi kirjotiusvirheet. en ole juonut kahteen vuoteen ja nyt ostin viinipullon. juon sitä ja kirjoitan tänne. Säälittävää.

On hankalaa hakea apua kun on aika tunnettu omalla asuinpaikalla... Hävettää.

 

[Snoopy]

Surutyötä olet jo tehnyt - viimeinen irtiotto on tekemättä. Nyt on ilmeisesti kaikki voitava sanottu ja tehty eikä tilanne voi jatkua. Asiat eivät voi kuin parantua!!! Joko mies tekee jotain KONKREETTISTA tilanteen parantamiseksi tai sinun ja lasten on lähdettävä. Pärjäätte aivan varmasti! Niinkuin jo täällä on mainittu - sosiaalinen laina on yksi vaihtoehto. Vuokra-asunnon saattaa saada kunnalta/ yksityiseltä nopeastikin. Pidä puolesi, miehen tulee erotilanteessakin huolehtia osaltaan lasten elatuksesta. Sen sanelee jo lakikin. Koita ajatella näin alkuun kaikki asiat kylmällä järjellä jotta pääset nopeasti uuden elämän alkuun. Sen jälkeen on hepompi katsoa menneisyyteen.

Tsemppiä ja voimia tulevaan!

 

["SatunNainen"]

No jospa ensimmäisenä heivaat sen putelin sisällön viemäristä alas? Aamu ei ole ruusuinen, jos alat kittaamaan enemmänkin.

Kirjoita miehellesi kirje? Nyt. Tuo "rakastan sinua, en voi uskoa meidän olevan tässä tilanteessa" - voisi toimia avauksena...Kunhan pyrit välttämään syyttelyä. Kerrot vain rehellisesti miltä sinusta tuntuu ja jätä kirje hänen luettavakseen.

Onko mahdollista miehelle lähteä yrityksestä? Myydä oma osuus toiselle osakkaalle? Hankalapa yhteistä firmaa on pyörittää, jos ei säveltä löydy. Kuulostaa stressaavalle myös miehesi kannalta. Ihmekö tuo on, että tulee sanomista ja tiuskimista molemmilta: rahat tiukilla ja yhteistä aikaa ei liiemmälti. Kenellekään ei lienee yllätys, että perhe-elämä ja parisuhde eivät toimi pidemmän päälle, jos kumpikin tohottaa omiaan, toinen tekee pitkää työpäivää ja toinen yksin kotona. Saatteko lapsia hoitoon, jotta voisitte istua yhdessä sen viinilasillisen ääressä pohtimassa tilannetta?

Lapsia ei oteta pois tuosta vaan teiltä kummaltakaan ellei tilanteeseen liity muuta. Tiuskimiset ovat merkki molempien uupumuksesta ja ikäviä lasten kannalta. Jos teillä on niin vaikea olla yhdessä saman katon alla, miten olisi pieni aikalisä ja hengähdys toistenne seurasta? Lähdet vaikka mummolaan pariksi viikoksi lasten kanssa tms?

Avun hakeminen on siitä hassua, että kerran se vain kirpaisee. Hulluinta on olla hakematta apua, kun sitä tarvitsee...Kyllä siellä sosiaalitoimistossa on kuule hienommatkin ja kuuluisammatkin ihmiset vierailleet ja hengissä selvinneet.

 

[umpikujassa]

Ja se mokoma pyytää aina anteeksi kun mukamas päätöksen olen tehnyt. Vittu kun osaa ihminen olla säälittävä. ei osaa päästää irti.

Paras oli kun yksi miespuolinen ystäväni sanoi minulle että arvostaa minua. (tietää meidän menneisyyden). Aloin ihastua häneen, en toki ole mitään tehnyt mutta se että joku sanoo arvostavansa minua oli melkein yhtä hyvä elämän paras orgasmi. Sopiikohan nuon edes sanoa... Heh.

No kuitenkin.

Luulen että olen viimeiset kaksi vuotta tehnyt surutyötä tässä asiassa mutta silti en pysty päästämään irti. Rakastan liikaa, ja ajatus että asiat voisivat parantua... huoh... Eipä tässä kukaan voi puolesta päätöstä tehdä. Sattuu silti liikaa. Kuolemalle menettäminenkin tuntuu helpommalta kuin se häpeä että joutuu eroamaan ja selittämään kaikille miten on käynyt... Kamalaa kuinka ajattelen. Tiet on käyty loppuun. Tukea tarvitsisin. Jonkun joka auttaisi. Mutta ketään ei ole!

 

[umpikujassa]

[QUOTE="SatunNainen";22075578]Onko mahdollista miehelle lähteä yrityksestä? Myydä oma osuus toiselle osakkaalle? Hankalapa yhteistä firmaa on pyörittää, jos ei säveltä löydy..[/QUOT

On yrittänyt, olisi myynyt pilkkahinnalla tai ei ollenkaan.
Eli summa ei olisi vastannut edes 1/10 osaa firman todellista arvoa. muuten olisi putänyt myydä ulkopuoliselle ja ostajia ei ole...

Puhuit kyllä totta, kun ajattelee molempien väsymystä. Meillä ei oikeastaan ole ketään, miehen vanhemmat kuolleet ja omilleni en ole edes psytynyt puhumaan asiasta. Viikko siellä tuntuu ahdistavalta koska vanhemmillani on alkoholiongelma enkä halua lapsiani sinne. Yksi läheltäpiti tilanne riittää.... Höh. Se pyysi nyt anteeksi. Katselen silti asuntoja.

Kaupungille soitin tänään. Heillä on tarjota 35 neliöinen yksiö. JMahdottomuus tällä laumalla. voi voi.