Miten edetään?!

  • Viestiketjun aloittaja yhtä kysymysmerkkiä!
  • Ensimmäinen viesti
yhtä kysymysmerkkiä!
hei! olen 26v nainen,sairastan nuoruusiän diabetestä ja 1 1/2v sitten diagnosoitiin kilpirauhasen vajaatoiminta,lisäksi on myös ylipainoa.en myöskään ole bongannut ovulaatiota,tosin aika laiskasti olen tikutellut,kuukautisenikin ovat epäsäännölliset,kierto jopa28-50pvä! mieheni kanssa olemme yrittäneet raskautua jo vuosia,jätimme ehkäisyn kokonaan v 2004. aluksi olimme "tulee jos tullakseen"-periaatteella,mutta mitään ei tapahtunut ja tavallaan "unohdimme" yrittämisen. vuonna 2008 tammikuussa tein positiivisen testin,mutta raskaus jouduttiin keskeyttämään viikolla 22+3 sikiön munuaisvian takia,molemmat munuaiset olivat rakkulaiset,virtsaa ei pystynyt kehittymään ja näin ollen lapsivettä ei ollut myöskään tullut paljon ollenkaan,synnytin pienen tytön. Lääkäri pahoitteli huonoa tuuria,syytä sikiön munuaisvialle ei löytynyt,epäilivät tosin diabetesta koska se voi aiheuttaa lukemattomia (ja tutkimattomia) ongelmia sikiölle raskausaikana. jälkitarkastuksessa lääkäri totesi että munasarjani ovat kunnossa ja tuottavat munasoluja,miestäni ei ole tutkittu.
jouduimme odottamaan vuoden 2009 tammikuulle kunnes saimme lääkäriltäni luvan aloittaa uusi yritys,mutta raskautta ei kuulu.
nyt haluaisimmekin aloittaa mahdolliset hoidot heti kuin mahdollista ettei taas menisi vuosia ihmetellessä.
diabetekseni on tasapainossa samoin kilpirauhasen vajaatoiminta on saatu lääkkeillä tasapainoon.
kysymykseni siis on,odotammeko vielä ja kokeilemme luonnollisin keinoin vai hakeudummeko hoitoon? miten aloitetaan? oma lääkärini on sitä mieltä ettei vuosi ole pitkä aika odotella,mutta kun ottaa huomioon että olemme olleet vuosia ilman ehkäsyä ja vain yksi raskaus on tapahtunut,olisi kiva käydä jo tuumasta toimeen ja selvittää mikä mättää! anteeksi sekava sepustukseni!
 
Sekä hypotyreoosi että diabetes voi mutkistaa raskautumista, ja lisäksi molemmat olisi hyvä tasapainottaa etukäteen (mikä ilmeisesti on tehtykin?) niin hakeutuisin kyllä hoitoihin. Omalta lääkäriltä lähete polille tai sitten hakeudutte yksityiselle ja kerrotte tuon taustan (kaikki tiedot olisi tietysti hyvä olla mukana) niin eiköhän se siitä lähde liikkeelle? Ainakin julkisella puolella voi tutkimuksiin joutua odottamaan niin sekin kannattaa ottaa huomioon, lapsettomuushoitojen aikaan kun tuntuu ettei mikään tapahdu nopeasti. :(
 
Hei vaan!

Kiitos kysymyksestäsi.

Ensiksikin, ikävää miten rankka kokemus teillä on ollut raskauden suhteen!

Olen edellisen vastaajan kanssa samaa mieltä asiasta. En näe teidän tilanteessanne mitään mieltä enää odotella lapsettomuustutkimuksiin hakeutumista, sieltä voi helpostikin löytyä syy miksi raskautta ei ole kuulunut.
Uskoisin teidän saavan ihan helposti lähetteen lapsettomuuspoliklinikalle tai sitten vaihtoehtoisesti voitte tosiaan hakeutua yksityiselle lapsettomuusklinikalle tutkimuksiin.

Onnea matkaan!
 

Yhteistyössä